Voi voi on siinä kans tapaus!Miten joku voi tehdä tuollaista?
Bobbyn surma Ruotsissa
12
2822
Vastaukset
- samaa
Poikaa pahoinpidelty varmaan pitemmän aikaa. Oli Iltalehden kuvassakin niin alistetun näköinen.
Ihmettelen myös, miten äiti pääsisi rangaistuksetta, vaikka ei ole koko aikana tehnyt mitään pelastaakseen poikansa. Ei voi olla vapauttava syy, että itseäänkin on pahoinpidelty. Varmasti olisi jossain vaiheessa ollut tilaisuus mennä kertomaan viranomaisille.- raukka lapsi
aikuinen on vastuussa omasta ja lapsien elämästään.
äidin syy koko pojan kuolema kun ottaa jonkun väkivaltarikollisen juopon ukon.
molemmille elinkautinen murhasta olisi oikea tuomio. raukka lapsi kirjoitti:
aikuinen on vastuussa omasta ja lapsien elämästään.
äidin syy koko pojan kuolema kun ottaa jonkun väkivaltarikollisen juopon ukon.
molemmille elinkautinen murhasta olisi oikea tuomio.Veikkaisin kans itsekkin,että joko elikautiset kummallekkin..se nähdään sitten mitä oikeus päättää!
- Iltalehdestä
Leena kirjoitti:
Veikkaisin kans itsekkin,että joko elikautiset kummallekkin..se nähdään sitten mitä oikeus päättää!
"Äidin asianajaja Berggren huomauttaa, ettei nainen ole voinut olla tavallisen aikuisen ihmisen lailla vastuussa siitä, mitä perheessä on tapahtunut.
- On käynyt ilmi, että hän on elänyt ympäristöstä tulleen äärimmäisen henkisen ja ruumiillisen rasituksen alla.
Mies on vangittu, mutta nainen vapaana. Kovasti näyttää siltä, että pääsee tuomiotta. - ja tuomitsemisesta
Iltalehdestä kirjoitti:
"Äidin asianajaja Berggren huomauttaa, ettei nainen ole voinut olla tavallisen aikuisen ihmisen lailla vastuussa siitä, mitä perheessä on tapahtunut.
- On käynyt ilmi, että hän on elänyt ympäristöstä tulleen äärimmäisen henkisen ja ruumiillisen rasituksen alla.
Mies on vangittu, mutta nainen vapaana. Kovasti näyttää siltä, että pääsee tuomiotta.Mielestäni se on helppo täältä käsin tuomita kun ei tiedä millaisissa olosuhteissa ovat eläneet.
Vaikea kuvitella millaista on olla mielipuolen armoilla mökissä jossa "ei ollut nykyajan mukavuuksia". Tämä mies oli harjoitellut alistamista ja julmuuksia kahdella naisuhrilla (joista vankilatuomio) ennen kuin tämä yksinhuoltaja joutui hänen hyppysiinsä. Ei siinä ole mitään mahdollisuuksia pysyä selväjärkisenä tuollaisen psykopaatin käsittelyssä, ja varmasti oli oletettavasti ollut oikein kiltti mies kunnes sai äidin (ja lapsen!) houkuteltua armoilleen. Ei kai se nainen muuten olisi sinne mennyt, sen nyt sanoo maalaisjärkikin.
Ja rangaistuksista nainen sai kovimman mitä saada voi: maksoi lapsensa hengellä kammottavan suhteensa väkivaltaiseen mieheen.
Aika kova kohtalo kelle tahansa.
Mielestäni kannattaisi miettiä ennenkuin alkaa pohtia tuomioita.
Yksinhuoltaja-äitien olisi varmaan hyvä välttää pika-avoliittoja, tuollaiset psykopaatit osaa haistaa uhrinsa ja ovat varmaan nopeita ja määrätietoisia liikkeissään.
Todella kova kohtalo sekä äidillä että pojalla. - en usko ek
Leena kirjoitti:
Veikkaisin kans itsekkin,että joko elikautiset kummallekkin..se nähdään sitten mitä oikeus päättää!
mä en veikkaa ekta mut ei sen välii leena veikkaa aina parhaiten hyvä leena sun kirjoitukset on aina nerokkaita
- aikana
ja tuomitsemisesta kirjoitti:
Mielestäni se on helppo täältä käsin tuomita kun ei tiedä millaisissa olosuhteissa ovat eläneet.
Vaikea kuvitella millaista on olla mielipuolen armoilla mökissä jossa "ei ollut nykyajan mukavuuksia". Tämä mies oli harjoitellut alistamista ja julmuuksia kahdella naisuhrilla (joista vankilatuomio) ennen kuin tämä yksinhuoltaja joutui hänen hyppysiinsä. Ei siinä ole mitään mahdollisuuksia pysyä selväjärkisenä tuollaisen psykopaatin käsittelyssä, ja varmasti oli oletettavasti ollut oikein kiltti mies kunnes sai äidin (ja lapsen!) houkuteltua armoilleen. Ei kai se nainen muuten olisi sinne mennyt, sen nyt sanoo maalaisjärkikin.
Ja rangaistuksista nainen sai kovimman mitä saada voi: maksoi lapsensa hengellä kammottavan suhteensa väkivaltaiseen mieheen.
Aika kova kohtalo kelle tahansa.
Mielestäni kannattaisi miettiä ennenkuin alkaa pohtia tuomioita.
Yksinhuoltaja-äitien olisi varmaan hyvä välttää pika-avoliittoja, tuollaiset psykopaatit osaa haistaa uhrinsa ja ovat varmaan nopeita ja määrätietoisia liikkeissään.
Todella kova kohtalo sekä äidillä että pojalla.äiti ei ole käynyt yksin tai pojan kanssa kodin ulkopuolella, jolloin olisi voinut hakea apua, niinkö? Tai eikö mies ole koskaan ollut pois kotoa, jolloin olisi voinut karata lapsen kanssa tai vaikka yksin hakemaan apua.
"Äidin rakkaus on suurin kaikista", siinä myytti, jonka murtamiseen mitkään teot eivät pysty.
Yksi esimerkki: Sen sijaan, että juopottelu raskausaikana tehtäisiin rangaistavaksi, kehitelläänkin aineita, jotka suojaisivat lasta äidin juopottelulta. Päättävässä asemassa olevat naiset ovat jo osoittaneet innostuksensa, miehet perinteisesti hiljaa.
Lasta ei edes oteta pois, vaikka laiminlöisi hoidon. Olen nähnyt niin surullisia tapauksia, ettei voi kuin ihmetellä viranomaisten toimintaa. en usko ek kirjoitti:
mä en veikkaa ekta mut ei sen välii leena veikkaa aina parhaiten hyvä leena sun kirjoitukset on aina nerokkaita
"mä en veikkaa ekta mut ei sen välii leena veikkaa aina parhaiten hyvä leena sun kirjoitukset on aina nerokkaita"
En nyt oikein ymmärtänyt viestisi pointtia..
- Mietinvaan
Tuskin tätä naisihmistä kokonaan kannattaa vastuusta vapauttaa. Mielenkiintoinen trendi on esim. se, että häiriintyneet naiset hakeutuvat jopa tuomittujen sarjamurhaajien kanssa kirjeenvaihtoon. Eli kyllä päässä viiraa, jos lyö hynttyyt yhteen sekopään kanssa. Itse ainakin viimeiseen asti välttäisin ihmistä, joka on tuomittu väkivaltarikoksista.
- samaa
mieltä.kyllä äidin pitää aina asettaa lapsi ensimmäiselle sijalle.
- lakia sorvaamaan
kun lehdestä lukee mitä isäpuoli on pojalle tehnyt niin miten joku voi vastustaa kuolemantuomiota rangaistuksena!
- Espoon käräjäoikeuden laamanni
Järvestä on löytynyt vierasta dna:ta, olisiko surmaaja saksalainen agentti? Ei voida varmasti osoittaa 100% varmuudella tekijää vaikka se vahingossa tunnustaisi selliin mennessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845247Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861596- 471586
- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71115