On muuten ihan turhaa toivoa ainakaan pariin
vuoteen Ryanairin basea Suomeen. Jokunen uusi
reitti varmaan tulee mutta Riikakin saa basen
paljon ennenmmin kuin Suomi.
vuoteen Ryanairin basea Suomeen. Jokunen uusi
reitti varmaan tulee mutta Riikakin saa basen
paljon ennenmmin kuin Suomi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja mitä se sua kiinnostaa onko tampereella base vai ei?
Riika nousee baseksi varmasti hyvinkin nopeasti. Ryanairin kaavailuissa on myös rekisteröityä kokonaan Latviaan. Se tietäisi kuulemma melkoisia säästöjä yhtiölle, ei niinkään palkkakustannuksissa, koska henkilökunta olisi edelleen sijoitettuna eri puolella Eurooppaa oleviin baseihin, mutta yhteiskunnalle menevissä makssuissa (mm. verot). Latviassa yrityksiä verotetaan paljon kevyemmin kuin Irlannissa. Irlanti on tietysti Ryanairin aikeista huolissaan. Onhan Ryanair yksi maan suurimmista yrityksistä.
Mitä tulee Tampereen nousuun baseksi, niin uskon senkin tapahtuvan melko pian. Aluksi koneita sijoitettaisin sinne kuitenkin vain kaksi. Suomi on sen verran syrjässä, että yhtiö ei voi kasvaa täällä merkittävästi, ellei koneita yövytetä kentällä. Yhtiö tarvitsee ehdottomasti aikaisia aamulähtöjä Eurooppaan ja myöhäisiä paluita iltaisin, jotta volyymi saataisiin kunnolla nousemaan.
Ryanair pitää suunnitelmansa kilpailusyistä hyvin tarkasti piilossa. Kukaan ei voi tällä hetkellä tietää Ryanairin aikeita. Tänäkin vuonna yhtiölle on kuitenkin tulossa useita kymmeniä uusia koneita, joille pitää löytyä käyttöä. Uskon kuitenkin, etä Ryanair perustaa Pohjoismaihin vähintään kolme uutta basea lähiaikoina. Tanskalaisissa lehdissä kirjoitetiin pari päivää siten, että yhtiö neuvottelee parhaillaan basen perustamisesta Kööpenhaminaan. Oslo-Torp (Sandefjord) ja Göteborg ovat Tampereen ohella myös tulevaisuuden hubeja.
Ei riitä että on koneita kun puuttuu lentäjiä.
Nytkin Dublinissa makaa useita uusia koneita
kun lentäjillä on tunnit täynnä.