Vikaa kehruulaitteessa?

Hei!

Minulla on 15.5-vuotias leikattu vanhaherra, joka kakistelee ja pärskii (aivastelee) kehrätessään. Ensin epäilin matoja ja olen viime kesän jälkeen madottanut kissan varmaankin neljä kertaa. Mutta tilanne ei ole parantunut. Tietääkö joku keuhkomadoista, ovat vissiinkin harvinaisia, mutta esiintyy? Millaiset oireet/hoito?

Kissalla on maksa-arvotkin koholla, liekö tekoa tämän kakistelun kanssa. Voisiko olla jotain allergiaa? Oireet esiintyvät siis vain kehräyksen yhteydessä. Kissa syö vähän huonosti, ei oikein tahdo muu kelvata kuin raaka liha ja kala ja sitä saakoon. Ulostaa vain pari kertaa viikossa. Parafiinöljyä? Ja kuorsaa välillä aika komeasti. En osaa sanoa kärsiikö kissa, minä kylläkin. Täällä kaupungissa eläinlääkärit ovat liian kalliita meille ja maalla ei oikein ole kissaspesialisti, mutta sinne täytynee suunnata tämän kanssa, mutta olisin kiitollinen neuvoistanne. Kiitos!

terv. Pujoliini ja emo
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki oireet kuulostavat vanhan kissan vaivoilta mutta tuosta pärskimisestä pitäisi todella olla huolissaan. Kissalla voi olla sydänvaivaa, se ainakin aiheuttaa tuollaista. Tuskin kuitenkaan mikään keuhkomato. Onko kissa ylipainoinen kun sanoit, että se kuorsaa?

Syömisen huononeminen johtuu luultavasti hajuaistin heikkenemisestä. Meillä on sama juttu pian 18v kissan kanssa, kaikki ruoka täytyy haistatuttaa kunnolla ennen toivettakaan syömisestä.

Onko ulosteen ja syömisen määrä mielestäsi yhteydessä toisiinsa? Eli tuleeko kakkaa sen verran kuin olettaisit? Vanhalla kissalla myös suolen toiminta heikkenee ja silloin voisi olla hyvä lisätä ruokaan vähän jotain liukastavaa, esim tavallista ruokaöljyä tai rippu veteenkeitettyä löysää puuroa. Myös juomista pitää tarkkailla, sillä riittävä nesteen saanti säätelee osaltaan kakan liikkumista. Parafiiniöljyä voi käyttää ensiapuna, jos kissa yrittää kakata mutta mitään ei tule. Se ei sovi jatkuvaan käyttöön, sillä vanhan, huonosti syövän kissan on erityisen tärkeää saada kaikki ravintoaineet. Pirskattilisäkin voisi olla paikallaan, ellei sitä tai vastaavaa ole vielä käytössä.

Käytä kissa lääkärillä ja pyydä tutkimaan etenkin sydämen toiminta. Kerro kaikki oireet ja kysy lisävinkkejä ummetuksen hoitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pujoliini kirjoitti:

Hei!

Minulla on 15.5-vuotias leikattu vanhaherra, joka kakistelee ja pärskii (aivastelee) kehrätessään. Ensin epäilin matoja ja olen viime kesän jälkeen madottanut kissan varmaankin neljä kertaa. Mutta tilanne ei ole parantunut. Tietääkö joku keuhkomadoista, ovat vissiinkin harvinaisia, mutta esiintyy? Millaiset oireet/hoito?

Kissalla on maksa-arvotkin koholla, liekö tekoa tämän kakistelun kanssa. Voisiko olla jotain allergiaa? Oireet esiintyvät siis vain kehräyksen yhteydessä. Kissa syö vähän huonosti, ei oikein tahdo muu kelvata kuin raaka liha ja kala ja sitä saakoon. Ulostaa vain pari kertaa viikossa. Parafiinöljyä? Ja kuorsaa välillä aika komeasti. En osaa sanoa kärsiikö kissa, minä kylläkin. Täällä kaupungissa eläinlääkärit ovat liian kalliita meille ja maalla ei oikein ole kissaspesialisti, mutta sinne täytynee suunnata tämän kanssa, mutta olisin kiitollinen neuvoistanne. Kiitos!

terv. Pujoliini ja emo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu