siteistä

Heips! Kirjoitan oman kokemukseni, toivottavasti joku on kokenut samaa. Ennen käytin vain always tai libresse -siteitä, koska tyhmänä ajattelin, että muut merkit ovat todella huonoja ja "kehitys"asteella. Tungin oikeasti rahoja ihan turhaan. Nyt olen löytänyt lidlin siteet, coop extran ja jopa ihan suomalaisen vuokkoset -merkin. Kaikki ihan yhtä loistavia merkkejä. Ainut vaan, että hintaerot ovat huimia. Kannattaa kokeilla muitakin kuin yhtä merkkiä. Jokaisella on oman lainen kroppa, joten oikeaa istuvaa sidettä ei välttämättä löydäkään jollei testaile...ei se hinta tee kuitenkaan aina laadusta huonoa. Minun mielipide, joku muu voi sanoa toisin.
172055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lidlin siteet on kyllä mielestäni ala-arvoisia. Kerran olen ostanut ja tuolla ne lojuu vessan nurkassa. Viimeisessä hädässä voin ehkä käyttää. Kahta mallia ostin. Toiset on hirvittävän muovisen tuntuisia ja toiset on mallia antiikki.

Vuokkoset on hyviä, niitä olen käyttänyt jo vuosia. Muita halpamerkkejä ei olekaan vielä tullut kokeiltua.

Äänestä

hirvittävä kovilta! käytin niitä muutaman kerran, mutta sen jälkeen ostin alwaysia, joka tuntui ihan pumpulilta. ahh. hinnasta sen näkee, mikä on hyvää ja mikä ei. laatu maksaa!

Äänestä
  • Tuskimpa on suomessa tai koko euroopassa kovinkaan monta terveyssidetehdasta. Ne on luultavammin kaikki samasta tehtaasta, ja jotkut pöhköt ostaa eniten mainostettuja ja maksaakin tietty niistä eniten. Ite käytän merkkejä coop, daily, pirkka.... Kaikki ihan yhtä hyviä....

    Äänestä

  • tiitu kirjoitti:

    Tuskimpa on suomessa tai koko euroopassa kovinkaan monta terveyssidetehdasta. Ne on luultavammin kaikki samasta tehtaasta, ja jotkut pöhköt ostaa eniten mainostettuja ja maksaakin tietty niistä eniten. Ite käytän merkkejä coop, daily, pirkka.... Kaikki ihan yhtä hyviä....

    ...on kylla aika erikoinen jos kaikki siteet on muka samanlaisia hänen mielestään. :) Pirkkasiteet on varmasti tehty samassa tehtaassa kun jokin muu, sitä en epäile. Mutta esim Allways (joka varmasti iholle on epäterveellisin ja hiostavin) oli kaikkeista mukavin koska se _pysyi paikallaan_. Muissa siteissä oli järkyttävät liimapinnat, ne eivät pysyneet yhtää ja pyörivät kuin ne siellä. Tämä siis vielä silloin kun verirättejä housuissani pidin, hyi yök.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    olen ostanut niitä kaikkien halvimpia mitä kaupasta löytyy ja olen ollut tyytyväinen. siivet siteissä pitää olla. kerran ostin vuokkoset siteitä joita ei ollut pakattu yksittäin olivat hirveän paksuja ja en tykännyt... mutta yksittäinpakatut vuokkoset ok.

    Äänestä

Itse olen käyttänyt vuokkoset siteitä tähän sti, välillä libresseäkin. Nyt olen ostanut kuukautiskupin ja aion sanoa näille hiostaville bakteeripesäkkeille goodbye forever! Huomenna alkaa menkat, jolloin pääsen käyttämään ensimmäisen kerran kuukautiskuppiakin, kokeillut olen sitä muutama päivä sitten ja ihan mukavalta se tuntui, tai siis ei tuntunut =) Senhän ei pidäkään tuntua. Tuntuu hyvältä että rahat säästyy ja ei tarvitse kuormittaa luontoakaan enää. Löysin tietoa netistä sivuilta www.kuukuppikunta.net

Äänestä
  • Ja pitihän se taas päästä mainostamaan. Vaikka kukaan ei kysynyt mitään kuukupista, niin yllättäen joku lahkolainen tännekin heti tulee tyrkyttämään oppejaan. Suoraan sanottuna, haista v*ttu, ei kiinnosta.

    Äänestä

  • tämän... kirjoitti:

    Ja pitihän se taas päästä mainostamaan. Vaikka kukaan ei kysynyt mitään kuukupista, niin yllättäen joku lahkolainen tännekin heti tulee tyrkyttämään oppejaan. Suoraan sanottuna, haista v*ttu, ei kiinnosta.

    siteitä ja saa syöpä toosaasi.

    faktaa löytyy:

    http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1220

    Äänestä

  • tämän... kirjoitti:

    Ja pitihän se taas päästä mainostamaan. Vaikka kukaan ei kysynyt mitään kuukupista, niin yllättäen joku lahkolainen tännekin heti tulee tyrkyttämään oppejaan. Suoraan sanottuna, haista v*ttu, ei kiinnosta.

    Sun kannattais harkita vakavasti jotain vihanhallintakurssia. Eihän tollanen oo normaalin ihmisen kommunointia. Sitäpaitsi haista kuule vaan itte ***** sähän niitä siteitä käytät =)

    Äänestä

  • SITEILLE =) kirjoitti:

    Sun kannattais harkita vakavasti jotain vihanhallintakurssia. Eihän tollanen oo normaalin ihmisen kommunointia. Sitäpaitsi haista kuule vaan itte ***** sähän niitä siteitä käytät =)

    ...edelliseen. Ei niissä kuitenkaan paska haise. Pahalle ne kyllä haisee kun on kosketuksissa siteen kemikaalien ja ilman kanssa. Eipäs nyt haukuta turhaan, ruokkii vaan ko. kuppivihaajan angstia.

    Äänestä

  • bakteeri pesä on sitten sulla siirtynyt emättimeen ja kohta kohtuun kun estät vuodon tulemasta ulos siteeseen ja tukit "reikäsi ruukulla" niinkuin eräs nais tuttavani sanoi joka on siteiden kannattaja.Itse olen siteiden ja tamponin käyttäjä en vastusta sitäkään ruukkua mutta minkätakia jos joku jotain sanoo tai kysyy siteistä niin heti pitää alkaa mainostaa kuppikuntia ja kuppia?

    Äänestä

  • tulehtunnut kirjoitti:

    bakteeri pesä on sitten sulla siirtynyt emättimeen ja kohta kohtuun kun estät vuodon tulemasta ulos siteeseen ja tukit "reikäsi ruukulla" niinkuin eräs nais tuttavani sanoi joka on siteiden kannattaja.Itse olen siteiden ja tamponin käyttäjä en vastusta sitäkään ruukkua mutta minkätakia jos joku jotain sanoo tai kysyy siteistä niin heti pitää alkaa mainostaa kuppikuntia ja kuppia?

    Halpa ja hyväksi todettu side. Suosittelen.

    Siivellinen
    Yksittäispakattu / 14 kpl paketti
    Hinta 85 senttiä
    Merkki "X-tra"
    Valmistusmaa Suomi
    Näitä voi ostaa S-ryhmän kaupoista / Prismoista.

    Äänestä

  • tämän... kirjoitti:

    Ja pitihän se taas päästä mainostamaan. Vaikka kukaan ei kysynyt mitään kuukupista, niin yllättäen joku lahkolainen tännekin heti tulee tyrkyttämään oppejaan. Suoraan sanottuna, haista v*ttu, ei kiinnosta.

    ai haistatellaan ihan vittua? Haiseeko se sun pahalta vai? vai mitä? hä?

    Äänestä

  • tulehtunnut kirjoitti:

    bakteeri pesä on sitten sulla siirtynyt emättimeen ja kohta kohtuun kun estät vuodon tulemasta ulos siteeseen ja tukit "reikäsi ruukulla" niinkuin eräs nais tuttavani sanoi joka on siteiden kannattaja.Itse olen siteiden ja tamponin käyttäjä en vastusta sitäkään ruukkua mutta minkätakia jos joku jotain sanoo tai kysyy siteistä niin heti pitää alkaa mainostaa kuppikuntia ja kuppia?

    Hmm.. Samalla tavallahan se tamponikin estää vuodon tulemasta ulos ;)

    Äänestä

  • tulehtunnut kirjoitti:

    bakteeri pesä on sitten sulla siirtynyt emättimeen ja kohta kohtuun kun estät vuodon tulemasta ulos siteeseen ja tukit "reikäsi ruukulla" niinkuin eräs nais tuttavani sanoi joka on siteiden kannattaja.Itse olen siteiden ja tamponin käyttäjä en vastusta sitäkään ruukkua mutta minkätakia jos joku jotain sanoo tai kysyy siteistä niin heti pitää alkaa mainostaa kuppikuntia ja kuppia?

    Kuppi ei todellakaan ole mikään mikään bakteeripesä, toisin kuin tamponeissa kupissa ei ole bakteereille kunnon kasvualustaa.

    Äänestä

  • tulehtunnut kirjoitti:

    bakteeri pesä on sitten sulla siirtynyt emättimeen ja kohta kohtuun kun estät vuodon tulemasta ulos siteeseen ja tukit "reikäsi ruukulla" niinkuin eräs nais tuttavani sanoi joka on siteiden kannattaja.Itse olen siteiden ja tamponin käyttäjä en vastusta sitäkään ruukkua mutta minkätakia jos joku jotain sanoo tai kysyy siteistä niin heti pitää alkaa mainostaa kuppikuntia ja kuppia?

    Kuukupista voi tiedottaa muille ihmisille, sillä se voi olla jollekin tarpeellinen. Ei ole mitään väärää vinkata kupista jollekin, joka vaikka tuskailee siteiden kanssa.
    Vaikka kuppi ei pelastaisi sinun elämääsi, niin jonkun muun elämän se voi pelastaa. Älä siis pilaa muiden mahdollisuuksia saada tietoa kupista.

    Ja mitenkäs muuten siitä saataisin kerrottua muille ihmisille, kuin "mainostamalla" esimerkiksi kuukautisia koskevilla palstoilla? Pitäähän ihmisille antaa mahdollisuus tietää tästäkin vaihtoehdosta, kun siteitäkin ja tampoonejakin mainostaan, vielä paljon enemmänkin!

    Jokainen saa tiedottaa, jos haluaa ja jokainen ärsyyntyä siitä jos haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yllättynyt kirjoitti:

Heips! Kirjoitan oman kokemukseni, toivottavasti joku on kokenut samaa. Ennen käytin vain always tai libresse -siteitä, koska tyhmänä ajattelin, että muut merkit ovat todella huonoja ja "kehitys"asteella. Tungin oikeasti rahoja ihan turhaan. Nyt olen löytänyt lidlin siteet, coop extran ja jopa ihan suomalaisen vuokkoset -merkin. Kaikki ihan yhtä loistavia merkkejä. Ainut vaan, että hintaerot ovat huimia. Kannattaa kokeilla muitakin kuin yhtä merkkiä. Jokaisella on oman lainen kroppa, joten oikeaa istuvaa sidettä ei välttämättä löydäkään jollei testaile...ei se hinta tee kuitenkaan aina laadusta huonoa. Minun mielipide, joku muu voi sanoa toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu