nousussa. Oon aivan epätoivoinen. Vauvakuume on ollut jo melko kauan ja yltyy vaan. Poikaystäväni on niin ärsyttävän järkevä ja sanoo, että opiskellaan ensin ja sitten vasta. Itse en jaksaisi millään odottaa. En kyllä halua häntä painostaakaan. Pieni suostuttelu onkin toinen asia :) Kertokaas vinkkejä, miten saisin hänet innostumaan. Ehkäpä jotenkin hienoisesti vihjaillen...
Kuume
on vain
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän, että tämän sanoessani multa revitään silmät päästä. Teen sen kuitenkin. Kuulostat todella nuorelta, ja vaikka ymmärrän kuumeesi, niin eikö kannattaisi hoitaa ainakin suurin osa opinnoista kotiin.
Ja toiseksi, etkö malttaisi odottaa edes sen verran, että vakiinnuttaisitte suhteenne menemällä naimisiin. Mikäli et ole suuri avioliiton vastustaja, niin ko sitoumus kannattaa jo monen juridisen edun takia. Esimerkiksi erään tuttuni avomies kuoli, kun heidän lapsensa oli kaksi. Nainen harmittelee syvästi, että olisipa pitänyt avioitua, että saisi leskeneläkkeen. (Tuttavani on elänyt yh-arkea jo 7 vuotta, ja materiaaliset tarpeet ovat taas mielessä, kun autokolarista on aikaa.)
Mun mielestä lapsen pitää olla yhteinen, kiva asia eikä "mutku mä haluuuuun" -tuote. Odota kaikessa rauhassa, että poikaystäväsi (tuleva miehesi?) kypsyy, ja että voitte ottaa osaa iloiseen asiaan molemmin puolin.
Opiskelijoita on monen ikäisiä. Ei pelkästään se, että opskelet tee sinua epäkypsäksi hankkimaan lapsia.
Kaikki eivät mene koskaan naimisiin. Seurustelusuhde on saattanut kestää jo vuosia onnellisena ilman, että tarvitsee osoittaa se ulkopuolisille kihloilla tai naimisiin menolla. Eikä yksistään avioliitto tee ihmistä kypsäksi vanhemmuuteen.
Ja kuka voi ajatella rahaa kun oma rakas on kuollut?
No eipä sitä rahaa ajattelekaan heti, kun toinen kuolee. Mutta kyllä se leskeneläke on ihan mukava lisä omaan pieneen palkkaan, varsinkin jos lapset jäävät pieniksi ja niitä pitää kasvattaa vielä toistakymmentä vuotta. Näin totesi puolisonsa 7 vuotta sitten menettänyt ystävättäreni, joka katuu sitä, ettei mennyt koskaan naimisiin. Mutta tiedä sitten, vaikka sullakin olisi omakohtaisia kokemuksia puolison menettämisestä, ja perustat mielipiteesi siihen seikkaan.