Puhelin soi juuri samalla hetkellä kun Vesa laski kuppinsa pöydän reunalle. Hän istui itse pöydän reunalla myös, ja kupin toisella puolen, toisen kupin takana istui Heikki. Hän kertoi juuri tarinaa kaupunkilaisrouvasta, joka yritti ostaa munia kanafarmarilta. Tarinan juoni tunti olevan hukassa, eikä kukaan paikalla olevista näyttänyt olevan kovin kiinnostunut kuuntelemaan. Muuta kuin kohteliaisuudesta.
Soittaja oli vaimo. Hän oli pahalla päällä, suorastaan kihisi raivosta. Auto oli jättänyt välille ja sitä piti tulla heti katsomaan. Kylläkyllä, Vesa vastaili ja meni jo sosiaalitiloja päin. Hän veti takin päälleen, pipon päähänsä ja kaappasi vielä avaimet mukaan. Sitten hän katosi ovesta ulos. - Ja silloin mentiin, kuului vielä hiljainen ääni työkavereiden keskeltä.
Pihalla Vesa vilkaisi ympärilleen. Jarno oli juuri lähtemässä töistä, mutta viimeiset pari tuntia oli satanut lunta, joten Jarnolla menisi minuutti tai pari siinä, kun hän siivoaisi autonsa ikkunat ja pääsisi liikkeelle. Ja Vaimo autoineen oli parin sadan metrin päässä. Kävelemällä ehtisi ennemmin.
Äkkiä Vesa tajusi tulleensa mopolla töihin. Sen hän veti sen alas jalustaltaan, pyyhkäisi muutaman sentin paksuisen lumikerroksen pois istuimelta ja käynnisti sen. Hän käänsi mopon pyörätielle ja lähti ajamaan niin lujaa kuin uskalsi. Lumi tuntui ilkeältä rattaiden alla. Vaimokin voisi sanoa pahasti, kun hän tuli näin avokäsin, mutta lähtö oli tullut todella äkkiä. Ihme, että oli takin ehtinyt hakea.
Auto oli kapean, suurten mäntyjen keskellä olevalla tiellä. Vaimo oli ajanut sen tien reunaan, mihin se oli sitten sammunut. Sen takana oli punainen farmariauto. Sen kuljettaja keräsi rohkeutta yrittääkseen päästä tien tukkeena olevan tila-auton ohi.
Se oli vain sammunut, Vaimo selitti ja antoi äänensävyllään ymmärtää, että Vesa oli siihen syypää. Miksi sille ei voinut tehdä mitään, vaan antaa sen vain seisoa tiellä?
Vesa kiipesi kuljettajan paikalle, käänsi virtalukossa olevaa avainta ja vilkaisi merkkivaloja. Kaikki oli niin kuin pitääkin. Moottori pyöri, kun hän käänsi avainta ja öljynpaineen varoitusvalo sammui. Auto ei vain lähtenyt käyntiin. Vaimokin oli kuulemma yrittänyt jo monta kertaa. Miksi sitä ei voinut uskoa? Miksi ei voinut tulla autolla, että voisi hinata tämän pois?
Vesa sanoi lähtevänsä hakemaan työpaikaltaan autoa. Siellä oli iso pakettiauto, jolla voisi hinata. Hänellä menisi viisi minuuttia. Miksi ei voi käsittää, että tämä on tien tukkeena? Vaimo hermostui, kun taakse kertyi autoja. Vesa myönteli, että kyllähän tämä tukki tien, mutta voisivathan nuo takana olevat kiertää toista kautta, kun kerran näkivät tien olevan tukossa.
Vesa käynnisti mopon ja lähti ajamaan takaisin työpaikalleen. Firman auto oli onneksi parkkipaikalla. Sen ikkunat olivat jäässä. Vesa haki avaimen sisältä, avasi auton ovet ja käynnisti moottorin. Sitten hän meni ulos ja hankasi tuulilasia kämmensyrjällä. Jäähän syntyi sellainen aukko, josta näki ulos. Hän kiipesi autoon ja peruutti sen ulos parkkiruudusta. Äkkiä Marko seisoi auton vierellä. Hän ehdotti, että tulisi mukaan. Vesa nyökkäsi hyvillään. Vaimo ei kehtaisi niin kiukutella, kun paikalla olisi vieras.
Kapealla tiellä oli jo melkoinen ruuhka. Autot peruuttivat sieltä pois, ja hetken odoteltuaan Vesa pääsi peruuttamaan itse tielle. Hän ajoi aika lähelle Vaimon autoa. Marko löysi hinausköyden auton peräosasta. Sen toisen pään saisi kiinni vetokoukkuun. Vesa ei autostaan paikkaa, mihin köyden saisi kiinni. Sen keulassa oli kyllä hinauslenkin paikka, mutta ei lenkkiä. Hän avasi konepellin, ja etsi sen alta tukevan runkopalkin. Marko sitoi köyden siihen kiinni ja kyseli sitten ajo-ohjeita.
Vaimo kiipesi auton takapenkille, Vesa ratin taakse ja alkoi varovasti vetää autoa. Köysi oli liian lyhyt, Vaimo kommentoi takapenkiltä. Ja Marko hinasi liian hitaasti. Taakse kertyi autoja, vaikka hinattava matka oli vain kilometrin mittainen. Vesa istui ratin takana ja tuijotti edellä menevän auton perää. Hän ajatteli olevansa keskellä painajaista. Kaikki vain tapahtui, eikä hän voinut vaikuttaa siihen mitenkään.
Soittaja oli vaimo. Hän oli pahalla päällä, suorastaan kihisi raivosta. Auto oli jättänyt välille ja sitä piti tulla heti katsomaan. Kylläkyllä, Vesa vastaili ja meni jo sosiaalitiloja päin. Hän veti takin päälleen, pipon päähänsä ja kaappasi vielä avaimet mukaan. Sitten hän katosi ovesta ulos. - Ja silloin mentiin, kuului vielä hiljainen ääni työkavereiden keskeltä.
Pihalla Vesa vilkaisi ympärilleen. Jarno oli juuri lähtemässä töistä, mutta viimeiset pari tuntia oli satanut lunta, joten Jarnolla menisi minuutti tai pari siinä, kun hän siivoaisi autonsa ikkunat ja pääsisi liikkeelle. Ja Vaimo autoineen oli parin sadan metrin päässä. Kävelemällä ehtisi ennemmin.
Äkkiä Vesa tajusi tulleensa mopolla töihin. Sen hän veti sen alas jalustaltaan, pyyhkäisi muutaman sentin paksuisen lumikerroksen pois istuimelta ja käynnisti sen. Hän käänsi mopon pyörätielle ja lähti ajamaan niin lujaa kuin uskalsi. Lumi tuntui ilkeältä rattaiden alla. Vaimokin voisi sanoa pahasti, kun hän tuli näin avokäsin, mutta lähtö oli tullut todella äkkiä. Ihme, että oli takin ehtinyt hakea.
Auto oli kapean, suurten mäntyjen keskellä olevalla tiellä. Vaimo oli ajanut sen tien reunaan, mihin se oli sitten sammunut. Sen takana oli punainen farmariauto. Sen kuljettaja keräsi rohkeutta yrittääkseen päästä tien tukkeena olevan tila-auton ohi.
Se oli vain sammunut, Vaimo selitti ja antoi äänensävyllään ymmärtää, että Vesa oli siihen syypää. Miksi sille ei voinut tehdä mitään, vaan antaa sen vain seisoa tiellä?
Vesa kiipesi kuljettajan paikalle, käänsi virtalukossa olevaa avainta ja vilkaisi merkkivaloja. Kaikki oli niin kuin pitääkin. Moottori pyöri, kun hän käänsi avainta ja öljynpaineen varoitusvalo sammui. Auto ei vain lähtenyt käyntiin. Vaimokin oli kuulemma yrittänyt jo monta kertaa. Miksi sitä ei voinut uskoa? Miksi ei voinut tulla autolla, että voisi hinata tämän pois?
Vesa sanoi lähtevänsä hakemaan työpaikaltaan autoa. Siellä oli iso pakettiauto, jolla voisi hinata. Hänellä menisi viisi minuuttia. Miksi ei voi käsittää, että tämä on tien tukkeena? Vaimo hermostui, kun taakse kertyi autoja. Vesa myönteli, että kyllähän tämä tukki tien, mutta voisivathan nuo takana olevat kiertää toista kautta, kun kerran näkivät tien olevan tukossa.
Vesa käynnisti mopon ja lähti ajamaan takaisin työpaikalleen. Firman auto oli onneksi parkkipaikalla. Sen ikkunat olivat jäässä. Vesa haki avaimen sisältä, avasi auton ovet ja käynnisti moottorin. Sitten hän meni ulos ja hankasi tuulilasia kämmensyrjällä. Jäähän syntyi sellainen aukko, josta näki ulos. Hän kiipesi autoon ja peruutti sen ulos parkkiruudusta. Äkkiä Marko seisoi auton vierellä. Hän ehdotti, että tulisi mukaan. Vesa nyökkäsi hyvillään. Vaimo ei kehtaisi niin kiukutella, kun paikalla olisi vieras.
Kapealla tiellä oli jo melkoinen ruuhka. Autot peruuttivat sieltä pois, ja hetken odoteltuaan Vesa pääsi peruuttamaan itse tielle. Hän ajoi aika lähelle Vaimon autoa. Marko löysi hinausköyden auton peräosasta. Sen toisen pään saisi kiinni vetokoukkuun. Vesa ei autostaan paikkaa, mihin köyden saisi kiinni. Sen keulassa oli kyllä hinauslenkin paikka, mutta ei lenkkiä. Hän avasi konepellin, ja etsi sen alta tukevan runkopalkin. Marko sitoi köyden siihen kiinni ja kyseli sitten ajo-ohjeita.
Vaimo kiipesi auton takapenkille, Vesa ratin taakse ja alkoi varovasti vetää autoa. Köysi oli liian lyhyt, Vaimo kommentoi takapenkiltä. Ja Marko hinasi liian hitaasti. Taakse kertyi autoja, vaikka hinattava matka oli vain kilometrin mittainen. Vesa istui ratin takana ja tuijotti edellä menevän auton perää. Hän ajatteli olevansa keskellä painajaista. Kaikki vain tapahtui, eikä hän voinut vaikuttaa siihen mitenkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstisi on realistinen, mutta mun makuuni liian selittelevä. Tarina alkoi hyvin, mutta kohti loppua alkoi kertoa liikaa - lukijalle ei jäänyt pohdittavaa. Toisin sanoen, ilmavuutta olisin kaivannut. Vielä kritisoisin joitakin huonohkoja sanavalintoja ja lauserakenteita, esimerkiksi: "Jäähän syntyi sellainen aukko, josta näki ulos". Jättäisin sanan "sellainen" vallan pois.
Itse sisällöstä olisin kernaasti lähtenyt etsimään psykologista ulottuvuutta...mutta se ei vissiin ole mulle mitenkään epätavallista. Arkista kuvausta, joka ei itsessään tarvitse mitään. Jeps.