mistä sisäkissa kissat saavat matoja. meillä on myös 2 koiraa jotka ulkoilevat, kissat saivat kuurit marraskuussa, jo oli hännän alla taas matonen. kissani on ollut tarhassa ulkoilemassa viime syksynä että ei ulkoa ole saaneet.
matonen
yäök
3289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
matoja, lääkkeillä on vaan mahdollista pitää ne aisoissa. Et kertonut minkä ikäiset kissat ovat? Ulkoilevat kissat tarvitsevat myös kuurin useimmin. Joku tietäväinen varmaan kertoo lisää..
Siis miten niin kissoilla on aina matoja? Terveellä kissalla ei kyllä ole.
Ja alkuperäiseen viestiin, että sisäkissat voivat saada matoja vaikkapa ruuasta (kypsentämättömät järvikalat). Ja kyllä niitä voi saada tarhassa ulkoilemalla tai vaikkapa koirienkin mukana.
vaikka niitä ei näkyisikään tai mitään merkkiä niiden olemassaolosta ei ole havaittavissa. Kissa saa madot jo emoltaan ja matokantaa vain harvennetaan madotuksilla. Matolääkkeet eivät siis poista jokaikistä matoa kissan elimistöstä, koska ne eivät tehoa muniin. Munista kehittyy uusia matoja noin kolmen viikon kierrolla, ja niistä taas uusia munia jne.
Aloittajan kissat ovat voineet saada matonsa tarhasta. Jos tarha ei ole hiiren tms pitävä, kissa on voinut saada saaliiksi jonkin pikkuelävän. Koirat tuovat omalta osaltaan matoja kissojen ulottuville. Yksi mahdollinen tilanne olisi myös sellainen, että kissoja ei ole madotettu riittävän tiheään. Jos niillä oli silloin marraskuussa näkyviä matoja, madotus olisi pitänyt uusia n. 3 viikon kuluttua edellisestä.
Kissat (ja samaan aikaan koirat omalla lääkkeellään) pitäisi madottaa nyt esim Drontalilla ja uusia häätö 2-3 viikon päästä. Kolmaskaan madotus samalla väliajalla ei olisi pahitteeksi (esim Axilurilla).