Kaverini tarjosi simaa joka oli tosi hyvää. Sattui olemaan kunnon jano.. Ette usko miten hyvää se oli janolle. Yhtäkkiä kaikki musteni silmissä. Putosin lattialle ja heräsin omaan meteliin. Silloin tajusin että olin vielä sokeakin. Sokeus kesti noin vajaan tunnin. Eipäs tiedetä, kumpi meistä säikähti enemmän minä vai kaveri? Mutta kyllä oli järkyttävä kokemus.
Onko teille kellekkään sattunut tälläistä itselle tai jollekkin tutulle?
Simaan oli sekoitettu vahvaa alkoholia.
Onko teille kellekkään sattunut tälläistä itselle tai jollekkin tutulle?
Simaan oli sekoitettu vahvaa alkoholia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Silmätipat aiheuttavat hetkellisen tajunnan menetyksen, eli toimivat tyrmäystippoina. Olitkohan "ystäväsi" koekaniini?
seksikin voi viedeä näon eikä siitä selviä tunnissa.
sitten katumaan. Menee maat ja mannut kun on horatsua pannut...
hän näytti pullon ja sanoi ettei käsitä miten se minuun niin vaikutti. Yhteis tuumin tultiin siihen tulokseen että join juoman yhdellä kulauksella mahaani kun ei maistunut se alkomiini ollenkaan. Ehkä se maistui mutten tullut ajatelleeksi että joukossa olisi ollut mitään kun siitä ei puhuttu mitään etukäteen.
selitys! Aivan yhtä kehno kuin koko aloitus oikeestaan,koska en siihen alunperinkään uskonut. Miksi en? Siksi että järkevä ihminen (ai mut eihän tääl sellasia ole) olisi mennyt poliisin puheille siinä vaiheessa, eikä palstalle.
..Kuka sitä nyt leikistä suuttuisi? En minä ainakaan. Olkoon sitten tyhmää olla suuttumatta. Minä olen jälleen näkevä. Kyllä ystäväni pelästyi aivan tolalataan ilman poliisiakin. Kyllä poliiseilla on aivan kylliksi saakka puuhaa ilman mun ilmoitusta. Tyhmää täytyyhän sitä olla hiukan huumoria ystäviään kohtaan.
huumoria, mielestäni.
toiselle tapahtunut että näkö olisi mennyt? Noin tunniksi?
ystävään, jolla on tuollainen huumorintaju..:/
Ei ole kokemusta ja toivottavasti ei tulekaan..
ps. entä jos jotain vakavampaa olisikin tapahtunut, olisiko se silloin ollut yhtä hyvä vitsi..?
Jos asia olisi ollut toisin esimerkiksi tahallinen teko niin sitten olisin voinut tehdä ilmi-annon. Tai laittanut syytteeseen. Mutta nyt oli paras ystäväni joka pelleili sillai että sai minun ottamaan Simaa niin etten huomannut siinä oikeastaan mitään eroa. Ehkä aavistuksen verran mutten jäänyt sitä miettimään vaan annoin ihanan poreilevan Siman valua kurkusta alas. Olin saanut alkoholia liian nopeasti tyhjään vatsaani joka heti vaikutti. Se oli outo tunne kun olin aivan tajuissani ja pystyin kävelemään ja puhumaan mutten nähnyt kuin kirkasta valoa. Ensin säikähdin mutta kumma kyllä säikähdykseni meni nopeammin ohitse kuin ystävälläni. Hän yritti minua sairaalaan passitella mutten lähtenyt edes hänen ilokseen. Sanoin että kyllä näkö varmasti tulee takaisin kun viinat haipuu päästä, kuten sitten kävi. Toisaalta tämä on hyvä varoitus kaikille jotka joskus ottavat aineita, ettei pidä tyhjään vatsaan ottaa liian nopeasti.