Olen aloittava yrittäjä. Toimenkuvaan tulisi taitto, mahdollisesti kuvitusta, markkinointia ja toimistorutineeja. Onko toimitussihteeri oikea nimike? Paljonko pyytäisitte palkkaa? Teen ensi vuoden budjettia ja siksi kyselen, paikka tulee ehkä loppuvuodesta auki, siihen asti yritän pärjätä omillani. Ehdottomasti tärkein homma on tuo taitto ja toiseksi tärkein markkinointi (sitä teen toki itsekin). Ehkä myös www-sivujen päivitys tulisi hommaan, mutta se nyt ei iso homma ole.
Mitä pyytäisitte palkkaa tällaisesta
11
2560
Vastaukset
- pikselimikseli
Eikös ne ole graafikoita jotka taittavat? Elleivät ole sitten taittajia.
Käsittääkseni sihteerit tekevät toimistotöitä, mutta nykyisin harvemmin semmoisia näkee, ainakaan pienemmissä putiikeissa. - juttu?
Jos olet yrittäjä, niin ei kai sinulle makseta palkkaa? Miten niin paikka tulee auki? Ei yrittäjä yrittäjätoimintaa jatkaessaan yleensä hae palkkatöitä. Toimitussihteerit ovat järjestään palkansaajia, toimitussihteerin työn tekeminen yrittäjänä haiskahtaa veronkierrolta.
- se aloittava yrittäjä
Luin viestini moneen kertaan, kyllä siinä selviää aika hyvin, että työntekijän palkkaa mietin.
Osakeyhtiöissä muuten yrittäjät nimenomaan nostavat palkkaa, ei niistä muulla tavoin voi rahaa ottaa, paitsi optioina tms, mutta ei niitä kaikki yhtiöt maksa. Tai silloin yrittäjä on kyllä yleensä toimitusjohtaja, mutta osakeyhtiö voi ihan hyvin olla yhden hengen yritys. - se aloittava yrittäjä
se aloittava yrittäjä kirjoitti:
Luin viestini moneen kertaan, kyllä siinä selviää aika hyvin, että työntekijän palkkaa mietin.
Osakeyhtiöissä muuten yrittäjät nimenomaan nostavat palkkaa, ei niistä muulla tavoin voi rahaa ottaa, paitsi optioina tms, mutta ei niitä kaikki yhtiöt maksa. Tai silloin yrittäjä on kyllä yleensä toimitusjohtaja, mutta osakeyhtiö voi ihan hyvin olla yhden hengen yritys.Niin osaisiko joku neuvoa, mistä löytäisin tietoja, jos kukaan ei osaa toivetta esittää. Tällä palstalla ei ainakaan työntekijöitä taida olla :(.
- reipas ylioppilas?
se aloittava yrittäjä kirjoitti:
Niin osaisiko joku neuvoa, mistä löytäisin tietoja, jos kukaan ei osaa toivetta esittää. Tällä palstalla ei ainakaan työntekijöitä taida olla :(.
Tai kylmäkkökokki. Graaafisia suunnittelijoita tulee Taideteollisesta ja Lahden muotoilu instituutista. Media-assareita ja muita mulperoita tulee onnettomista opistoista pitkin kainuun mettiä.
Palkkaa voisit pyytää ruhtinaalliset kaks tonnia kuussa brutto.
Ne joil on yritys, pyrkii maksaa ittelleen just osinkoa, ettei tarttis maksaa niin s-tanan isoa tuloveroa, pönttöpää. - se aloittava yrittäjä
reipas ylioppilas? kirjoitti:
Tai kylmäkkökokki. Graaafisia suunnittelijoita tulee Taideteollisesta ja Lahden muotoilu instituutista. Media-assareita ja muita mulperoita tulee onnettomista opistoista pitkin kainuun mettiä.
Palkkaa voisit pyytää ruhtinaalliset kaks tonnia kuussa brutto.
Ne joil on yritys, pyrkii maksaa ittelleen just osinkoa, ettei tarttis maksaa niin s-tanan isoa tuloveroa, pönttöpää.En tiedä tuosta alasta mitään, ja miten sen rautalangasta vääntää, että työtekijää etsin, enkä työtä itselleni. Tarvitsen henkilön, joka osaa sutjakasti tehdä painotuotteita kirjapainoon vietävään kuntoon, sekä osaa tehdä vähän toimistotöitä, laskutusta ja yhteydenpitoa asiakkaisiin, oliko nyt tarpeeksi selvästi sanottu? Oma koulutukseni on ihan muuta ja yritykseni on harrastuksen pohjalta lähtenyt. Aika huono kuva kyllä tulee tältä palstalta alan ihmisistä, niin törkeä on vastauksesi. Minulla itselläni on toiminimi, taustalla runsaasti yrityskoulutusta. Palkan maksu kyllä hoituu, sillä sen tulee tekemään tilitoimisto.
Enkä ole veemäinen työnantaja, vaikka täältä vähän sellainen kuva voi tullakin, vaativan puoleinen ehkä, mutta hyvälle työntekijälle se ei ole koskaan mikään ongelma. Teen budjettia jo ensi vuodelle, ja haluaisin vain tietää, minkä verran varaisin palkka. Tuota paria tonnia mietin aluperin, mutta onko se sinne päinkään? Ehkä sen saisin maksettua, kun sivukulut ottaa huomioon. - se aloittava yrittäjä
reipas ylioppilas? kirjoitti:
Tai kylmäkkökokki. Graaafisia suunnittelijoita tulee Taideteollisesta ja Lahden muotoilu instituutista. Media-assareita ja muita mulperoita tulee onnettomista opistoista pitkin kainuun mettiä.
Palkkaa voisit pyytää ruhtinaalliset kaks tonnia kuussa brutto.
Ne joil on yritys, pyrkii maksaa ittelleen just osinkoa, ettei tarttis maksaa niin s-tanan isoa tuloveroa, pönttöpää.Sinä joka haukut toista pönttöpääksi, kerropa miksi KUKAAN ottaisi sinua töihin? Hyvällä työntekijällä on myös hyvät käytöstavat, vaikka olisi millainen osaaja ja huippupaperit, tuollaista en haluaisi omaan yritykseeni.
- tottahan sekin
se aloittava yrittäjä kirjoitti:
Sinä joka haukut toista pönttöpääksi, kerropa miksi KUKAAN ottaisi sinua töihin? Hyvällä työntekijällä on myös hyvät käytöstavat, vaikka olisi millainen osaaja ja huippupaperit, tuollaista en haluaisi omaan yritykseeni.
että yrityshän se toiminimikin on.
Omituinen tapa hoitaa rekrytointeja ja laatia budjetteja jonkin huuhaa keskustelupalstan kautta? No jokainen on itse valinnut tiensä. - kandee rekrytoida
tottahan sekin kirjoitti:
että yrityshän se toiminimikin on.
Omituinen tapa hoitaa rekrytointeja ja laatia budjetteja jonkin huuhaa keskustelupalstan kautta? No jokainen on itse valinnut tiensä.HAHAHAHAHA AHAHAHA AHAHAHAHAHHHAH HAHAHA
- aloittava yrittäjä
kandee rekrytoida kirjoitti:
HAHAHAHAHA AHAHAHA AHAHAHAHAHHHAH HAHAHA
Provoni oli tosi onnistunut. Toisin sanoen, täällä työtä hakevia ei kannata ottaa vakavasti :).
- täältä
Katso täältä ohjepalkat. Toi sun tarjoamas kuuluu varmaankin palkkaluokkaan 3.
http://www.mamary.fi/suositukset/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616