Pyramideista?

Minkälainen vaikutelma pyramideilla vierailusta on jäänyt?

Taitavat luonnossa olla ainakin vaikuttavan kokoisia.

Onko pyramidien päälle kiipeäminen sallittua/mahdollista?
172707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No pyramidien päälle et pääse kiipeämään vaan sinne sisälle. Siellä näytetään mihin pyramidin sisälle ihmiset pääsee ja siellä tarkistetaan että ihmisillä ei ole kameraa. Kameraa ei saa viedä pyramidin sisälle. Siellä sisällä ei ole mitään nähtävää, mutta ulkopuolelta ovat tosi mahtavia. Ne on sellasia että kerran elämässä pitää nähdä. Museot ovat myös tosi mahtavia, suosittelen.

Äänestä
  • Kyllä minä ainakin kävin pyramiidin sisällä hautakammiossa kameran kanssa ja otin valokuvia ilman salamaa.
    Vähän äijä katteli pitkään mutta ei sanonut mitään.

    Äänestä

Itselle pyramidit oli pettymys, sisään Cheopsiin mennessä rynnitään hienhajussa selkä mutkalla, sitten pääsee näkemään pienen hautakammion.. Ulkopuolelta tietenkin ovat hienoja, tosin aika kärsineen näköisiä. Ulkopuolellakin kameliratsu kauppiaat alkoi vituttamaan. Kamerankin melkein poliisit kädestä vievät ja rupeaa sua kuvaamaan, sitten pyydetään rahaa palvelusta jota ei ole siis edes tilannut...

Äänestä

Pyramidit ovat vaikuttava näky, kuten myös sfinski. Saa siinä ihmetellä miten ovat saaneet nähdä vaivaa. Luonnollisesti ne ovat "kärsineitä" kun ikää on tuhansia vuosia! Siitä huolimatta näkemisen arvoisia. Suosittelen.
Kaupustelijat ja kuvan ottajat ovat todellakin varmaan Egyptin ärsyttävimmät. Kävelkää vaan ohi älkääkä reagoiko. Meistä otti kuvan turistipoliisi eikä ollut siitä rahaa vailla.
Alimpien kivien päällä kiipeili ihmisiä.

Äänestä

Ehdottomasti kannattaa käydä pyramiideillä jos mahdollisuus on. Kannattaa hiukan ajatella, miksi ne on rakennettu, miten saatu aikaiseksi.
Kyllä siellä sisälläkin nähtävää on; kts. aikaisempi lause.

Äänestä
  • Se ei ole Cheops vaan Kheops
    Eikä Sfinski vaan Sfinksi.

    Äänestä

  • nimiin kirjoitti:

    Se ei ole Cheops vaan Kheops
    Eikä Sfinski vaan Sfinksi.

    jokainen kuitenkin tajuaa mistä on kysymys. Jätä sinä lomareissut muille ja keskity vaan äidinkielen opettamiseen ylä-asteella.

    Äänestä

  • nimiin kirjoitti:

    Se ei ole Cheops vaan Kheops
    Eikä Sfinski vaan Sfinksi.

    mihin ketjuun vastaat !!

    Äänestä

  • ensin kirjoitti:

    mihin ketjuun vastaat !!

    kielimaisteria

    Äänestä

  • nimiin kirjoitti:

    Se ei ole Cheops vaan Kheops
    Eikä Sfinski vaan Sfinksi.

    Ei ole Kheops vaan Khufu
    Eikä Sfinksi vaan Abu l-Hawl

    Äänestä

  • misr kirjoitti:

    Ei ole Kheops vaan Khufu
    Eikä Sfinksi vaan Abu l-Hawl

    Kyllä suomenkielisessä tekstissä voi aivan hyvin käyttää kreikkalaisperäistä Kheops-nimeä, koska juuri kukaan ei täällä tunne muinaisegyptiläistä muotoa Khufu. Saman logiikan mukaan sinun pitäisi käyttää sfinksistä sen muinaisegyptiläistä muotoa Seshep-ankh (eli elävä kuva) eikä suinkaan tuhansia vuosia uudempaa arabiankielistä nimeä Abu l-Hawl (eli Pelon isä)

    Äänestä

mutta toiminta melko ohjattua ainakin Kairossa ja kiipeily ei todellakaan ole sallittua. Ohjattua jonossa kulkemista pyramidin sisällä.

Vaikka rakennelmat oli todella vaikuttavia jäi valitettavasti itselleni eniten mieleen todella hermostuttavat kaupustelijat alueella. Anna rahaa orvolle, maksa valokuvasta, osta postikortti, banaani, vettä, pienoismalli jne. jne.

Auttaa kun asennoituu noihin jo etukäteen ja ei ole huomaavinaan kaupustelijoita. Muistaa jotakin rakennelmistakin...

Äänestä

Itse yllätyin pyramidien suuruudesta. Näkyivätkin tosi pitkälle. Sfinksi taas oli pienempi kuin luulin. Rapistuneitahan ne on, mutta silti vaikuttavia. Upeita kuviakin sai alueelta paljon.
Kheopsin pyrämidin päälle saa kiivetä pienen matkan, mutta se ei ollut mitenkään erikoista. Ja pyramidin sisällä käyntui oli ahdistava kokemus. Hirveän ahdasta ja perillä vain pieni kammio muutamalla hieroglyfillä koristeltuna. Ja sitten taas takaisin samaa ahdasta reittiä.
Kauppiaita on hirveesti, mutta niistä ei kannata välittää. On niin kuin ei huomaisikaan niin ne luovuttavat tai sitten sen lähtee paikalta pois. Itselleni ei kyllä tyrkytetty ihme kyllä mitään, mutta muulle perheelle jatkuvalla syötöllä. Törkeätä kun poliisit yrittävät pakottaa lastakin antamaan kamera, että voi ottaa kuvan.
Mutta yleisvaikutelma oli kyllä hyvä ja muistoihin jäävä.

Äänestä
  • Sähkökatko esti Kheopsin pyramidin sisälle pääsemisen, mutta alimpien kivien päällä, sieltä mistä sisälle olis menty, sai kyllä kiipeillä, siellä on tehty kulkuväylä turvalliseen ylös- ja alasmenoon. Kuvata sai mielin määrin, kaupustelijoita oli pyramidien lähellä jonkin verran, ja näköalapaikalla riesaksi asti kameliajelun kauppaajia ja rihkamamyyjiä. Olin tyttäreni kanssa käsi kädessä, ei kuitenkaan kauppamiehet liiaksi haitanneet, en ohjannut kättä lompakon suuntaankaan, en vastannut heille ja aurinkolasien linssit oli aika tummat. Ehkä tämä kaikki auttoi.

    Äänestä

  • sähkökatko esti kirjoitti:

    Sähkökatko esti Kheopsin pyramidin sisälle pääsemisen, mutta alimpien kivien päällä, sieltä mistä sisälle olis menty, sai kyllä kiipeillä, siellä on tehty kulkuväylä turvalliseen ylös- ja alasmenoon. Kuvata sai mielin määrin, kaupustelijoita oli pyramidien lähellä jonkin verran, ja näköalapaikalla riesaksi asti kameliajelun kauppaajia ja rihkamamyyjiä. Olin tyttäreni kanssa käsi kädessä, ei kuitenkaan kauppamiehet liiaksi haitanneet, en ohjannut kättä lompakon suuntaankaan, en vastannut heille ja aurinkolasien linssit oli aika tummat. Ehkä tämä kaikki auttoi.

    koskaan kysyä sitä perustavaa laatua olevaa kysymysta:

    - Miksi ihmeessä se huone siellä on pikkiriikkinen ja miksi helevetissä sen huoneen ympärille on rakennettu niin iso pyramidi suojaamaan sitä?

    - Siellä keskihuoneessa on kuulemma hautaa PIENEMPI suoja, jossa on ollut jotakin jota kukaan ei tiedä. siihen ei edes hauta-arkku mahtuisi. Silti väitetään että se on hauta.

    Eli pydamidi on ollutkin SUOJA. Jotakin on vartioitu ja suojeltu!

    Äänestä

  • JK33 kirjoitti:

    koskaan kysyä sitä perustavaa laatua olevaa kysymysta:

    - Miksi ihmeessä se huone siellä on pikkiriikkinen ja miksi helevetissä sen huoneen ympärille on rakennettu niin iso pyramidi suojaamaan sitä?

    - Siellä keskihuoneessa on kuulemma hautaa PIENEMPI suoja, jossa on ollut jotakin jota kukaan ei tiedä. siihen ei edes hauta-arkku mahtuisi. Silti väitetään että se on hauta.

    Eli pydamidi on ollutkin SUOJA. Jotakin on vartioitu ja suojeltu!

    Niin, vaikka olenkin tälläinen mukavuudenhaluinen rantalomalöhöilijä ja uskallan sen jopa tunnustaa!!!Egyptissä silti pyramidit on näkemisen arvoinen juttu ja suosittelen kaikille,jotka siellä päin liikkuvat.Kairoa lähestyessä jo pyramidien näkeminen oli itselle tosi vaikuttava kokemus. Ne kaikki, sfinksin kera ovat jotenkin salaperäisiä ja tuntuu kuin kätkisivät sisälleen paljon asioita,joita ei varmaan koskaan saada selville. Kyllä minä ainakin mietin paljon siellä asioita:miksi?, kuinka?, mitä varten?Ne ovat paljon muutakin kuin kulahtaneita kivikasoja!!!Pyrmidin sisälle meno on sitten oma juttunsa, mutta minusta kokemuksena hieno. Jos terveys vaan kestää, niin sisälle vaan. Lämmin,kostahko ja vähän happiköyhältä tuntuva ilma yhdistettynä kumarassa kävelyyn ahtaassa hämärässä käytävässä ei sovi kaikille. Mutta Gizan alueelta poistuessa uskon jokaisen löytäneen jotain.
    Niin,ikävää on nämä"bisnestä" tekevät kuvaajat, "auttajat" ja töihin laitetut"lapsikerjääjät". Mutta oikealla asenteella siellä selviää.Ellen ole pyytänyt palvelusta,en siitä myöskään maksa.Huutamalla takaisin olen selvinnyt näistä inhottavista tilanteista, he yrittävät itsekkin pelotella sillä kovalla huutamisella vaan.Siis maassa maan tavalla.Köyhyyttä Egyptissä toki on paljon,mutta kun muutaman kerran on nähnyt hyvin pukeutuneen aikuisen osoittavan lapselle keneltä pitää lähteä kerjäämään,tajuaa, että turistikohteiden lähellä tämäkin on bisnestä.Ja me itse ruokimme sitä,jos hellymme jokaisen lapsosen edssä avamaan kukkaron.Löytyy muita kohteita,joiden kautta Egyptin köyhiä lapsia voi auttaa ja apu menee oikeaan kohteeseen.Hups, nyt menin pyrmideista jo muihin asioihin.
    Itse olen käynyt kahdesti Gizan alueella ja voin suositella,samoin kuin Luxorin Kuninkaiden laaksoa.Nautin retkistä ja historiasta, vaikka löhöilijöihin lukeudunkin.

    Äänestä

  • Ei Kheopsin (muinaisegyptiksi Khufun) pyramidissa varmastikaan mitään hieroglyfejä ollut! Varhaisimmat hieroglyfit löytyvät farao Unaksen pyramidin seinistä Sakkarassa ja ne ovat noin 2300-kuvulta eKr., siis noin 200 vuotta myöhäisemmältä ajalta. Jos jotain raapustuksia näit, ne olivat todennäköisesti myöhempien turistien tekemiä graffiteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


faarao kirjoitti:

Minkälainen vaikutelma pyramideilla vierailusta on jäänyt?

Taitavat luonnossa olla ainakin vaikuttavan kokoisia.

Onko pyramidien päälle kiipeäminen sallittua/mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu