On järjetöntä ottaa tasaerälyhennys (korko lyhennys saman kokoinen koko laina-ajan) pitkään asuntolainaan silloin kun korot on alhaalla.
Moni velallinen ei huomaa laina-aikansa pitenemistä joka johtuu koron noususta.
On mahdollista että alkuperäinen 20 vuoden laina muuttuukin 40 vuoden lainaksi. Ainoa voittaja on pankki.
Olenkin ottanut aina tasalyhennyslainan jolloin laina-aika on minulla tiedossa.
Korko laskee lainapääoman pienentyessä.
Lainan pienentyessä kuukausierätkin (korot lyhennys)pienenevät.
Tällainen lainanmaksutapa ei ole pankille edullinen joten sitä ei mainosteta.
Järjetön
15
7172
Vastaukset
- settiä täällä
tuo muuten pitää paikkansa aika hyvin. Tuota ei pankki missään nimessä mainosta vaikka se vaihtoehtona tarjotaankin. Toiseksi edellistä asuntovelkaani ottaessani laitoin pankinjohtajan seinää vasten kun väitti että tasalyhennyslaina ei muka olisi velalliselle halvin. Joutui lopulta myöntämään, mutta kaupat tehtiin siitä lainasta.
On jotenkin pankkien tapaista kertoa asuntovelallista rauhoittaakseen että joka lyhennys on samankokoinen, mutta sitä yksityiskohtaa ei teroiteta että niitä eriä lisätään sinne perään. Ja voi niitä jotka maksaa ensimmäiset 20 vuotta pelkkiä korkoja ennenkuin lyhennys alkaa puremaan itse velkapääomaan.. hu0h..
Oli miten oli, mutta asuntomarkkinoille ei pidä tulla persaukisena juuri nyt. Ne jotka nyt ostaa huippuhintaisen asunnon maksimilainalla tekee elämänsä suurimman virhearvion. Velka on ja pysyy, mutta asunnon arvo elää.- Epäilijä
Onhan tasaerälainassa hyvänä puolena ennustettavuus. Ihan samalla tavalla kuin auton äkillinen ryytyminen ja parin tonnin korjauslasku on ikävä ylläri ja voi kaataa talouden pariksi kk:ksi niin myös lainanlyhennyksen pompsahtaminen ylös voi osua ikävään saumaan.
Jos ylimääräistä jää, niin tottakai lainaa voi lyhennellä ripeämmin. Sitähän ei ehdoissa kielletä. Mitä järjetöntä on varata itselleen kuitenkin mahdollisuus olla maksamatta enemmän, jos haluaa käyttää rahaa muuhunkin. Eikä se ainakaan pienen lainan kohdalla mitään pelkkää korkojen maksua ole, itselläni menee 50-50 eli joka kuukausi kuitenkin puolet menee pääoman lyhennykseen.
- Näin on
Jos porukka tajuaisi tämän, hinnat rommaisivat nopeasti järkevämmälle tasolle. Tasalyhenteinen on nimittäin aluksi sen verran paljon rankempi lyhentää, ettei lainasumma voisi kasvaa kovin isoksi.
Mutta pankeillehan se sopii, ettei jengi osaa edes perusmatematiikkaa.- sitä samaa
jengii "myyty 1999, tili tehdään ostovaiheessa"?
- onko sulle tullut
mieleen, että tasaerälainaa voi maksaa pois myös nopeammassa tahdissa? 99% lainan ottajista ei laita viimeisiä latejaan kuukausieriin. Rahaa jää tyypillisesti säästöön joka kuukausi jne. jne.
- Räkä
Tarkoitat annuiteettia? Olen eri mieltä. Kilpailutin pankkilainaa ekan vuoden jälkeen. Kilpailevan pankin virkailija oli ehdottomasti tasaerä/annuiteetti lainan puolesta, ehkä hieman pienempikin summa ja erotus heidän rahastoihin. Mitä sitten vaikka korkojen noustessa laina-aika pitenisi. Minua oli huijattu koska nuorella on muitakin kuluja kuin asunnonmaksu.
Virkailijan tylyys ja luvattu elokuvalippu saivat minut pysymään sen tunnin henk.koht neuvonnassa.
Summa summarum: Olet väärässä. Erään pohjoismaisen liikepankin mielestä tasaerä/annuiteetti on paras. Ei sitä kannata kiistää! - Mansu
Tuo on harvinaisen totta. Tasaerälyhennyksessä voittaa aina pankki: maksettu korko laina-ajalta on huomattavasti suurempi, ja lainat ovat suurempia ( ja tietysti pidempiä ).
Mutta järkipuheet nykyisessä asutokaupassa kuitataan köyhien ja kateellisten hourailuksi. - härkä
mitä taneleita täällä oikein kirjoittelee
tasaerälyhennys = laina-aika on aina vakio ja koron noustessa/laskiessa kuukausierä kasvaa/pienenee
mene kouluun mene kouluun mene suoraan kouluun kulkematta lähtöruudun kautta- taneli
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAAAAAAAAAAAA :D
Mene itse kouluun ja mieti vähän mitä kirjoitat. Mitäköhän "tasaerä" mahtaisi tarkoittaa??
Tasaerä (tai tasaerälyhennys):
Kuukausierä pysyy samana koko laina-ajan. Laina-aika lyhenee koron laskiessa ja pitenee koron noustessa.
Tasalyhennys:
Lyhennyserän määrä on koko laina-ajan sama. Kokonaiskuukausimaksu sisältää lyhennyksen lisäksi koron ja se on laina-ajan alussa suurempi, mutta pienenee laina-ajan loppua kohden.
Annuiteetti:
Kuukausierä laskee koron laskiessa ja nousee koron noustessa. Laina-aika pysyy samana.
- The Rat
Parempi vaihtoehto on annuiteettilaina. Laina-aika pysyy samana, mutta alussa ei tarvitse maksaa korkeampia kuukausimaksuja.
Tulee kokonaisuudessa äkkisiltään katsottuna kalliimmaksi kuin mainostamasi vaihtoehto, mutta vain jos ei pistä mitään arvoa sille rahalle jonka voi sijoittaa (vaikkapa itseensä) lainanmaksun alkuaikoina.
Tulothan nousevat vuosien varrella, joten korkotason mahdollisesta noususta aiheutuva pieni korotus kuukausimaksuihin ei tunnu missään. Reaalinen kuukausimaksu käytännössä pienenee aina. - märkäkorva
Otin reilu vuos sit tuon lainan että kuukauserä on saman, mut laina-aika muuttuu. Alun perin tais olla laina-aika melkein 14v. Nyt näyttää että viimeinen erä ois 2017. Eli 12v laina tällä korolla ja jos ei ole ylimääräisiä lyhennyksiä, mutta onhan niitä aina välillä...
Kuukausi erässä on pelivaraa sen verran että laitoin vuoden alusta lyhennyksiin saman summan minkä laina oli lyhennyt kuukausittain vuoden aikana. Lainaa lyh. 10% tähän mennessä vuoden aikana.- Tasamies
Tässä yksi näkemys tasalyhennyksen puolesta, jonka minua fiksumpi (onneksi) minulle selvitti. Olemme melko nuoria ja velan pääoma oli vuosi sitten lainaa ottaessa n. 120k. Muutamme hyvin todennäköisesti n. 7-10 vuoden päästä isompaan lasten kasvaessa. Jos maksaisimme annuiteettia, esim. 7 vuoden aikana lainasta olisi lyhennetty lähinnä korkoja. Tasalyhennyksellä isompaan vaihdettaessa (olettaen vaikka 7 vuoden päästä) lainan pääoma on muistaakseni n. 7 k pienempi. Tämä siksi, että tasalyhennys lyhentää huomattavasti voimakkaammin alussa pääomaa, annuiteetilla maksat alussa pääosin korkoja.
- Tapanila
Tasamies kirjoitti:
Tässä yksi näkemys tasalyhennyksen puolesta, jonka minua fiksumpi (onneksi) minulle selvitti. Olemme melko nuoria ja velan pääoma oli vuosi sitten lainaa ottaessa n. 120k. Muutamme hyvin todennäköisesti n. 7-10 vuoden päästä isompaan lasten kasvaessa. Jos maksaisimme annuiteettia, esim. 7 vuoden aikana lainasta olisi lyhennetty lähinnä korkoja. Tasalyhennyksellä isompaan vaihdettaessa (olettaen vaikka 7 vuoden päästä) lainan pääoma on muistaakseni n. 7 k pienempi. Tämä siksi, että tasalyhennys lyhentää huomattavasti voimakkaammin alussa pääomaa, annuiteetilla maksat alussa pääosin korkoja.
No eikö tuo nyt ole melko ilmeistä, että jos maksat alussa suurempaa kuukausierää (siis tasalyhennystä), niin lainasi lyhenee nopeammin.
Näissä vertailuissa unohdetaan usein, että ollakseen nopeampi tapa maksaa laina pois, on tasalyhennyksen kuukausierän oltava alussa suurempi kuin tasaerälyhenteisessä mallissa. Korkojen määrä ensimmäisessä maksuerässä on joka tapauksessa molemmilla lyhennystavoilla sama.
- vaihtoehtoja
Lainan lyhentämistapa vaikuttaa laina-aikana syntyviin korkokustannuksiin. Yleensä on mahdollista valita lyhennystapa muutamista eri vaihtoehdoista.
Tasalyhennys
kaikki lyhennyserät ovat samansuuruisia
koron euromäärä pienenee samalla kun lainan pääoma pienenee, jos korkotaso pysyy samana
jos viitekorko nousee, maksut nousevat
jos viitekorko laskee, maksut pienenevät
hyvä vaihtoehto, jos voit jo alussa maksaa suurempia takaisinmaksueriä
Annuiteetti
kaikki takaisinmaksuerät (lyhennys korko) ovat lähtötilanteessa yhtä suuria
lainan maksuerä muuttuu vain, jos korko muuttuu
lyhennyksen osuus on aluksi pieni, mutta se kasvaa laina-ajan kuluessa samalla kun korkojen osuus pienenee
hyvä vaihtoehto, jos haluat tietää laina-ajan tarkalleen etukäteen ja maksukykysi kestää korkojen nousunkin
Kiinteä tasaerä
kaikki takaisinmaksuerät ovat yhtä suuria
jos viitekorko nousee, laina-aika pitenee
jos viitekorko laskee, laina-aika lyhenee
takaisinmaksuerä on kuitenkin aina vähintään koron suuruinen eli jos sovittu erä ei riitä kattamaan korkoja, maksuerä voi olla korkeampi
hyvä vaihtoehto, jos haluat tietää tarkalleen maksuerän suuruuden myös tulevaisuudessa etkä välitä siitä, ettet tiedä tarkkaa laina-aikaa
jos lainan korko on kovin alhaalla lainaa nostettaessa, korkojen nousu laina-aikana voi pidentää laina-ajan tarpeettoman pitkäksi eikä laina lyhene. Silloin kannattaa ottaa yhteyttä pankkiin ja sopia uudesta lyhennyssuunnitelmasta
Bullet
koko lainan pääoma maksetaan kerralla pois, mutta korkoja voidaan maksaa useamminkin
käytetään lähinnä väliaikaisrahoituksissa
Lyhennysvapaat vuodet
voit useimmiten sopia lyhennysvapaista kuukausista tai vuosista lainallesi
maksat ajalta vain korot, et lyhennä lainaa
merkitsee korkeampaa korkoa ja pidempää laina-aikaa- lainailija
menkää esim https://www.op.fi/op?id=20103 ja tehkää laskelma. vertailkaa eri lyhennysvaihtoehtoja. Kannattaa varsinkin kiinnittää huomiota lyhennyssuunnitelmassa kokonaissummaan, joka kertyy koko laina-ajalta.Eli laskelmasta näkyy jokaikinen kuukausilyhennys. Eli suoli palstoilla on turha kiistellä mikä on paras kun faktaa löytyy netti väärällään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain34910195Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112912Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2852296Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1222076Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U371865SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1001649Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411623- 1461541
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin701375Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931046