rokotus 60€!!!

onko kukaan keskiuudeltamaalta kokeillut jär-vet palvelua.

minä olen ja oli viimeinen kerta.

rokotuspiikki maksoi 60 euroa eli 350mk

rokotuspiikki!!!

toimenpidemaksu 19 ekee
poliklinikkamaksu samanverran
ja ite piikki muutaman euron.
ja sit oli muita pikku kuluja!

muutama kilometri haarajoelle päin on toinen eläinlääkäriasema ja se teki kahden koiran hoidot 57 ekee. sis tarkastukset 4 piikkiä lääke (suolistoperäinen tulehdus) jot järvet ei läytönyt


onko tuo 60 ekee rokotteesta kova hinta??

salossa samn tekee 25-30 ekee
222399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kaksi vuotta sitten, kun muutimme tänne
syrjäkylään, niin kissamme oli katkaisu jalkansa
ja soitin ensimmäiseen löytämääni numeroon kysyäkseni rgtkuvausta.
Nainen sanoi ohikulkumatkalla tulevansa katsomaan kissaa ja siitä jouduin maksamaan 40 euroa.
Ei hänellä ollut laitteita, jos ei mitään muutakaan, kertoakseen kotonani.
Siksipä käymme Haarajoen klinikalla, jos on tarvetta pikaiseen apuun.

Korvessa joutuu maksamaan oppirahoja, jos ei ole tarkka ja tietoinen muista paikoista.

Äänestä

Kyllä hintoja kannattaa tiedustella useammasta
paikasta ja rokotukset ovat hyvä vertailun
kohde, kun toimintatapa ja lääke sama !!
Myös palveluilla on kovasti eroa !Kyllä hyvälle ystävälliselle eläinlääkärille maksaakin hieman
enemmän ?
Raision Vettorissa on kovasti pätevät eläinlääkärit ja ystävällinen henkilökunta !

Äänestä
  • kyllä rokotuksesta suostu maksamaan hyvästä palvelusta ja ystävällisestä henkilökunnasta. Eri asia silloin kun on "joku vikana" silloin ei hinta ratkaise, vaan asiansa osaava lääkäri.
    Rokotuksissa etsin halvimman, maksan koiran rokotuksista 20€.

    Äänestä

  • tahmatassun kirjoitti:

    kyllä rokotuksesta suostu maksamaan hyvästä palvelusta ja ystävällisestä henkilökunnasta. Eri asia silloin kun on "joku vikana" silloin ei hinta ratkaise, vaan asiansa osaava lääkäri.
    Rokotuksissa etsin halvimman, maksan koiran rokotuksista 20€.

    missä käyt rokotuksilla??

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    missä käyt rokotuksilla??

    pojan kummitäti eläinlääkäri, taidetaan saada vähä halvemmalla...

    Äänestä

  • tahmatassun kirjoitti:

    pojan kummitäti eläinlääkäri, taidetaan saada vähä halvemmalla...

    Tosi hienoa kun on tuttu rokottamassa ja
    ottaa vain lääkkeen hinnan .Näin meilläkin
    oli kun tuttu kävi kotona rokottamassa ja
    maksoi vain 5e /per koiruli.
    Lääke on kuulema edullista mutta hintaa kertyy
    palkoista /palveluista lekureilla.

    Äänestä

  • tahmatassun kirjoitti:

    pojan kummitäti eläinlääkäri, taidetaan saada vähä halvemmalla...

    ja usein myös halvemmalla.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja usein myös halvemmalla.

    ku mies oli klinikalla ite töissä..., missä sä käyt?

    Äänestä

koiriemme kanssa kyseisellä klinikalla.
Kannattaa ehkä käydä rokotukset ottamassa muualla (itse olen ne kyllä siellä ottanut).
Mitä ne muut "pikku kulut" olivat? Jos tarvitsee laitaa rabieksen (oliko se se joka laitetaan 2vko toisen rokotuksen jälkeen, ei samalla kertaa) voi tilata ajan hoitajalle niin hinta ei ole niin kallis.
Itse olen törmännyt useasti näihin voivotteluihin hinnoista (oman alani kautta) mutta monikaan ei ajattele niitä menoja kyseisen paikan kanssa. Paikka on muutamia vuosi sitten remontoitu, eläinlääkäreitä/hoitajia useita (palkka menot nousevat vuosittain), heillä on mahdollisuus tehdä isompiakin operaatioita/löytyy röntgen, Itse maksan mieluusti hyvästä palvelusta ja helposta ajan saatavuudesta.
Toki itsekkin voisi alkaa käyttämään rokotuksessa jossain muualla, mutta ns. asiantuntevaa tarvetta jos on niin sinne varmasti myös vien.

Äänestä

Itse asun E-Pohjanmaalla, jossa sain maksaa rokotuksesta el.maksu 25.50, läkkeet 11.55, Tarvikkeet ja laboratoriokulut 2.81 arvonlisävero 7.15. Yhteensä 47.01 €. Nelosrokotus ja rabies.

Äänestä

hinta rokotukselle. Itse kävin vähän aikaa sitten lonkkakuvauttamassa koiran. Samalla rokotettiin. Rokotuksen hinnaksi tuli 10 e.

Äänestä
  • Halvalla pääsit ,hienoa !

    Äänestä

  • edullista kirjoitti:

    Halvalla pääsit ,hienoa !

    Kävin.

    Äänestä

juo tarjous kaljaa esim karjala 12plo 7.95e

Äänestä
  • mutta kun ikäsi ei riitä edes tarjous kaljoihin.
    Kasva ensin.

    Äänestä

en oo käynyt tossa samassa, mutta siellä missä minä kävin maksaa saman verran. no, ei se vielä mitään mutta kun pennullemme sattui jalkavaiva ja kun veimme sen sinne, he vain katselivat sitä ja ottivat siitä 80e!kysyimme että miksi tämmöinen hinta se sano että tästä vaivasta otetaan tämän verran.eli jos olisimme sanoneet että koirallamme olisi nuha, mutta katsotteko samalla että mikä tota jalkaa vaivaa, olisimme säästäneet rahaa. se käynti ei auttanut yhtään koiraa. kertoivat kaiken minkä me jo tiesimme. siinä oli myös tarvikemaksut joku 5e, eikä se ukko edes käyttäny mitään tarvikkeita.olen sitä mieltä että koira pitää hoitaa kun kerran on ottanut ja hoidammehan me, mutta ei niitten sentään tarvii ryöstää.

Äänestä

60 € rabdomun ja duramune-4 yht.
Mielestäni ihan kohtuu hintaista. Täällä nimittäin kaikki hinnat on pilvissä!

Äänestä

jotkut selittää noilla paikoilla ja muilla kuluilla ne,mutta ei mene kaikki aina ihan niinkään.Meillä kunnan ell on ollut samoissa halvoissa pikkutiloissa niin kauan kuin muistan,rokotukset on olleet edulliset,n 20e,mutta viimeksi olikin yllättäen hintaa 40e...eikä mikään ollut muuttunut,mutta ell oli lomalla ja tämä oli sijainen,mitäköhän seuraavalla kerralla maksaa kun on taas oma lekuri paikalla???
ja rokotukset on tärkeitä ja ne pitää olla...mutta ei niitten antamista tuollaisilla 60-80e rahastuksilla lisätä tosiaankaan,päinvastoin.
Klinikalle en rokottamaan mene,se on selvä juttu,sillä täällä on kauheat hinnat kanssa ja jos voisin niin rokottaisin itse,se on niin helppo juttu että siitä en toimenpidemaksua ymmärrä.

Äänestä
  • voisiko sen verrata lääkärinpalkkioon?

    Äänestä

  • sudenkorento75 kirjoitti:

    voisiko sen verrata lääkärinpalkkioon?

    jos aloittajan laskua katsoo,siinähän on sekä:
    toimenpidemaksu 19 ekee
    poliklinikkamaksu samanverran
    ja ite piikki muutaman euron.
    ja sit oli muita pikku kuluja!

    Äänestä

Meillä täällä kotka-hamina seudulla saman tapainen nimi eräällä ellääkäriasemalla, mar-vet! En ole eläimiäni siellä käyttänyt koska tiedän sen olevan kallis!! Sen sijaan käytän koirani ja kissani rokotettavana kylämme vanhalla eläinlääkärillä joka on jo eläkkeellä mutta luvat kuitenkin vielä! Ja siellä rokotukset ovat 10-20euroa! Mutta kun eläimeni sairastuu niin toki käännyn "kunnon" eläinlääkärin puoleen!

Äänestä

Ihan normaalihinta, Jyväskylässä maksaa tota luokkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stede kirjoitti:

onko kukaan keskiuudeltamaalta kokeillut jär-vet palvelua.

minä olen ja oli viimeinen kerta.

rokotuspiikki maksoi 60 euroa eli 350mk

rokotuspiikki!!!

toimenpidemaksu 19 ekee
poliklinikkamaksu samanverran
ja ite piikki muutaman euron.
ja sit oli muita pikku kuluja!

muutama kilometri haarajoelle päin on toinen eläinlääkäriasema ja se teki kahden koiran hoidot 57 ekee. sis tarkastukset 4 piikkiä lääke (suolistoperäinen tulehdus) jot järvet ei läytönyt


onko tuo 60 ekee rokotteesta kova hinta??

salossa samn tekee 25-30 ekee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu