Kuri

Mielestäni kuri on se millä suuretkin kerrostalot pysyvät säädyllisinä ja asuttavina. Minun pitkäaikaisessa kotitalossani Helsingin Töölössä on pysynyt kuri jo pitkään.

Talomme pikkulapset ovat oppineet, että jos riehuu, tulee poliisi kylään ja jos se ei tehoa niin naapurin Birgit-täti tekee sitten vielä vähemmän miellyttävän kotikäynnin.

Myöskin talomme vuokralla asuvat yötyöläiset ovat oppineet, että suihkuun ei ole yhdentoista jälkeen mitään asiaa. Sen tajuaminen vei heiltä hieman aikaa, mutta harjoitushan tekee mestarin.

Myöskin sisäpihan autopaikkojen arvojärjestys on alkanut pikkuhiljaa valjeta myös yhtiömme uusimmille asukkaille. Sisäpihamme 19 autopaikkaa määräytyy tavalla jota monissa muissa talonyhtiöissä pidettäisiin törkeänä, mutta totuus on että se toimii. Viisi pisimpään yhtiössä asunutta saa pitää kahta autopaikkaa ja yhdeksän muuta jaetaan asunnon koon mukaan siten, että isompi on kaunista. Näin pienien vuokrayksiöiden asukkaat eivät saa valtaa yhtiössä, vaan heita kohdellaan kuten vuokra-asujaa kuuluukin.

Kehotan siis kaikkia teitä olemaan säädyllisiä!
91646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olla. Ja me jotka ei osata olla säädyllisä asutaan yli 200m2 omakotitalossa isolla tontilla ettei häirittäisi teikäläisten rauhaa. Vain siivot, mykät, kuurot ja säädylliset ihmiset sopivat kerrostaloon.

Äänestä

Kuri ja järjestys! Achtung! Tuommoista menoako teillä talossanne on? Noudatetaanko siellä edes Suomen lakia? Vuokralla asujat ovat ihan samanvertaisessa asemassa kuin muutkin ja huoneiston koko ei saa vaikuttaa siihen montako autopaikkaa saa! Vihaan kyttääjiä jotka yrittävät päteä esim. juuri taloyhtiöiden hallituksissa kun eivät muuten ole elämässä pärjänneet. Ihmeellistä tämä suomalaisten kateus!

Äänestä
  • Aloittaja

    Talonyhtiön hallitus määrää miten talonyhtiön omat paikat jaetaan. Meillä tämä toimii, koska talossamme asuu sivistyneitä ja sopeutuvaisia ihmisiä. Toimisiko tämä sinun talossasi?

    Ja jos uskallat väittää, että menestys ei ole osa elämääni, niin olet väärässä. Olen menestynyt niin työelämässä kuin siviilielämässäni. Olen ollut ja olen vieläkin aktiivinen työntekijä, käyn töissä kuten jokaisen suomalaisen täysi-ikäisen kuuluisi, omistan asuntoni ja maksan veroja enemmän kuin sinä ja kehtaat vielä väittää etten ole menestynyt elämässäni jos tälläkin hetkellä asut minun verorahoillani rakennetussa talossa.

    Törkeää kiittämättömyyttä!

    Äänestä

Ai onko Helsingissä muka parkkipaikkojakin?
Missä muka buahahahaha =D

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä löytyy. Meidän talonyhtiössä on kokeiltu monenlaista paikkajärjestelmää, joista uusimpana on, että autopaikat jaetaan asumisvuosien mukaan. Tätä käytäntöä olemme pitäneet vuodesta 2001.

    Ennen vuotta 2001 oli käytäntö sellainen, että paikat jaettiin automerkin alkukirjaimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Minulla ei tietenkään pitkän kaavan Audi-ihmisenä ollut mitään ongelmia, mutta kun vuokra-asujat valittivat, että heidän Toyotansa ja VW:nsä jäävät pahasti paitsioon, siirryimme uuteen käytäntöön.

    Äänestä

  • UPDATE_7082023 kirjoitti:

    että ahteristas löytyy myös laardia.

    Äänestä

  • :)))))))

    Äänestä

köyhät ja raihnaset kyykkyyn. Etenkin autopaikkojen jako on oikein! Mutta miksi vain kaksi autopaikkaa vanhoille asukkaille? Isänät, emäntä.. lapset... voi ovi - kyllä niitä autjoa ainakin meillä Larussa (Lauttasaari) piisaa. Autopaikkoja jaetaankin meillä erittäin oikeutetusti. Autopaikka kyllä maksaa jo 20 euroa kuussa.
Sehän ei merkkitse mitän!

Äänestä

töölörouvvaa? Larussa on yksinäistä. Rouvakin matkassa.
Maksaisin kyllä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7082023 kirjoitti:

Mielestäni kuri on se millä suuretkin kerrostalot pysyvät säädyllisinä ja asuttavina. Minun pitkäaikaisessa kotitalossani Helsingin Töölössä on pysynyt kuri jo pitkään.

Talomme pikkulapset ovat oppineet, että jos riehuu, tulee poliisi kylään ja jos se ei tehoa niin naapurin Birgit-täti tekee sitten vielä vähemmän miellyttävän kotikäynnin.

Myöskin talomme vuokralla asuvat yötyöläiset ovat oppineet, että suihkuun ei ole yhdentoista jälkeen mitään asiaa. Sen tajuaminen vei heiltä hieman aikaa, mutta harjoitushan tekee mestarin.

Myöskin sisäpihan autopaikkojen arvojärjestys on alkanut pikkuhiljaa valjeta myös yhtiömme uusimmille asukkaille. Sisäpihamme 19 autopaikkaa määräytyy tavalla jota monissa muissa talonyhtiöissä pidettäisiin törkeänä, mutta totuus on että se toimii. Viisi pisimpään yhtiössä asunutta saa pitää kahta autopaikkaa ja yhdeksän muuta jaetaan asunnon koon mukaan siten, että isompi on kaunista. Näin pienien vuokrayksiöiden asukkaat eivät saa valtaa yhtiössä, vaan heita kohdellaan kuten vuokra-asujaa kuuluukin.

Kehotan siis kaikkia teitä olemaan säädyllisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu