diabetes

Sen kanssa tässä tuskaillaan. Tammikuussa todettu diabetes ja arvoja ei saada alas sitten millään. Tänään oli 21,6 eli melkolailla reilu. Ensi viikolla aloitetaan insuliinipiikitys. Onko kokemusta siitä? Onko niin hankalaa kuin miltä kuulostaa? kyllähän nyt kissa kuntoon pitää saada.. Miten onnistutte ottamaan omalta kissaltanne verinäytteen? Meillä kun kissalta ei saa verta sitten millään. Vikahan on ottajassa eikä kissassa...
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä on muutama vuosi aikaa, kun aloitin hoitokissalle insuliinipistokset ja kokeiluahan se oli jonkin aikaa eri suuruisilla annoksilla, ennenkuin löysin oikean annostuksen. Verensokeri on tosiaan hyvin korkealla, pitäisi mielellään olla alle 10. Tarkka saa olla sen annostelun suhteen, ettei taas tipu liian alas, eli se edellyttää ainakin kerran päivässä näin alussa verinäytteen ottoa. Itselläni oli käytössä ihmisille tarkoitettu verensokerimittari, tosin se neula on siinä liian ohut kissan anturaan. Siihen on olemassa sellainen lansetti, joita saa joistain apteekeista ja ainakin tilaavat. Siinä se neula on paksumpi. Lansetti on sellainen matala noin 1.5-2 cm. Ensimmäinen kerta on varmaan outoa, mutta sen tekniikan oppii pian. Eli painat sen lasetin tukevasti anturaan, ei ihan siihen paksumpaan kotaan ja tavallaan "ammut" sen neulan. Varmimmin käy, kun toinen pitää kissaa sylissä. Kyllä tämä minun kyseinen kissa antoi hyvin ottaa, koska antura on aika tunnoton.

Yksi hyvä konsti on tuo homeopatiahoito, jos käyt sivuillani, niin siellä linkki homeopatiaa ja mm. hänen kissallaan on diabetes ja saanut hyviä tuloksia omalle kissalleen taitaa olla ilman insuliinia tällä hetkellä.

Diabetskissan kanssa hyvin pärjää, kun alkuvaikeuksita selviää. Tämä kyseinen hoitokissakin on vielä elää täyttä elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ässä kirjoitti:

Sen kanssa tässä tuskaillaan. Tammikuussa todettu diabetes ja arvoja ei saada alas sitten millään. Tänään oli 21,6 eli melkolailla reilu. Ensi viikolla aloitetaan insuliinipiikitys. Onko kokemusta siitä? Onko niin hankalaa kuin miltä kuulostaa? kyllähän nyt kissa kuntoon pitää saada.. Miten onnistutte ottamaan omalta kissaltanne verinäytteen? Meillä kun kissalta ei saa verta sitten millään. Vikahan on ottajassa eikä kissassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu