Äidit

Minne haihtuikaan vuodet,
aika valon ja nuoruuden.
Kodissa hiljaisessa
muistan lähtöä lapsien.

He läksivät - vuorotellen -
omaa tähteään etsimään,
ilo,odotus silmissään.
Minä paikalleni jään.

Mä kauaksi katson
ja muistan:
oman äidinkin itkevän näin,
silloin kun läksin kodistani,
niin korskana, pystyssä päin.

Äitini kyyneleitä,
en silloin ymmärtänyt.
Tänään hänelle kerroin
- Sinua ymmärrän nyt.

En tiedä,itkeekö lintu,
pesän kun jättää poikaset.
Niiden siivet kun alkavat kantaa,
ja ne lentävät tahoilleen.

Sen tiedän - kaikki äidit -
hiljaa itkevät sydämissään,
kun suojistaan laskevat lapset
tähän maailmaan pimeään.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja tuttuja tuntoja. Eikä se äitiys lopu siihen, kun lapset lähtevät kotoa. Lasten elämän seuraaminen jatkuu, samoin huoli heistä ja lapsenlapsista. Tietysti myös ilo!

Äänestä

Kiitos äideille vastauksista. Näinhän se on, että samanlaiset tunnot liikkuvat äitien sydämissä. Onkin niin helppoa ymmärtää toista äitiä ja jopa omaa äitiäänkin, joka elämän jossakin vaiheessa oli kaikkein vaikeaselkoisin ihminen maan kamaralla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anna. kirjoitti:

Minne haihtuikaan vuodet,
aika valon ja nuoruuden.
Kodissa hiljaisessa
muistan lähtöä lapsien.

He läksivät - vuorotellen -
omaa tähteään etsimään,
ilo,odotus silmissään.
Minä paikalleni jään.

Mä kauaksi katson
ja muistan:
oman äidinkin itkevän näin,
silloin kun läksin kodistani,
niin korskana, pystyssä päin.

Äitini kyyneleitä,
en silloin ymmärtänyt.
Tänään hänelle kerroin
- Sinua ymmärrän nyt.

En tiedä,itkeekö lintu,
pesän kun jättää poikaset.
Niiden siivet kun alkavat kantaa,
ja ne lentävät tahoilleen.

Sen tiedän - kaikki äidit -
hiljaa itkevät sydämissään,
kun suojistaan laskevat lapset
tähän maailmaan pimeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu