Isäni kuoli pari vuotta sitten. Perunkirjoituksissa mukana oli vain äiti. Hän ei syystä tai toisesta ilmoittanut päivämäärää, jolloin kyseinen tapahtuma olisi ollut. Nyt ymmärrän miksi. Perunkirjoitusten jälkeen äiti ilmoitti, että velkoja ja varallisuutta oli ollut yhtä paljon, eli tilanne olisi ollut /-0. Näin siis minun annettiin ymmärtää.
Pari kuukautta perunkirjoitusten jälkeen äiti ilmoitti, että isäni sisarukset olivat lähettäneet äidille kirjeen heti hautajaisten jälkeen. Kirjeessä he vaativat meitä maksamaan isäni hänen isältään lainaamat rahat takaisin. Isälläni oli siis käyttöoikeus hänen laitoshoidossa olevan isänsä tilille. Maksettavaa olisi mummon markoissa reilu parisataatuhatta. Äitini siis ilmoitti asiasta vasta, kun suku oli alkanut kyselemään, kuinka olimme ajatelleet velan maksaa takaisin.
Kun aikansa suku oli saanut asiasta meuhkata, pääsimme yhteisymmärrykseen asiasta. Sovimme, että luopuisimme ukkimme perinnöstä, jolla sitten kuittaisimme koko velan. Onneksi otimme selvää millaisen paperisodan tälläisen asiakirjan laatiminen vaatisi. Jos oikein olen asian ymmärtänyt, niin asiakirjan voi laatia vain tuomarin pätevyyden omaava henkilö. Suku ei ollut asiasta samaa mieltä. He olivat keskenään laatineet ruutupaperille "lakitekstin", jota he sitten vaativat ja painostivat allekirjoittamaan. Siihen lankaan emme menneet. Välillä suvun käyttäytyminen saavutti sellaiset lapsellisuuden mittakaavat, että soittelimme asianajajille, missä menee laillisuuden ja laittomuuden raja. Tähän asti laki on ollut meidän puolella ja vastaavanlaisiin asiakirjoihin käskettiin suhtautua hyvin kriittisesti. Asia sitten jäi sikseen, koska suku ei sitä koskaan alkanut hoitamaan laillisia teitä pitkin, vaikka näin lupautuivat.
Nyt sitten hiljattain ukki nukkui pois, ollen täysin tietämätön koko sotkusta. Perunkirjoitukset ovat edessä, vihainen suki niskassa ja "velka" maksamatta.
Kysymys kuuluu: mitä minun pitää tehdä?
Olen vastavalmistunut, työuraa aloittelemassa, tulevaisuus edessä. Tällä hetkellä tuntuu, ettei missään näy minkäänlaista valonhäivettä tämän asian suhteen. Enää ei "asioilla on tapana järjestyä" ajattelu auta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
päin persettä, suomeksi sanottuna.Alkaen isäsi perunkirjoituksista.
Ensiksi pitäisi nähdäkseni hoitaa isäsi perunkirjoitukset kuntoon, ellet ole antanut valtakirjaa äidillesi hoitaa ko. hommaa.
Sitten vasta voitte/pystytte alkaa ruotimaan isänneisän pesän jakoa.
kiireesti kannattaa ottaa yhteyttä perunkirjoituksiin erikoistuneeseen lakimieheen, vaikka se maksaakin.
Velkoja ei peritä
Kysyjän isän kuollessa pari vuotta sitten oli velkaisen pesän osakkaiden oltava nykyistä tarkempana kuolinpesään ryhtymisessä, koska vastuu vainajan veloista saattoi n. "periytyä" osakkaiden omallekin vastuulle.
Lakia muutettiin syksy 2004 alkaen siten, että henkilökohtaiseen vastuuseen joutumiseksi osakkaan pitää nykyisin perunkirjoituksen tms. laiminlyönneillä todella aiheuttaa vahinkoa velkojille, eikä vastuu koske koko velkaa, vaan aiheutettua vahinkoa.