Onnistuiko

parisuhteenne "luokkaerosta" huolimatta, ts. itse ette ollut lukenut korkeintaan kuin päätaloja ja puolisonne on kenties insinjööri..tai peräti maisteris immeinen?

Vanahat immeiset sano aikonnaan, että joka kuusseen kurkottaa, se katajjaan kapsahtaa...:/
6354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ettei täällä liiku niitä tohtorismiehiä naineita tämän ikäluokan entisiä missejä, jotka leskeytensä jälkeen jatkavat samalla linjalla.
Kait he kokevat onnistuneensa. Jotkut kansakoulun käyneet ovat naineet sekä korkeasti koulutetun, että vanhaan ökysukuun kuuluvan miehen. Joku on onnistunut tekemään sen jopa kahteen kertaan. Silläkin on oma hintansa. Usko tai älä, mutta en kadehdi. ;))

Epätasa-arvoa voi muuten synnyttää jopa entisten opiskelutovereiden ja yhdessä valmistuneiden avioliitossa se, että vaimo jää kotiin hoitamaan lapsia. Naapurin rouva totesi aikoinaan, että miehensä alkoi ajoittain kohdella häntä kuin yhtä lapsista. Kun mies "yksin elätti perheensä", hän yritti alkaa päättää myös vaimonsa puolesta monista asioista.

Äänestä
  • pitää kumota.
    Minä ja mun lasteni äiti: Meikä on aika lukenut ( kröm.. kröm ), kävin aikoinaan Etelä-Suomen kalleinta koulua. jne.
    Vaimo vain kansalaiskoulun ja senkin jätti osin kesken.
    On ollut tuulta ja tyyntä. Kuitenkin taitaa olla pian 35 vuotta täynnä yhdessä taapertamista.
    Eikä Hän ole koskaan tehnyt tuntiakaan tänä aikana työtä kodin ulkopuolella. Minun hankkeet on riittäneet.- Ja jos joku väittää, ettei akalla ole omaa tahtoa, hän ei akkaani tunne. Se on varma, se.

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    pitää kumota.
    Minä ja mun lasteni äiti: Meikä on aika lukenut ( kröm.. kröm ), kävin aikoinaan Etelä-Suomen kalleinta koulua. jne.
    Vaimo vain kansalaiskoulun ja senkin jätti osin kesken.
    On ollut tuulta ja tyyntä. Kuitenkin taitaa olla pian 35 vuotta täynnä yhdessä taapertamista.
    Eikä Hän ole koskaan tehnyt tuntiakaan tänä aikana työtä kodin ulkopuolella. Minun hankkeet on riittäneet.- Ja jos joku väittää, ettei akalla ole omaa tahtoa, hän ei akkaani tunne. Se on varma, se.

    Kyllä on vanhanaikaisia juttuja olen itse ollut koko avioliiton kotona enkä kyllä ole nyrkin ja hellan välissä ollut ikinä
    Hoidan ja olen aina hoitanut kaikki juoksevat asiat ja laskun maksamiset toinenei ees ole oppinut automaattia käyttään tai koneella pankki asiota hoitamaan ne kuuluu minun tehtäviini ja ilolla olen hommani hoitanut tilit on aina olleet yhteisiä meillä ei ole sun tai mun rahoja
    onnellisesti kaksi poikaa kasvatettu ja omilleen saatettu.Nyt elämme toista onnen aikaa kaksistaan eikä murhe ole kotona olemiseni

    Äänestä

  • tuota alentuvaa asennetta sitä "oppimatonta" puolisoa kohtaan ja herkullinen vallankäytön väline - riitatilanteissä ainakin..

    Varmaan sillä perheen "tyhmällä" oisi oltava mielellään jotain aineellista tasinkoa - tukkimetsää tai muuta manttaalia...tai sitten vain tarpeeksi viisas puoliso..

    Miekä en katehi näitä, aikoinaan ulkomuodolla saatuja puoliskoja..

    Äänestä

Mun mies oli "hienoa svenska talande" sukua ja mä olin vaan "maalaistyttö".
Nieleskelin hiljaa syntyperääni niin kauan kuin appivanhempani eli ja lapset oli pieniä, mutta sen jälkeen hain avioeron ja elämä on ihanaa kun tiedän olevani minä ja saan olla MINÄ joka päivänä, olen myös ylpeä pienviljelijä sotaveteraani isästäni ja kiertokoulun ja kahdeksan kertaa peruskoulun ja muutaman kerran oppikoulun käyneestä äidistäni.

Äänestä

oikein hyvin, mieheni on diplomi-insinööri ja minä vain ylioppilas ja tavallinen toimistotyöläinen. Ei tämä kuitenkaan ole haitannut hyvää avioliittoamme, vaan kohta vietämme 30-vuotishääpäivää. Ja joka päivä edelleen hellittelemme toisiamme, itse asiassa olemme nyt paljon rakastuneempia kuin aikoinaan naimisiin mennessämme. Meillä on paljon harrastuksia, joita haluamme harrastaa yhdessä, sellainenkin lähentää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pirre* kirjoitti:

parisuhteenne "luokkaerosta" huolimatta, ts. itse ette ollut lukenut korkeintaan kuin päätaloja ja puolisonne on kenties insinjööri..tai peräti maisteris immeinen?

Vanahat immeiset sano aikonnaan, että joka kuusseen kurkottaa, se katajjaan kapsahtaa...:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu