Onko se totta että hypnoosin avulla pystyy menemään ajassa taaksepäin niin että pystyy ehkä kertomaan aikaisemmista elämistään? Ja jos se on mahdollista niin tehdäänkö Suomessa tuollaisia tutkimuksia ja jos tehdään niin missä päin? Ja paljon maksaa?
entinen elämä
hypnoosissa
5689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomen jutuista en tieda, mutta Michael Newton niminen henkilo on ainakin kirjoittanut seuraavat teokset: "Sielujen matka" ja "Sielujen kohtalo", jotka molemmat perustuvat hypnotisoitujen aikaisemmin elettyihin elamiin.
Hypnoosissa voidaan antaa vapaa suggestio, jonka myötä mielikuvat vievät "toiseen aikaan ja paikkaan". Mielikuvat voivat olla hyvinkin värikkäitä ja voimakkaasti koettavia.
Yleisesti ottaen kuitenkin ajatellaan, etteivät ne ole "menneitä elämiä" vaan vain omien aivojen tuottamia mielikuvia. Informaatiota ja siten ainesta niihin on imetty kaikesta ympäriltämme kuin huomaamatta. Ne voivat unien tapaan olla myös sidoksissa esimerkiksi johonkin ongelmaan, joka on pyörinyt mielessä.
Tarkempaa tietoa saat kirjasta Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa (Lauerma & Kallio)
Jos menet jollekin hypnotisoijalle niin ole kriittinen siinä, ettet automaattisesti ala ajatella mielikuviesi olevan mennyttä elämää.
Kuka tahansa taitava hypnotisoitsija tekee myös sivupersoonailmiöitä siis menneitä elämiä. Onko tätmäsitten mielikuvituksen tuotetta vai jotain muuta, sen saa jokainen itse arvata..
Onkohan kyse menneistä elämistä, eläimistä vaiko elimistä? Esoteerinen ongelma siis.
Hypnosiin vaivutettu henkilö antaa erittäin tarkkoja todentuntuisia kuvauksia menneistä ajoista mutta kun niitä kuvauksia on lähdetty selvittämään henkilön antamien nimien kaupunkien maiden ja vuosien mukaan niin ei ole mitään todistettavasti paikkaansa pitävää yhtäläisyyttä löydetty henkilön hypnoosissa antaman kuvauksen kanssa siis ovat alitajunnan tuotetta niinkuin kirjailijoilla jotka kirjoittaa omasta päästään historiallisia romaaneja.