Apua

Meillä on kohta yhtiökokous.Hallitus esittää että valtuudet isoista remonteista päättämiseen annettaisiin hallitukselle eli yhtiökokoukselta ei kysyttäisi sen jälkeen mitään.Mm parvekkeiden uusiminen ja julkisivuremontti ja muuta pientä.Mitäs sanotte
94147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei muuta kuin semmottelle hallitukselle monoa persiiseen!

Äänestä

Hallituksella on vastuu kannettavanaan kiinteistön kunnosta, joten sillä pitää olla myös valtaa päättää asioista.

Meillä homma etenee PTS suunnittelun mukaisesti. Taloyhtiöön teetettiin kuntokartoitus ja suunnitelmat seuraavalle 10 vuodelle.

Vuosittain yhtiökokouksessa hyväksytään korjaussuunnitelmien mukaiset korjaustyöt tehtäviksi seuraavalle vuodelle tai suunnittelun aloittaminen sitä seuraavan vuoden korjauksia varten. Tämä homma on toiminut mainiosti ja asukkaat ovat olleet tyytyväisiä kun OMASTA OMAISUUDESTA pidetään hyvää huolta.

Korjaamaton taloyhtiö on ennemminkin sääntö kuin poikkeus tänä päivänä, eli paljon paskoja kerrostaloja Suomessa ja sitten niissä myytävistä asunnoista halutaan huippuhintoja.

Eli suosittelen korjausvaltuuksien antamista vuodeksi kerrallaan etukäteen esitetyn suunnitelman mukaisesti.
Jos EI ole olemassa PTS suunnittelua, ei korjauslupaakaan voi antaa. Siis teettämää kuntokartoitus ja suunnitelmat kustannusarvioineen!

Tärkeintä on kuitenkin korjata ja kunnostaa taloa TARPEEN mukaan!

Äänestä
  • vaikka se viime yhtiökokouksessa hyväksyttiin.Mitähän minun pitäisi tehdä tilin tarkastajana.Ja kyse on todellakin siitä että yhtiö kokoukselta ei tämän jälkeen kysyttäisi mitään .Annettaisiin vain lupa että hallitus voi korjata parvekkeet oman mielensä mukaan.Onko päätös laiton.

    Äänestä

  • Hyvinmenee kirjoitti:

    vaikka se viime yhtiökokouksessa hyväksyttiin.Mitähän minun pitäisi tehdä tilin tarkastajana.Ja kyse on todellakin siitä että yhtiö kokoukselta ei tämän jälkeen kysyttäisi mitään .Annettaisiin vain lupa että hallitus voi korjata parvekkeet oman mielensä mukaan.Onko päätös laiton.

    Tilintarkastuskertomukseen laittaisin HUOMAUTUKSEN hallitukselle teettämättömastä kuntokartoituksesta ja PTS suunnitelmien laadinnasta.

    Kyseessä EI ole vi**** vaan rehellinen huomautus tekemättä jääneestä työstä.

    Mainitsemasi kaltaista lupaa EN antaisi hallitukselle, vaan homma tulisi tehdä kuten edellä selostin..lupa tehdä PTS suunnitelman korjaukset ja vuodeksi kerrallaan. Lisäksi vaaditaan etukäteissuunnittelu ja tarjouskilpailutus. Kun nämä on kunnossa niin siitä vaan korjaamaan parvekkeita.

    Meillä muuten parvekeremppa alkaa huhtikuussa. Ko. korjaustoimenpide oli PTS suunnitelmassa tälle vuodelle. Teetimme suunnittelun -05 ja kilpailutimme 6 yritystä. Edullisin voitti ja kävimme asian läpi yhtiökokouksessa marraskuussa -05 ja työt alkaa heti kun kelit vain sen sallivat.

    On tietenkin päivänselvää, jos YLLÄTTÄEN ilmenee esim. putkivuoto on se korjattava HETI, eikä PTS suunnitelman mukaan. Varmaan ymmärrät mitä tarkoitan.

    Mutta EHDOTON EI täysvaltuutukselle TEHDÄ MITÄ VAAN JA MILLOIN VAAN.

    Äänestä

  • hallituksen puheenjohtaja.. kirjoitti:

    toimittavan ja käsittääkseni lakikin sitä vaatii.
    Isännöitsijäkin voi päättää pienistä korjauksista.

    Äänestä

  • Mikä on PTS-suunnitelma? Millä perusteella sitä voi vaatia ennen kuin hallitus pääsee irrottelemaan?

    Meillä sama ongelma, mutta vielä suurempi kun hallitus=enemmistö (3 asunnon edustus viidestä). Joten ihan sama päätetäänkö asiat hallituksessa vai yhtiökokouksessa, meillä vähemmistön edustajilla ei ole mitään sanottavaa kumminkaan.

    Äänestä

  • Senni kirjoitti:

    Mikä on PTS-suunnitelma? Millä perusteella sitä voi vaatia ennen kuin hallitus pääsee irrottelemaan?

    Meillä sama ongelma, mutta vielä suurempi kun hallitus=enemmistö (3 asunnon edustus viidestä). Joten ihan sama päätetäänkö asiat hallituksessa vai yhtiökokouksessa, meillä vähemmistön edustajilla ei ole mitään sanottavaa kumminkaan.

    PTS = pitkän tähtäyksen suunnitelmat.

    Kuntokartoituksen yhteydessä yleensä taloyhtiö saa suunnittelijalta korjaussuunnitelmat seuraavalle 10 vuodelle. Sitä on hyvä pitää korjaamisen suunnittelun perustyökaluna.

    Äänestä

  • Hyvä veli.... kirjoitti:

    PTS = pitkän tähtäyksen suunnitelmat.

    Kuntokartoituksen yhteydessä yleensä taloyhtiö saa suunnittelijalta korjaussuunnitelmat seuraavalle 10 vuodelle. Sitä on hyvä pitää korjaamisen suunnittelun perustyökaluna.

    KorjausSUUNNITELMAT on ihan toinen asia.

    PTS:ssä tehdään sivistynyt arvaus 10 vuoden kuluessa eteen tulevista korjaus- ja
    huoltotöistä ja niiden ennakoidusta kustannustasosta.
    Sen avulla voi vuosittain katsoa, mitä oikeasti pitää tehdä ja mitä voi ehkä siirtää hieman.
    Yllätyksiäkin voi tulla.

    Äänestä

Sain päätöksen että hallitus valmistelee parvekeremontin ja tuo sen yhtiökokouksen päätettäväksi.Muut remontit hylättiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvinmenee kirjoitti:

Meillä on kohta yhtiökokous.Hallitus esittää että valtuudet isoista remonteista päättämiseen annettaisiin hallitukselle eli yhtiökokoukselta ei kysyttäisi sen jälkeen mitään.Mm parvekkeiden uusiminen ja julkisivuremontti ja muuta pientä.Mitäs sanotte

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu