Pelokas!

Mitä kuuluu, onko meno talossa yhtään rauhoitunut?
243103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jäi kiinni täällä "tosi tarinoistaan" jotka oli valhetta, eikä ole liiemmin täällä enää käynyt. Sillä oli hauskaa niin kauan kun kesti.

Äänestä

Asiat on edelleen omituisesti sillä tavalla että kaverini joka oli silloin yötä asunnossani ja käyttytyi oudosti, on joutunut nyt mielisairaalaan koska yritti itsemurhaa. Hän on sairaalassa edelleen, eikä halua tavata ketään. Edelleenkään en tiedä mitä silloin yöllä tapahtui hänelle.
Asunnosta pääsin eroon lopulta, kun sain vaihdettua tähän nykyiseen pienempään ja huonokuntoisempaan kämppään. Mutta näistä olioista en päässyt eroon. Tosin nyt ne ovat ollee paljon hiljempaa kuin edellisessä kämpässä. Mutta tuntuu että jotain jäi edellisestä kämpästä seuralaiseksi.
Duunista otin lopputilin koska esimies alkoi käydä niin hermoille että oli pakko lähteä. Nyt olen työtön. Vaikka tuuri on ollut huonoa viimeaikoina, niin tässä kämpässä ei tapahdu samoja juttuja kuin edellisessä. Mutta joku sisäinen kello herättää mut monesti edelleen tasan kello kolme yöllä jonka jälkeen valvon aina n. kuuteen jonka jälkeen nukahdan uudelleen.

Äänestä
  • Ai niin ja kännykkä on alkanut toimia oudosti! Yks aamu ku heräsin kännyssä oli ilmoitus että joku oli soittanut minulle klo: 01:03 yöllä. Kun tarkistin numeron, se oli kelan numero. Kun menin kelaan ja näytin kännykästäni että minulle oli soitettu sieltä keskellä yötä, ne vain ihmettelivät ettei siellä ketään oo keskellä yötä toissä! Mutta myönsivät kuitenkin että se oli kelan numero. Toinen samanlainen juttu tapahtui mutta silloin minulle oli soitettu klo: 00:37 eräästä henkilöstövuokrausfirmasta johon en ole edes laittanut työhakemusta sisään. Sitä sit ihmeteltiin vain yhdessä.

    Äänestä

  • Pelokas! kirjoitti:

    Ai niin ja kännykkä on alkanut toimia oudosti! Yks aamu ku heräsin kännyssä oli ilmoitus että joku oli soittanut minulle klo: 01:03 yöllä. Kun tarkistin numeron, se oli kelan numero. Kun menin kelaan ja näytin kännykästäni että minulle oli soitettu sieltä keskellä yötä, ne vain ihmettelivät ettei siellä ketään oo keskellä yötä toissä! Mutta myönsivät kuitenkin että se oli kelan numero. Toinen samanlainen juttu tapahtui mutta silloin minulle oli soitettu klo: 00:37 eräästä henkilöstövuokrausfirmasta johon en ole edes laittanut työhakemusta sisään. Sitä sit ihmeteltiin vain yhdessä.

    "Ai niin ja kännykkä on alkanut toimia oudosti! Yks aamu ku heräsin kännyssä oli ilmoitus että joku oli soittanut minulle klo: 01:03 yöllä. Kun tarkistin numeron, se oli kelan numero. Kun menin kelaan ja näytin kännykästäni että minulle oli soitettu sieltä keskellä yötä, ne vain ihmettelivät ettei siellä ketään oo keskellä yötä toissä! Mutta myönsivät kuitenkin että se oli kelan numero. Toinen samanlainen juttu tapahtui mutta silloin minulle oli soitettu klo: 00:37 eräästä henkilöstövuokrausfirmasta johon en ole edes laittanut työhakemusta sisään. Sitä sit ihmeteltiin vain yhdessä."

    Tervetuloa "Noiduttu kello" -klubiin.
    Olen tainnut jotain omista kelloistani taalla joskus kertoakin.

    Minun kannykkani esim. vaihtelee itse omia soittoaaniaan ja vastaavaa "hauskaa"...

    Olen tullut siihen tulokseen, etta ilmion aiheuttaa joko ihmisen oma sahkomagnetistmi tai sitten tosiaan "ulkopuoliset voimat". (joista osa voi olla hyvia, osa pahoja)

    Äänestä

  • Lopeta nyt toi sadun kertominen. Ensinnäkin itsekin olen nähnyt kyseisen kauhuleffan missä tyyppi herää just kolmelta, olikohan Amityville tai jotain. Kukaan noita sun leikkejäsi enää jaksa uskoa. VITUTTAA suoraan sanoen nää elämän puutteelliset pellet jotka täällä käy satujaan keksimässä. AIKUISTU!

    Äänestä

  • vaanija kirjoitti:

    Lopeta nyt toi sadun kertominen. Ensinnäkin itsekin olen nähnyt kyseisen kauhuleffan missä tyyppi herää just kolmelta, olikohan Amityville tai jotain. Kukaan noita sun leikkejäsi enää jaksa uskoa. VITUTTAA suoraan sanoen nää elämän puutteelliset pellet jotka täällä käy satujaan keksimässä. AIKUISTU!

    Jos olisit vähän paremmin selvillä tästä mun tilanteestani, tietäisit etten todellakaan tiennyt mistään kolmelta heräämisestä ja sen merkityksestä ennen kuin kävin katsomassa Emily Rosen Riivaajan. Tarkemmin asia selviää täältä http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001150&posting=22000000011982832

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    "Ai niin ja kännykkä on alkanut toimia oudosti! Yks aamu ku heräsin kännyssä oli ilmoitus että joku oli soittanut minulle klo: 01:03 yöllä. Kun tarkistin numeron, se oli kelan numero. Kun menin kelaan ja näytin kännykästäni että minulle oli soitettu sieltä keskellä yötä, ne vain ihmettelivät ettei siellä ketään oo keskellä yötä toissä! Mutta myönsivät kuitenkin että se oli kelan numero. Toinen samanlainen juttu tapahtui mutta silloin minulle oli soitettu klo: 00:37 eräästä henkilöstövuokrausfirmasta johon en ole edes laittanut työhakemusta sisään. Sitä sit ihmeteltiin vain yhdessä."

    Tervetuloa "Noiduttu kello" -klubiin.
    Olen tainnut jotain omista kelloistani taalla joskus kertoakin.

    Minun kannykkani esim. vaihtelee itse omia soittoaaniaan ja vastaavaa "hauskaa"...

    Olen tullut siihen tulokseen, etta ilmion aiheuttaa joko ihmisen oma sahkomagnetistmi tai sitten tosiaan "ulkopuoliset voimat". (joista osa voi olla hyvia, osa pahoja)

    Pakko vastata tähän koskien tuota kännykkääsi..
    Yleinen softapuolen vika ainakin Nokian kännyköissä se että puhelin vaihtelee soittoääntä. Vieppä siis puhelimesi softapäivitykseen niin loppuu se soittoäänen vaihtuminen :)

    T.Nokian kännyköitä huoltanut

    Äänestä

väsyttää niin kovasti..

Äänestä

Ei pidä välittää jos joku ei sun juttuihin usko,hänellä ei taida olla asiasta omia kokemuksia.

Äänestä
  • tää "pelokas" kyllä paljastui aikaa sitten huijariksi, että sori ettette ole ajan tasalla. kaveri omaa hyvän mielikuvituksen ja noi jutut on suurimmaksi osaa leffoista. toi joka yö kolmelta herääminen on amityvillen tyylisestä leffasta. näitä on ollut ennenkin että välillä kirjoitellaan mitä on tapahtunut ja sitten ajan kuluessa tarinaa aletaan vauhdittaa, ufo- palstalla näihin törmää usein. kas kun ei ole esiintynyt vielä erinimimerkillä olevinaan kaverinaan joka todistaa tapahtuneen.

    Äänestä

  • vellu&antti kirjoitti:

    tää "pelokas" kyllä paljastui aikaa sitten huijariksi, että sori ettette ole ajan tasalla. kaveri omaa hyvän mielikuvituksen ja noi jutut on suurimmaksi osaa leffoista. toi joka yö kolmelta herääminen on amityvillen tyylisestä leffasta. näitä on ollut ennenkin että välillä kirjoitellaan mitä on tapahtunut ja sitten ajan kuluessa tarinaa aletaan vauhdittaa, ufo- palstalla näihin törmää usein. kas kun ei ole esiintynyt vielä erinimimerkillä olevinaan kaverinaan joka todistaa tapahtuneen.

    Milloin minä 'paljastuin huijariksi'? Laita linkkiä!

    >>noi jutut on suurimmaksi osaa leffoista. toi joka yö kolmelta herääminen on amityvillen tyylisestä leffasta.>>

    Mitkä mun jutut on mistäkin leffoista ja mitä tarkoittaa amityvillen tyylisestä leffasta? En katsele mitään kauhuleffoja usein enkä tunne kauhuleffoja muutenkaan. Paitsi manaajan ja ElmStreetin joka oli musta typerä.
    Nämä jutut ei ole mitään mielikuvitusta vaan totista totta!

    "totta vai?", kirjoittanut "lindalinda" (28.2.2006 klo 19.35)

    Pidetään palsta viihtyisänä paikkana menemättä henkilökohtaisuuksiin. Niin on paljon mukavampaa kaikille =)

    Äänestä

  • elisant kirjoitti:

    "totta vai?", kirjoittanut "lindalinda" (28.2.2006 klo 19.35)

    Pidetään palsta viihtyisänä paikkana menemättä henkilökohtaisuuksiin. Niin on paljon mukavampaa kaikille =)

    ... en ollut ilmaisesti silloin paikalla kun en sellaista viestiä ole nähnyt. Käyn täällä vain todella harvoin. Mielestäni minä en ole millään tavalla mennyt henkilökohtaisuuksiin. =)

    Äänestä

Muutama sana nimimerkille "Pelokas" ja muille viestiketjuun vastanneille

Pidetään keskustelu asiallisena ja unohdetaan ne syyttelyt ja nälvimiset. Minä tulen jatkossa poistamaan asiattomuuksiin menevät hyvän maun vastaiset viestit.

Kukaan ei pakota ketään lukemaan viestejä tai vastaamaan niihin. Mikäli henkilökohtaisia "kuka-sanoi-mitäkin-milloin-ja-miksi-pohdiskeluja" haluaa käydä, on ne syytä hoitaa vaikka sähköpostitse, mutta Kummittelu-palsta ei ole oikea foorumi kenenkään välien selvittelyyn.

Palstalla vierailee monenlaisia ihmisiä. Tosiasia, jonka syystä myös kirjoitukset ovat eritasoisia. Pieni suvaitsevaisuus skeptisellä huumorilla höystettynä on aina paikallaan, vai mitä? Ihan kaikkea ei voi ottaa liian vakavasti.

Mikäli joku kokee viestin/viestit loukkaaviksi, voi asiasta laittaa minulle infoa "ilmoita asiattomasta viestistä" toiminnon kautta, tai sähköpostitse, jonka osoitteen saa galleriasivuani kurkkaamalla.

Pidetään tämä palsta YHDESSÄ viihtyisänä paikkana jatkossakin kirjoittaa, kaikkihan tänne kuitenkin ovat enemmän kuin tervetulleita.

Ellu

Äänestä
  • Just, ja kaiken maailman pennut voi niitä satujaan täällä kertoa... voi helvetti!

    Äänestä

  • tremors kirjoitti:

    Just, ja kaiken maailman pennut voi niitä satujaan täällä kertoa... voi helvetti!

    Siinä tapauksessa luepas uudestaan tuo postaamani viesti =)

    Selvennyksen vuoksi laitan saman hieman tiivistettynä. Palstalle saavat kirjoittaa kaikki. Kaikkia kirjoituksia ei ole pakko lukea. Kukaan ei voi tietää mikä on satua ja mikä totta. Kaikkea lukemaansa ei ole pakko uskoa. Pieni skeptisyys on hyvästä. Kaikki ei ole kuolemanvakavaa. =)

    Toivottavasti tämä selvensi asiaa.

    Hauskaa kevään odotusta sinne jonnekin,

    Ellu

    Äänestä

  • osoitit tuon minulle? Enhän mä ole täällä syytellyt tai nälvinyt ketään...? Olen ihan samaa mieltä siitä mitä sanoit asiallisuudesta.

    Äänestä

  • Pelokas! kirjoitti:

    osoitit tuon minulle? Enhän mä ole täällä syytellyt tai nälvinyt ketään...? Olen ihan samaa mieltä siitä mitä sanoit asiallisuudesta.

    ni... eihän se viesti sulle ollu osotettu, vaan katsos kun se nälviminen oli tällä "osastolla" eli sun viestin alla, niin sen poistetun viestin tilalla näkyy elisantin/seriffin viesti! ei siis sulle, vaan se joka oli kirjottanu sen poistetun viestin

    Äänestä

  • minkinjokunenkaikkk kirjoitti:

    ni... eihän se viesti sulle ollu osotettu, vaan katsos kun se nälviminen oli tällä "osastolla" eli sun viestin alla, niin sen poistetun viestin tilalla näkyy elisantin/seriffin viesti! ei siis sulle, vaan se joka oli kirjottanu sen poistetun viestin

    Ai jaa no hyvä. =) Mutta seriffi kyllä osoitti tuon viestin ensiksi juuri minulle:
    >>Muutama sana nimimerkille "Pelokas" ja...>>
    mutta ehkä se oli virhe.

    Äänestä

  • Pelokas! kirjoitti:

    Ai jaa no hyvä. =) Mutta seriffi kyllä osoitti tuon viestin ensiksi juuri minulle:
    >>Muutama sana nimimerkille "Pelokas" ja...>>
    mutta ehkä se oli virhe.

    ...viimeaikoina on ollut rauhallista. Ei mitään erityistä.se vaan on ihmeellistä että herää edelleenkin lähes joka yö tasan kello kolme paitti että tätä nykyä mitään sen kummempaa ei tapahdu. Hätkähdän hereille katson kelloa ja nukahdan sen jälkeen uudelleen. Melkein luulisi että koko juttu on ollut pelkkää mielukuvitusta paitsi että kaikki ne jutut jota oikeasti tapahtui todstaa muuta. Siis ne jutut jotka on ihan faktoja. varsinkin toi mun kaveri joka on edelleen mielisairaalassa eikä halua nähdä mua. Ja viiltelee itteäään ja haluaa kuolla ja muuta. Ja se liittää sen kaiken muhun! Enkä tajua miks!!!!!

    Mutta enää mitään muuta kummempaa ei ole tapahtunut kun siitä kämpästä muutin.

    unohdin kertoa että vaikka kaikki on muuten ihan tasaantunut niin mun kännykkäni on alkanut olemaan ihan outo!!!!
    siis ihan kuin mitä enemmän kaikki muu muuttuu normaaliksi, niin käännykän elämä muuttuu vilkkaammaksi! Se on alkanut soitteleen ihan omia puheluitaan milloin minnekin ja aamulla kun herään niin useimmiten se soi just silloin ku herään!
    Ja sit kun vastaan siihen sieltä ei kuulu muuta kuin omituista huminaa ja jotain ihmeen äääntelyä vaikee selitää millaista!
    no se ei kestä ku pari sekkaa ja sen jälkeen linja katkee. Oon ajatellut palkata jotkut jäljittäjät jäljittään että mistä se puhelu aina oikein tulee mut mulla ei ole nyt varaa sellaiseen.
    toi kännykkä nyt on kaikista omituisin nykyään muta kyllä se mun kaverikin joka sinne mielisairaalaan joutui on outo. mutta onko sitten väärin ajatella että mielisairaalaan joutunut on outo??
    No se on siellä vaan ihan ilman että söis mitään tai tekis mitään. Vaikuttaa aika vihaiselta ja kun yhden kerran kävin häntä siis parasta kaveriani katsomassa, hän vaikutti tosi vihamieliseltä. Ei halunnut nähdä ketään. Mua se vaikutti pelkäävän mutta vaikka kuinka yritimme se ei puhunut mitään!

    voisit pistää rahoiksi uskomattomalla tarinallasi. todisteitahan sulla jo on vaikka kuinka. ... pyh

    Jos juttusi ovat totta toisin kuin moni täällä epäilee, niin menepä käymään lääkärillä ja kerro voimakkaasta yöhikoilustasi. Se ei ole normaalia ja voi johtua esim. hormoneista tai siitä että se masennuslääke mitä syöt ei sovi sinulle tai ei tehoa. Oletko kertonut lääkärille että näet noita "varjoja"?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Missä luuraat? kirjoitti:

Mitä kuuluu, onko meno talossa yhtään rauhoitunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu