Ongelma on tämännäköinen, en ole saanut kaikkia työssäoppimisviikkoja täyteen kouluni projekteilla(en ole saanut oikeaan paikkaa). Kesällä siis pitää ne suorittaa, luultavasti kahden kuukauden ajan. syy tähän olivat pahat univaikeudut, ja stressaava töissä käyminen yhdistettynä vakavaan depressioon.
Mutta se toimeen tulo?Opintotukea saisin kesälle ilmeisesti sen ajaksi, mutta se taas tarkoitaa sitä etten voisi käydä töissä,kuitenkin olisi täydet päivät ja 370 e jonka saisin kuukaudelle ei riitä mihinkään muuhun kuin vuokraan ja hyvällä tuurilla viikon ruokiin. Lainaa en uskalla myöskään enää ottaa sitä on jo yli viisi tonnia töissä käymisestä huolimatta.
Ja jos saan sen opintotuen noille kuukausille, joudun mitä varmimmin maksamaan niitä takaisn, koska tulot kuitenkin menevät niiden minimäisten tulorajojen yli, koska tukikuukaisia olisi silloin 12, normaalistikin siis jo 10 tukikuukautta.Ja nyt kun tässä on niin, että olen päässyt vähän eteenpäin parenemisessa tästä mesennuksesta, pelkään että joudun sinne takaisin,jos en ota sitä opintotukea ja muut vapaat ajat tekisin töitä, tiedän ettei kuntoni kestä sitä.
Sossustahan ei siis saa apua ellei ota kesällekin lainaa ja tukea, eikä näin? Lisäksi vaikka saisikin, avomieheni säästöt kaatavat avun, jos häntä enää elämässäni silloin on. Eli mitä vaihtoehtoja minulla on? Palkallinen työssäoppiminen tuntuisi ainoalta vaihtoehdolta, mutta silti vaikka paperit on tätä myöten valmiit, ei oikein tunnu olevan taitoja, niin että kukaan kehtaisi minua palkata niiden perusteella. Juuri masennukseni vuoksi muistini on huonontunut huomattavasti, enkä siis ole oppinut asioita kovin hyvin, lisättynä poissaolot kun kun aamulla olen tullut tunteja myöhemmin kouluun kuin olisi pitänyt.Rästit muista onneksi saan kuitenkin hoidettua.
Kuinka paljon teiltä on vaadittu kun olette päässeet palkalliseen työssäoppimiseen? Samaa kuin ns. ammattilaselta? Millaista palkkaa silloin voi saada? Mistä tähän löytyisi lisää tietoa?
Kauhean sekava teksti mutta toivottavastijoku osaisi sanoin järkevää, tuntuu itsellä vain paniikki tulevan tämän kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.