Vaimo

Onko aivan yleinen vaatimus, että vaimon pitää maalla olla kova työihminen?

Jos isäntä on pärjännyt tähän asti ilman vaimoa, eikö hän pärjäisi vähemmän riuskankin kanssa?

Minusta on kyllä erikoinen valintaperuste se, että pitää olla kova paiskimaan töitä. Kovin on erilaiset arvot maalla ja kaupungissa. Täällä kaupungissa kun valitaan puoliso sen mukaan, että luonteet sopivat yhteen.

Ei minua tee onnelliseksi se, että mies on kova tekemään töitä. Kyllä se onnellisuus tulee ihan muista asioista. Miten huomioidaan ja kohdellaan toinen toisiamme. En minä haluaisi tulla valituksi sen takia, että olen kova työihminen.

Pitäisikö maalaisisäntien hiukan miettiä noita valintaperusteita? Kaupungit on hyviä naisia pullollaan, mutta ei meitä houkuttele lähteä maalle työkoneiksi. Me vaadimme kunnon kohtelua, jota myös annamme vastavuoroisesti takaisin.

Itse en varmaankaan täyttäisi noita työntekovaatimuksia, mutta muuten olen oikein kelpo ihminen, jonka kanssa ei ole vaikea tulla toimeen. Tosin en enää sitä perijääkään tilalle tekisi, kun on ikää sen verran:) Mutta yhdessäolo voisi muuten olla auvoisaa, jos mies osaisi arvostaa muita hyviä puoliani.

Toisekseen voisitte kertoa, mitä ne emännäntehtävät tämän päivän maataloudessa ovat? On se elämänmeno sielläkin muuttunut enkä ole oikein ajantasalla siinä asiassa. Kiinnostaisi tietää.

Ystävällisin terveisin

- Nainen omillaan -
193345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ja mieluusti rahaa. Ei maatiloille oteta pesänselvittäjiä.

Äänestä
  • Minut sivutoimiviljelijä huoli vaimokseen , mutta
    toinkin mukana rahaa ja omaan vielä kunnon koulutuksen, ja kummallakaan ei ole valittamista..
    Ja ehkäpä ei oo kateellisia isäntiä ;-)

    Äänestä

Minä teen kyllä kaikenlaista työtä kun käyn maalla. Huopakattoa, rappusia, saunan piisin muurausta, maalausta, pajutöitä, puun kaatoa ja puiden pienimistä mutta silti en ole kelvannut maanviljelijälle. Teen varmasti enemmän kuin mies sietää :) Maanvieljelijällekin nainen pitää olla nainen eikä työjuhta, vai mitä miehet?

Uskon, että maanviljeliä odottaa rahakasta naista. Siinä se juju, ei työjuhtaa.

Äänestä

Taitaa nuo sinun mielikuvat miesten vaatimuksista olla peräisin niskavuori elokuvista ? Tietysti voi joku niin mustavalkoisessa maailmassa elävä maalaisukko löytyäkkin mutta kyllä se laji on kuolemassa sukupuuttoon.

Koko tuon emäntä sanan käytön voisi jonkinmoisena ammattinimikkeenä oikeastaan lopettaa. Monella tilalla kuitenkin vaimo käy jossain oikeissa töissä eikä vaimon velvollisuudet kuten esim. ruuanlaitto, pyykinpeseminen, kaupassakäynti, siivoaminen ja polttopuidenteko poikkea muista perheistä.

Äänestä

Naapurin rouva saa tehdä niin paljon työtä, että on alkanut sairastella, ja monenlaista tautia. On laihtunut ja "vanhentunut". Eikä ole kovin vanhakaan. Sinnikkäästi tekee työnsä, isäntä samoin. On vaan liian paljon työtä tehtävänä. Sinne ei uskalla mennä kyläänkään kuin pikaseltaa. Usein tulevat vasta illalla pois navetasta. Kyllä elämässä pitää olla sitä "laatuaikaakin".

Älä mene emännäksi maatilalle ainakaan karjatilalle, jos sinut aiotaan ottaa sinne vain työtekijäksi. Kyllä syyt avioitua pitää olla muut kuin työn teko.

Äänestä

Jos maanviljelijän ottaa puolisoksi, on hyvä tehdä jo alussa selväksi, onko tarkoitus että kumpikin työskentelee tilalla vai miten. Kummankinhan se on leipänsä hankittavam ei maanviljelijälläkään ole vara elättää vaimoa? Jos tilalta saa kumpikin ansion, on kyllä oltava valmis tekemään töitä. Jos taas tila ei työllistä kuin yhden, toinen tilan ulkopuolelle töihin. Luoja ei laiskoja elätä.. eikä maanviljelijäkään? Eikä kaupunkilaisukotkaan?

Äänestä

Ainahan sitä oman kortensa kekoon laittaa, mutta ei olis minullakaan varaa toista elättää. Reiluahan se olisi, että sun on sun ja mun on mun.

Joku mainitsi nuo pihahommat. No, ne on mieluisia kyllä. Koti hoituu ja puut saan pilkottua jne.

Vaan missä foorumissa voisi tutkailla sopivia isäntiä? Maalla asuminen kun kiinnostaisi.

Äänestä
  • Maaseudun Tulevaisuudessa oli tänään joku uusi ystävää etsimässä palsta, mutta ei siellä ollut yhtään naista ainakaan mun ikäluokassa =(.

    Itseltänikin nuo maataloushommat sujuu pääosin yksin ja samoin paperityöt, mutta metsään ja pihajuttuihin olis kiva saada joku erityinen kauniimman sukupuolen edustaja partneriksi ja miksei muuhunkin =))). Millanen emännänalku siellä olis tarjolla (heti kiinnostu)?

    Niin täällä olis tarjolla ihan taajamamaataloutta tai vaihtoehtoisesti syvintä maaseutua. Homma on vaan niin yksinäistä.

    Äänestä

  • 160 hehtaarin yksinäisyys kirjoitti:

    Maaseudun Tulevaisuudessa oli tänään joku uusi ystävää etsimässä palsta, mutta ei siellä ollut yhtään naista ainakaan mun ikäluokassa =(.

    Itseltänikin nuo maataloushommat sujuu pääosin yksin ja samoin paperityöt, mutta metsään ja pihajuttuihin olis kiva saada joku erityinen kauniimman sukupuolen edustaja partneriksi ja miksei muuhunkin =))). Millanen emännänalku siellä olis tarjolla (heti kiinnostu)?

    Niin täällä olis tarjolla ihan taajamamaataloutta tai vaihtoehtoisesti syvintä maaseutua. Homma on vaan niin yksinäistä.

    Että ei mikään alku enää ole kyseessä:) Entäs isäntä ite? Ja missä ne hehtaarit sijaitsee? Ja mitä on taajamamaatalous? Onko sulla siis maita useammassa paikassa?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Että ei mikään alku enää ole kyseessä:) Entäs isäntä ite? Ja missä ne hehtaarit sijaitsee? Ja mitä on taajamamaatalous? Onko sulla siis maita useammassa paikassa?

    Hyvin arvattu eli todella on maita kahdessa hyvin erityyppisessä ympäristössä. Niin onhan siinä mahdollisuudet, mutta kyllä asutuksesta on aika riesa maataloudelle, vaikka ns. sietämisperiaatteen mukaan pitäisi jälkeen alueelle tulleiden tahojen kunnioittaa alueella jo olevaa toimintaa. Käytännössä esim. teille tehdään esteitä, jottei leveät työkoneet mahtuis kulkemaan niillä tai asukkaat tukkii liittymäsi autoillaan, ettet pääse tekemään normaaleja töitäsi. Sitten taas toisaalla saattaa mennä päiviä ettei näe juuri ketään.

    Täytyy kyllä tunnustaa, että olen muutaman vuoden sua nuorempi ja vieläpä tosi nuorekas eli menen täydestä 30 ikäisenä =).

    Täällä ois 34-v täyttävä emäntäehdokas... Eipä tuolla Maaseudun tulevaisuudessa näyttänyt sopivaa miestä olevan ;) Kenenkään omaisuutta en halua, rehellisen suomalaisen miehen, joka ei vieraissa juoksentele, ei ryyppää ja rällää ja tekee muutakin kun makaa sohvalla päivät pitkät... Taitaa vaan olla harvassa tällaiset yksilöt. Ja töitä en ole hakemassa vaan sitä elämänkumppania, vaikka kylläpä töitäkin on valmis tekemään yhteisen elämän eteen... Pari heppaa ja koira tulee kaupan päällisinä mukana ;)
    Postia saa laittaa osoitteeseen [email protected] Eronneet/karanneet tai muuten vaan epäitoivoiset yksilöt voi jättää vastaamatta ;)

    Äänestä

Meillä juttu on niin , että vaimolla ei oo asiaa minun hommiin, eikä minulla vaimon töihin. Asioista kyllä jutellaan, mutta käytäntö on se, että minä hoidan tilaa, ja vaimo omaa työtänsä. Pysyy suhdekin paremmin kunnossa, kun ei tartte työhommista riidellä.

Äänestä
  • Oli minullakin tarkoituksena kun Emäntä ehdokakkaan kanssa suunniteltiin yhteen muuttoa. Eli minä hoidan tilan ja muija jatkaa omassa hommassaan. Molemmat oli samaa mieltä kunnes... Otin puheeksi avioehdon:Eli tila olisi ollut minun omaisuutta koska muijahan ei siitä ollut latiakaan maksanut eikä olisi tilan töitäkään tehnyt mutta ehdossa oli pykälä että asuinrakennus ja siihen liittyvä tontti olisi yhteinen.Ei sopinut muijalle ks.ehto joten sai mennä...

    Äänestä

  • Vaihteeksi poikamies kirjoitti:

    Oli minullakin tarkoituksena kun Emäntä ehdokakkaan kanssa suunniteltiin yhteen muuttoa. Eli minä hoidan tilan ja muija jatkaa omassa hommassaan. Molemmat oli samaa mieltä kunnes... Otin puheeksi avioehdon:Eli tila olisi ollut minun omaisuutta koska muijahan ei siitä ollut latiakaan maksanut eikä olisi tilan töitäkään tehnyt mutta ehdossa oli pykälä että asuinrakennus ja siihen liittyvä tontti olisi yhteinen.Ei sopinut muijalle ks.ehto joten sai mennä...

    Ehkä Sinä kaikenomistava tuletkin jo yksin toimeen?Onhan siinä käsillä töitä?
    Emme me naiset ole nykyään mitään maatalouskoneita.Suurin osa korkeastikoulutettua väkeä.Ottakaa "turvenuijat"se huomioon?

    Äänestä

  • etsivivä-amadeus kirjoitti:

    Ehkä Sinä kaikenomistava tuletkin jo yksin toimeen?Onhan siinä käsillä töitä?
    Emme me naiset ole nykyään mitään maatalouskoneita.Suurin osa korkeastikoulutettua väkeä.Ottakaa "turvenuijat"se huomioon?

    Siitä että ks. neito ei hyväksynyt avioehtoa joka olisi mahdollisessa erossa turvannut molemmille tulevaisuuden.Jos lapsia olisi tullut niin heillähän olisi perintäoikeus yms. ollut joka tapauksessa.
    BTW jos luit oikein niin tila on mun työpaikkani ja muija olisi jatkanut omassaan ihan hyvässä hommassa. Se oli jo sovittuna ennakkoon.
    Muuten ei ihan alikoulutettuja olla täälläkään.

    Äänestä

  • Edelleen poikamies kirjoitti:

    Siis avioehto. Ei oo kummallakaan varaa erota(heh). Yhteiset hankinnat on yhteisiä ehdosta huolimatta, ja avioehtoahan kohtuullistetaan avioliiton pitkittyessä. Eihän ehtoa tarvitse tehdä kuin erotapauksia varten, jolloin se mielestämme reilu peli onkin. Testamentti kumoaa avioehdon kuolemantapauksessa. Ei avioehto mikään paha kiristyskije ole, kuten luullaan. Meilläkin molempien tulot ja menot ovat yhteisiä, emmekä mieti koskaan, että kumman rahoilla mitäkin ostetaan, vaan kaikki on yhteistä ja molemmilla kortit toistensa tileihin.

    Äänestä

Kyllä nykyään vaimoa arvostetaan maatilalla tasavertaisena kumppanina, käy hän sitten muualla töissä tai on tilalla töissä.
Minunkin vaimoni käy tilan ulkopuolella töissä ja lapsien ollessa pieniä (alle 3v) oli kotona lähinnä lasten kanssa ja hoiti taloutta.
Tätä aikaa arvostin yhtä paljon ja monesti vaimolle sanoinkin kuinka helpolla pääsen kun voin keskittyä töiden tekoon ja saan lapsilta lähinnä niitä parhaita puolia (leikkiä, halauksia jne.).
Tällä hetkellä vaimoni käy taas töissä, mutta olemme sopineet, että hän hakee lyhennettyä työaikaa kun esikoisemme menee kouluun ja parin vuoden päästä vuorotteluvapaa on suunnitelmissa.
Nähdäkseni oma työ ja oma tili on monelle naiselle tärkeätä ja luontevaakin nykymaaseudulla.
Minusta se vain lisää naisen arvostusta, vaikka se isäntä välillä joutuu peltoeväänsä tekemään itsekkin.

Äänestä

Siis mitä sitä muuttamaan. Sätissä joku tiesi että Tanskaksi vaimo on kone ja lausutaan koone. =)))).

Äänestä

Tottahan se on, että maalla on töitä mitä tehdä (niinkuin kaupungissakin). Työn laatu on erilaista kun kaupungissa: työtä ei välttämättä tehtä 8 tuntia putkeen, mutta toisaalta klo 4 jälkeen et voi töitäsi unohtaakaan. myös pyhinä ja yöllä on oltava "tisurissa".

Tietynlainen ihminen pitää olla, kynnet voi lohkeilla ja pas***kin voi joutua luomaan. Ei siis mikään sipistelijä, vaikkakin nainen saakin olla isolla ännällä.

Itseni on vaikea mieltää isännän ja emännäntöitä, kun itse teemme kaiken yhdessä. Minä olen mukana koneremontissa (vaikka vain ojentelemassa tavaroita, korjata en osaa itsenäisesti mitään isompaa) ja isäntä on mukana ruuanlaitossa jne. Toki jokaisella on omat tapansa ja pelisäännöt mistä sovitaan.

Mikäli tilalla on karjaa, navettatyöt kuuluu osaltaan emännäntöihin. Meillä isäntä lypsää puolet karjasta, minä toisen puolen.

Tuskin kukaan pitää päävalintakriteerinään työteon uutteruutta. Mutta toisaalta, kukaan ei kaipaa varmastikaan vaimoa, joka kesällä parhaalla helteellä (silloin kun on rehunteon aika) vinkuu miestään viemään hänet lapset rantalomalle. Tai kun talossa on työmiehiä ja heille on luvattu tarjota ruoka, emäntä ei liikauta sormeaan. Tällaistakin on nähty (tutulla tilalla isoäiti kävi tekemässä työmiehille ruuat, hoitamassa lapset ja siivoamassa, kun emäntä makasi sohvalla ja miehet oli töissä). Tässä siis (tosi)tapauksen esimerkki siitä, mitä ehkä nämä isännät eivät halua ja mitä "kovan työihmisen" vaatimus tarkoittaa.

Ja lopuksi: maalla pitää olla myös valmis luopumaan tietystä asioista, mitä monet kaupunkilaiset pitävät ehkä itsestään selvänä:
Kesällä ei useinkaan ole lomaa, vaan kesä on kiireisintä aikaa tilalla peltotöiden takia.
Silloin kun lomittajan saa, ei voi vaan iskeä hanskoja tiskiin. Omalla paikkakunnalla monet lomittajat eivät osaa käyttää esim. traktoria (jolla esim. otetaan rehu karjalle). Tästä aiheutuu, että pitkille matkoille ei voi lähteä ilman, että toinen on kotona. Joskus käy hyvä tuuri, ja sattuu lomittaja, joka pärjää itsenäisesti töissä. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

työkoneeksi? kirjoitti:

Onko aivan yleinen vaatimus, että vaimon pitää maalla olla kova työihminen?

Jos isäntä on pärjännyt tähän asti ilman vaimoa, eikö hän pärjäisi vähemmän riuskankin kanssa?

Minusta on kyllä erikoinen valintaperuste se, että pitää olla kova paiskimaan töitä. Kovin on erilaiset arvot maalla ja kaupungissa. Täällä kaupungissa kun valitaan puoliso sen mukaan, että luonteet sopivat yhteen.

Ei minua tee onnelliseksi se, että mies on kova tekemään töitä. Kyllä se onnellisuus tulee ihan muista asioista. Miten huomioidaan ja kohdellaan toinen toisiamme. En minä haluaisi tulla valituksi sen takia, että olen kova työihminen.

Pitäisikö maalaisisäntien hiukan miettiä noita valintaperusteita? Kaupungit on hyviä naisia pullollaan, mutta ei meitä houkuttele lähteä maalle työkoneiksi. Me vaadimme kunnon kohtelua, jota myös annamme vastavuoroisesti takaisin.

Itse en varmaankaan täyttäisi noita työntekovaatimuksia, mutta muuten olen oikein kelpo ihminen, jonka kanssa ei ole vaikea tulla toimeen. Tosin en enää sitä perijääkään tilalle tekisi, kun on ikää sen verran:) Mutta yhdessäolo voisi muuten olla auvoisaa, jos mies osaisi arvostaa muita hyviä puoliani.

Toisekseen voisitte kertoa, mitä ne emännäntehtävät tämän päivän maataloudessa ovat? On se elämänmeno sielläkin muuttunut enkä ole oikein ajantasalla siinä asiassa. Kiinnostaisi tietää.

Ystävällisin terveisin

- Nainen omillaan -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu