Tässä sitä ollaan miettimässä uutta koiraa, vaikka niin vannoin ettei mikään koira paikaa menetettyä uskollista ystävää. Ehkä uuden koiran hankintaa saa ajattelemaan pienen lapsen suunnaton suru, jota ei edes aikuinen voi ymmärtää.. vain tukea ja olla lähellä. Meillä oli ihana Doggi, todella rakas ja tärkeä. Sairauden myötä jouduimme sen lopettamaan, laskemaan sinne minne aina aurinko paistaa. Päätös oli vaikea mutta järki kulta oli onneksi puolellamme, ystävä meni ja suru ja ikävä jäi. Käymme usein haudalla, se helpottaa tuskaa.. tuskaa jota ei edes vuosi ole helpottanut. Tarkoituksena on hankkia doggi mutta olemme myös saksaria ajateltu, sitten joskun myöhemmin.... kun ei tunnu enää sitä suunnatonta ikävän pistoa rinnassa. Meillä on sukulaisemme koira eläkkeellä mutta se ei ole meille sellainen rakas, se on vain vanha vieras koira joka nukkuu vaan.... jos jollain on samanlaisia kokemuksia niin olisi kiva vaihtaa ajatuksia....
Pois mennyt on ystäväin
Weedi
3301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menetin myös rakkaan koiraystävän vain kolmen vuoden yhteiselon jälkeen myöskin sairauden takia. Suru oli suunnaton eikä itkusta tuntunut tulevan loppua. Mutta meille oli selvää, että uusi koira otetaan. Ja niinpä meille sitten tuli uusi sakemannipentu noin neljän kuukauden kuluttua. Nyt ollaan yhdessä elelty melkein vuosi. Entistä koiraa kaipaa usein ja miettii, että antaisi melkeinpä mitä vain kun saisi sen takaisin. Mutta siihen ei ole paluuta ja uusi hauva on lieventänyt ikävää. Nyt on taas karvainen turrikka jonka turkkia pöyhiä ja taputella. Sama koirahan se ei ole ja tuntuu ettei se voi koskaan korvata sitä "ensimmäistä" koiraa, sitä maailman parasta hauvaa.
Menetin minäkin rakkaan koiraystäväni...sairauden takia...=(Minä kasvoin sen kanssa,enkä ennen sen kuolemaa voinut ajatella päivää,jolloin se ei enään ole täällää...pyörimässä jaloissa,iloisena vastassa ovella kun tulen kotiin,kerjäämässä ruoka pöydän äärellä,kyttäämässä jätkski kulhoa että milloin se saa nuolla sen puhtaaksi....tai kaikkea muuta...jota muistelen siitä...!ikävä on kova.....ja siitä päivästä on jo noin 2 kuukautta,mutta edelleen ajattelen ystävääni!Meillekkin päätös oli rankka.....mutta järki sanoi,että sen on parasta antaa nukkua rauhassa ikuista unta...ja siirtyä sinne valoisalle puolelle......! jaksamisia teille kaikille,jotka ovat menettäneet ystävänne.....!!
Sain 9 vuotiaana mun ekan koiran ja jouduin luopumaan siitä ku oli 15v... Se oli aivan ihana labradorinnoutaja ja sitte ku sain kuulla et se pitää lopettaa ni en ois sitä halunnu luovuttaa mut pakko se oli koska rakastin sitä enkä halunnu et sen täytyy kärsii. Sil oli imusolmukesyöpä ja levinny kulma niin pahasti et sitä ei ois kannattanu enää alkaa leikkaa :(. Nyt mul on uus koira sellanen pikkunen cottoni mut ei se korvaa sitä ekaa koiraa.Nykyinen koira on mulle kans todella tärkee ja rakas mut eka koira on aina ollu se tärkein ja tulee aina olemaanki.Sitä ei kukaa muu pysty korvaamaa.Siit lopettamisest tulee toukokuun vikapäivä 2v mut muistoja jäi ja ne auttaa :). Tsemppiä kaikille ketkä on joutunu luopumaa rakkaasta lemmikistä.