EDUKAI!

Moikka!

Mitä kokemuksia Sinulla on Kainuun Ammattiopiston aikuiskoulutusyksikön, Edukain toiminnasta, käytännöistä jne? Ennen kaikkea minua kiinnostaa, minkälaisena koet aikuisopiskelijan aseman Edukaissa?!

Lisäksi kiinnostaa kokemukset valitustilanteista, sekä -oikeudesta, sairastumisesta opiskeluaikana, HOPSien laatiminen ja -toteutus, sekä kaikki muukin Edukaita koskeva - niin hyvässä, kuin pahassakin mielessä.
576842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Olen ollut useammalla kurssilla, pitkillä ja lyhyillä.
Opetuksen taso on vaihdellut loistavasta kelvottomaan, lähes itseopiskeluun.

Aikuisopiskelijan asema... hmmm???

Äänestä
  • saa aika paljon valituksia, ihan ammattitutkintoja ja perustutkintoja tekevät, opettajat vaihtuu, kesken opintojakson, sitten seuraava opettaja kumoaa edellisen opettajan antaman opetuksen, sitten opettaja jää sairaslomalle, ollen samalla esillä jossain marttakerhon toiminnassa, minusta tuntuu, että Edukain toiminnassa on jotain jäykkää, opettajat suurimmilta osin on epäpäteviä HUOM! suurimmilta osin, ei kaikki opettajat, tutkinnot on arvontatilaisuuksia, koska aiheet muuttuu sitä mukaa tutkinnon lähestyessä ja samalla muuttuu ajankohdat tutkintopäivää ja aikaa määrittäessä

    Äänestä

  • OPETUS....... kirjoitti:

    saa aika paljon valituksia, ihan ammattitutkintoja ja perustutkintoja tekevät, opettajat vaihtuu, kesken opintojakson, sitten seuraava opettaja kumoaa edellisen opettajan antaman opetuksen, sitten opettaja jää sairaslomalle, ollen samalla esillä jossain marttakerhon toiminnassa, minusta tuntuu, että Edukain toiminnassa on jotain jäykkää, opettajat suurimmilta osin on epäpäteviä HUOM! suurimmilta osin, ei kaikki opettajat, tutkinnot on arvontatilaisuuksia, koska aiheet muuttuu sitä mukaa tutkinnon lähestyessä ja samalla muuttuu ajankohdat tutkintopäivää ja aikaa määrittäessä

    Kuulostaapa ERITTÄIN tutulta! Varsinkin, jos ajattelee vaikkapa niinsanottuja HOPSeja. Yksilöä ei huomioida omien tavoitteidensa ja resurssiensa osalta lainkaan, mutta pärstäkertoimen mukaan kuitenkin arvioidaan, sekä kohdellaan mahdollisen "ongelman" ilmaantuessa. Ruskeakielisyydellä pärjää, ken vaan tahtoo...

    Äänestä

  • minävaan... kirjoitti:

    olisi käyty läpi ollenkaan, jos oppilaat ei olisi pitäneet siitä meteliä, minä nimittäin valitin omasta koulutuksesta TE-keskukselle ja työministerille asti, kuulin että tietylle opettajakunnalle tuli sen valituksen perusteella vähän muutoksia, minua sieppasi se kun oppilaat ehdotti jotain,vastaus oli aina että, näin on tehty aina, mitä niitä tapoja muuttamaan, huvittavinta oli kun opettaja sanoi koulutuksen lopussa ( kesti vajaan vuoden ), ettei pitänyt kirjallisia kuulusteluja näyttökokeiden välissä, kysymättä edes meidän mielipidettä, me arvosteltiin koulutus OPAL- palautteella pelkällä negatiivisella palautteella, opettaja haukkui meidät sen takia, todistusten jakotilaisuudessa, sitä koulutusta ei ole sen jälkeen järjestetty, siksi minä en arvosta sitä tutkintopaperia lainkaan, siitä ei minulle ole ollut mitään hyötyä, sen alan töitä en ole saanut ja koulutuksesta on jo 3 vuotta aikaa

    Äänestä

Minullakin on kokemusta Edukain kursseilta ja olen ollut tyytyväinen saamaani opetukseen ja kyllä minulle HOPSit laadittiin ja toteutettiinkin. Niin Edukailla kuin varmasti muissakin paikoissa on hyvät ja huonot puolensa, itselleni jäänyt todellä myönteinen kuva ja aikuisopiskelijana sopi minulle erittäin hyvin.

Äänestä
  • koulutuksissa, sulla on ollut tuuria.....mulla ei....visiin sattui surkeimmat opettajat....muutama päivä meni oppilaiden kesken, kun opettajaa ei näkynyt koko päivänä, vaikka oli tarkoitus tehdä tutkintoja...tehtiinhän me....arvontatilaisuuksia ne oli, HOPS käytiin läpi sen takia, kun me oppilaat vaadittiin sitä, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, kun opettaja vaihtui kesken koulutuksen, eikä toinen opettaja tiennyt, mitä toinen oli aikaisemmin opettanut

    Äänestä

koko aikuisopiskelu ainaki Edukailla. Aikuisopiskelijoita kohdellaan kuin kuusitoistavuotiaita peruskoulunsa päättäneitä. Tunneilla pitää istua hiljaa rivissä, kauhea meteli syntyy jos täytyy joku päivä hoitaa asioita, esim. kesken tunnin puhelu.. kamalaa!! Ne vissiin kuvittelee et aikuisopiskelijoilla ei muuta elämää ku amis, jee jee! Ite lopetin puolen vuoden jälkeen.

Petyin todella pahasti käytännön asioihin ja opettajiin! Alussa luvattiin suuntautumisvaihtoehtoja vaikka kuinka..mutta eipä niitä löytynyt! Opo katto kieroon ku yritti kysellä ei oppilaitosten vaihtoehtoja muista suuntautumisista...

Että silleen.. mut täähän on vaan mun kokemus!

Äänestä
  • yksi oppilaista kieltäytyi tekemästä muutamia näyttöjä, koska kaikkia näyttökokeiden aiheita ei edes harjoiteltu, sillä esille tuli sellaisia näyttöjä/töitä, joita ei edes työharjoittelu jakson aikana joutunut tekemään......oli se kyllä sellainen arvontatilaisuus, minä sanoin aina näytön aikana näyttökokeen valvojalle, etten ole tällaista tehnyt ikinä, että anna edes pieni vinkki asiasta.....aluksi ei ollut mitään hajua mistä aloittaa, moni valvoja oli ihmeissään asiasta, mutta näin oli tehty aina, eikä asialle tarvinnut....kuulema tehdä mitään, suuntautumisvaihtoehdoista meille ei puhuttu mitään, vaikka papereissa luki niistäkin, tunneille välillä käsiteltiin aiheita, joita ei ollut edes opintosuunnitelmassa,sitten tuli kiire näyttöjen kanssa kun tunnilla opettaja etsi aiheeseen liittyvää materiaalia netistä...huonolla menestyksellä....kerrankin tunnin pito venähti kolme tuntiseksi, opettaja antoi vain nettiosoitteita, joihin suurimpaan osaan ei edes päässyt ja oli opplaita, joilla ei edes ollut tietokonetta....se siitä materiaalista, monisteita kertyi vuoden aikana 3 pahvilaatikollista, joista ei suurimmasta osasta saanut selvää, kun ainakaan siinä rakennuksessa ollut väritulostinta, yksikin monistenippu oli musta, mistä kirjoitus jäi musteen alle....että se siitä opiskelusta sitten...!!!!

    Äänestä

  • Meillä luokassa toimi kaikki hyvin niin opettajan kuin oppilaiden kanssa, onhan todella muistettava että se ON aikuisopiskelijoille tarkoitettu mutta jotenkin näytästi että joissakin luokissa oppilaat kuvittelivat että voivat olla isoja lapsia.. todella olisivat amikseen olleet omia. No minä olen ja luokallani monet muutkin tyytyväisiä saamaamme koulutukseen/opetukseen ja olen taas jälleen tietävämpi :)

    Äänestä

  • uudestaankin kirjoitti:

    Meillä luokassa toimi kaikki hyvin niin opettajan kuin oppilaiden kanssa, onhan todella muistettava että se ON aikuisopiskelijoille tarkoitettu mutta jotenkin näytästi että joissakin luokissa oppilaat kuvittelivat että voivat olla isoja lapsia.. todella olisivat amikseen olleet omia. No minä olen ja luokallani monet muutkin tyytyväisiä saamaamme koulutukseen/opetukseen ja olen taas jälleen tietävämpi :)

    aikuisopiskelijoita, opettaja sanoi kerran, ettei meitä tarvitse opettaa, koska ollaan aikuisopiskelijoita,että meillä on sen verran elämänkokemusta, ei pelkällä elämänkokemuksella opiskella, tuosta sanomisesta alkoi muutaman oppilaan posket punoittaa, amiksesta sen verran, 80-luvulla ammattikoulun puolella oli tosiaan opettamista, ei tuolla ammattioiston puolella ole opetuksesta tietoakaan, seurattiin muuten sitäkin, opettaja jätti oppilaat keskenään " räppäämään " luokkaan, siellä ne mellasti keskenään, opettaja oli ties missä, on se opetus muuttunut siitä kun minä kävin ammattikoulua....opettajat oli opettajia, nyt näkyvät olevan tuollaisia pellejä.....epäpäteviä ovat silläkin puolella.

    Äänestä

  • uudestaankin kirjoitti:

    Meillä luokassa toimi kaikki hyvin niin opettajan kuin oppilaiden kanssa, onhan todella muistettava että se ON aikuisopiskelijoille tarkoitettu mutta jotenkin näytästi että joissakin luokissa oppilaat kuvittelivat että voivat olla isoja lapsia.. todella olisivat amikseen olleet omia. No minä olen ja luokallani monet muutkin tyytyväisiä saamaamme koulutukseen/opetukseen ja olen taas jälleen tietävämpi :)

    aloilla on päteviä opettajia opettamassa, mutta suurimmaksi osaksi, opettajat on mielestäni arvalla arvottu, opetustaidoista ei ole tietoakaan ja kun aikuiskoulutuksissa on monen tasoisia oppilaitakin, pitäisi opetus perustua sen heikoimman oppilaan mukaan, siksi se HOPS tehdään, eli henkilökohtainen opintosuunnitelma, mutta kun se HOPS, yleensä unohtuu käymättä läpi....niin meillä meinasi käydä, kun opettaja vaihtui kesken opintojakson, toinen opettaja ei antanut materiaalia toiselle opettajalle, opettajat kilpaili keskenään, toiselle se kilpailu ei onnistunut, kun ensimmäinen opettaja kysyi oppilailta, mitä hänen piti opettaa !

    Äänestä

Aika moni tulee aikuiskoulutukseen huterilla pohjatiedoilla, suurilla luuloilla itsestään ja ammattiyhdistysasenteella.

Aikuisopiskelijat ei tajua, että sen oppimisen takia on itsekin tehtävä jotakin ja otettava selvää asioista. Aikusiopiskelijat odottavat, että joku koko ajan suurin piirtein sormella osoittaa mitä pitäisi tehdä.

Onneksi joukossa on kuitenkin ihan fiksujakin aikuisisa opiskelijoita, joita kiinnostaa ihan itsekin ottaa selvää asioista ja harjoitella omallakin ajalla.

Valitettavasti vain suurin osa näistä aikuisopiskelijoista on kauhalla saanut joten ei voi ämpärillä vaatia. Luulona on, että kaikki annetaan valmiina ja että mitään ei itse tarvitse tehdä.

Sitten ihmetellään, että miksi ei saakaan töitä. Kannattaa miettiä millaisia työntekijöitä firmat ottaa. Ei ainakaan näitä valittajia ja vaatijia.

Äänestä
  • Olet osittain oikeassa. Mutta huonot opettajatkin syyttävät opiskelijoita samalla tavoin. Ei opettajan kuulu tulla töihinsä 8.20 kun tunti alkaa kahdeksalta tai lopettaa päivää pari tuntia ennen kuin pitäisi. Kyllä siitä opetuksestakin pitää hyöty saada. Täysin itsenäistä opiskelua voi kuka tahansa harrastaa kotonaankin, mahdollisuuksia on paljon ja kirjasto täynnä kirjoja. Kyllä pätevän opettajan on hallittava opettamansa asia, ei pelkästään istuttava luokan edessä touhuamassa omiaan silloin kun opiskelijat tekevät päivästä toiseen tehtäviä. Erityisesti niin, että kun opiskelija kysyy jotain, opettajan on pystyttävä neuvomaan. Jos opiskelijan tarkoitus 100% selvittää asiat itse, miksi kallispalkkaista opettajaa pitää pitää ollenkaan?

    Äänestä

  • kaksi puolta kirjoitti:

    Olet osittain oikeassa. Mutta huonot opettajatkin syyttävät opiskelijoita samalla tavoin. Ei opettajan kuulu tulla töihinsä 8.20 kun tunti alkaa kahdeksalta tai lopettaa päivää pari tuntia ennen kuin pitäisi. Kyllä siitä opetuksestakin pitää hyöty saada. Täysin itsenäistä opiskelua voi kuka tahansa harrastaa kotonaankin, mahdollisuuksia on paljon ja kirjasto täynnä kirjoja. Kyllä pätevän opettajan on hallittava opettamansa asia, ei pelkästään istuttava luokan edessä touhuamassa omiaan silloin kun opiskelijat tekevät päivästä toiseen tehtäviä. Erityisesti niin, että kun opiskelija kysyy jotain, opettajan on pystyttävä neuvomaan. Jos opiskelijan tarkoitus 100% selvittää asiat itse, miksi kallispalkkaista opettajaa pitää pitää ollenkaan?

    "100% itse opiskelua" kuka nyt niin sanoi????? Ongelma on että mennään aikuiskoulutukseen ja ollaan sitten kun keskenkasvuiset pennut.. valitetaan sitten siellä kun kotona mikään ei mee hyvin!!! Tottakait opettajissa on eroa ihan niinkuin missä tahansa oppilaitoksessa mutta kun mennään AIKUISKOULUTUKSEEN niin ollaan siellä kuin aikuiset ja ymmärretään myös ettei kaikki voi ikinä/koskaan olla 100% täydellistä.. paitsi tietty näiden marisijoiden aivoitus :)

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Itse olen käynyt monenlaista aikuiskoulutusta myös edukailla kun se oli vielä toisella nimellä kuin muuallakin. Samalla kurssilla oli tosi hyviäkin opettajia, mutta sitten oli niitä, joille on tärkeintä, että kunhan sai päivän kulumaan.

    Olen käynyt myös yksityisen järjestämässä koulutuksessa - jossain. Siinä opettaja oli erittäin hyvä ja piti hienot luennot ja vuorovaikutus toimi, kysymyksiin tuli vastauksia ja ope ei tiennyt, meni heti kun ehti netistä etsimään toisella koneella, kun itse etsin toisella samalla. Mutta tämän open ongelma oli lievä laiskuus, tauot venyivät yms. Sen tasoista opetusta olisin mielestäni ottanut täysillä. Palkkansa eteen on tehtävä töitä jokaisen, jopa silloinkin kun opettaa aikuisia. Ei se mikään salaisuus ole, että joitakin koulutuksia järjestetään vain siksi, että saataisiin työministeriöltä kupattua helppoa rahaa. Eikö siinä ole mitään outoa, että luvataan työllistää kaikki koulutettavat, mutta sitten sanotaan, että ei ne olleet työllistämiskelpoisia. Kuitenkin tästä porukasta osa kelpaa hyvin samalle alalle muualle töihin ja pärjää myös. Selvää vedätystä, turha valehdella vastaselityksiä.

    On itsellänikin kokemusta laiskoista opiskelijatovereista. Jollain ihmeen kaupalla aikuisopiskelussa mielestäni laiskat nirppanokat ovat jopa saaneet töitäkin. Oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta täytyy olla kaikilla opiskelijoilla (alaikäisiä opiskelijoita löytyy lähinnä ammattikoulusta ja lukiosta ja sielläkin, jopa peruskoulussa painotetaan nykyään itsenäistä opiskelua), mutta jos opetus on pelkkää etsikää tiedot itse -tyyppistä ilman kunnon luentoja tai harjoituksia, niin koulutus on tarpeeton. Itse olen opiskellut kotona vaikka mitä, ei tässä olisi mitään järkeä, että lähtisin tuonne koulutuskeskuksiin tms. opiskelemaan samat asiat siten, että ope istuskelee mitään tekemättä luokan edessä. Mutta on näitä opettajia, jotka eivät viitsi opettaa mitään, kaikkialla.

    Nimittäin siinä, että kupataan työministeriöltä helppoa rahaa. Se on nimittäin nykyään niin, että TE-keskukset pyytävät tarjoukset eri koulutuksenjärjestäjiltä ja halvin tarjous voittaa ja koulutuksen sitten järjestää voittaja. Voi käydä niinkin, että vaikkapa jokin Etelä-Suomen kouluttaja voittaa kilpailun ja järjestää koulutuksen paikkakunnallanne vuokratiloissa.

    Tietysti on olemassa sellaisia opettajia, joita ei pitäisi päästää kilometriä lähemmäksi yhtäkään koulua, mutta pääosa kuitenkin lienee niitä, jotka hoitavat työnsä ihan kunnialla. Tosiasia kun on sekin, että samalla kouluttajalla voi olla useampia koulutuksia menossa samaan aikaan juuri tuösta kilpailutuksesta johtuen. Jotkut opettajat opettavat ensin päivätunnit ja vielä lisäksi iltatunnit. Eikä opettajan auta kieltäytyä niistä tunneista, koska voi käydä niin, että kun kerran kieltäydyt niin enää ei sitten tunteja löydykään ja se näkyykin sitten palkassa.

    Aikuiskouluttajien työsopimukset ovat nimittäin ihan erilaisia kuin ns tavallisten amisopettajien. Lisäksi on paljon määräaikaisuutta. Palkan suuruudestakin voi olla montaa mieltä kun tietää, että palkka koostuu niistä toteutuneista koulutuksista.

    Joka tapauksessa opiskelijoissakin on monen sorttisia nykyään. Aikuisista kun on kysymys niin usein kaikki elämän ongelmat heijastuvat sinne opiskeluun esim. mielenterveys-, alkoholi, parisuhde, sosiaaliset ongelmat jne. Opettajahan ei ole terapeutti joten aikamoinen fakiiri täytyy olla, että pystyisi näissä ryhmissä olemaan kaikille mieliksi. No suurin osa opiskelijoista on kyllä ihan täyspäisiä ja asiallisia.

    Äänestä

  • Hieman pielessä kirjoitti:

    Niin, olen tuon edellinen. Vaan moni yritys hakee työvoimakoulutuksen kautta "itselleen työntekijöitä". Silloin systeemi on vähän toisenlainen.

    Veljeni on yksityisessä kouluttajafirmassa töissä, sellaisessa, joka kouluttaa vain yrityksille. Sillä puolella on raaka peli: ellei opiskelijoiden antama palautteen keskiarvo ole yli nelosen arvoasteikolla 1-5, niin ei toista kertaa oteta.

    Olen tätä nykyä yrittäjä itsekin. Minua ei asiakkaana kiinnosta pätkääkään, miten paljon toisilla on hommia hoidettavana, vaikka mielellään varsinkin kainuulainen selittää huonosti hoidettua tai tekemätöntä hommaa työn paljoudella. Se homma pitää hoitaa hyvin, tai en toista kertaa ota.

    Jotenkin nyt yrität muuttaa asian pois oleellisesta. Itse olen yrittänyt vain sanoa, että kyse on siitä, että opettajan tulee pitää kunnollinen luento opettamastaan aiheesta ja kyetä tarvittaessa ohjaamaan opiskeltavassa asiassa. Eikö se ole opettajan tehtävä? Mielestäsi luento voi olla heikkotasoinen, esim. koska opettajalla on paljon tunteja, ainakin sen käsityksen jutustasi saa. Tai jos oppilailla on jotain ongelmia, eivät he tarvitse opetusta. Tuskinpa vain. Opiskelijat aikuiskoulutukseenkin valitaan.

    Parhaat kohdalleni sattuneet opettajat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat itse yrittäjiä, pari kokoaika opettajaa on omalle kohdalle sattunut poikkeuksia. Ja tuo hopsikin on tehty, open kanssa yhdessä.

    Äänestä

  • miten rahat koulutukseen ha... kirjoitti:

    Olen kylläkin yrittäjä itsekin, että ei sen puolen. Lisäksi olen toiminut kouluttajana yrityskoulutuksissa asiantuntijana (ammattialani asiantuntijana)

    Kaikista huonointa on juuri tuo mainitsemasi luennoimalla opettaminen. Yleensä kun aikuiskoulutuksessa, varsinkin ammatillisessa aikuiskoulutuksessa on kyse jonkin ammattitutkinnon suorittamisesta. Ammattiahan ei opi kirjoista lukemalla eikä luentoja kuuntelemalla vaan tekemällä. En ole vielä yhtään hitsaria, asentajaa, kokkia tai lähihoitajaa tavannut, joka olisi luennoilla oppinut ammattinsa.

    Asiakkaana minua kyllä kiinnostaa sekin kuinka paljon yhteistyökumppanella on hommia hoidettavana, koska sillähän on ihan suora vaikutus saamaani palvelutasoon.

    Oleellista onkin siis se, että opiskelijat ovat motivoituneita oppimaan silloin he kyllä oppivat opetuksesta huolimatta. Ja tosi asia vain on, että kaikilla kursseilla, olivatpa ne millaisia tahansa, on opiskelijoita, joiden ongelmat tulevat sinne koulutukseen mukaan. Joskus on ihan niinkin, että näissä yrityskoulutuksissa yrittäjien ongelmat heijastuvat opiskelijoihin ja vaikeuttavat siten opetusta.

    Kaikissa asioissa on siis monta puolta. Mutta kainuulaisenhan on sitä vaikea nähdä kun sieltä on niin pitkä matka joka paikkaan.

    Äänestä

  • Yrittäjä... kirjoitti:

    Niin, minun viesteissäni on pointti se, että motivoitunut opiskelija pystyy opiskelemaan kokonaan ilman opettajaa. Opetustyyli riippuu opettavasta asiasta, hyvä opetus on monipuolinen sekoitus eri asioita, en tarkoita luennolla nyt ihan sellaista yliopistotyyppiä. Kysymys on siitä, että onko järkeä opetuksessa, jossa opettaja vain on paikalla tekemättä mitään, eikä aina edes sitäkään, siis ole paikalla? Onko todella oikein, että opettaja saapuu reilusti myöhässä ja lähtee etuajassa?

    Yksi juttu vielä: Minussa ei muuten virtaa pisaran pisaraa kainuulaista verta, tämä on vain asuinpaikka olosuhteiden pakosta.

    Äänestä

  • se edellinen kirjoitti:

    Minusskaan ei ole kainuulaista verta tippaakaan, en ole siellä koskaan asunut, käynyt vain joskus Syötteellä ja Rukalla ja Kajjjaanissa. Vai oliko Syöte ja Ruka Koillismaata kuiteskin?

    Joka tapauksessa olen kanssasi ihan samaa mieltä, että opiskelijalla on oikeus opetukseen, hyvään opetukseen, mutta toisinaan siihen ei ole mahdollisuutta, joka johtuu a) kouluttajasta b)opiskelijasta c)muista syistä, esimerkiksi työpaikkaohjauksen puutteesta

    Äänestä

  • siihen alaan ja ne antamat nettiosoitteet, niihin ei edes päässyt, opettaja kävi sellaisia aiheita läpi, joita ei ollut edes opetussuunnitelmassa, siksi näytöt myöhästyi, eikä kukaan edes tiennyt ( muka ) mitä tulevat näytöt käsittelee, ei voinut kerta kaikkiaan valmistautua näyttöihin, kun eivät kertoneet aiheita, sen alan näyttöjä ei enää tehdä, koska huomasivat, ettei opettajat olleet ajan tasalla opettamisesta, minä näen aina punaista kun joku puhuu EDUKAISTA, valitukset painettiin villaisella, mutta valitus TE-keskukseen ja työministeriöön lopetti sen alan näytöt kerralla

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    "100% itse opiskelua" kuka nyt niin sanoi????? Ongelma on että mennään aikuiskoulutukseen ja ollaan sitten kun keskenkasvuiset pennut.. valitetaan sitten siellä kun kotona mikään ei mee hyvin!!! Tottakait opettajissa on eroa ihan niinkuin missä tahansa oppilaitoksessa mutta kun mennään AIKUISKOULUTUKSEEN niin ollaan siellä kuin aikuiset ja ymmärretään myös ettei kaikki voi ikinä/koskaan olla 100% täydellistä.. paitsi tietty näiden marisijoiden aivoitus :)

    kaikki marisivat opetuksesta, jopa ne jotka olivat sitä ammattia harjoittaneet jo vuosia, mutta ei kaikki tänne kirjoittele asiasta, kysymyksessä oli sellainen ala, johon ei saanut edes kirjastosta sopivaa kirjallisuutta,eikä kirjoista opi tekemään sellaista, jota pitää tehdä konkreettisesti käsin, joukossa oli sellaisia, jotka ei ammattia olleet harjoittaneet milloinkaan, edes perusasioita ei käyty läpi, työpäivänä mentiin halliin harjoittelemaan jotain, työkaluja ei ollut koko hallissa, kun yhdelle oppilaalle, 15 oppilasta katsoi vierestä, kun yksi teki

    Äänestä

  • eli näille Edukain opettajille ei ole annettu kuin pipetillä ja näin ollen heiltä ei voi vaatia lusikalla.

    Edukailla annettu opetus heikkotasoista ja eivät työnantajatkaan arvosta kyseisestä oppilaitoksesta saatua todistusta juuri wc-paperia arvokkaammaksi.
    Ainoa asia missä he ovat Edukailla päteviä, niin on kurssiohjelman laatiminen. Siihen osataan kyllä kasata sellaisia seikkoja, että hakija luulee siellä jotakin oppivansakin.
    Vaan sitten näitä asioita ei kuitenkaan koulutuksessa opeteta.

    Joten koulutusta itselleen hankkivien kannattaa satsata siihen, että hakeutuu parempiin opinahjoihin kuin tämä Edukai.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    "100% itse opiskelua" kuka nyt niin sanoi????? Ongelma on että mennään aikuiskoulutukseen ja ollaan sitten kun keskenkasvuiset pennut.. valitetaan sitten siellä kun kotona mikään ei mee hyvin!!! Tottakait opettajissa on eroa ihan niinkuin missä tahansa oppilaitoksessa mutta kun mennään AIKUISKOULUTUKSEEN niin ollaan siellä kuin aikuiset ja ymmärretään myös ettei kaikki voi ikinä/koskaan olla 100% täydellistä.. paitsi tietty näiden marisijoiden aivoitus :)

    jos aikuiskoulutuksista ei anneta palautetta, sekä negatiivista että positiivista, siellä opettaa loppuikänsä ne opettajat, jotka on vuosikymmeniä " yrittäneet " opettaa ja jos linja on hyvä muutoksia ei tarvitse tehdä, mutta jos on negatiivista sanottavaa, opetukseen tulee muutoksia tai ainakin niitä vikoja etsitään, OPAL- palautteesta sinänsä ei ole mitään hyötyä, moni on sanonut, ettei asioille ole tehty yhtään mitään, palaute pitää tehdä jonnekkin, joka rahoittaa opetuksen ja työministeriö on se instanssi joka ainakin pitäisi tehdä asioille jotain, itse oppilaan täytyy opiskella....tottakai, mutta jos ei anneta mitään suuntaviivoja oppimiseen, ei oppimisestakaan tule mitään

    Äänestä

  • on asiat kirjoitti:

    eli näille Edukain opettajille ei ole annettu kuin pipetillä ja näin ollen heiltä ei voi vaatia lusikalla.

    Edukailla annettu opetus heikkotasoista ja eivät työnantajatkaan arvosta kyseisestä oppilaitoksesta saatua todistusta juuri wc-paperia arvokkaammaksi.
    Ainoa asia missä he ovat Edukailla päteviä, niin on kurssiohjelman laatiminen. Siihen osataan kyllä kasata sellaisia seikkoja, että hakija luulee siellä jotakin oppivansakin.
    Vaan sitten näitä asioita ei kuitenkaan koulutuksessa opeteta.

    Joten koulutusta itselleen hankkivien kannattaa satsata siihen, että hakeutuu parempiin opinahjoihin kuin tämä Edukai.

    kurssiohjelma oli täydellinen, mitä nyt muutamassa kohdassa oli kysymysmerkki......opetetaan....jos ehditään...eli ei ehditä, työkalut ja aineistot vain puuttui millä niitä olisi tehty, opettaja oli arvonnassa menossa, kuka opettaa seuraavaa aihetta....ajankohta lipesi ja näyttökokeet oli sellaisista aiheista, joita ei oltu käsitelty ollenkaan, oma opettaja opetti montaa luokkaa yhtäaikaa sekä päivällä että illalla.

    Äänestä

  • ei ollut...... kirjoitti:

    siihen alaan ja ne antamat nettiosoitteet, niihin ei edes päässyt, opettaja kävi sellaisia aiheita läpi, joita ei ollut edes opetussuunnitelmassa, siksi näytöt myöhästyi, eikä kukaan edes tiennyt ( muka ) mitä tulevat näytöt käsittelee, ei voinut kerta kaikkiaan valmistautua näyttöihin, kun eivät kertoneet aiheita, sen alan näyttöjä ei enää tehdä, koska huomasivat, ettei opettajat olleet ajan tasalla opettamisesta, minä näen aina punaista kun joku puhuu EDUKAISTA, valitukset painettiin villaisella, mutta valitus TE-keskukseen ja työministeriöön lopetti sen alan näytöt kerralla

    Turha kumminkaan mitään satuja ruveta kertomaan..

    Äänestä

  • Hieman pielessä kirjoitti:

    Nimittäin siinä, että kupataan työministeriöltä helppoa rahaa. Se on nimittäin nykyään niin, että TE-keskukset pyytävät tarjoukset eri koulutuksenjärjestäjiltä ja halvin tarjous voittaa ja koulutuksen sitten järjestää voittaja. Voi käydä niinkin, että vaikkapa jokin Etelä-Suomen kouluttaja voittaa kilpailun ja järjestää koulutuksen paikkakunnallanne vuokratiloissa.

    Tietysti on olemassa sellaisia opettajia, joita ei pitäisi päästää kilometriä lähemmäksi yhtäkään koulua, mutta pääosa kuitenkin lienee niitä, jotka hoitavat työnsä ihan kunnialla. Tosiasia kun on sekin, että samalla kouluttajalla voi olla useampia koulutuksia menossa samaan aikaan juuri tuösta kilpailutuksesta johtuen. Jotkut opettajat opettavat ensin päivätunnit ja vielä lisäksi iltatunnit. Eikä opettajan auta kieltäytyä niistä tunneista, koska voi käydä niin, että kun kerran kieltäydyt niin enää ei sitten tunteja löydykään ja se näkyykin sitten palkassa.

    Aikuiskouluttajien työsopimukset ovat nimittäin ihan erilaisia kuin ns tavallisten amisopettajien. Lisäksi on paljon määräaikaisuutta. Palkan suuruudestakin voi olla montaa mieltä kun tietää, että palkka koostuu niistä toteutuneista koulutuksista.

    Joka tapauksessa opiskelijoissakin on monen sorttisia nykyään. Aikuisista kun on kysymys niin usein kaikki elämän ongelmat heijastuvat sinne opiskeluun esim. mielenterveys-, alkoholi, parisuhde, sosiaaliset ongelmat jne. Opettajahan ei ole terapeutti joten aikamoinen fakiiri täytyy olla, että pystyisi näissä ryhmissä olemaan kaikille mieliksi. No suurin osa opiskelijoista on kyllä ihan täyspäisiä ja asiallisia.

    tehdään ensin, sitten etsitään vasta opettajia niitä opettamaan, sama ongelma on oppisopimus puolella tutkinnoissa, sillä samat opettajat opettavat niitäkin, ensinnäkin työn ohella opiskeleva, pitäisi saada se päivä vapaapäiväksi,kun on koulupäivä, työänantajat ei suostu siihen ja jos sillä alalla on sellainen työ joka kuuluu opintosuunnitelmaan,eikä töissä tule esille sellaista työtä,ei sitä koulussakaan ehdi harjoitella, omalla ajalla sekin pitäisi harjoitella, aika loppuu kesken, HOPS täytetään siinäkin koulutusmuodossa, mutta todellisuudessa sitä ei ehditä käydä edes läpi, jossa tulisi edellämainitut ongelmat esille.

    Äänestä

  • ei ollut...... kirjoitti:

    siihen alaan ja ne antamat nettiosoitteet, niihin ei edes päässyt, opettaja kävi sellaisia aiheita läpi, joita ei ollut edes opetussuunnitelmassa, siksi näytöt myöhästyi, eikä kukaan edes tiennyt ( muka ) mitä tulevat näytöt käsittelee, ei voinut kerta kaikkiaan valmistautua näyttöihin, kun eivät kertoneet aiheita, sen alan näyttöjä ei enää tehdä, koska huomasivat, ettei opettajat olleet ajan tasalla opettamisesta, minä näen aina punaista kun joku puhuu EDUKAISTA, valitukset painettiin villaisella, mutta valitus TE-keskukseen ja työministeriöön lopetti sen alan näytöt kerralla

    että kun opetus on huonoa ja olematonta, niin siinä viedään ihan turhaan aikaa näidenkin opiskelijoiden elämästä. Voisivat senkin ajan käyttää opiskeluun sellaisessa opinahjossa jota myös työnantajatkin arvostavat.

    Palautteen huonosta opiskelustahan voi aina tehdä, mutta vasta koulutuksen loputtua ja tämä auttaa, jos auttaa mahdoliisesti seuraavia opetusryhmiä. Todennäköisempää on, että tilanne jatkuu edelleen samana.
    Eli jos sinne Edukaihin lähtee, niin siellä on sitten oltava loppuun asti vaikka huomaisi alkumetreillä opetuksen kehnouden.

    Äänestä

  • seikka olemassa kirjoitti:

    mutta kun siinä oli negatiivisia asioita koulutuksesta, koulutusjohtaja sanoi vaan ettei tämä valitus mene tämän pitemmälle....että yrittäkäähän opiskella, koska meillä sattuu nyt olemaan niin huonot oppimateriaalit, että näillä pitää tulla toimeen, ne painettiin villaisella, oli se varmaan yllätys koulutusjohtajallekin, kun OPAL- palautteen ja välipalautteen lisäksi oppilaat valitti työvoimatoimistoon, työministerille ja työministeriöön, TE- keskusta lukuunottamatta, siellä oli melkoinen selvittely sitten jälkeenpäin, kun eivät ottaneet tosissaan meidän toiveita, me haluttiin oppia, eikä istua luokassa odottamassa opettajaa, joka tietokoneelta 3 tuntia " putkeen " yritti etsiä aiheeseen liittyvää materiaalia, ei monella ole varaa lähteä kovin kalliiseen opinahjoon, ei ainakaan minulla, minun mielestä valituksia pitää tehdä lisää, jos meinaa, että EDUKAI on jotain muuta kun rahastava erillinen organisaatio, joka mahdollisimman vähällä rahalla, yrittää pitää koulutuksia pystyssä.....että jotain muutoksia pitäisi siis konkreettisia muutoksia, se oli sellainen koulutus, ettei niitä näyttöjä kotonakaan pystynyt harjoittelemaan, jos ei työharjoittelussa ollut siihen mahdollisuus

    Äänestä

  • ukko kirjoitti:

    Turha kumminkaan mitään satuja ruveta kertomaan..

    itsellesi, niitä asioita ei löytynyt kirjoista, eikä niitä kirjoista opi tekemään, me ehdotettiin opettajalle, että oppilaat kustantaisivat osan oppimateriaalista itse, mutta kirjallisuutta opettajan mukaan ei ollut, yksi kirja löytyi, mutta opettaja ei suostunut asiaan ollenkaan....ei ole oppimateriaalia, niin ei ole, eikä sitä kirjaa viitsi vuotta pitää lainassa, kun koulutus kesti vuoden, saman koulutuksen kävivät jossain päin suomea kolmessa vuodessa, me käytiin se vajaassa vuodessa ja näyttöjä oli muistaakseni 11 kappaletta.

    Äänestä

vaatia joku pätevyys opettamisesta, ei noista huuhaa opettajista ole mihinkään, yksikin opettaja ei osannut käyttää kopiokonetta, eikä toiset opettajat neuvoneet häntä sen käytössä, ilmeni opettaja " kiusaaamista " ja yksi opettaja yritti lahjoa kahvin tarjoamisella, etteivät oppilaat kirjoita negatiivista palautetta koulutuksesta, se jos jokin on myöntämistä, ettei opetus ollut sujunut niinkuin pitäisi

Äänestä

EDUKAI RAHASTAA VAIN TAI SITTEN SIINÄ ON SE VIKANA, ETTÄ KILPAILUTETAAN KOULUTUKSEN PITÄJÄ JA HALVIN VOITTAA......eli surkein joka sijaitsee täällä Kajaanissa ja sen nimi on.......EDUKAI !

Äänestä
  • koska kaikki TE -keskuksen koulutukset kilpailutetaan niin tietenkin halvin voittaa.
    kilpailutuksessa ei ole muita kriteereitä kuin hinta, joten on pakko palkata ope vain määräajaksi ja halvin ope joka löytyy

    (itekin opena ollut)

    Äänestä

asiasta, mitä mieltä olet itse asiasta, näiden mielipiteitten jälkeen? tietyillä ammateilla aikuisopiskelija on aika heikoilla jos meno ei muutu miksikään, EDUKAI menettää aikuisopiskelupuolella monta aikuisopiskelijaa ja tämän tietää työnantajatkin ympäri kainuuta, organisointi EDUKAI nimisessä oppilaitoksessa täytyy parantua aika huomattavasti, että ammattitutkinnot ja perustutkinnot ja muutkin auttaisi työnhakuun

Äänestä

Joo ja kaikki Edukaihin kohdistuva kritiikki todellakin vaiennetaan samantien. Kritiikkiä esittävä henkilö vähintäänkin uhkailun voimalla ja ellei sittenkään usko, niin sitten leimataan henkilö täysin tasapainottomaksi tyhjänvalittajaksi.

On kertakaikkiaan käsittämätöntä, miten huonoa johtajuutta kyseinen menettely osoittaa! Oisko oma lehmä ojassa, mitä lie kytkyjä minnekin ja kenen sängyn, tai sukulaisuuden kautta lie johtopallille päässeet...

Äänestä
  • johtoportaassa huono itsetunto, jos ei kestä kritiikkiä?!

    Äänestä

  • kdfidh kirjoitti:

    johtoportaassa huono itsetunto, jos ei kestä kritiikkiä?!

    ihan johtoportaassa ja liittyy siihen, mitä hän ei osaa tehdä....eli opettamiseen, nimiä enkä titteleitä kirjoita tänne, mutta ihmettelen, miten hän on siihen virkaan on päässyt, varmaankin ammatti-ihminen on ollut, kun on töitä tehnyt...joskus aika päiviä sitten, mutta opettamisesta hän ei tiennyt mitään, varmaan on eläkeikäänsä asti siinä toimessa, hänen koulutuksensa on jäänyt kesken, kun opettajaksi alkoi....joskus aikapäiviä sitten ja siitä on kauan...!

    Äänestä

HOPS? Mikä imeen HOPS?! Meillä se tarkoitti lähinnä omien henkilökohtaisten piirteiden kritisointia. Siitä oli kaukana opintojen etenemisen suunnittelu, saati yksilöllinen totautus.

Äänestä
  • tarkoittaa se HOPS ja sen mukaan pitäisi opiskelut toteuttaa, on se vähän tyhmä, hyvä että osasi täyttää sen, TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ täynnä

    Äänestä

Kävin Edukain kurssin, opettaja oli pätevä ja koulutuksen taso hyvä. Minun työn antajani kyllä arvosti saamaani todistusta ja tiesi että opettajani on hyvä ja osannut minulle opettaa työhöni kuuluvat asiat. Minulla ei ole mitään valittamista Edukain toiminnasta.. Kyllä tämmöinen marinakin on aika lapsellista kun täällä kirjoittelulla tokkopa nuo asiat kummenee.. no mutta minä odotan innolla josko jatkokoulutusta ilmenee ja olen ensimmäisten joukossa hakemassa! Hyvää kevään odottelua ja parempaa mieltä!

Äänestä
  • sinne minne pitääkin, yksi ihminen kysyi aikuisopiskelijan oikeuksia, vastasin omia kokemuksia koulutuksista, minä taas en ikinä enää opiskele EDUKAILLA, olen sen sanonut työvoimatoimissakin, etten halua koulutusta ainakaan siltä laitokselta, jos meno ei muutu

    Äänestä

  • tarkkaan, kuka opettaja on EDUKAILLA pätevä ja kuka ei, sinä olet saanut hyvän opettajan, ole onnellinen siitä, mutta varsinkin rakennushallin opettajat EDUKAILLA on epäpäteviä työssään, yksi katsoo kattoon kun puhuu oppilailleen ja mongertaa, etten ole varma asiasta, mutta kyllä asia oli ainakin muutama vuosi sitten näin, ei hänkään ottanut selvää opettamastaan aiheesta, se opettajakunta täytyy saada hajotettua, jos meinaa että koulutuksista olisi jotain hyötyä, kun harjoiteltiin hallissa erästä hommaa, opettaja kantoi välineet paikalle ja lähti vissiin kotiinsa, meistä ei ollut kun muutama oppilas tehnyt, sitä tiettyä hommaa....joskus elämänsä vaiheessa, eikä työharjoittelussa kukaan ollut sellaista tehnyt, siellä sitä 16 oppilasta keskenään mietittiin työjärjestystä ja miten yleensä sitä hommaa tehdään....että sellaista opetusta siellä on !

    Äänestä

Minusta tässä on aihe, joka olisi hyvinkin julkisemman keskustelun arvoinen kuin tämä palsta.

Olin jokin aika sitten lähes vuoden kestäneellä kurssilla, jossa näyttötutkinnon perusteella olisi vain muutaman kurssilaisen pitänyt saada pahvi käteen, muut olisi pitänyt suorilta reputtaa. Mutta taisivat kaikki tutkinnon läpäistä.

Jäin todella ihmettelemään kurssin vertailukelpoista arvoa muihin vastaaviin oppilaitoksiin muualla päin Suomea. Itse en olisi tohtinut sen alan töihin ikinä hakea niillä taidoilla. Ohjaus oli ihan hukassa, ja kaikki tuntui lopputyöksi kelpaavan.
Kurssin opettajakin vaihtoi maisemaa juuri ennen kurssin alkua, tilalle tuli ilmeinen hätäapu, jolla sitten koko homma vedettin läpi.

Olin kuvitellut aikuisopiskelun olevan tosi rankkaa työtä ja vaativaa, mutta ihan muuta se oli. Meni usko sen sortin papereihin.

Ja miten ihmeessä työnantajat voivat erotella näistä papereistä osaamisen hirvittävät tasovaihtelut?

Ja vielä esimerkki:
Eräällä lyhytkurssilla todistuksen olisi päättäjäisissä saanut kurssin kesken jättänyt henkilö, jos olisi vain ollut paikalla sitä noutamassa. No ei älynnyt erikseen päättäjäisiin tulla paperia noutamaan. Jos olisi, sitä sitten olisi voinut esitellä vaikka työnhakupapereittensa joukossa.

Aivan outoa, todistuksia ilman kurssin käymistä!

Kuten sanoin, tämä olisi isomman julkisen keskustelun aihe.

PS. Lisään vielä tähän lopuksi, että olen saanut samassa laitoksessa myös kerrassaan erinomaista opetusta. Taso vaihtelee tosi paljon.

Äänestä
  • niin meidänkin koulutuksessa, naurettiin oppilaiden kanssa viimeisestä kokeesta, kysymykseen oli kyllä vastattu, mutta ei siihen kysymykseen, mikä oli siinä paperissa ja täydet pisteet rapsahti plakkariin, opetttajien oli pakko päästää muutama läpi, koska näyttökokeissa oli sellaisia kysymyksiä, mitkä jäi kokonaan käsittelemättä, vajaaseen vuoteen tumpattiin 11 näyttökoetta, opettaja vain seilasi luokassa netissä etsimässä aiheita....kun olisi edes osannut käyttää tietokonetta...mutta ei siitäkään tullut mitään, oppisuunnitelma heitti, ettei opettajakaan tiennyt, mitä aihetta pitikään käsitellä, minä olen unohtanut sen tutkintopaperin kokonaan, saatiin me 285€ koulutusrahastolta, se oli parasta siitä koulutuksesta, pitää tähän sanoa positiivisiakin asioita, se oli työharjoittelu, ilman sitä, en olisi oppinut yhtään mitään, ei opettajakaan tiennyt aiheista mitään, kun kyseli oppilailta, miten tämä ja tämä tehdään käytännössä

    Äänestä

  • pöydälle, että työministeri, TE- keskus ja työministeriö tietää asiasta, OPAL-palautteella ei ole mitään virkaa, sillä me ihmeteltiin koulutuksen päättäijäis kahvitilaisuudessa, kun opettaja tiesi negatiivisesta palautteesta....sitten hän haukkui meidät oppilaat sanamuoto oli tällainen, että " se olisi sama, kun olisitte viettäneet tämän vuoden vaikka aidanseipäässä " sen sanonnan jälkeen mulla kiehahti,ajattelin, ettei tämä jää tähän, mitä virkaa OPAL- palautteella on, jos opettaja sen lukee, se piti kirjoittaa nimettömänä ja ei opettajalle, vaan kurssin rahoittajalle ja instanssille, joka ottaa vastuun loppupelissä siitä koulutuksesta, sen tiedän ettei Kajaanin työvoimatoimisto lotkauta korvaansa, vaikka kuka arvostelee mitä tahansa

    Äänestä

  • on kissa nostettu........ kirjoitti:

    pöydälle, että työministeri, TE- keskus ja työministeriö tietää asiasta, OPAL-palautteella ei ole mitään virkaa, sillä me ihmeteltiin koulutuksen päättäijäis kahvitilaisuudessa, kun opettaja tiesi negatiivisesta palautteesta....sitten hän haukkui meidät oppilaat sanamuoto oli tällainen, että " se olisi sama, kun olisitte viettäneet tämän vuoden vaikka aidanseipäässä " sen sanonnan jälkeen mulla kiehahti,ajattelin, ettei tämä jää tähän, mitä virkaa OPAL- palautteella on, jos opettaja sen lukee, se piti kirjoittaa nimettömänä ja ei opettajalle, vaan kurssin rahoittajalle ja instanssille, joka ottaa vastuun loppupelissä siitä koulutuksesta, sen tiedän ettei Kajaanin työvoimatoimisto lotkauta korvaansa, vaikka kuka arvostelee mitä tahansa

    Opal-palautteen tarkoitus lienee seurata koulutusten tasoa ja hyödyllisyyttä. Lisäksi niiden perusteella sitten TE-keskus myös päättää uusista koulutuksista (osittain)... Jos useita paskojaa palautteita niin ei "mahdollisesti" myönnä koulutusta kyseiselle organisaastiolla.
    Tietysti myös kouluttaja saa tietoonsa sen miten oppilaat "arvostaneet" häntä - jotta voisi kehittää itseään.

    Äänestä

  • Kouluttaja muusta organisaa... kirjoitti:

    Opal-palautteen tarkoitus lienee seurata koulutusten tasoa ja hyödyllisyyttä. Lisäksi niiden perusteella sitten TE-keskus myös päättää uusista koulutuksista (osittain)... Jos useita paskojaa palautteita niin ei "mahdollisesti" myönnä koulutusta kyseiselle organisaastiolla.
    Tietysti myös kouluttaja saa tietoonsa sen miten oppilaat "arvostaneet" häntä - jotta voisi kehittää itseään.

    ei hänellä ollut tarkoituskaan kehittää itseään, me oppilaat yritimme ehdottaa asioita hänelle, hän vastasi aina saman, " näin on aina tehty ja tehdään tästä eteenpäinkin " se siitä kehittämisestä ja sama meno jatkui, välipalautteiden käsittelyn jälkeenkin, eli mitään ei tehty koulutuksen aikanakaan ja samat valituksen aiheet tuli siihen, mitkä laitettiin työministerille, TE-keskukselle, työministeriölle, välipalautteet koulutusjohtajan mukaan, ei menneet eteenpäin, vaan koulutusjohtajakin sanoi, että onneksi ongelmat tuli tässä vaiheessa, mutta ei niille jatkossakaan tehty mitään

    Äänestä

  • Millaisen todistuksen hän olisi saanut? Tuskin kuitenkaan tutkintotodistusta.

    Kaikki opiskelunsa aloittavat saavat osallistumistodistuksen, se on eri asia kuin tutkintotodistus. Ainakin näin oli silloin, kun olin itse opettajana. Todistuksen olisi saanut samaan aikaan muiden kanssa, ja jos henkilö ei ollut paikalla sitä noutamassa, se postitettiin kotiin. Todistukseen ei olisi tietenkään arvioitu niiden opintokokonaisuuksien osuutta, joihin opiskelija ei ollut osallistunut.

    En ota tässä kantaa puolesta enkä vastaan, mutta minusta olisi mukavampi lukea kritiikkiä, joka on perusteltua, positiivistakin palautetta on mukava lukea. Sellaistakin oli EDUKAIlle tässä viestiketjussa annettu.

    Äänestä

  • todistuksesta kirjoitti:

    Millaisen todistuksen hän olisi saanut? Tuskin kuitenkaan tutkintotodistusta.

    Ei toki ollut tutkintotodistus.
    Mutta sanot, että saa osallistumistodistuksen, vaikka olisi ollut läsnä vain aloituksessa, niinkö?
    Mikähän sellaisessa tapauksessa mahtaa olla todistuksen sisältö?

    Mitään arviota ei siltä kurssilta tullut kenellekään, mutta onhan useamman kuukauden kurssi sekin jo jonkinlainen paperi, jonka mieluusti pistää työnhakijana ansioluetteloonsa, jos... No tässä tapauksessa ei tarina kuitenkaan käytännössä näin ikävästi jatkunut, jäi vain ihmettely.

    Mutta positiivista palautetta kirjoitin minäkin ja edelleen sen mieluusti toistan: olen saanut EDUKAIssa myös loistavaa opetusta - ja kaiken lisäksi halvalla.

    EI POSITIIVISTA VOI KIRJOITTAA, KUN SITÄ EI OLE

    Äänestä

  • Kissa pöäydälle kirjoitti:

    RAKENNUSHALLILTA VAIN PAHAN MIELEN

    Osallistumistodistukseen merkitään ne suoritukset, jotka opiskelija on suorittanut opiskelunsa aikana. Jos esim. 1 ov:n opintojakso on suoritettu kokonaan, annetaan siitä suoritusmerkintä (hyväksytty/hylätty tai numeerinen arvosana) osallistumistodistukseen. Jos poissaoloja on liikaa, tentti tekemättä tms. ei suoritusta tietenkään merkitä. Voi myös olla, että osallistumistodistuksessa on vain päivämäärät, jolloin on ollut oppilaitoksen kirjoilla. Näin on silloin, jos on mukana vain vähän aikaa. Itse tein osallistumistodistuksia myös niille, jotka olivat työllistyneet, vaihtaneet oppilaitosta, lopettaneet kesken tms. Postitin ne heille kurssin päättyessä eli samaan aikaan kuin ne annettiin muillekin.

    Jos oikein muistan, ei lyhyestä opiskelusta tarvitse antaa arviointia - ei ainakaan numeerista. Tähän taisi olla jokin aikaraja??? Tavallisesti on niin, että ne kokonaisuudet mitä on ops:iin merkitty, pitäisi myös arvioida. On opettajasta kiinni, miten arvioi (mitä menetelmää käyttää arvioinnissa). Tentti on siitä hyvä, että siitä saa aika kivasti suoraan selville osaamisen tason ja osaamisen osoittaminen on kiistatonta. Ellei osaa tentissä, ei osaa asiaa. Tässä pitää kyllä muistaa huomioida mm. lukihäiriöt tms. asiaan vaikuttavat seikat. Itse käytin myös tuntiosaamista tenttitulosta nostavana tekijänä, en koskaan laskevana.

    Tenttiä laadittaessa opettajalla tulisi olla tieto, miten aikoo sen arvioida. Pitäisi tietää, mitä vaaditaan kiitettävään suoritukseen, mitä hyvään ja mitä sellaiseen, mikä ei mene läpi. Käytännössä nämä mietitään opettajan pääkopassa, tuskinpa moni niitä ainakaan paperille kirjaa.

    Todistuksista on muuten opetushallituksen sivuilla hyvin tietoa. Toivottavasti sait jotain selvää ajatuksistani, kirjoitin kiireessä.

    Äänestä

Haluaa opiskelemaan, pitää ottaa selvää etukäteen kuka opettaa, päteviä opettajia siellä on kyllä, mutta osa saisi mennä vaihtoon, päästäisivät osan varhaiseläkkeelle tai jotain sinnepäin, kun ne tavat näkyy olevan pinttyneitä, vuosikymmeniä opettavilla opettajilla....!

Äänestä
  • Erällekkin opettajalle kahvitunti oli siellä ollut todella nimensä mukaisesti tunnin mittainen.

    Yksi tuttava oli aikaan mennyt jollekkin kurssille sinne, kun oli lukenut kurssiohjelman ja se oli vaikuttanut mielenkiintoiselta.
    Miten oli sitten käynyt. Varsinainen opettaja olikin lähtenyt itse pätevöitymään ja tätä kurssia oli opettanut milloin kukakin oli omilta kiireiltään ehtinyt.

    Useampia viikkoja oli kuulemma mennyt pingistä pelaillessa ja videovuokraamon videoita katsellessa.

    Äänestä

  • mutta liian harvassa kirjoitti:

    Erällekkin opettajalle kahvitunti oli siellä ollut todella nimensä mukaisesti tunnin mittainen.

    Yksi tuttava oli aikaan mennyt jollekkin kurssille sinne, kun oli lukenut kurssiohjelman ja se oli vaikuttanut mielenkiintoiselta.
    Miten oli sitten käynyt. Varsinainen opettaja olikin lähtenyt itse pätevöitymään ja tätä kurssia oli opettanut milloin kukakin oli omilta kiireiltään ehtinyt.

    Useampia viikkoja oli kuulemma mennyt pingistä pelaillessa ja videovuokraamon videoita katsellessa.

    opettajilla olisi syytä käydä tutkinto opettamisesta

    Äänestä

tutkinnoista, tavallisesti tutkinnon suorittanut, pitäisi nähdä se tutkinnon suorittaminen palkassa, joillain aloilla, palkka ei muutu mihinkään, vaikka olisit suorittanut ammattitutkinnon.....tämä on hakusessa koko tutkinto organisaatio...PERSEESTÄ SANON MINÄ !

Äänestä

Olen opiskellut Edukailla pariin otteeseen. Ensimmäinen oli lyhyt koulutus ja toinen 1,7kk:n koulutus.Tämä toinen koulutus oli kyllä mielenkiintoinen, mutta tässä koulutuksessa oli ainoastaan kaksi pätevää ja ammattinsa osaavaa opettajaa. Muut olivat joko epäpäteviä, mumisivat luokan edessä hiljaisella äänellä,yksi ei ottanut katsekontaktia oppilaisiin ollenkaan, ei tiedetty mitä opetetaan ja näyttöjen antamiset oli suunniteltu tosi huonosti.

Sitten opiskelijoista, eli nämä luuserit, jotka eivät jaksaneet/viitsineet/halunneet opiskella, niin heitä paapottiin viimeiseen asti. Kotona olemalla he nostivat ylläpitokorvaukset, eli saman rahan kuin ne, jotka tunnollisesti joka aamu tulivat opiskelemaan. Miksi näitä luusereita pidettiin koulun kirjoilla, vaikka todellisia, halukkaita tulijoita olisi ollut tulossa heidän paikalleen? Ja nämä samat tyypit saivat yhtälailla tutkintotodistuksen kuin muutkin! Todella epäreilua!

Sitten taas materiaaleista, joita siellä annetaan..yhdellä opettajalla on tapana impata netistä kaikki opettamansa ja monistaa niitä oppilaille. Sata kiloa paperia kertyi tuon opiskelun ajalta.

Muuten kyllä ihan ok tuo Edukai.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JustMe kirjoitti:

Moikka!

Mitä kokemuksia Sinulla on Kainuun Ammattiopiston aikuiskoulutusyksikön, Edukain toiminnasta, käytännöistä jne? Ennen kaikkea minua kiinnostaa, minkälaisena koet aikuisopiskelijan aseman Edukaissa?!

Lisäksi kiinnostaa kokemukset valitustilanteista, sekä -oikeudesta, sairastumisesta opiskeluaikana, HOPSien laatiminen ja -toteutus, sekä kaikki muukin Edukaita koskeva - niin hyvässä, kuin pahassakin mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu