Penturuoka

Ostin tänään kaupassa käydessäni Purina One Puppy & Junior- kuivamuonaa. Ohjeistuksen mukaan se on tarkoitettu pentujen lisäksi jopa 24 kk:n ikäisille koirille. Ennen en ole tätä ruokaa kokeillut, ja ennen tätä syötin jo ihan aikuisten muonaa. Onko siis haittaa jos siirryn takaisin junnumuonaan? Kun tuo maha oli meillä löysänä, ajattelin että kokeilisin nyt tätä, jos se sopisi meidän pojan massulle paremmin. Vaikka en kylläkään tiedä johtuiko tuo ripulitauti edes nappuloista, mutta kun nuo pökäleet aika ajoin on olleet löysänpuoleisia jonkin aikaa ja nyt sitten oli tämä pahempi ajanjakso kun ihan lääkärireissu piti tehdä, niin ajattelin josko kokeilisin muita ruokia. Yleisestikin kokemuksia tästä merkistä kyselisin.
11970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
Aloittaja

...sain taas mahdollisimman sekavasti esitettyä asiani...=P

Äänestä
Aloittaja

...koirani on nyt n. 10 kk.

Äänestä

että ruokamerkkiä vaihdetaan v-ä-h-i-t-e-l-l-e-n,
ei suoraan ja kertalaakista.
Eli siihen ruokaan, mitä nyt syötät, lisäät vähän uutta nappulaa. Ja seuraavalla kerralla vähän enemmän jne.
Minkä ikäinen pentusi/koirasi on nyt? Junnuikäinen kaiketi?

Äänestä
  • Aloittaja

    ...se on sen 10 kk niinkuin tuossa lisäilin äsken =) Ainakin kovin sille näytti maistuvan nuo. Yleensä syötän nappuloiden lisäksi makkaraa tai purkkiruokaa johon niitä sitten sekoitan. Ja riisiäkin tulee keiteltyä melko usein.

    Äänestä

Minä syötän jo luovutusikäisille pennuille,
Royal Caninin Junioria lisukkeita, vatsat on pysyneet tosi hyvänä (ulosteet kiinteitä), on kyllä aika kallis ruoka, mutta mun koirille ollut oikeen hyvää.

Äänestä
  • luovutusiässä syödään Royalin Start Puppyä josta sitten vähitellen siihen Junioriin. Aikuiset syövät Royalin Yorkkia ja hyvin vatsat kestää. Ainoa huonopuoli se hinta.
    Saimme pojille kokeiltavaksi Royalin Enkkupullien ruokaa. Jösses mikä nappulakoko. isot nappulat eivät ole meillä tehneet kauppaansa, mutta nämä menevät. Sen nappulan malli on erilainen.
    Annatko sitten myöhemmin koirillesi sitä rotukohtaista.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    luovutusiässä syödään Royalin Start Puppyä josta sitten vähitellen siihen Junioriin. Aikuiset syövät Royalin Yorkkia ja hyvin vatsat kestää. Ainoa huonopuoli se hinta.
    Saimme pojille kokeiltavaksi Royalin Enkkupullien ruokaa. Jösses mikä nappulakoko. isot nappulat eivät ole meillä tehneet kauppaansa, mutta nämä menevät. Sen nappulan malli on erilainen.
    Annatko sitten myöhemmin koirillesi sitä rotukohtaista.

    Mä siirrän isovillakoiran pennut jo 6 vk. Royalin Junioriin.
    Aikuisille pikkukoirille (Toy ja Kääpiö villis)annan sitä Royalin Puudelia, mutta aikuiset isot syö Nutroa.

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Mä siirrän isovillakoiran pennut jo 6 vk. Royalin Junioriin.
    Aikuisille pikkukoirille (Toy ja Kääpiö villis)annan sitä Royalin Puudelia, mutta aikuiset isot syö Nutroa.

    jonkun näköinen muutos kasvattajakerhoon. saadaan kesällä vinyyli kortti jossa 25% alennuksia luvassa.Tarjosivat myös sitä kotiinkuljetusta, mutta kääpiöille en kyllä kerralla osta niin montaa isoa säkkiä, johan tulee ongelma säilytyksessä. Eikä kukkaro kestä.
    Oli mainiota kun minulle soitettiin, olin pudonnot kissa kasvattajien lohkoon, ja soittaja hämmästyi kun samaan aikaan soi ovikello ja kisut raivoivat RÄYYYH RÄYYYH. Sitten kysyi onko minulla koiriakin.
    Nauruksihan se meni. Rotunimi ilmeisesti niin vaikea.

    Heh heh haukkuvia kissoja ;))

    Äänestä

Meillä syödään Nutro Choice Puppy sinne 4-5kk
asti jolloin siirrytään nutro Choice Adult
Lamb & Rice .Hyvin on kaikki mennyt , kakit
olleet tummia ja kiinteitä.Kasvu tasaista aikuisikään asti .Kasvattajakerhoon kuuluessa
ruokasäkit tuodaan kotiin (6 x15kg)saman hintaan
eli hyvin on palvelu Turussa pelanut.

Äänestä
  • Vanhin koira on nyt 4vuotta ja nuorimmainen
    2 vuotta, Nutro Choice on meillä perusruokaa
    eikä ole mitää mahavaivoja kummallakaan ollut
    eli ei parane merkkiä vaihtaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

marita84 kirjoitti:

Ostin tänään kaupassa käydessäni Purina One Puppy & Junior- kuivamuonaa. Ohjeistuksen mukaan se on tarkoitettu pentujen lisäksi jopa 24 kk:n ikäisille koirille. Ennen en ole tätä ruokaa kokeillut, ja ennen tätä syötin jo ihan aikuisten muonaa. Onko siis haittaa jos siirryn takaisin junnumuonaan? Kun tuo maha oli meillä löysänä, ajattelin että kokeilisin nyt tätä, jos se sopisi meidän pojan massulle paremmin. Vaikka en kylläkään tiedä johtuiko tuo ripulitauti edes nappuloista, mutta kun nuo pökäleet aika ajoin on olleet löysänpuoleisia jonkin aikaa ja nyt sitten oli tämä pahempi ajanjakso kun ihan lääkärireissu piti tehdä, niin ajattelin josko kokeilisin muita ruokia. Yleisestikin kokemuksia tästä merkistä kyselisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu