Silmäpeliä

Koulu on paikka, jossa ei voi olla törmäämättä vastakkaiseen sukupuoleen. Usein, kun seuraa tapahtuamia käytävillä ikäänkuin "kärpäsenä katossa" huomaa huvittavia pikku asioita.

Poikien päät kääntyvät tyttöjen purjehtiessa ohitse, melkeinpä kiusoitellen. Tytöt puolestaan supattelevat ohitse kulkevaa jalkapalloilijaa vilkuillen.

Joskus olen huomannut (tai ainakin kuvitellut) saaneeni myös jonkinlaista vasta kaikua osallistuttuani itse tähän silmäpeliin. Hymy joka nousee molempien osapuolten kasvoille katseiden muka vahingossa kohdatessa piristää päivää ainakin sadan kahvikupin edestä.

Tillanne kestää kuitenkin vain hetken. Tyttö punaisessa villapaidassa on vienyt hymynsä jo käytävän toiseen päähän ja tilanne unohtuu. Se kuitenkin se värittää mukavasti turruttavaa koulupäivää.

Mutta onko tällaista silmäpeliä edes olemassa, vai hymyilikö vastaantulija vain liian pitkille housunlahkeilleni? Tuskin koskaan tällainen zoomailu johtaa sen pidemmälle. Tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi hymyillä ihastukselleen koulun käytävillä, ei se herätä hänessä mitään tunteita.

Olemmeko todella näin tunteettomia vai vaaditaanko nykyään jo tosi toimia (takapuoleen vaan kiinni, kyllä se siitä), että saisi edes yhden hymyn juuri siltä ihmiseltä, jolta sitä toivoisi.
4667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse harrastan joskus silmäpeliä poikien kanssa, mutta en enää niin paljon kuin aikaisemmin.Aloin tuntea itseni pelkäksi katseobjektiksi.Ja minusta on paljon parempi kävellä suoraan mitään vilkuilematta, kuin harrastaa silmäpeliä koko ajan.

Äänestä

ihan sama juttu..vaikka sitä kuinka yrittäs vähän hymyillä ja silmäpelii ihastuksen kanssa ni tuntuu että ei mitään vaikka kyllä se takasin kattoo mutta harvemmin hymyilee..

Äänestä
  • ....nii tai sit kattoo ja hymyilee takasin mut siihen se sit jääkin, jatkuviin katseisiin ja hymyihin, jotka hiljalleen vähenee ja haihtuu pois...

    Äänestä

et oo todellakaan ainoa. :) mulla tää juttu on 'arkipäivää'. :D no joo.. pärjäile :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hemmo kirjoitti:

Koulu on paikka, jossa ei voi olla törmäämättä vastakkaiseen sukupuoleen. Usein, kun seuraa tapahtuamia käytävillä ikäänkuin "kärpäsenä katossa" huomaa huvittavia pikku asioita.

Poikien päät kääntyvät tyttöjen purjehtiessa ohitse, melkeinpä kiusoitellen. Tytöt puolestaan supattelevat ohitse kulkevaa jalkapalloilijaa vilkuillen.

Joskus olen huomannut (tai ainakin kuvitellut) saaneeni myös jonkinlaista vasta kaikua osallistuttuani itse tähän silmäpeliin. Hymy joka nousee molempien osapuolten kasvoille katseiden muka vahingossa kohdatessa piristää päivää ainakin sadan kahvikupin edestä.

Tillanne kestää kuitenkin vain hetken. Tyttö punaisessa villapaidassa on vienyt hymynsä jo käytävän toiseen päähän ja tilanne unohtuu. Se kuitenkin se värittää mukavasti turruttavaa koulupäivää.

Mutta onko tällaista silmäpeliä edes olemassa, vai hymyilikö vastaantulija vain liian pitkille housunlahkeilleni? Tuskin koskaan tällainen zoomailu johtaa sen pidemmälle. Tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi hymyillä ihastukselleen koulun käytävillä, ei se herätä hänessä mitään tunteita.

Olemmeko todella näin tunteettomia vai vaaditaanko nykyään jo tosi toimia (takapuoleen vaan kiinni, kyllä se siitä), että saisi edes yhden hymyn juuri siltä ihmiseltä, jolta sitä toivoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu