Sokkoraidaus

Jos sinulla sattuu olemaan kaveri, joka on myös Tomb Raidereista kiinnostunut ja tietää myös niistä jonkin verran niin tässäpä mukavaa ja haastavaa ajanvietettä! :D

Ensin valitsette kentän, jonka aiotte mennä. On hyvä, jos sokon "silmät" eli ohjaava raidaaja tuntee sen hyvin, jotta osaa sitten neuvoa. Ohjaaja huolehtii tallentamisista ja lataamisista tarvittaessa.

Sokolle laitetaan silmille huivi ja sormet näppäimistölle/ohjaimelle. Sitten ei kun menoksi! Ohjaaja selostaa puikoissa olevalle raidaajalle suullisesti joka ainoan kohdan ja sokko tekee parhaansa ja toivon mukaan selviytyy kentästä läpi.

Ystäväni kanssa aloitimme saman tien Temple of Xianista ja täytyy sanoa että hauskaa oli! ;D Vuorottelimme välillä niin että kumpikin sai kokeilla sokkona olemista sekä ohjaamista. Jotkin kohdat tuottivat tuskaa, mutta sentään läpi päästiin.^^

Siitäpä sitten vain kokeilemaan. Voin taata että tuo kyllä ihan uusia ulottuvuuksia raidaamiseen.
5620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei kiitos vinkistä, toi kuulostaa todella hauskalta puuhalta! Saa vähän lisäjännistystä... :)

Äänestä
  • Huomattiin miten melutaso ainakin nousi kun tuli vastaan ongelmakohtia!

    "Juokse, JUOKSE!! Stop! Väännä vipua! KÄÄNNY YMPÄRI! OIKEALLE, ENEMMÄN OIKEALLE!!"*piikkikatto valuu uhkaavasti niskaan* "Hypi hypi HYPI JUOKSE enemmän oikealle, OIKEALLE!! STOP! Sivuaskel oikealle, sivuaskel sivuaskel sivuaskel" *piikit lähestyvät* KÄÄNNÄ HIUKAN VASEMMALLE! VÄÄNNÄ! KIERÄHDÄ! JUOKSEEEEEEE!!!! AAAAAAAAAAARGH!!!!"

    xD

    Suosittelen.^-^/

    Äänestä

  • advis kirjoitti:

    Huomattiin miten melutaso ainakin nousi kun tuli vastaan ongelmakohtia!

    "Juokse, JUOKSE!! Stop! Väännä vipua! KÄÄNNY YMPÄRI! OIKEALLE, ENEMMÄN OIKEALLE!!"*piikkikatto valuu uhkaavasti niskaan* "Hypi hypi HYPI JUOKSE enemmän oikealle, OIKEALLE!! STOP! Sivuaskel oikealle, sivuaskel sivuaskel sivuaskel" *piikit lähestyvät* KÄÄNNÄ HIUKAN VASEMMALLE! VÄÄNNÄ! KIERÄHDÄ! JUOKSEEEEEEE!!!! AAAAAAAAAAARGH!!!!"

    xD

    Suosittelen.^-^/

    Joo voin hyvin kuvitella!!! :D Ja varmasti tulee myös hiuksia revittyä kun huutaa kurkku suorana ohjeita ja toinen vaan juoksee suoraan vihollisen syliin... Voi olla silleen että voi %&#¤&#¤!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :D Mutta ehdottomasti kokeilen tuota kunhan kaveri tulee hiihtolomalle... :)

    Äänestä

  • pettuneiti kirjoitti:

    Pahimpia tehtäviä ovat ajastetut tarkkuutta vaativat jutut, missä vielä pahemmassa tapauksessa niskaan vyöryy jotain piikikästä tai raskasta.. Ai että niitä Xianissakin riittää! ;) Parasta sokkoraidaamisessa on se, että siinä on riittämiin haastetta kahdelle ihmiselle, kun perinteisesti raidaaminen on varsinaista sooloilua.

    tuo että kohdat jotka vaativat tarkkaa ajoitusta tm. voivat olla hermoja raastavia :D Kysyin kaveriltani että kiinnostaisiko sokkoraidaus ja onnekseni hän oli heti juonessa mukana. Olin silleen että jesjesjesjesjes, nyt vaan oottelen että hän suvaitsee saapua tännepäin :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

advis kirjoitti:

Jos sinulla sattuu olemaan kaveri, joka on myös Tomb Raidereista kiinnostunut ja tietää myös niistä jonkin verran niin tässäpä mukavaa ja haastavaa ajanvietettä! :D

Ensin valitsette kentän, jonka aiotte mennä. On hyvä, jos sokon "silmät" eli ohjaava raidaaja tuntee sen hyvin, jotta osaa sitten neuvoa. Ohjaaja huolehtii tallentamisista ja lataamisista tarvittaessa.

Sokolle laitetaan silmille huivi ja sormet näppäimistölle/ohjaimelle. Sitten ei kun menoksi! Ohjaaja selostaa puikoissa olevalle raidaajalle suullisesti joka ainoan kohdan ja sokko tekee parhaansa ja toivon mukaan selviytyy kentästä läpi.

Ystäväni kanssa aloitimme saman tien Temple of Xianista ja täytyy sanoa että hauskaa oli! ;D Vuorottelimme välillä niin että kumpikin sai kokeilla sokkona olemista sekä ohjaamista. Jotkin kohdat tuottivat tuskaa, mutta sentään läpi päästiin.^^

Siitäpä sitten vain kokeilemaan. Voin taata että tuo kyllä ihan uusia ulottuvuuksia raidaamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu