Hei vaan kaikille.
olen tässä seuraillut jonkun verran keskusteluja paperilliset vs. paperittomat koirat. Nyt kysyisinkin teiltä, mitä sanotte minun "hankinastani".
Tarina menee lyhyesti näin: Reilut 11 vuotta takaperin olin etsimässä itselleni tipsua. Kaverini näki Hesarissa ilmon, jossa kaupattiin eri ikäisiä tipsuja edullisesti. Soitin myyjälle, joka kertoi, että heillä on liikaa koiria, siksi myyvät osan pois. Päätin kuitenkin lähteä paikan päälle katsomaan "tarjontaa". Myyjä osoittautui kennelin pitäjäksi (vaiko kasvattajaksiko pitäisi sanoa) kasvattivat mm. tipsuja, tiibetinmastiffeja, japaninspanieleita ja uusin pentue oli ameriikoista asti tuotu venäjänvinttikoira pentue..
Yksi tipsupoika "alemyynnistä" löytyi, noin neljän kuukauden ikäinen, hintaan 800 markaa ilman papereita. Aikani pentua tarkkailin ja totesin, että tämä veijari on minun. Kaupat sovimme, samoin noutopäivän.
Pentua hakiessani ja kasvatus yms. asioita läpi käydessä, myyjä ilmoitti, että jos haluan koiralle paperit, niin se järjestyy, mutta hinta on silloin 3500 markkaa. Koska en koiraa aikonutkaan käyttää näyttelyssä, sanoin etten niitä tarvitse. Kysyin myyjältä pennun tarkkaa syntymäpäivää, mutta hän sanoi, ettei sitä tarvitse kertoa, kun en kerran papereita sille halua, mutta siinä juhannuksen paikkeilla se on..
Mielessä kyllä kävi, että mikäs hiton tapaus tämä on, mutta lähdin kuitenkin koira kainalossa kotia.
Aikaa tästä on kulunut yli 11 vuotta, pappa on voimissaan, eikä ikuna ole lääkärissä tarvinnut käydä muuten kuin rokotukset hakemassa. En siis "rikostani" ole koskaan katunut.
Mitä on tapahtunut niille koirani papereille? Jos muut pennut on myyty papereilla, niin mitenkä tämä on sitten niitä ilman? Tai jos muut on myyty ilman, niin mistäs tälle olisi paperit löytyneet?
Ja ihan tiedoksi, en tiedä onko ko. kenneliä enää olemassakaan, "rikokseni" on toivottavasti jo vanhentunut, enkä enää toistamiseen aio koiraa tällä tavoin hankkia vaan ihan Kennelliiton kautta, kunnon kasvattajalta, vaikka kaikki koirani kanssa on hyvin mennytkin...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten itsekin totesit, koira on elänyt pitkän ja terveen elämän, joten hankinta on ollut ns. hintansa väärtti.
Ensimmäinen ajatus kyllä oli, että kummallinen "kasvatuslaitos". Ja seuraavia kysymyksi heräsi omassa mielessäni;
Jos pentu oli JO 4 kk ikäinen, miksi sitä ei saanut heti mukaan? Pennuthan yleensä luovutetaan 7-9viikkoisina uusiin koteihinsa, mikäli sellainen on löytynyt.
Vaikka koiralla ei ollut/koiralle ei haluttu papereita, mitä syytä 'kasvattajalla' oli olla kertomatta syntymäpäivää tms. tietoja koirasta? Oliko kyseessä ns. välipentue ja 'kasvattaja' turvasi selustaansa antamalla mahdollisimman vähän tietoja pennusta, jos olisit vaikka kennelliittoon ilmoittanut asiasta? Vai olisiko kasvattaja ollut niin vastuuton, että olisi rekisteröinyt pennun toisen samoihin aikoihin synnyttäneen nartun pennuksi, mikäli olisit paperit halunnut?
Koirallasi ei todennäköisesti ole koskaan ollutkaan papereita, 'kasvattaja' olisi jotenkin hommannut paperit, jos olisit niitä halunnut. Myyjä on voinut rekisteröidä vain osan pennuista, esim. ne joiden ostajat on halunneet paperit ja sitten on nämä paperittomat.
Itse kasvattelen 1-2 pentuetta vuodessa, eikä ole tullut mieleenkään jättää jotain pentua/pentuetta rekisteröimättä. Rekisteröinti on kuitenkin pienimpiä menoeriä 20-60 euroa, mistä pennun hinta koostuu.