juominen

Kuinka paljon teidän koirat juo näin talvella? Meidän koiralle joudutaan antamaan melko nestepitoista turvotettua ruokaa eikä se juo juuri ollenkaan. Se syö kaksi kertaa päivässä ja annoksessa on nestettä pari desiä. Aikaisemmin kun annettiin kuivempaa ruokaa niin se kyllä joi melkein joka ilta jonkun verran. Tuo määrä tuntuu kauhean vähältä mutta kai se sitten itse tietää parhaiten...

Eniten siis kiinnostaa saman kokoluokan koirien juomatavat eli n. 12-20 kiloisten.
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ennen diabetestä koiramme ei juonut ainakaan talvisin melkein yhtään, nykyään tuon sairauden vuoksi juo aivan liikaa ja ulkona saa ravata.. Aika paljon riippuu juuri siitä ruoasta. Meidän koiralle ei koskaan ole liotettu kuivamuonaa veteen ja silti joi hyvin harvoin, kesälläkin kostutti vaan kieltä =)

Äänestä

Koiran vedentarve on 0,5-1 dl/elopainokilo/vrk, eli 10-kiloinen koira tarvitsee 5-10 dl vettä vuorokaudessa. Osa siitä voi olla ruoan seassa. Jotkut koirat syövät lunta ja saavat siitäkin nestettä, jolloin varsinainen veden juominen vähenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puuppa75 kirjoitti:

Kuinka paljon teidän koirat juo näin talvella? Meidän koiralle joudutaan antamaan melko nestepitoista turvotettua ruokaa eikä se juo juuri ollenkaan. Se syö kaksi kertaa päivässä ja annoksessa on nestettä pari desiä. Aikaisemmin kun annettiin kuivempaa ruokaa niin se kyllä joi melkein joka ilta jonkun verran. Tuo määrä tuntuu kauhean vähältä mutta kai se sitten itse tietää parhaiten...

Eniten siis kiinnostaa saman kokoluokan koirien juomatavat eli n. 12-20 kiloisten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu