Vielä näistä tukiasioista...

Kuinka moni hoitaa sijaislapsia aikuisuuteen saakka kotona vai oletko palannut työelämään...ja missä vaiheessa (tarkoitan lapsien ikää) ? Loppuuko lapsista maksettavat hoito- ja kulukorvaukset jos palaa takaisin töihin esim. osaaikaiseksi ? Onko sosiaalihuollolla päätösvaltaa asiassa, että koska saisi palata takaisin töihin ? Vastauksia odotellen...kiitos !!
1357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meille sijoitetut ovat nyt 4,8 ja 9-vuotiaita, mutta vastaan nyt kuitenkin miten olen ajatellut tulevaisuudessa tehdä.

Kuvittelen, että minun olisi mahdollista käydä kodin ulkopuolella työssä ainakin osa-aikaisesti ehkä 5-6 vuoden kuluttua, kun nuorin lapsi on 3-4 luokalla.

Hoitopalkkio ja kulukorvaus maksetaan lapsesta niin kauan kuin toimeksiantosopimus on voimassa riippumatta siitä ovatko sijaisvanhemmat työssä vai kotona. Hoitopalkkio on monissa kunnissa suurempi, jos katsotaan olevan lapsen edun mukaista, että toinen vanhemmista hoitaa lasta kotona.
Sijaisvanhempien työssäkäynnistä ei sosiaalityöntekijä voi määrätä, mutta esim. me ilmoitimme jo viimeisintä lasta hakiessamme, että minä tulen jatkamaan kotona vielä vuosia l. sijoittaja tiesi lasta meille sijoittaessaan, ettei tämän tarvitse mennä päiväkotiin eikä koulun alettua iltapäivähoitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku Myy kirjoitti:

Kuinka moni hoitaa sijaislapsia aikuisuuteen saakka kotona vai oletko palannut työelämään...ja missä vaiheessa (tarkoitan lapsien ikää) ? Loppuuko lapsista maksettavat hoito- ja kulukorvaukset jos palaa takaisin töihin esim. osaaikaiseksi ? Onko sosiaalihuollolla päätösvaltaa asiassa, että koska saisi palata takaisin töihin ? Vastauksia odotellen...kiitos !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu