NC-17 merkintä, sillä sisältää kiroilua ja angstausta, ja tarinan jatkuessa sitä tulee lisää ja lisää. Lapset painavat siis kiltisti sitä Edellinen-nappulaa, kuten myös ne, jotka etsivät tästä tarinasta huumoria tai eivät osaa ajatella asioita psykologiselta tai vertauskuvalliselta kannalta iästä riippumatta. Hahmot, juoni yms. on kokonaan itse keksittyä ja vakkareilla on niihin siis tekijänoikeudet, että matkiminen on ankarasti kiellettyä. Seuraavan osan kirjoittaa Esko. Vapautan itseni vastuusta mahdollisista mielenterveydellisistä häiriöstä tai muistakaan pahoista virheistä, jokainen lukee OMALLA vastuullaan.
4. Drowning guns through the city
Sora makasi sängyllä huoneessaan. Jo viikko harjoittelua AtR:ssä. Viikko samassa talossa samojen ihmisten kanssa, eikä hän ollut silti oikeastaan vaihtanut sanaakaan kenenkään kanssa, sillä jokainen kuudesta pysyi omissa huoneissaan hiljaa.
”En ikinä tule oppimaan heistä mitään”, Sora kuiskasi, ”koska me kaikki tulemme kuolemaan.”
Kaede oli kerännyt itsetuntonsa rippeet, luonut henkisesti itselleen taas sen läpäisemättömän muurin ja astunut ulos huoneestaan. Nyt hän katsoi yksin tatamihuoneessa televisiota, käänteli hajamielisesti kanavia, vaikka viimeisenä hänen mielessään oli se mitä televisiosta tuli.
Kaede nojasi taaksepäin ja näki sivusilmällään henkilön istuutuvan toiselle puolen sohvaa. Hän käänsi hieman päätään. Ame. Tyttö ei vastannut Kaeden katseeseen, vaan tuijotti tiiviisti edessään olevaa ruutua.
’Loistavaa’, Kaede hymähti itsekseen. ’Tästähän puuttui vielä kiusallinen hiljaisuus hänen kanssaan.’
”Sanopas”, Ame aloitti, ”että mistä tässä ohjelmassa on kysymys?”
”Se kertoo joukosta ihmisiä, joiden ongelmat ovat ottaneet vallan heidän koko elämästään, mutta se loppuu onnellisesti. Lopuksi he kaikki ratkaisevat ongelmansa ja elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka”, Kaede selitti. ”Täyttä paskaa siis.”
Amen katse siirtyi alemmas. ”Niin ei käy oikeasti”, hän kuiskasi. ”Ei meillä ole… onnellista loppua.”
”Mm, sanoitko jotain?”
”E-en. En mitään tärkeää.” Ame sanoi. ”Uskotko sinä jumalaan?”
Pieni epäilevä vilkaisu. ”En. Sinäkö uskot?”
”En. En ole ikinä tiennyt mihin uskoa. Ei minulla ole liiennyt uskoa itseeni, muihin tai sitten johonkin korkeampaan voimaan.”
Kaede irrotti katseensa television ruudusta. ”Sinuako ei rajoita moraalikysymykset?”
Ame ei vieläkään katsonut toista. ”En usko Egoon, Superegoon ja ID:seen. Meissä kaikissa taitaa vain olla luonnostaan moraali.” Äiti lyömässä lastaan. ”Tiedän, että jotkin asiat eivät ole hyväksyttäviä.” Lapsi itkemässä. ’Tiedän, että teen kaiken väärin.’
Kaede hiljentyi hieman Amen tilityksen takia. ”Ehkä on parempi, että tässä meidän ’työssämme’ ei ole mitään moraalisääntöjä, kunhan saamme vain tehtävämme loppuun.”
’Olemme siis moraalittomia nukkeja’, Ame ajatteli. ’Se minä olen. Nukke, jota kiskotaan naruista, jolla leikitään ja joka sitten heitetään menemään.’
AtR:n työntekijän oli vain tarvinnut ajaa mustalla autollaan pihaan, niin kaikki kuusi olivat astuneet sen kyytiin matkaamaan ylinopeutta päätoimistoa kohti keskustaan. Kukaan heistä ei ymmärtänyt mikä oli kiire, mutta kuski näytti tietävän, sillä hän painoi kaasua enemmän kuin laki salli.
Jo autosta noustessaan neiti Akiyama oli vastassa tuima ilme kasvoillaan. Hän johdatti joukon eteiseen.
”Meillä ei ole edes aikaa mennä työhuoneeseeni, saatte siis tiivistetyn version. F-3:sta ensimmäinen on täällä. Maan pinnalla.”
”Mutta emmehän me”, Minako huudahti, ”ole vielä valmiita.”
”Tiedän”, Setsuko Akiyama vastasi. ”Teillä ei nyt kuitenkaan ole vaihtoehtoja, Acqua F on pian täällä ja on teidän velvollisuutenne hoidella se helvettiin.”
Kaikki kuuntelivat tarkasti. Neiti Akiyama osoitti aulan tiskin luona olevaa takahuonetta. ”Menkää tuonne ja vaihtakaa vaatteet.”
Pari hyväksyvää nyökkäystä ja kaikki olivat orjallisesti vaihtaneet vaatteet kuudessa pienessä pukukopissa. Minakolla ja Soralla oli kummallakin lyhyet maastohousut ja musta puolihihaton paita. Kunihikon mukaan jokaisella piti olla oma koodinimi, tässä tapauksessa se määräytyi värien mukaan, joten Minakon paidassa oli vaakasuora vihreä raita, kun taas Soralla sininen. Lähitaistelijoilla, Amella, Kaedella ja Masakolla, oli ihonmyötäiset mustat puvut, joissa oli avonainen kaulus ja hihojen päällä pitkät, mustat kynsikkäät. Jalkineinaan heillä oli hyvin pitkävartiset nahkasaappaat, joissa vinoristinauhat, tosin Masakon asu poikkesi hieman muista; saappaat olivat lyhyemmät ja kynsikkäiden sijaan hänellä oli tavalliset hanskat. Amella raita oli violetti, Kaedella punainen ja Masakolla keltainen.
Pukeutumisen jälkeen Akiyama oli selittänyt heille, kuinka he saisivat käyttöönsä auton, jonka takakontissa olisivat aseet ja jolla he ajaisivat kaupungin reunalle, vaaravyöhykkeelle.
Ran oli mennyt kuskin paikalle tilavaan, luonnollisesti mustaan ruumisautoa muistuttavaan ajoneuvoon, jonka katon sai mitä ilmeisemmin irti ja sinne mahtui ainakin kuusi ihmistä.
Kaede istuutui pelkääjän paikalle. ”Mistä tiedät minne meidän pitää mennä?”
”Onhan meillä kartta”, Ran sanoi hyvin hiljaa ja eleettömästi, katse suoraan eteenpäin. Hän käynnisti auton.
’En ymmärrä miten tuo eleetön seko sai luvan päästä kuskiksi.’
”Ei, ei meillä ole”, Minako huomautti.
Kuskin paikalla istuva hymähti hieman. ”Sanokaa sitä sitten vaikka vaistoksi.”
Kukaan ei olisi varmasti uskonut, että kuudesta ihmisestä olisi voinut lähteä niin kiusallinen hiljaisuus. Kaikki tuntuivat pidättävän hengitystään, autonhumina oli ainoa pieni ääni, joka sekin kuulosti paljon kovemmalta kuin mitä se oli. Hiljaisuuden päätti vain korvia huumaava huuto eri ihmisten huulilta. Päinvastaiseen suuntaan juoksi kadut täynnä ihmisiä pakokauhussa.
”Taidamme olla perillä.”
Muutaman sadan metrin ajon jälkeen kaikki nousivat ulos autosta. Muut ihmiset olivat juosseet jo pois, mutta yksi hieman ihmistä suurempi olio leijui ilmassa vähän matkan päässä.
”Minä ja Sora menemme katolle”, Minako ilmoitti, avasi takakontin ja otti sieltä kaksi uziaan. Sora seurasi hiljaa tarkkuuskiväärinsä kanssa.
Ame otti takakontista myös konepistoolin, ladattuna, mutta varmistin päällä.
”Nyt olisi hyvä välimatka Ranin räjäyttää”, Kaede sanoi ja katsoi Rania. Ei vastausta.
Ame, Masako ja Kaede seisoivat kolmen rivissä, Ran taaempana ja Minako ja Sora viereisen rakennuksen katolla. Taas tuo hiljaisuus pitkien rakennusten valtaamassa kaupungin syrjärajalla. Acqua F:n, tuon olennon, takana olevat rakennukset olivat romahtaneet.
”DD-Akai, kuuletko? DD-Akai, kuuletko?”
Kaede kuuli äänen melkein päänsä sisältä, vaikka oikeasti se tuli vain AtR:ään yhteydessä olevista kuulokkeista. ”Kyllä.”
”Mikä on kohteen sijainti?”
”Se on noin – hetkinen, se alkoi liikkua uhkaavasti tänne.”
”Voi helvetti”, Masako henkäisi.
Ame otti tukevan asennon, tähtäsi konepistoolin Acqua F:ää kohti ja otti varmistin pois päältä. Takaa kuului pientä kolinaa, kun Ran kokosi kuumeisesti sinkoaan.
Olennon näki jo selvästi. Se oli väriltään mustansininen, se näytti enemmänkin metalliselta ja muistutti ihmistä, mutta sillä ei ollut kasvoja.
Ame piti etusormeaan liipaisimella. Hän tähtäsi. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi, liipaisin päästi pienen äänen ja joukko luoteja lähti vihollista kohti, osuivat, mutta eivät menneet läpi.
’Sitkeä pikku paska’, Ame ajatteli hiljaa ja toisti ampumisen.
Kaede painoi liipaisinta tottuneesti tähdättyään, latasi aseensa ja ampui uudelleen. ”Ame, kokeillaanko vähän tehosteita?”
Kumpikin melkein samassa tahdissa viritti parilla osalla asettaan ja painoi samaan aikaan liipaisinta. Luotien sijaan Kaeden aseesta tuli liekkejä ja Amen aseesta kuin jäätyvää sinisenviolettia tulta.
Sora katseli katolta tapahtumia. Hän ampui ylhäältäpäin Acqua F:ää, mutta ei osunut.
Tuo kasvoton olento kohosi hieman ylemmäs ja kauemmas, muodosti tyhjästä eteensä pyöreän vesimuodostelman ja äänettömästi heitti sen maahan. Kun tuo pieneltä näyttänyt vesi iskeytyi maahan, se kymmenkertaistui, kunnes neljää nuorta ihmistä päin oli tulossa hyökyaalto. Kukaan ei ehtinyt reagoida, kun rakennusten väliset paikat täytti vesi pyyhkien kaiken tieltään.
Minako ja Sora hätkähtivät katolla ja katsoivat, kun aalto näytti nielaisevan kaiken tieltään, jopa neljä AtR:n henkilöä.
Ame tuntui uppoavan tuohon pimeään veteen. Hänellä ei enää ollut voimia pyristellä vastaan, vesi nielaisi hänet. Hän oli hukkumassa.
When you tried to die, die, die, die, with that black raven taken over
They died, they died, when you tried to save those lives
When the moonlight fades away, your palm touched theirs, you knew
Why were you dejected?
Why were you rejected?
Even though they left, they’re gonna be fine
That’s what you wanted to tell them, but found them high
Yourself, loneliness, hate, trauma, crushed
Yourself, sickness, sadness, trauma, crashed
They whispered that you, you didn’t really exist
”DD-Aoi, DD-Midori, mikä on tilanne?”
”He hukkuivat”, Minako kuiskasi.
”Mitä?!”
Sora otti tarkkuuskiväärinsä, meni katon reunalle ja tähtäsi alas. ’Tämä on minun mahdollisuuteni’, hän ajatteli. Hän laittoi etusormensa liipaisimelle. ’Tämä on minun tarkoitukseni.’ Sora painoi liipaisinta.
Ame tunsi käden tarttuvan hänen olkapäähänsä ja vetävän pinnalle. Hän sai ilmaa keuhkoihinsa. Hän oli elossa. Ame näki Kaeden. Tytön hiukset olivat tummemmat ja valuivat vettä, mutta kun Ame katsoi ympärilleen hän huomasi, että kaikki muutkin olivat jääneet hyökyaallon alle. Vettä ei kuitenkaan ollut enää niin paljon, sitä valui vain rakennusten seinistä pisaroina ja maassa oli pieniä lammikoita. Ran seisoi taaempana sinkonsa kimpussa ja Masako makasi maassa Minako hänen vierelleen kyyristyneenä.
’Masako..? Hänen… hänen mahansa on lävistänyt jokin lasiputki.’
Minako nyyhkytti hiljaa.
”Kyllä tämä tästä”, Masako kuiskasi hiljaa Minakolle. ”Voisitko… soittaa apua?”
”DD-Midori, onko siellä nyt kaikki hyvin?!” kuului äreä ääni kuulokkeista.
”Masako on haavoittunut –”
”DD-Kiiroi?”
”Niin, Masako, DD-Kiiroi. Hän ei… hän tarvitsee sairaalahoitoa, joten lähettäkää tänne ambulanssi. Hän ei pysty liikkumaan, hädin tuskin puhumaan, hänen vatsansa on lävistänyt putki!”
”DD-Akai, mikä on Acqua F:n tila?” kuului ääni kuulokkeista.
”Se lähenee taas.”
Ame nousi, nappasi maasta kivusta huolimatta konepistoolinsa ja asettui Kaeden viereen seisomaan.
”Miten selvisimme?”
’En voi kertoa hänelle, että pelastin hänet.’ Kaede piteli konepistooliaan. ”Joku kattohyypiöistä ilmeisesti vahingoitti vihollista, jonka seurauksena sen luoma vesikin imeytyi maahan.”
Kaede ja Ame tähtäsivät kummatkin ja painoivat liipaisinta. Acqua F pysähtyi. Kaede latasi ja ampui uudestaan.
Sora tähtäsi jo vihollista katolta. Hän osuisi siihen uudestaan.
”Siirtykää!” kuului ääni takaa.
Ame vilkaisi taakseen ja näki Ranin viritetyn singon. Hän syöksyi maahan juuri ajoissa, kun Ran painoi liipaisinta ja ohjus halkaisi ilman. Se osui suoraan Acqua F:ään, sen kasvottomaan metallikehoon. Kuului vain äänirajoja rikkova pamaus ja kaiken peitti tumma savu.
Kaede yski. Onneksi savu hälveni nopeasti ja palaneen hajun keskeltä näki selvästi. Acqua F:stä jäljellä oli vain sen kasaan rutistunut metallinen keho yhdessä kasassa. Ame makasi maassa, eikä liikkunut.
Masako yski verta.
”DD-Midori, sinulle on tehtävä”, kuulokkeista sanottiin. ”Lopeta DD-Kiiroin tuska, hänen valituksensa riipii AtR:n päätoimistoon asti.”
Minakon silmät laajenivat. ”Mitä? Pitäisikö minun… tappaa hänet?”
Masakolla ei ollut voimia sanoa mitään. Hän vain tärisi.
”Se on käsky.”
Kaede, Sora katolta ja Ran vierestä tuijottivat kaikki Minakoa. Hänen pitäisi valita.
”En minä… en minä voi.”
”Voimme lähettää toisen agentin tekemään sen, mutta se tuottaa vain lisää tuskaa hänelle, sinne on matkaa.”
Minako nousi. Hän hengitti syvään melkein minuutin. Hän otti yhden aseistaan, ”anna anteeksi” ja painoi liipaisinta.
Kaede makasi sängyllään siinä jo niin valitettavan tutuksi käyneessä asunnossa, jossa asui hänen lisäkseen viisi muuta ihmistä. Heistä yksi oli lopullisesti poissa. Masako oli kuollut.
Ame tuijotti sairaalan kattoa.
’Kaede pelasti minut. Miksi?’
Hukkuminen.
’Minä elän. Miksi?’
Äiti.
’He vihaavat minua. Miksi?’
Isä.
’Olen osa AtR:ää. Miksi?’
Ase.
’En tiedä kuka olen. Miksi?’
Hylkääminen.
’Haluan lähteä pois. Miksi?’
Hymy.
’He eivät hymyilleet. Miksi?’
Syntymä.
’Sanoin, että ei. Miksi?’
Veri.
’Revit hiuksia päästäni, löit kasvojani ja kysyit, että mikä minua vaivaa. Miksi?’
4. Drowning guns through the city
Sora makasi sängyllä huoneessaan. Jo viikko harjoittelua AtR:ssä. Viikko samassa talossa samojen ihmisten kanssa, eikä hän ollut silti oikeastaan vaihtanut sanaakaan kenenkään kanssa, sillä jokainen kuudesta pysyi omissa huoneissaan hiljaa.
”En ikinä tule oppimaan heistä mitään”, Sora kuiskasi, ”koska me kaikki tulemme kuolemaan.”
Kaede oli kerännyt itsetuntonsa rippeet, luonut henkisesti itselleen taas sen läpäisemättömän muurin ja astunut ulos huoneestaan. Nyt hän katsoi yksin tatamihuoneessa televisiota, käänteli hajamielisesti kanavia, vaikka viimeisenä hänen mielessään oli se mitä televisiosta tuli.
Kaede nojasi taaksepäin ja näki sivusilmällään henkilön istuutuvan toiselle puolen sohvaa. Hän käänsi hieman päätään. Ame. Tyttö ei vastannut Kaeden katseeseen, vaan tuijotti tiiviisti edessään olevaa ruutua.
’Loistavaa’, Kaede hymähti itsekseen. ’Tästähän puuttui vielä kiusallinen hiljaisuus hänen kanssaan.’
”Sanopas”, Ame aloitti, ”että mistä tässä ohjelmassa on kysymys?”
”Se kertoo joukosta ihmisiä, joiden ongelmat ovat ottaneet vallan heidän koko elämästään, mutta se loppuu onnellisesti. Lopuksi he kaikki ratkaisevat ongelmansa ja elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka”, Kaede selitti. ”Täyttä paskaa siis.”
Amen katse siirtyi alemmas. ”Niin ei käy oikeasti”, hän kuiskasi. ”Ei meillä ole… onnellista loppua.”
”Mm, sanoitko jotain?”
”E-en. En mitään tärkeää.” Ame sanoi. ”Uskotko sinä jumalaan?”
Pieni epäilevä vilkaisu. ”En. Sinäkö uskot?”
”En. En ole ikinä tiennyt mihin uskoa. Ei minulla ole liiennyt uskoa itseeni, muihin tai sitten johonkin korkeampaan voimaan.”
Kaede irrotti katseensa television ruudusta. ”Sinuako ei rajoita moraalikysymykset?”
Ame ei vieläkään katsonut toista. ”En usko Egoon, Superegoon ja ID:seen. Meissä kaikissa taitaa vain olla luonnostaan moraali.” Äiti lyömässä lastaan. ”Tiedän, että jotkin asiat eivät ole hyväksyttäviä.” Lapsi itkemässä. ’Tiedän, että teen kaiken väärin.’
Kaede hiljentyi hieman Amen tilityksen takia. ”Ehkä on parempi, että tässä meidän ’työssämme’ ei ole mitään moraalisääntöjä, kunhan saamme vain tehtävämme loppuun.”
’Olemme siis moraalittomia nukkeja’, Ame ajatteli. ’Se minä olen. Nukke, jota kiskotaan naruista, jolla leikitään ja joka sitten heitetään menemään.’
AtR:n työntekijän oli vain tarvinnut ajaa mustalla autollaan pihaan, niin kaikki kuusi olivat astuneet sen kyytiin matkaamaan ylinopeutta päätoimistoa kohti keskustaan. Kukaan heistä ei ymmärtänyt mikä oli kiire, mutta kuski näytti tietävän, sillä hän painoi kaasua enemmän kuin laki salli.
Jo autosta noustessaan neiti Akiyama oli vastassa tuima ilme kasvoillaan. Hän johdatti joukon eteiseen.
”Meillä ei ole edes aikaa mennä työhuoneeseeni, saatte siis tiivistetyn version. F-3:sta ensimmäinen on täällä. Maan pinnalla.”
”Mutta emmehän me”, Minako huudahti, ”ole vielä valmiita.”
”Tiedän”, Setsuko Akiyama vastasi. ”Teillä ei nyt kuitenkaan ole vaihtoehtoja, Acqua F on pian täällä ja on teidän velvollisuutenne hoidella se helvettiin.”
Kaikki kuuntelivat tarkasti. Neiti Akiyama osoitti aulan tiskin luona olevaa takahuonetta. ”Menkää tuonne ja vaihtakaa vaatteet.”
Pari hyväksyvää nyökkäystä ja kaikki olivat orjallisesti vaihtaneet vaatteet kuudessa pienessä pukukopissa. Minakolla ja Soralla oli kummallakin lyhyet maastohousut ja musta puolihihaton paita. Kunihikon mukaan jokaisella piti olla oma koodinimi, tässä tapauksessa se määräytyi värien mukaan, joten Minakon paidassa oli vaakasuora vihreä raita, kun taas Soralla sininen. Lähitaistelijoilla, Amella, Kaedella ja Masakolla, oli ihonmyötäiset mustat puvut, joissa oli avonainen kaulus ja hihojen päällä pitkät, mustat kynsikkäät. Jalkineinaan heillä oli hyvin pitkävartiset nahkasaappaat, joissa vinoristinauhat, tosin Masakon asu poikkesi hieman muista; saappaat olivat lyhyemmät ja kynsikkäiden sijaan hänellä oli tavalliset hanskat. Amella raita oli violetti, Kaedella punainen ja Masakolla keltainen.
Pukeutumisen jälkeen Akiyama oli selittänyt heille, kuinka he saisivat käyttöönsä auton, jonka takakontissa olisivat aseet ja jolla he ajaisivat kaupungin reunalle, vaaravyöhykkeelle.
Ran oli mennyt kuskin paikalle tilavaan, luonnollisesti mustaan ruumisautoa muistuttavaan ajoneuvoon, jonka katon sai mitä ilmeisemmin irti ja sinne mahtui ainakin kuusi ihmistä.
Kaede istuutui pelkääjän paikalle. ”Mistä tiedät minne meidän pitää mennä?”
”Onhan meillä kartta”, Ran sanoi hyvin hiljaa ja eleettömästi, katse suoraan eteenpäin. Hän käynnisti auton.
’En ymmärrä miten tuo eleetön seko sai luvan päästä kuskiksi.’
”Ei, ei meillä ole”, Minako huomautti.
Kuskin paikalla istuva hymähti hieman. ”Sanokaa sitä sitten vaikka vaistoksi.”
Kukaan ei olisi varmasti uskonut, että kuudesta ihmisestä olisi voinut lähteä niin kiusallinen hiljaisuus. Kaikki tuntuivat pidättävän hengitystään, autonhumina oli ainoa pieni ääni, joka sekin kuulosti paljon kovemmalta kuin mitä se oli. Hiljaisuuden päätti vain korvia huumaava huuto eri ihmisten huulilta. Päinvastaiseen suuntaan juoksi kadut täynnä ihmisiä pakokauhussa.
”Taidamme olla perillä.”
Muutaman sadan metrin ajon jälkeen kaikki nousivat ulos autosta. Muut ihmiset olivat juosseet jo pois, mutta yksi hieman ihmistä suurempi olio leijui ilmassa vähän matkan päässä.
”Minä ja Sora menemme katolle”, Minako ilmoitti, avasi takakontin ja otti sieltä kaksi uziaan. Sora seurasi hiljaa tarkkuuskiväärinsä kanssa.
Ame otti takakontista myös konepistoolin, ladattuna, mutta varmistin päällä.
”Nyt olisi hyvä välimatka Ranin räjäyttää”, Kaede sanoi ja katsoi Rania. Ei vastausta.
Ame, Masako ja Kaede seisoivat kolmen rivissä, Ran taaempana ja Minako ja Sora viereisen rakennuksen katolla. Taas tuo hiljaisuus pitkien rakennusten valtaamassa kaupungin syrjärajalla. Acqua F:n, tuon olennon, takana olevat rakennukset olivat romahtaneet.
”DD-Akai, kuuletko? DD-Akai, kuuletko?”
Kaede kuuli äänen melkein päänsä sisältä, vaikka oikeasti se tuli vain AtR:ään yhteydessä olevista kuulokkeista. ”Kyllä.”
”Mikä on kohteen sijainti?”
”Se on noin – hetkinen, se alkoi liikkua uhkaavasti tänne.”
”Voi helvetti”, Masako henkäisi.
Ame otti tukevan asennon, tähtäsi konepistoolin Acqua F:ää kohti ja otti varmistin pois päältä. Takaa kuului pientä kolinaa, kun Ran kokosi kuumeisesti sinkoaan.
Olennon näki jo selvästi. Se oli väriltään mustansininen, se näytti enemmänkin metalliselta ja muistutti ihmistä, mutta sillä ei ollut kasvoja.
Ame piti etusormeaan liipaisimella. Hän tähtäsi. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi, liipaisin päästi pienen äänen ja joukko luoteja lähti vihollista kohti, osuivat, mutta eivät menneet läpi.
’Sitkeä pikku paska’, Ame ajatteli hiljaa ja toisti ampumisen.
Kaede painoi liipaisinta tottuneesti tähdättyään, latasi aseensa ja ampui uudelleen. ”Ame, kokeillaanko vähän tehosteita?”
Kumpikin melkein samassa tahdissa viritti parilla osalla asettaan ja painoi samaan aikaan liipaisinta. Luotien sijaan Kaeden aseesta tuli liekkejä ja Amen aseesta kuin jäätyvää sinisenviolettia tulta.
Sora katseli katolta tapahtumia. Hän ampui ylhäältäpäin Acqua F:ää, mutta ei osunut.
Tuo kasvoton olento kohosi hieman ylemmäs ja kauemmas, muodosti tyhjästä eteensä pyöreän vesimuodostelman ja äänettömästi heitti sen maahan. Kun tuo pieneltä näyttänyt vesi iskeytyi maahan, se kymmenkertaistui, kunnes neljää nuorta ihmistä päin oli tulossa hyökyaalto. Kukaan ei ehtinyt reagoida, kun rakennusten väliset paikat täytti vesi pyyhkien kaiken tieltään.
Minako ja Sora hätkähtivät katolla ja katsoivat, kun aalto näytti nielaisevan kaiken tieltään, jopa neljä AtR:n henkilöä.
Ame tuntui uppoavan tuohon pimeään veteen. Hänellä ei enää ollut voimia pyristellä vastaan, vesi nielaisi hänet. Hän oli hukkumassa.
When you tried to die, die, die, die, with that black raven taken over
They died, they died, when you tried to save those lives
When the moonlight fades away, your palm touched theirs, you knew
Why were you dejected?
Why were you rejected?
Even though they left, they’re gonna be fine
That’s what you wanted to tell them, but found them high
Yourself, loneliness, hate, trauma, crushed
Yourself, sickness, sadness, trauma, crashed
They whispered that you, you didn’t really exist
”DD-Aoi, DD-Midori, mikä on tilanne?”
”He hukkuivat”, Minako kuiskasi.
”Mitä?!”
Sora otti tarkkuuskiväärinsä, meni katon reunalle ja tähtäsi alas. ’Tämä on minun mahdollisuuteni’, hän ajatteli. Hän laittoi etusormensa liipaisimelle. ’Tämä on minun tarkoitukseni.’ Sora painoi liipaisinta.
Ame tunsi käden tarttuvan hänen olkapäähänsä ja vetävän pinnalle. Hän sai ilmaa keuhkoihinsa. Hän oli elossa. Ame näki Kaeden. Tytön hiukset olivat tummemmat ja valuivat vettä, mutta kun Ame katsoi ympärilleen hän huomasi, että kaikki muutkin olivat jääneet hyökyaallon alle. Vettä ei kuitenkaan ollut enää niin paljon, sitä valui vain rakennusten seinistä pisaroina ja maassa oli pieniä lammikoita. Ran seisoi taaempana sinkonsa kimpussa ja Masako makasi maassa Minako hänen vierelleen kyyristyneenä.
’Masako..? Hänen… hänen mahansa on lävistänyt jokin lasiputki.’
Minako nyyhkytti hiljaa.
”Kyllä tämä tästä”, Masako kuiskasi hiljaa Minakolle. ”Voisitko… soittaa apua?”
”DD-Midori, onko siellä nyt kaikki hyvin?!” kuului äreä ääni kuulokkeista.
”Masako on haavoittunut –”
”DD-Kiiroi?”
”Niin, Masako, DD-Kiiroi. Hän ei… hän tarvitsee sairaalahoitoa, joten lähettäkää tänne ambulanssi. Hän ei pysty liikkumaan, hädin tuskin puhumaan, hänen vatsansa on lävistänyt putki!”
”DD-Akai, mikä on Acqua F:n tila?” kuului ääni kuulokkeista.
”Se lähenee taas.”
Ame nousi, nappasi maasta kivusta huolimatta konepistoolinsa ja asettui Kaeden viereen seisomaan.
”Miten selvisimme?”
’En voi kertoa hänelle, että pelastin hänet.’ Kaede piteli konepistooliaan. ”Joku kattohyypiöistä ilmeisesti vahingoitti vihollista, jonka seurauksena sen luoma vesikin imeytyi maahan.”
Kaede ja Ame tähtäsivät kummatkin ja painoivat liipaisinta. Acqua F pysähtyi. Kaede latasi ja ampui uudestaan.
Sora tähtäsi jo vihollista katolta. Hän osuisi siihen uudestaan.
”Siirtykää!” kuului ääni takaa.
Ame vilkaisi taakseen ja näki Ranin viritetyn singon. Hän syöksyi maahan juuri ajoissa, kun Ran painoi liipaisinta ja ohjus halkaisi ilman. Se osui suoraan Acqua F:ään, sen kasvottomaan metallikehoon. Kuului vain äänirajoja rikkova pamaus ja kaiken peitti tumma savu.
Kaede yski. Onneksi savu hälveni nopeasti ja palaneen hajun keskeltä näki selvästi. Acqua F:stä jäljellä oli vain sen kasaan rutistunut metallinen keho yhdessä kasassa. Ame makasi maassa, eikä liikkunut.
Masako yski verta.
”DD-Midori, sinulle on tehtävä”, kuulokkeista sanottiin. ”Lopeta DD-Kiiroin tuska, hänen valituksensa riipii AtR:n päätoimistoon asti.”
Minakon silmät laajenivat. ”Mitä? Pitäisikö minun… tappaa hänet?”
Masakolla ei ollut voimia sanoa mitään. Hän vain tärisi.
”Se on käsky.”
Kaede, Sora katolta ja Ran vierestä tuijottivat kaikki Minakoa. Hänen pitäisi valita.
”En minä… en minä voi.”
”Voimme lähettää toisen agentin tekemään sen, mutta se tuottaa vain lisää tuskaa hänelle, sinne on matkaa.”
Minako nousi. Hän hengitti syvään melkein minuutin. Hän otti yhden aseistaan, ”anna anteeksi” ja painoi liipaisinta.
Kaede makasi sängyllään siinä jo niin valitettavan tutuksi käyneessä asunnossa, jossa asui hänen lisäkseen viisi muuta ihmistä. Heistä yksi oli lopullisesti poissa. Masako oli kuollut.
Ame tuijotti sairaalan kattoa.
’Kaede pelasti minut. Miksi?’
Hukkuminen.
’Minä elän. Miksi?’
Äiti.
’He vihaavat minua. Miksi?’
Isä.
’Olen osa AtR:ää. Miksi?’
Ase.
’En tiedä kuka olen. Miksi?’
Hylkääminen.
’Haluan lähteä pois. Miksi?’
Hymy.
’He eivät hymyilleet. Miksi?’
Syntymä.
’Sanoin, että ei. Miksi?’
Veri.
’Revit hiuksia päästäni, löit kasvojani ja kysyit, että mikä minua vaivaa. Miksi?’
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.