Olisi kaukosuhde, joka on kestänyt noin 2 vuotta.
Molemmat osapuolet välittäisivät toisistaan. Rakastaisivat toisiaan.
Kaukosuhde = Yli 400km
Ja tietäisitte että toinen osapuoli ei pysty/aio muuttaa lähemmäksi yhtä osapuolta.
Eroaisitteko?
Molemmat osapuolet välittäisivät toisistaan. Rakastaisivat toisiaan.
Kaukosuhde = Yli 400km
Ja tietäisitte että toinen osapuoli ei pysty/aio muuttaa lähemmäksi yhtä osapuolta.
Eroaisitteko?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yrittäisin jutella miehen kanssa. Mikäli työ ja muut ihmissuhteet sallisivat, muuttaisin itse hänen luokseen. Tai jos kumpikin on muuttamassa pois lapsuuden kodistaan/tämänhetkisestä asunnostaan, ehdottaisin, että muuttaisimme yhdessä matkan puoliväliin ja kumpikin voisi jatkaa omaa työtään, tosin hankalasti. Tai sitten tyytyisin tapailemaan häntä viikonloppuisin ja lomilla.
Missään tapauksessa en jättäisi miestä, ellei ero olisi yhteinen päätös.
no jos koskaan ei päästäisi yhtään lähemmäs asumaan niin kyllä varmaan leimaisin suhteen toivottomaksi ja eroaisin.
mutta vaikka toinen ei heti ensimmäistä asuntoa etsiessään aiokaan muuttaa lähemmäs, niin ainakin toivoisin että joskus vielä asuisimme saman katon alla ja yrittäisin jatkaa. ja miksipä sitä itse ei voisi muuttaa lähemmäs? kun sitten molemmat on valmiita asumaan yhdessä niin asuttaisiin...
Hämmästyttävää, että jotkut täällä kyselevät rakkausasioissa toisilta neuvoja, ohjeita ja vinkkejä... Eikö sydämenasiat tulisi TUNTEA - ja ratkaista itse? Se "mitä te tekisitte" ei voi vaikuttaa omaan päätökseen taikka sitten kyse ei koskaan ole ollutkaan aidosta rakkaudesta.
Koska ei ole aivan heppoa ratkaista tällaisia ongelmia itse.
Kyllä me alunperin sovittiin että muutetaan yhteen, tai jompi kumpi muuttaa toista lähemmäksi mutta se ei ole niin helppoa.
Minä en ainakaan haluaisi lähteä pois täältä, koska haluan olla vanhempieni kanssa vielä pitkään. Kun olin noin 5-vuotias sanoin äidille ,että pysyn hänen luonaan aina. Haluan pitää tämän ''lupauksen''. Olen vanhempieni kanssa loppuun saakka.
Poikaystäväni kuitenkin halusi muuttaa tänne , mutta eihän muutto ole hänellekään mitenkään helppoa. Hän on kiintynyt ainoaan huoltajaansa, eikä halua muuttaa hänen luotaan hirveän kauas.
Ja nyt jos päättäisinkin odottaa poikaystävääni, niin joutuisin odottamaan yli 5 vuotta, koska hän aikoo mennä yliopistoon opiskelemaan. Minulle on ollut suhteellisen rankkoja nämä kaksikin vuotta. Tosin onneksi ensimmäiset kuukaudet oli todella mukavia - päästiin tutustumaan toisiimme hyvin. Ollaan toki tavattukin ihan oikeassa elämässä, joten ei ole pelkkää nettipuuhaa ollut.
Mutta nämä viimeiset 4-6 kuukautta on ollut suurin piirtein yhtä helvettiä. Emme ole olleet riidelleet, mutta minua ottaa päähän tällainen etäisyys. Vieläpä kun hän lukee yo-kokeisiin, niin hänestä ei kuulu mitään. Ja hän käy joka päivä äitinsä luona, jolloin ei tule kuin vasta myöhään illalla nettiin.
Oletteko yhä sitä mieltä että meidän kannattaisi olla yhdessä?..
Itse olen sitä mieltä että ei kannattaisi, mutta taas toisaalta miten vitussa mä sille sanon että nyt tää on hei poikki ynm. En edes kehtaisi sanoa hänelle sellaista. Enkä tiedä miksi.
Onko parempia neuvoja? Ei varmaan ole , koska itsekin olen aivan hukassa. Tämä on ilmeisesti pattitilanne.
Mutta kun asia on juuri niin, ettei muiden mielipiteillä ole väliä. Sinä yksin joudut asian punnitsemaan ja päättämään - kuuntelemalla mitä sydämesi sanoo. Nyt kun kerroit hiukan enemmän sain sen käsityksen, että sydämesi on kallistumassa eron puolelle, koska niin harvoin näette eikä tulevaisuuskaan mielestäsi näytä kovin lupaavalta tapaamisten suhteen. Ainahan voitte tehdä tietysti jonkinlaisen sopimuksen: vaikka, että pidätte taukoa ja "saatte luvan" tapailla muitakin ja katsotte sitten myöhemmin uudestaan, josko palaisitte yhteen.
Miten sitten sanoa, että haluat lopettaa? Ei se niin vaikeaa ole. Kerrot vaan, että olet miettinyt teitä ja hankalaa tilannetta, jossa olette - etäisyyttä ja sitä ettette voi tavata useammin -, ja olet tullut siihen lopputulokseen, että sinä et jaksa/halua enää jatkaa näin, joten näet parhaaksi erota. Ja varmaankin voitte pysyä ystävinä - luulisin ainakin.
Niin tiedän sen , että yksin joudun päättämään ynm. Mutta eikö ole mukavempaa kun saa jonkinlaista neuvoakin/apua/suuntaa muistakin paikoista kuin omasta sisimmästään?
Ihmisen sisällä voi olla vaikka minkälainen sekasorto tai muuten vain sotku, joten aina voi kääntyä toisien ihmisten puoleen.
Ja hei eihän se mene niin, että heitätte jotain neuvoa ja minä teen sen tasan tarkkaan. Vaan ikään kuin haen täältä tärkeätä suuntaa!
Ja sen tärkeän suunnan sain sinulta. :)
Tietämättäsi autoit minua, kaipasinkin tuollaista. Kiitoksia!