Olen lähes viiskymppinen akateeminen nainen. Tuossa viime kesänä tapasin mukavan miehen. Miehellä oli 3 lasta, jotka kaikki kehitysvammaisia. Vanhin oli laitoksessa ja kaksi muuta kotona. Laitoion suhteen poikki, koska en voinut hyväksyä näitä aikauisia lapsia, jotka kuitenkin olivat molemmat holhouksessa. Kummankin vammaisuus näkyi ns. heikkolahjaisuutena.
Eli lähdin omille teilleni, ja kannan huonoa omaa tuntoa. Onko teistä väärin, että pakenee tuollaisesta tilanteesta heti eikä edes yritä mitään perhekuviota. Jotenkin mies oli minun mielestäni myös hiukan omituinen, vaikkakin hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa.
Eli lähdin omille teilleni, ja kannan huonoa omaa tuntoa. Onko teistä väärin, että pakenee tuollaisesta tilanteesta heti eikä edes yritä mitään perhekuviota. Jotenkin mies oli minun mielestäni myös hiukan omituinen, vaikkakin hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Päätit itse jo luopua leikistä jotenka mitä enään kyselet?
Omituinen mies ei kiinnostanut eikä hänen omituiset lapset. Mitenkä näit heikkolahjaisuuden?
Kaduttaako sinua jotenkin ettet antanut edes mahdollisuutta heille? Odotatko täydellisyyttä ihmisiltä? Onko parempi elää yksin täydellisenä vai kaksin täydentäen toinen toistaan? Etkö uskalla mitään antaa "täydellisestä" itsestäsi vaan sinun pitää olla aina saava osapuoli?
Pelkäätkö epätäydellisyyttä? Onneksi lähdit sillä olisit ollut liian itsekäs noin epätäydelliseen kuvioon. Kasva ihmisenä ensin ennen kuin lähdet liian vaikeisiin suhteisiin.
Akateemisuus ei tarkoita sitä että ihminen olisi älykäs. Voit olla lahjakas jollain saralla mutta et kaikella elämisen saralla. Puutteita on sinullakin vaikka kuinka koulutettu olisit. Elämän hallinta heikkoo ja hakee koko ajan jotain ihmeellistä, mitä ei löydä koskaan. Koska luulee itsestään ihan liikoja. Sinustakin voi saada sen käsityksen että olet hieman omituinen.
Viisikymppinen akateeminen vielä hakee ja hakee paikkaansa, eikö se ole hieman omituista? Minä ihmettelisin mitä vikaa on tuollaisessa viisikymppisessä naisessa joka vielä huuhailee vapailla markkinoilla? Täytyy olla ihan ihme tyyppi! Vähän outo!
osaisi kirjoittaa ilman kirjoitusvirheitä.
Miksi kannat huonoa omaatuntoa itse tekemästäsi valinnasta?
Valinta on vapaa, otat joko koko paketin tai et mitään. Sad but true. Harva aikuinen ihminen löytää miestä/naista jolla ei olisi menneisyyttä/lapsia/ongelmia.
Tapasit mukavan miehen, joka oli hieman omituinen? Eiköhän tuo ole pikemminkin ominaisuus eikä mikään vika? Itse olen jopa omasta mielestäni hiukan omituinen, kuinkahan outo olen muiden mielestä:)
Enemmän haittaa sinusta olisi ollut, jos olisit jäänyt jostain tarpeettomasta velvollisuuden tai altruismin tunteesta suhteeseen, katkeroitunut, turhautunut ja ruvennut purkamaan sitä pahaa oloa mieheen ja/tai tämän lapsiin.
Olen sitä mieltä, että vapaasti saa olla itsekäs (niin kuin kaikki enemmän tai vähemmän ovat), kunhan ei sillä itsekkyydellään ala hankaloittaa muiden elämää.
Mies ja kolme kehitysvammaista lasta (kaksi kotona) on kyllä aikamoinen paketti. Kun luet täältä palstalta muiden purnauksia siitä, miten ihan normaalisti kehittyineiden lasten kanssa tulee jos mitä ongelmia (tai lähinnä miehen ja miehen exän kanssa), niin kuvittele, millaista olisi selvitä uusperhekuviosta kolmen kehitysvammaisen lähilapsen kanssa. Ihan oikein teit.
Minunkin uudella avokilla (miehellä) on kaksi vajaaälyistä lasta, siis erityishoidossa, vaikkakin kotona asuvat. Tämä "hitaus" ilmenee puheessa, liikkumisessa, kontaktin puutteena yms. normaalin lapsen käytöksestä poikkeavana. En edes kunnolla tiennyt näistä lapsista, koska toinen näistä muutti elämäämme myöhemmin. Omiin lapsiini verrattuna, ongelmat näillä poikkeavilla on erilaiset kuin ongelmat ns. normaaleilla lapsilla. Omilla läspillani on monenlaisia änkyröintejä ja sopeutumisongelmia, mutta nämä "hitaat" oireilevat eritavalla. Sotkevat enemmän, peseytyvät heikosti yms., sisäisesti ahdistavaa aikuiselle, ainakin minulle. Sitten kun tämä uusi miehenikin vaikuttaa aika ajoin paljon poissaolevalta ja omiin ajatuksiin "maailmaansa" vaipuneelta, olen ihmetellyt, miksi vielä viivyn suhteessa. Etenkin, jos minulla on vaikeaa, ei uudesta miehestäni olekaan lainkaan lohduttajaksi, koska nämä "lohdutusväylät" puuttuvat häneltä. Siis ne remelit tuonne aivoihin on jotenkin vinossa. Lisäksi mun parhaita ominaisuuksia on tämä eläimellinen puoli (siis seksi ja sänkyhommat). Voi herran jestas, mihin ihminen voi päänsä pukata ja alkaa holhoamaan heikkoja, vaikka itse tarvis vahvaa aikuista toipuakseen entisen elämän karikoista. Ketäänhän ei voi terapeuttina pitää, mutta ei rikkinäinen ihminen voi kovin hyvin myöskään hoitaa omituisia ihmisiä. Haluaisin ottaa ratkaisevan askeleen sivuun, mutta milläkähän voimalla sitä taas jaksais.
Oli tosi hauska lukea viestisi. Siis että sinullakin on vähän samansuuntaista ongelmaa. Minäkään en aluksi tiennyt lasten kehitysvammaisuudesta. Puhuttiin vaan yleensä oppimishäiriöstä. Heti nähdessäni lapset, tajusin asioiden todellisen tilan. Lasten isäkin oli hiukan poissaoleva, ja minusta häneen on tarttunut kehitysvammaisten maneereja. Kokoa oli 190 senttiä, mutta päänasento, kasvojen ilmeet, tyhjä tyijottava katse, suu auki miettiminen etc. olivat minusta hyvin vastenmielisiä. Koti oli sisustettu kuin Peppi Pitkätossun huvikumpu..Lasten kuvia joka paikassa. Olohuone oli makuuhuoneena, ja kissan pissa haisi joka paikassa. Oli kauheaa lähteä ihan alusta asti neuvomaan esim. siivouksessa ja pyykin pesussa.Minusta ei kertakaikkiaan ollut siihen ymmärtäjän rooliin!! Niinpä sanonkin sinulle, että kannattaa nostaa kytkintä niin kauan kun se on mahdollista. Joko sopeudut tuohon joukkoon tai sitten et. Minulle tuo oli ainakin täysin ylivoimainen haaste.
Kiitos viestistä. Tosi mukava, kun edes joku on kokenut samaa ja ymmärtää tän tunteeni. Minäkin olen alkanut tarkkailla miestäni, of course, koska lapset eivät ole aivan normaaleja. Ja kyllä olen tullut siihen tulokseen, että jotain tosi omissa maailmoissa oloa on havaittavissa ja kontaktin puutetta. Nyt kun olen asiasta valittanut, että en oikein saa häneen yhteyttä, huomaan hänen oikein kovasti yrittävän olla ulospäinsuuntautuva, ei siis oma itsensä. Sekin mua kauhoo sisältä, kun toinen joutuu esittämään. Ota pois ja vihellä, miten tästäkin eteenpäin.
Niin, tuli vain mieleen, että mistäs päin Suomen maata tämä sinun "tapauksesi" on. Ajattelin, että olisi huisin hassua, jos puhuisimme samasta "perheestä":)). Näin voisimme ymmärtää toisiamme sitten 100 %. Montakos lasta tällä "herralla" oli?