Huomenna haen chihuahuan pennun kotiin, vihdoinkin, kuukausien odottelun jälkeen. Menisipä aika vähän nopeammin eteenpäin!
elämä on...
IHANAA!!!
8570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mekin haettiin chihuahuan pentu kotiin eilen, eli 25 päivä, ettei vaan olis sattunu olemaan sama paikka mistä me haettiin meidän nassu?
Pentu selvis hyvin ekasta yöstä ja automatkasta. Nyt aamulla on ruoka maistunut eikä vatsakaan ole ollut sekaisin. Vähän se kyllä tuntuu aristavan, mutta enpä yhtään ihmettele, kun viedään pois tutusta ympäristöstä ihan vieraaseen paikkaan.
Mistä haitte? Me kävimme Pähkinän Kennelistä hakemassa. Mikä päivä pentusi on syntynyt? Meidän on 7.12.05. Eilen se oli hieman kauhuissaan, kun joutui kuljetusboksiin ja outoja ääniä ja hajuja oli. Yö meni rauhallisesti nukkuen, ei itkettänyt. Oli se vähän riehunut omiaan: pistänyt pienen maton kaksinkerroin ja pisut ja kakat siihen päälle, ei muuta. Eilen ei oikein masu toiminut, vaikka ruoka ja vesi maistui, onneksi!
Pähkinänän kennelistähän myökin se haettiin. Meijän tyttö oli niin fiksu että osas heti suunnistaa hiekkalaatikolle pisulle ja kakalle :) aika paljon tosiaan vielä aristaa ja pelkää, mutta vähitellen tulee rohkeemmin haistelemaan. Automatka meni muuten tosi hyvin, mitä nyt alkumatkasta oli vähän pahoinvointia. Pelkäsin että se kuihtuu kun vähän oksenteli, mutta hyvin selvittiin! Vähän vieläkin hirvittää kun se on niin kamalan pieni, mutta eiköhän tämä tästä lähde rullaamaan ihan omalla painollaan :)
Meillä ei ollut pahoinvointia, onneksi. Nyt jouduin pikku likan pesemään, kun sotki ittensä. Nyt se nukkuu fleece-huovan alla isännän sylissä. Kyllä se tosiaan on pieni! Meillä on kaksi muutakin koiraa, suursnautseri (pienikokoinen vain) ja pystiksen kokoinen seropi. Eiköhän tämä pikkuinen neiti opi pitämään puoliaan näitä kahta vastaan! Voi tuo suursnautseri ottaa sen suojiinsa, kun on niin vanha ja rauhallinen (10v)
käyp ihan kateeksi =(, minun tuleva chihu pentu syntyy vasta viikon päästä ja joudun odottamaan vielä kauan......en kestä tätä odotusta
No ajattele asian valoisaa puolta:Sulle on tulossa pikku chihu jokatapauksessa, vaikka joudutkin oottamaan. Mä odotin koko pienen ikäni että voin ottaa koiran(äiti ei tykänny hauveleista) ja sitten kun muutin pois kotoa ni aloin heti ettiä pentua. Siihenkin meni oma aikansa ja se odottaminen todella riipi sydäntä!Mutta nyt pikkunen tuhisee omassa pedissään onnellisena ja mä olen pelkkää hymyä!! Kyllä se aika menee nopeemmin kun huomaatkaan ja sitten sulla on oma karvakaveri monta monta vuotta!
juuh,kyllä minäkin olin haaveillut pienen ikäni pikku koirasta ja nyt kun raha asiat sain kohdalleen(noh,kohdalleen ja kohdalleen) ja tokasinmiehelleni et nyt sit etsin koiraa,sit se tokas et jos meidän talouteen tulee koira niin hän ottaa ja lähtee =( no silti valitsin koiran ja ilmoitin hänelle ja nyt se on melkein malttamattomapi kuin minä.(palasi kotiin häntä koipien välissä =) ) meidänkään vanhemmat ei ikinä suostunut mihinkään eläimiin,kun äiti inhoaa kervoja ylikaiken ja silti sanoi viikko sitten että hän jo osti koiralleni oman valokuva albumin =). olen asunut jo 4v poissa kotoa.
no niin nyt on minunkin pvä pelastettu,nimittäij eilen kävin hakemassa oma pikku poika chihun.kyl se on ni lutunen.ekan yönkin nukkui kiltisti lattialla omasa pedissa =)