Räjähtävä CD

Kiki

Juu, elikkäs noin viisi vuotta sitten kun ostin 50X aseman ja pyörittelin sillä win95 levyä, niin kun se alkoi kiihdyttämään huippukirroksille kuului jumalaton pamaus, ja koko aseman etupaneli lensi pois ja sirpaile noin viiden metrin päähän.

Kun avasin aseman, oli sisällä puolikas levy ja loput puolet sirpaleina aseman ulkopuolella.

No sitten putaisin asmena ja liimailin sen kuntoon, ja hyvin on toiminut.

Onko muille käynyt samoin?

26

5472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On**

      Itselle ei tosin ole käynyt, mutta olen nähnyt kuvia räjähtäneistä levyistä.
      Levy voi haljeta, jos siinä on särö.
      Epätasapainoinen levy rikkoo vain aseman.

      Naapurilla on sellainen 52x asema, joka kuulostaa ihan halkosirkkeliltä, kun se kiihdyyttäen ja jarruttaen yrittää saada levyä tasapainoon.
      Kuulostaa niin pahalta, etten itse uskaltaisi moista käyttää.

      "Myth busters" esitti levyn hajoamisen televisiossa. Kun kierrosnopeus tuli tarpeeksi suureksi levy hajosi ja sirut upposi melkosyvälle koenukkeen.

      • Hande

        Urbaanilegendaa koko juttu.Jos panit merkille niin eivät ne Myytinmurtajissa saaneet levyjä 54X nopeudella rikottua.Vasta kun lisäsivät kierroksia sellaisiin lukemiin mihin ei varmaan ikinä mennä asemissa,alkoivat levyt pirstoutumaan


      • Kiki
        Hande kirjoitti:

        Urbaanilegendaa koko juttu.Jos panit merkille niin eivät ne Myytinmurtajissa saaneet levyjä 54X nopeudella rikottua.Vasta kun lisäsivät kierroksia sellaisiin lukemiin mihin ei varmaan ikinä mennä asemissa,alkoivat levyt pirstoutumaan

        Että ohjelmassa oli upouusia levyjä, jne.

        Tuo 95 romppu oli ainakin viisi vuotta vanha ja pyöriyt lie missä.


        Riski vaan siihen et levy poksahtaa on pieni, mutta olemassa silti!


      • Hande kirjoitti:

        Urbaanilegendaa koko juttu.Jos panit merkille niin eivät ne Myytinmurtajissa saaneet levyjä 54X nopeudella rikottua.Vasta kun lisäsivät kierroksia sellaisiin lukemiin mihin ei varmaan ikinä mennä asemissa,alkoivat levyt pirstoutumaan

        Uusilla virheettömillä levyillä ei helposti saa rikki, mutta vanhemmalla käytetyllä levyllä tuo 50x nopeus voi olla melko tuhoisa, kun levy ei rakenteellisesti ole enää priimakunnossa


      • naapurin 56X

        katoin sen äseken "Myth busters" esitti levyn hajoamisen televisiossa. Kun kierrosnopeus tuli tarpeeksi suureksi levy hajosi ja sirut upposi melkosyvälle koenukkeen." katoin äsken muutes tietääkö joku ohlejmaa jolla saa sen nopeuden selille ps mun kamulla hajos se TOSI kallis läppäri ihan paskas 56X
        windows 7 ultimate vakuutus no ei


    • Itsekkin.

      Olen kuullut itse kuinka kaverin polttova-asema räjäytti CD:n kirjoituksen aikana. Laneilla kaveri jätti aseman polttamaan ja poistui itse. Vähän ajan kuluttua kuuluu pamaus ja cd:n palasten kilinä. Asema ei vaurioitunut.

      Onhan se aika harvinaista, mutta Myytinmurtajien väite, että CD:itä on räjähtänyt koko maailmassa vain muutamia kymmeniä, on kyllä aika naurettava. Jos tämän kokoiselta palstalta löytyy muutamia, jolla on käynyt näin, täytyy koko maailmassa olla tapauksia tuhansia.

      • sitten

        tämänkokoisella palstalla on koko joukko paskanpuhujia ja trolleja. Kysymys on vain siitä kumpaan uskot ennemmin...täysin anonyymiin kukalie ja minkälie ikäiseen kirjoittelijaan täällä, vai monikansalliseen julkiseen mediaan.


      • Kyllä.!
        sitten kirjoitti:

        tämänkokoisella palstalla on koko joukko paskanpuhujia ja trolleja. Kysymys on vain siitä kumpaan uskot ennemmin...täysin anonyymiin kukalie ja minkälie ikäiseen kirjoittelijaan täällä, vai monikansalliseen julkiseen mediaan.

        Minä uskon Joulupukkiin.


      • 3mice
        Kyllä.! kirjoitti:

        Minä uskon Joulupukkiin.

        on kahden vuoden aikana käynyt kahdelle audio-cd:lle noin.


    • Mahdotonta!

      CD ei räjähdä, siinä ei ole mitään materiaalia tai ainetta joka räjähtäisi.

      Kuvailemanne tilanteet johtuvat CD:n mekaanisesta rikkoutumisesta. Muovin kiderakenne on jostain syystä pettänyt ja levy repeytyny hajalle. Kova pyörimisnopeus saattaa aiheuttaa sideaineiden tai kiderakenteen pettämisen, mutta sellaista vauhtia ei asemat saa aikaan, mutta viallinen levy voi rikkoutua pienemässäkin pyörityksessä.

      Mutta mitään räjähdystä EI tapahdu, vain mekaaninen rikkoutuminen. Räjähdys on erittäin nopea palamisreaktio.

      • ---------------

        Entäs kun joku sanoo toiselle sen olevan räjähtäneen näköinen? Aika harvoin se ivan kohde luulee olevansa nopeassa kemiallisessa reaktiossa, mutta tietää silti tietää mitä ivaaja tarkoittaa.


      • loistavaa

        Mitenkäs auton renkaasta voidaan sanoa että se räjähti?
        Tai vastaavasti ilmapallosta johon on puhallettu liikaa ilmaa?


      • xplayer
        loistavaa kirjoitti:

        Mitenkäs auton renkaasta voidaan sanoa että se räjähti?
        Tai vastaavasti ilmapallosta johon on puhallettu liikaa ilmaa?

        Jos siinä levyssä on halkeama, ja se pistetään johonki 52x cd asemaan ja se pyörii täysillä niin sen levyn reunoille kohdistuu muutaman kymmenen kilon vetovoima, ja ei siinä sillon isoo säröö tarvi kun se hajoo pirstaleiks.


      • rtyuio

        Eipä ole mitään kemiallista tekeillä silloin kun höyrykattilalle käy huonosti.


      • määritelmä
        rtyuio kirjoitti:

        Eipä ole mitään kemiallista tekeillä silloin kun höyrykattilalle käy huonosti.

        >...kun höyrykattilalle käy huonosti.

        Ei voimalaitosmiehet silloinkaan puhu kattilaräjähdyksestä vaan se on "Ulkoisen ja sisäisen paineen äkillinen tasoittuminen".


      • eipä n...ta pilkkua
        määritelmä kirjoitti:

        >...kun höyrykattilalle käy huonosti.

        Ei voimalaitosmiehet silloinkaan puhu kattilaräjähdyksestä vaan se on "Ulkoisen ja sisäisen paineen äkillinen tasoittuminen".

        Entä jos luulen tulevan pierun ja tuleekin ruikulipaska, niin onko kyseessä silloinkin ulkoisen ja sisäisen paineen tasottuminen?


    • ...

      ...räjähtänyt minullakin. Useita vuosia sitten, kun tuli tahkottua Diablo 2sta, niin 52X asema räjäytti CD:n. Asema ei vaurioitunut.

    • Kyllä!

      Ostin vuonna miekka ja kilpi 500mhz celeronin ja siinä oli 52X CD-asema.

      Eräänä aamuna sitten kuulu PUM!! ja olin, että WTF!?
      Äkkii koneesta virrat pois ja sitte ku pinnillä avasin aseman niin poltettu CD oli menny ihan miljoonaan palaseen.

      Takuu eri korvannut koska oli poltettu CD ja uusi makso 300mk, että voi aikoija ja tapoja.

      KYLLÄ RÄJÄHTÄÄ!!!

      • typsykkä

        Kirjaston cd se sitten ripatessa hajos tuhannen p:n päreiks. Räjähdyksiä en kyllä kuullut, lakkas vaan kopioimasta, ohjelma tilttas ja oli aika hiljasta. Pinnillä aseman sain auki ja noin puolet cd:stä sain tongittua ulos. Nyt ei asema mene kiinni... Miten sieltä saa ne loputkin sirut ja palat poies? Toivottavasti vielä toimis...


      • typsykkä
        typsykkä kirjoitti:

        Kirjaston cd se sitten ripatessa hajos tuhannen p:n päreiks. Räjähdyksiä en kyllä kuullut, lakkas vaan kopioimasta, ohjelma tilttas ja oli aika hiljasta. Pinnillä aseman sain auki ja noin puolet cd:stä sain tongittua ulos. Nyt ei asema mene kiinni... Miten sieltä saa ne loputkin sirut ja palat poies? Toivottavasti vielä toimis...

        Sain avattua aseman ja ronkittua kaikki sirpaleet pois :D toimii! Nyt vielä kirjasto-ongelma...


      • Keijo K
        typsykkä kirjoitti:

        Sain avattua aseman ja ronkittua kaikki sirpaleet pois :D toimii! Nyt vielä kirjasto-ongelma...

        laittoivat CD:n pyorimään käsijyrsiin, parhaat ottaa yli 20000 kierrosta minuutissa, siinäkin CD kesti hetken verran ;) Kovaa tekoa, olen aika varma että levyssä täytyy olla mekaaninen vika, muovi kyllä kovettuu muutenkin vanhetessaan.


    • yleensä halkeama

      Yleensä tollaisissa tapauksissa vanhassa levyssä on jossakin halkeama joka suurenee kovalla nopeudella pyöriessä jonka jälkeen levy menee palasiksi. Itsellä oli BF2 pelin dvd levyssä todella pieni halkeama keskiössä josta se äkkiä levisi melkein reunaan asti. Onneksi huomasin halkeaman hyvissä ajoin

      • Paskamina

        paskat tanaa ponttoon.Soin eilen hernesopaa ja kaalikeitoa.Sine meni ja nut liimailen vesanpontoa kuntoo uuta paskaa varte.


    • asd12345686434656

      Yritin asentaa peliä jossa pieni halkeama , no asetin levyn sisään mitään ei tapahtunut , annoin sen siinä pyörittää jonkun 2 minuuttia kunnes kosahti dvd-aseman etupaneeli sinkos ainakin 2 metriä ja dvd asema jumitti kiinni... Kaikki sirpaleet pitkin poikin asemaan

    • 10+20

      Itse waretan kaiken niin ei tarvitse cd-asemilta asennella. Suosittelen teillekkin! On paljon halvempaakin.

    • jpejpsjs

      1 ^

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      62
      10125
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      16
      6886
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      73
      6528
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      86
      6172
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      68
      4646
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      59
      4418
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      32
      4313
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4312
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      4168
    10. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4160
    Aihe