Minkä verran 10 viikkoinen (ja tätä seuraavat viikot)jaksaa kulkea ulkona? Tai kulkisihan se sisulla vaikka kuinka, mutta mikä on raja jota ei kannata ylittää? Ollaan tehty pikku lenkkejä hissukseen, ja kotona tuntuu silti sen jälkeen virtaa riittävän. Hereillä pentu on yleensä kerralla tunnin pari. Pentu on terrieri.
Pennun ulkoilusta
Höpsötin
4535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta 10-viikkoisen pennun liikunta tulisi olla ihan omaehtoista, juuri niinkuin olet tehnyt: hissukseen pikkulenkkejä. Ei mitään varsinaisia lenkkejä vielä ollenkaan. Eihän rokotuksetkaan ole vielä kunnossa, joten turvallisille alueille se liikuntakin pitäisi rajoittaa.
Minun mielestä (mulla on mäyräkoiria) pitemmät lenkit voisi aloittaa hissukseen siinä 5 kuukauden iässä ja vähitellen venyttää niitä pitemmiksi. Aikuisina terrierit ja mäykyt yleensä jaksaa vetää uskomattoman pitkiä lenkkejä, ja sehän tekee hyvää sekä itselle että koiruudelle.
Kaikkein parastahan olisi viedä koira metsään tai muualle (ei koirapuistoon) missä se saisi vapaan temmeltää. Tasapaino kehittyy ja lihakset tasapuolisesti.
Pentu myös lepää itse kun se väsyy silloin kun se saa olla vapaana. Oma koirani tuli meille syksyllä ja se oli samantien mukana sieni- ja marjareissuilla jotka kestivät parikin tuntia. Siellä se kaahotti ja välillä pysähtyi jotain keppiä jäystämään ja taas mentiin.
Itse kun ei tuollaisella reissulla paljon liiku vaan pysyttiin suhteellisen pienellä alueella.
Puolen vuoden iässä sitten alettiin hihnassa lenkkeilemään hieman pidempiä lenkkejä ja vuoden iässä sitten lähdetiin juoksulenkille. Mutta vapaana koira on aina saanut olla niin paljon kun sielu sietää.
Kyseessä on keskikokoinen rotu.
Eikös pienempi koira kehity lonkkien yms kanssa nopeammin joten ei tarvitse niistä huolehtia niin kuin ison rodun koiran kanssa.
En nyt osaa sanoa kuinka pitkiä lenkkejä tehtiin 10 viikkoisena hihnassa kun koira tosiaan oli aika vähän hihnalenkityksellä.
kun koira alkaa istuskelemaan eikä jaksa enää, on se kannettava loppumatka. Itse en ole mitenkään remmilenkittänyt meidän pentuja. Ne on aina saanut olla vapaana, se tekeekin niiden kehitykselle hyvää. Älä mene kauas, vaan pysyttele lähellä kotia, joten jos väsy tulee, et joudu kovin kaukaa kantamaan. Nyt en silti lukenut kuinka iso rotu on kyseessä.
Mä olen pennun kanssa ulkona sen aikaa, kunnes se alkaa näyttämään vilun merkkejä, tosin jos kovasti juoksee ja rellestää, tulee vilu viimeistään sitten kun pysähtyy... Pienissä koirissa on otettava huomioon (ja muutenkin pentujen kohalla) että ruumiinlämpö laksee tosi nopeesti ja on riski että pentu kylmettyy/tulee kipeeksi.
Kyllä maalaisjärjellä osaa hauvaa ulkoiluttaa. ja jos pieni koira kyseessä, kuten mulla, välillä takin sisään lämmittelemään.. Ja meillä on muute villatakki käytössä.... Toimii.