täysin kotimaista

Täysin kotimaista on vaikea enää saada suomesta.
Maito on pääosin suomalaista, pieni osa tulee virosta.
Sinappia tekee monikin suomessa, raaka-aineessa lie tuontitavaraa, mutta Aura hakkaa turun sinapin, kun jälkimmäisen valmistus siirtyi ruotsiin.
Panimoista vain Olvi on kotimaisessa omistuksessa ja huonakaluissakin ulkomainen yrittää rynniä.
Operaattoreistakin on vain yksi enää suomalainen, liehukoon sen lippu pitkään ja ylväästi!
Onnea 5v dna:lle
7653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

liuhuu pippu ylhäällä ja soreasti, mutta vain valitettavasti puolessa tangossa kykenemättömyyden ja lopullisin uinahduksen merkiksi.

Onnea 5v täyttäneelle tuloksettomalle nyhtääjälle.

Äänestä
  • Asiahan on niin, että dna:lla soittelevat saavat osinkonsa, kun puhuvat suomen edullisimmilla. Soneran ja elisan liittymän puhujat taas puhuu osakkeen omistajille osinkoa kalliimmilla puheluilla.

    Äänestä

  • tulokset kirjoitti:

    Asiahan on niin, että dna:lla soittelevat saavat osinkonsa, kun puhuvat suomen edullisimmilla. Soneran ja elisan liittymän puhujat taas puhuu osakkeen omistajille osinkoa kalliimmilla puheluilla.

    mutta silti elisa/saunalahti ja sonera/TF leiseissä silti puhumme edullisemmin, kun pöffäilijä operaattori dena laskuttaa asikkaitaan käsittämättömän kömpelösti toisiin operaattoreihin menevistä puheluista.

    Saunalahdella puhumme joka päivä 1 eurolla kaikkiin liittymiin, mihin tuhoon tuomittu ja löysä köntys dena ei pysty koskaan.

    Äänestä

  • humajaa kirjoitti:

    Minä puhun joka päivä dna:lla 36 sentillä tai viimeksi meni vähän alle ja joka päivä saisin laittaa 50 ilmaista tekstaria, jos jaksaisin:)

    soitti ja kertoi että jos otat elisan liittymän, säästät ja puhelujen hinnat tippuvat alas.Otetaan sinulle semmoinen liittymä joka on sinun nykyistä liittymääsi halvempi, ja saat vielä 100eurolla puheaika.No kerroin että kännykässäni on kk-maksut 5euron luokkaa, että jos vielä löytyy halvempi liittymä, niin otetaan vaan.No elisan myyjä sanoi, että eipäs taideta päästä ihan samoille tasoille, ja toivotti hyvää päivän jatkoa.

    Äänestä

  • joka päivä kirjoitti:

    Minä puhun joka päivä dna:lla 36 sentillä tai viimeksi meni vähän alle ja joka päivä saisin laittaa 50 ilmaista tekstaria, jos jaksaisin:)

    tottahan sä puhut 36 sentillä, mutta kuinka kauan. Taitaa tulla aikarajoitukset vastaan.

    Saunalahdella puhuu 1 eurolla 24 tuntia.

    Äänestä

Mitä siitä että DNA on kotimainen, mitä lisäarvoa sillä on? Paljonko DNA vaikka maksaa veroja vrs TeliaSonera? Paljonko on DNA:n työllistämisvaikutus Suomeen vrs Elisa?

Kuule, kyllä TSF:stä on suurin hyöty kuitenkin yhteiskunnalle verojen ja muiden maksujen, työllistämisen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvää edullisesti kirjoitti:

Täysin kotimaista on vaikea enää saada suomesta.
Maito on pääosin suomalaista, pieni osa tulee virosta.
Sinappia tekee monikin suomessa, raaka-aineessa lie tuontitavaraa, mutta Aura hakkaa turun sinapin, kun jälkimmäisen valmistus siirtyi ruotsiin.
Panimoista vain Olvi on kotimaisessa omistuksessa ja huonakaluissakin ulkomainen yrittää rynniä.
Operaattoreistakin on vain yksi enää suomalainen, liehukoon sen lippu pitkään ja ylväästi!
Onnea 5v dna:lle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu