palkoista

Vuoden olen ollut töissä lukiosta valmistuttuani ja nyt olisi edessä taas opiskelupaikan hakeminen. Mieleni tekisi lähteä opiskelemaan toimintaterapeutiksi (tai ehkä jopa kätilöksi) mutta ongelmana on alojen huono palkkaus.

Miksi lähtisin opiskelemaan noin 4 vuodeksi, kun kaupan kassalla tienaan saman, mitä valmistuttuani noihin ammatteihin. Eikä kassahommiin juuri tarvita minkäänlaista koulutusta. Ei ainakaan sitä monen vuoden "opiskelurääkkiä" ja samalla pennin venyttämistä.

Aika nihkeästi on netissä ollut noita palkkaustietoja ja siispä kysyn sattuuko kukaan tietämään mitä toimintaterapeutti tienaa nykyään? Mol.fi sivuilta keskipalkaksi luvattiin huimat 1500 euroa kuussa. Siis bruttona!!! Onko tämä ihan oikein?

Tiedän tiedän, että palkkaus ei saa olla se pääasia, sillä onhan työstänsä nautittava, mutta mielestäni on aika hassua opiskella noin "kauan" ja saada noin huonoa palkkaa. Eihän sitä pelkällä hyvällä tahdolla elä. Onneksi kyseisellä alalla on kuitenkin hyvä työllisyystilanne =) Ja oma yrityskään ei ole mahdoton...
61170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen itse vielä lukiossa ja olen miettinyt juuri tuota samaa asiaa kuin sinäkin. Tuntuu todella epäreilulta, että hoitoalalla työskentelevillä on niin pienet palkat suhteutettuna työn vaativuuteen.

Mutta minä olen tullut siihen tulokseen, että rahan perusteella ei kannata tehdä elämän suurimpia päätöksiä. Vaikka palkka ei päätä huimaa, se takaa kuitenkin kohtuu toimeentulon.Uskon, että jos toimintaterapia oikeasti kiinnostaa sinua, olet onnellinen vaikka et sillä pääse rikastumaan.Jos olet valmis hieman vaatimattomampaa elämään, etkä kaipaa samppanja-aamiaisa, valintasi on varmasti oikea.

Ja eihän sitä koskaa tiedä vaikka hoitoalankin palkat tuosta vielä nousisivat. Eivätkähän ne nyt ihan surkeimmasta päästä kuitenkaan ole. Ja ainahan voit hommata itsellesi rikkaan miehen... :)

Äänestä

hyvä duunipaikka kassalla. Mistäs kaupasta saa 1500€ bruttona käteen. Ensin pitäisi saada tarpeeksi ikälisiä ja ehkä kaikkein tärkeimmin niitä TYÖTUNTEJA enemmän kuin 30h/vkossa!

Itse kassalla työskennelleenä en ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt vuoden kassalla istuneeseen henkilöön, joka tienaa tajuttomasti. Ehkä sitten sinäkin muutaman vuoden päästä ymmärrät, että kyllä kaupankin alalla on koulutusta. Jos et mitään opiskele, niin siinäpä istut kassalla eläkeikään asti ja teet alle 30h/vko. Oma valinta on aina oma valinta.

1500€ on ihan suomalaisittain naisvaltaisella alalla peruspalkka. Jos haluaa tienata enemmän ei ainakaan kannata valita alaa jossa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Yhteistkunta ei arvosta aloja jotka tekevät kaikkein tärkeintä työtä. Kiitos!

Äänestä
  • "Mistäs kaupasta saa 1500€ bruttona käteen"

    Bruttona käteen? Iskikö jakomielitauti? Bruttoa ei saa käteen muualla kuin huumekaupassa.

    Äänestä

Että on ne koulutuksen ja palkan epäsuhteet aikas huomattavat. Esim eläinlääkäri. Alaan vannoutunut hoitaja tuntuu tietävän paremmin kuin monet elukkalääkärit. Sitten eri asia on ne valvonta yms työt jotka osa eläinlääkärintoimenkuvaa.

Mutta muutamaa suurinta kaupunkia lukkunottamatta eläinlääkäreiden pääasiallinen työ on tuotantoeläinten terveydenhuolto ja laatujärjestelmien informointi yms.. ei suinkaa undulaatin siivenlastoitusta ja karhunkorvan ompelua. Elikkäs kädet lehmän perseessä tienaat 3-5 kertaa enempi kuin sotiemme veteraaneja hoitaessa elämän loppumetreillä...

Äänestä

Senkö takia opiskelet että saisit parempaa palkkaa?

Äänestä
  • Mikä siinä on ihmeellistä? Itsekin opiskelen kahdesta syystä:
    1) saan mieluisan ammatin (lukiopohja = ei ammattia vielä)
    2) koulutus mahdollistaa paremman palkkauksen ja sitä kautta elintason nousun.

    Väitän, että suurimmalla osalla opiskelijoista on niinikään raha tähtäimessä. Vai opiskeletko itse siitä syystä, että se on niin kivaa? Eikö sinua kiinnosta tippaakaan, paljonko tulet saamaan palkkaa valmistuttuasi? Itsellä ei ainakaan valmistumisen jälkeen ole muita tulonlähteitä kuin työ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihimettelijä001 kirjoitti:

Vuoden olen ollut töissä lukiosta valmistuttuani ja nyt olisi edessä taas opiskelupaikan hakeminen. Mieleni tekisi lähteä opiskelemaan toimintaterapeutiksi (tai ehkä jopa kätilöksi) mutta ongelmana on alojen huono palkkaus.

Miksi lähtisin opiskelemaan noin 4 vuodeksi, kun kaupan kassalla tienaan saman, mitä valmistuttuani noihin ammatteihin. Eikä kassahommiin juuri tarvita minkäänlaista koulutusta. Ei ainakaan sitä monen vuoden "opiskelurääkkiä" ja samalla pennin venyttämistä.

Aika nihkeästi on netissä ollut noita palkkaustietoja ja siispä kysyn sattuuko kukaan tietämään mitä toimintaterapeutti tienaa nykyään? Mol.fi sivuilta keskipalkaksi luvattiin huimat 1500 euroa kuussa. Siis bruttona!!! Onko tämä ihan oikein?

Tiedän tiedän, että palkkaus ei saa olla se pääasia, sillä onhan työstänsä nautittava, mutta mielestäni on aika hassua opiskella noin "kauan" ja saada noin huonoa palkkaa. Eihän sitä pelkällä hyvällä tahdolla elä. Onneksi kyseisellä alalla on kuitenkin hyvä työllisyystilanne =) Ja oma yrityskään ei ole mahdoton...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu