Miksi USEIMMAT naiset lakkaavat huolehtimasta ulkonäöstään heti pian naimisiinmenon ja lasten syntymän jälkeen? He ovat kuin varjoja siitä morsiamesta jonka isä ylpeänä luovutti tulevalle sulholle, ne ihanat pitkät hiukset leikataan niin ettei tarvitse huolehtia niin paljon enää.
Tosiasiassa niihin kynittyihin hiuksiin käytetään saman verran aikaa kuin entisiin pitkiin, jopa enemmän ja tulos on: huoh,,,
Sitten katsotaan tv.stä saippuasarjan komeaa miestä ja sanotaan että "tuon kun saisi elävänä pulloon", sanompa vaan että sinne pulloon se mies jäisikin, ei taatusti tulis ulos edes pullorassilla, nähtyään ylipainoisen naisen kuluneessa kauhtanassa nyppimättömineine kulmakarvoineen joille breznevkin olisi kateellinen. Avioero on väistämättä monella edessä, mies suht.hyvin säilyneenä alkaa harrastaa jotain, ettei tarvitse kuunnella saati katsella sitä ihramöykkyä. Ja uusien kuvioiden myötä saa ehdotuksia kauniilta nuoremmilta naisilta mutta aiemmasta viisastuneena ennen avioeroa entisestä ja uuden suhteen aloittamista käy katsastamassa tulevan ANOPPINSA, nimittäin millainen äiti sellainen tyttö on aika varma ns. mittari! Olkaa nuoret miehet tarkkana!
ps. vaimoni, ennen 48kg, nykyään 104kg. Olisiko se ruoho aidan toisella puolella vehreämpää? Siitä aion kyllä ottaa selvää jos ei muutosta pikkuhiljaa ala tapahtumaan. Koettakaa nyt hyvät naiset ottaa neuvosta vaarin, ette menetä mitään päinvastoin, saatte huomattavasti paremman elämän laadun hoikempina ja kauniimpina, kenties miehennekin herää taas katsomaan teitä uusin silmin? Älkää tulko sanomaan ettei rakkaus katso ulkonäköä, se on klisee ja lihavien keksimä sellainen.
Tosiasiassa niihin kynittyihin hiuksiin käytetään saman verran aikaa kuin entisiin pitkiin, jopa enemmän ja tulos on: huoh,,,
Sitten katsotaan tv.stä saippuasarjan komeaa miestä ja sanotaan että "tuon kun saisi elävänä pulloon", sanompa vaan että sinne pulloon se mies jäisikin, ei taatusti tulis ulos edes pullorassilla, nähtyään ylipainoisen naisen kuluneessa kauhtanassa nyppimättömineine kulmakarvoineen joille breznevkin olisi kateellinen. Avioero on väistämättä monella edessä, mies suht.hyvin säilyneenä alkaa harrastaa jotain, ettei tarvitse kuunnella saati katsella sitä ihramöykkyä. Ja uusien kuvioiden myötä saa ehdotuksia kauniilta nuoremmilta naisilta mutta aiemmasta viisastuneena ennen avioeroa entisestä ja uuden suhteen aloittamista käy katsastamassa tulevan ANOPPINSA, nimittäin millainen äiti sellainen tyttö on aika varma ns. mittari! Olkaa nuoret miehet tarkkana!
ps. vaimoni, ennen 48kg, nykyään 104kg. Olisiko se ruoho aidan toisella puolella vehreämpää? Siitä aion kyllä ottaa selvää jos ei muutosta pikkuhiljaa ala tapahtumaan. Koettakaa nyt hyvät naiset ottaa neuvosta vaarin, ette menetä mitään päinvastoin, saatte huomattavasti paremman elämän laadun hoikempina ja kauniimpina, kenties miehennekin herää taas katsomaan teitä uusin silmin? Älkää tulko sanomaan ettei rakkaus katso ulkonäköä, se on klisee ja lihavien keksimä sellainen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Yleensä naimisiin mennään kun rakastetaan toista niin sisäisesti kuin ulkoisesti... mutta olet tainnut mennä naimisiin vain 48 kilon takia!
Oletpa tyhmä ja jos vielä olet kokkolalainen niin tässä tyhmyys taas nähdään.
Kyllä sitä vaimoa pitää rakastaa oli sillä kiloja tai ei... Ja huom. yleensä se on niinpäin että eipä tuo mies enään sytytä ja ei käy suihkussa niin syönpä tässä kun ei muuta ole.Et sinä ainakaan ole naistas saanu syttymään jos se ei viitsi enään mitään tehä!!!!
Ja jos olisit oikein ihana aviomies keksisit yhteisiä harrastuksia missä vaimosi voisi kuntoaan ja olemustaan parantaa kannustavalla otteella rakkaan kanssa- mutta mitä tekee tämä tyhmä mies vinkuu netissä että nyt vierasta ottaan kun vaimo on tuon näköinen...HEH!
Kato peiliin mitä voisit avioliitossa tehä.Koska sinun kuuluu vaimoasi kannustaa ja tukea!
yök tuollaisia.
hyi.
olet niitä naisia jolla on mennyt yläpään ja alapään nesteet sekasin! Mieshän toi esille tosiasioita!
Eli onneksi et yleistänyt kirjoitelmaasi kaikkiin naisiin kohdistuvaksi. On meitä sporttisia vaimojakin olemassa, jotka pysyvät timmissä kunnossa, vaikka aviovuosia kertyykin.
En todellakaan halunnut yleistää, ja hatunnosto sinunlaisillesi naisille. Tuolle edelliselle luultavasti ylipainoiselle kirjoittajalle: Kaiken olen yrittänyt mitä edellä mainitsit!
Siispä väännän hänelle asian rautalangasta, jos ostan mersun, haluan sen pysyvän mersuna vanhetessaankin pikkuvikoineen mutta timminä, en todellakaan halua että se eräänä aamuna olisi muuttunut läskimosseksi! (ymmärtääköhän tätä kukaan)?
..kirjoittaa Sportman. Harvassa on tosiaankin ne naiset jotka eivät muutaman aviovuoden/lapsen jälkeen rupsahda. Kuinka helppoa se olisi käydä salilla tai jumpassa, et pysyisi hyvässä kondiksessa ja vähän rajoittaa sitä suklaan syöntiä :) Eikä aina tarvi kulkea siinä kauhtuneessa tuulipuvussa, vaan vois pistää vähän parempaa päälle vaikka ihan vaan äijänsä mieliksi(ja muiden kiusaksi).
Ja sitten kuunnellaankin seuraavaksi armotonta vuodatusta siitä kuinka kovaa kodin- ja lastenhoito on. Äijäkin vaan kulkee salilla ja vieraiden naisten perässä. Löytyyhän noita tekosyitä joka lähtöön.
tosin kirjoituksestasi tulee ensimmäisenä mieleen, että taidat kuitenkin itse olla sellainen kaljuuntuva kovalla vauhdilla ja juntisti pukeutuva. Pönttö vain tainnut mennä sekaisin kun joku nuori tyttö on kohteliaisuuttaan lausunut kohteliaisuuden sinulle, kun itsesäällissä olet elämääsi tilittänyt....;)
P.S. Pitäähän ihmisellä olla haaveita ja unelmia :)
Tukkaa on, monen mielestä liikaakin,
Pukeudun nuorekkaasti, sekös vaimoa jurppii,
Esiinnyn julkisissa tilaisuuksissa ympäri suomea säännöllisesti,
Akateeminen koulutus,
Ikä 30
Harrastan salibandya,
paino 71kg
pituus 180 cm,
Siinäpä sulle vähän itsestäni! ;)
Lue uudestaan nimimerkkini, ennenkuin teet omia typeriä johtopäätöksiäsi.
Jos olet tosiaan niin fiksu kuin annat ymmärtää niin mikset esiinny nimellä? Eihän sinulla luulisi siinä olevan mitään hävettävää. (Tosin sählyn harrastaminen ei ole mikään kerskailun aihe, sehän on peli jossa ei tarvitse osata mitään.) Voitas me tavalliset tallajat kadehtia paremmin aina kun nähtäisiin sinut esiintymässä julkisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea (kirjoitetaan isolla kirjaimella, eikö yliopistossa opetettu).
Laita vaan oma nimesi jos on tarvetta.
Mitäs siellä ulvot, tässä puhutaan nyt asioista, nimillä ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa senkin sivistymätön.
Katso vaan sinä kauniita ja rohkeita ja leviä!
Ja ainahan voit itse laittaa omat harrastukset ja intressit esille, laitas mittas kanssa jos kehtaat. tyhmähän sinä oot jos ootat että julk.henkilö laittais nimensä tänne, HALOO!
AATTELEPAS ny vähän OMILLA RSVOITTUNEILLAS AIVOILLAS.
Annatko vaimollesi aikaa hoitaa itseään, tarjoudutko olemaan lasten kanssa, että hän pääsee salille, kosmetologille, vaateostoksille?
Panostatko vaan omaan ulkomuotoosi? Annatko rahaa kotiäidille, että hän voi pukeutua nuorekkaasti? Asioilla tuppaa olemaan aina kaksi puolta.
Kuka tekee töitten päälle ruuan,siivoaa jäljet,pyykkää,käy kaupassa,pesee lapset ja tekee iltapalan.NAINEN.
Mies nukkuu,käy töissä ja vapaa-aikana treenaa kittaa kaljaa.Koti jää naisen vastuulle loppupeleissä.
Missä välissä minäkin harrastan?Olen väsynyt.
tule rentoutukseen.hieron sinut uneen
juupa juu... ai että "se älähtää kehen kalikka kolahtaa" muuten kuulostaa hyvältä, mutta missäs sun lihakset on jost painat vain 71 kg ja mittaat 180 cm. Vaikuttaa kyllä aika ruipelon mitoilta, taitaa kyllä seksikkyys sinustakin olla kaukana.
Tsemppiä sulle reppana, ja pääpystyyn! :)
Seurustelin nuoruus vuosina erään tytön kanssa joka oli sporttinen ja nätin näköinen noin 175cm ja 50kg, mutta tietenkinhän se ruoho rupesi näyttämään jossain vaiheessa vihreemmältä aidan toisella puolella, ja tyhmyyttäni sitten vaihdoin "vähemmän käytettyyn". vuosi siitä eteen päin oli tyttökin löytänyt itseleen uuden, mutta oli myöskin tullut toiset 50 kiloa lisää ja oli lopettanut liikunnan.
En tiedä mutta uskoisin että kumppani voi vaikuttaa todella paljon heti alusta loppuun asti.
näin: Oli mies tai nainen, jos parisuhteessa on ongelmia, sen näkee ulospäin.
Ja mikä oikeastaan on parisuhdeongelma? Jos vaimo tai ukko on läski eikä se oikeasti haittaa kumpaakaan, sen ei pitäisi olla mikään ongelma. Tämä yhteiskunta odottaa miehiltä ja naisilta eri asioita. Kaunis pari, (Huom! nuori), kauniit ja sivistyneet lapset, seksiä vähintään 3 kertaa päivässä (muuten on jokin vialla), siisti ja puhdas koti ja Domino-keksi.
Feministeillä ja sovinisteilla on molemmilla oikea ajatus: halutaan tasa-arvoa, mutta jota kuitenkin tuodaan esiin väärin.
Annan vinkin, josta itse olen oppinut. Molempien tulee katsoa peiliin.
Kysyisin sinulta naisena, annatko kumppanillesi enemmän huomiota kuin itsellesi? Naisilla on taipumuksena kehua muita miehiä, jotta saisi oman miehensä mustasukkaiseksi. Miten yllätät vaimosi? Miten hän yllättää sinut? Harrastatteko yhteisiä asioita? Hoidatteko lapset yhdessä? Käytkö usein ulkona yksin? Suuteletko vaimosi niskaa tai toisin sanoen: kosketatko häntä samalla tavalla kuin silloin, kun hän oli hoikempi? KUn ei koe olevansa seksikäs, sitä helposti lamaantuu.
Se on totta, että suomalainen nainen rupsahtaa helposti, mutta suomalainen nainen tekee enemmän töitä kuin muut. Puhun sellaisesta työstä, että käydään TÖISSÄ, että rahat riittäis. Syy siihen, että akka rupsahtaa ja mies komistuu vanhetessaan, on median luoma mielikuva.
Kuinka monta potenssilääkemainosta olet nähnyt, jossa mies (vähissä pukeissa ja öljytty/trimmattu) on molo pystyssä jokaisessa tv-mainoksessa tai katumainoksessa? Vuosia ja vuosia samoja mainoksia? Vaikuttaisiko tämä jotenkin ajatusmaailmaan?
Kuinka monta selluliittirasvamainosta olet nähnyt, jossa n. 100-kiloinen leveäperseinen nainen on täynnä selluliittia ja haluaa eroon siitä? Onneksi ostostv-näyttää suuntaa, mutta muuten kuvissa poseeraa n. 15-20 -vuotias malli, joka ei ole koskaan edes kuullut selluliitista. Lisäksi kuvia käsitellään valolla ym.
Luokaa miehet parempi maailma meille naisille, jotta mekin voimme täällä teitä oikeasti miellyttää.
- hänelle oli siis tarkoitettu
normaalivartaloisen miehen kanssa. Liikunta oli hänelle hyvin epäkiinnostavaa, koska pysyi kuosissa muutenkin. Itse en pysy, joten neljä vuotta mies mietti sohvallaan, että alkaako harrastaa liikuntaa seurakseni vai maataanko vaan kummatkin sohvalla. Nyt käydään viikottain monta kertaa lenkillä, hiihtämässä ja kuntosalilla, ja on ilo katsoa terveyttään edistää miestäni, joka tekee kaiken vain siksi, ettei emännän persus enää tuosta levene.
En ymmärrä miksi työnteon (palkkatyön) pitäisi rupsahduttaa naista (tai miestä)? Tietysti moni pitää työtä tekosyynä olla harrastamatta mitään, kun on töistä väsynyt. Mutta siinähän sitä nuutuu entisestään, jos jää joka ilta sinne kotiin neljän seinän sisälle.
Kyllähän elämässä saa olla muutakin sisältöä kuin se työ ja koti, itse ainakin nautin kun saan säännöllisesti harrastaa urheilua, kyllä siihen jää koukkuun ja siinä virkistyy sekä mieli että keho. Ja kaupan päälle saa sopusuhtaisen vartalon ja raikkaan olon.
Ja mitä tarkoitit, että miesten pitää luoda naisille parempi maailma, jotta voimme miehiä miellyttää? Eiköhän se ole itsestään ja omista asenteistaan kiinni minkälaisen elämän itselleen luo, ei sitä muut tee omasta puolesta, ei miehet eikä naiset vaan jokainen itse!
olen jo pian 60v. meikkaan joka päivä ja kampaan hiukseni en kulje rääsyissä koska haluan olla siisti.Paino 54kg.
ei tarvitse mitenkään ihannoida, onhan se terveysriski. Hoikkaa on tietystä mukavampi katsella. Me naiset lihotaan miehiä herkemmin, joten liikkua pitäisi eikä saisi syödä mitään hyvää.
Ehkä miehet ovat tuossakin asiassa tarkempia. Mielestäni me naiset hyväksymme paremmin esim. puolison vammaisuuden ja esim. lihavuuden kuin miehet?
Oletko kertonut vaimollesi mitä mieltä olet? Ehkä hän kuultuaan mielipiteesi innostuisi vähän panostamaan parisuhteeseen ja laihduttamaan. Jos hän ei ole ajatustesi lukija, voi hän ajatella, että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on, ehkä kuitenkin ihan onnellisena ja muuten hyvänä ihmisenä lihavuudestaan huolimatta.
jos näin suhteessa käy niin nainen ei ole onnellinen.Pitäisi erota.
jolla saa naiset vetämään herneen nenään,hah hah.kyllä se on aina koko paketti mikä ratkaisee,elikkä osiensa summa.
ulkoilemaan ja kuntoilemaan!
Koitappas tehdä tuosta laatuaikaa teille molemmille ja varmasti naisesikin tiedostaa ongelman, mutta saattaa esim. niiden lasten ja töiden jälkeisen väsymyksen vuoksi olla aika väsynyt tehdäkseen mitään iltaisin. Mutta kun kiloja alkaa kariseen, niin sitten tahtikin muuttuu...
Mutta hoida asia tyylikkäästi äläkä koskaan sano naistasi lihavaksi!
104kg on painona aika paljon noinko huomaattomuuden piikkiin, jokin on vialla.
Tämä on taas sama kuvio, muutama järkevä NAINEN ja MIES yllättäen kirjoittaa asiaa.
Muut kirjoittajat puolustelee taipumuksiaan ja mieltymyksiään herkkuihin ja vetoaa toiseen osapuoleen: "katopas peiliin tyyliin"!
Syyllistäminen on niin helppoa, "joo, oisit ollu toisenlainen niin en ois tällainen" jne.
Siis onko ihmiset tosiaan näin typeriä kuin mitä oon edellisiä muutamia viestejä (naispuolisien) lukenut!?!?
vaimosi se on kuitenkin ja jos et osaa kannustaa tukea tässä asiassa niin itäs jos menit ihan uudestaan ammattikouluun ja jättäsit ne esiintymiset muualle, jos noin ajattelee miten voi esiintyä julkisesti hyh.
Sääliksi käy sinun vaimoasi. Toivottavasti hän kohta herää ja tajuaa kuinka kusipäisen ja pinnallisen miehen kanssa on naimisissa. SINÄ et ansaitse naista niin kauan kuin ajattelet noin. Hänessä on varmasti paljon hyvää, mitä sinä et näe koska tartut ainoastaan hänen ylipainoonsa ja ulkoiseen olemukseensa. Päästä nyt hyvä mies vaimosi piinasta ja anna hänelle mahdollisuus löytää rakastava mies joka kunnioittaa häntä hänen sisäisistä ominaisuuksistaan!!!
lainkaan mitä kirjoitat? Tässä vain yhden tekstisi esimerkki, jokainen analysoikoon omalla tavalla, minä teen sen näin.
"Tämä on taas sama kuvio, muutama järkevä NAINEN ja MIES yllättäen kirjoittaa asiaa."
-Eli vain ne ihmiset ovat järkeviä jotka ovat tässä asiassa sinun kanssasi samaa mieltä???
"Muut kirjoittajat puolustelee taipumuksiaan ja mieltymyksiään herkkuihin ja vetoaa toiseen osapuoleen: "katopas peiliin tyyliin"!"
-Eli ne jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä niin ovat ylipainoisia ja tyhmiä koska kukaan laiha ei millään voisi olla kanssasi erimieltä???
"Syyllistäminen on niin helppoa, "joo, oisit ollu toisenlainen niin en ois tällainen" jne." '
-Eli sinun mielestäsi sinä et syyllistä vaimoasi siitä että hän on ylipainoinen vaan sinä olet se viaton UHRI jota tässä nyt syyllistetään???
"Siis onko ihmiset tosiaan näin typeriä kuin mitä oon edellisiä muutamia viestejä (naispuolisien) lukenut!?!?"
-Eli eriävien mielipiteiden kirjoittajat ovat mielestäsi tyhmiä ja vain naisia eikä kukaan "oikea" mies voisi ajatella asioista niin???
Kannattaisi ehkä sinunkin lukea mitä kirjoitat taikka sitten olla kokonaan kirjoittamatta tällaisille palstoille? Jos et "kysymyksiisi" halua oikeasti oikeiden ihmisten mielipiteitä oli ne sitten myötä- tai vastamielisiä asiaasi kohtaan vaan provosoidut haukkumaan vaimosi lisäksi tuntemattomia kirjoittajia ja asettamaan ne tiettyihin muotteihin?!?
Meillä kaikilla ihmisillä on erilaiset mieltymykset, asenteet, motiivit, elämänkatsomukset, elämänarvot, kasvatus ym. perusasiat. Joten luulisi 30 vuotiaankin tietävän ettei ole tarkoitus kaikkien ihmisten olla samasta muotista!!!
Huom!! Suon sinulle sinun mielipiteesi ja näkemyksesi tilanteestasi, mutta jos sen tuot tänne "julkiseksi" niin hyväksy myös sitten toistenkin.
Ennenkaikkea älä yleistä!
Viestejäkin voi kirjoittaa eri tyyleillä. Piipitäthän sinäkin täällä netissä "isosta" ongelmastasi kun et ole tainnut uskaltaa ottaa asiaa edes kotona puheeksi.
Jos olisit kirjoittanut asiasta hienosävyisesti eli mitähän asialle voisi hienotunteisesti tehdä, olisit varmasti saanut toisenlaisia vastauksia enimmäkseen. Nyt ongelma näyttää olevan se, että sun selvästi tekis mieli katsella muita naisia.
Pinnallista on se kun nainen haukkuu miestään läskiksi kaljamahaaiseksi laiskaksi paviaaniksi! On se perkl kumma kun naiset saa rauhassa sanoa mitä haluaa mutta kun miehet rupiaa mäkisemään samasta niin johan pukkaa pälinää !!
asiaa puhut! En tosin ole koko tarinankulkua jaksanut seurata, mutta kiva tietää että siellä Kokkolassa vielä on järkeä edustavia ihmisiä jäljellä!
Kumarran :)
muka väitöskirjaasi mukaan "todisteeksi", niin saa koko laitos nauraa viesteillesi. Yrität selvästi johdatella tekstiä ja eihän sulla ole kuin panot viesteissäsi mielessä, ei tässä mistään terveysriskeistä olla huolissaan ja vielä arvostelet kommentoijien mielipiteitä ja arvostelet vastauksia.
Otappas kaikki vastaukset vastaan, sinuthan tässä on leimattu ;-)
Voipa asia olla toisinkinpäin. Oman suhteen alun jälkeen mies lopetti itsestään huolehtimisen;paino nousi,urheilu jäi jne. Itse laihduttanut lähes 20kg lasten syntymän jälkeen, opetellut meikkaamaan ja pukeutumaan. Mutta mitä teki mies? Vähensin kiinnostusta! Kyllä harmittaa, täytyy ottaa ne kehut sitten toisilta miehiltä...on se kiva kuulla edes joltain kauniita sanoja itsestä. =) vielä kun kotonakin joku arvostaisi sitä...
Kyllähän tuossa kirjotuksessa saattaa tietysti jonkinlaista perääkin olla, mutta miten asian tätäkautta julkituominen parantaa tilannetta? Tosin tuo sama ongelma taitaa koskea myöskin useita miehiä.
Ajattelitko että vaimo ehkä lukee kirjoituksesi, luulee sitä jonkun muun vastaavaksi tilanteeksi ja tekee asialle jotakin? Vai onko tämä jonkinlainen puolijulkinen ripittäytyminen kun on tullut petettyä vaimoa?
asiaa, mutta voisihan sen toki toisella tapaa tuoda esiin. Jos nyt sivuutetaan tämä ilmaisupuoli, itselleni on ainakin liikunta tuonut paljon positiivista energiaa, mielenvireyttä ja jaksamista. Teen päivät pitkät ajatustyötä pyllylläni istuen, joten mikä voisi olla parempi tapa nollata ajatukset ja antaa lihaksille vastakkaista liikettä kun lähteä lenkille, salille, uimaan jne.
Usein elämä, etenkin pienten lasten kotiäideillä, on niin kiireistä ja muuttuvaa, että liikuntamahdollisuudet eivät tule itsestään. Niille on tehtävä kalenteriin aika ja niille varattua aikaa pitää kunnioittaa. Aina tulee hyviä tekosyitä jättää liikkuminen väliin. Liikunta kannattaisi mieltää oikeudeksi hyvään terveyteen ja iloiseen mieleen.
Kannattaisi vaihtaa äijää ja aloittaa parempi elämä, jos mies ajattelee tuollaisia.
En todellakaan tiedä ketään naista, joka olisi vaihtanut miestä miehen lihomisen takia!