Harrastaja

Mielestäni harrastaja viljeliöiden tuet voisi lopettaa kokonaan ja antaa vain niille jotka tästä ammatista ottavat todella elantonsa.Ei kait paperijoukokaan saisi tukea jos hän rupeaisi sumopainia harrastamaan,olisi tyydyttävä vaatimattomaan palkkaan.
845429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä!

Äänestä

Näyttää siltä, että kohta kukaan ei tästä ammatista saa täyspäivästä toimeentuloa.
Ollaan sitten kaikki harrastelijoita.
Tuolla logiikalla voitais vaikka katsoa millä ammattiryhmällä on työttömyyttä ja sitten pudotetaan niitten palkkaa ensin vaan 50%.
Ja näille ei tietenkään sitten makseta työttömyyskorvausksia.

Äänestä
  • Ihan asiaa. Ahkeruus, tuo aikamme kamala vitsaus on kitkettävä pois. Tukea on maksettava sitä enemmän mitä vähemmän sen eteen tekee.

    Äänestä

  • JOre kirjoitti:

    Ihan asiaa. Ahkeruus, tuo aikamme kamala vitsaus on kitkettävä pois. Tukea on maksettava sitä enemmän mitä vähemmän sen eteen tekee.

    Ahkeruus ja ahneus ovat eri asioita. Kyllä harrastaja on sen huomannut miten helppoa näennäisviljely on. Harrastus on harrastus.
    Tietääkseni eu alueen suurin maataloustuen nostaja on englannin kuningashuone.

    yleensä eniten töitä ainakin kun karjatiloista puhutaan ja toisaalta juuri karjaa ei voi osa-aikaisesti hoitaa.
    Joten olen samaa mieltä, että ahkeruudesta rangaistaan, kun kaikki tuet maksetaan pellon kautta.

    Äänestä

  • Viljeliä kirjoitti:

    "Ahkeruus ja ahneus ovat eri asioita."
    -Aika hassua sanoa noin, kun on juuri käytännössä vaatinut itselleen kaikkien-niiden-muitten-tukien lisäksi myös osa-aikaisviljelijöiden tuet... Mietipä hiljaan itseksesikin sitä eroa ahkeruuden ja ahneuden välillä...

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    yleensä eniten töitä ainakin kun karjatiloista puhutaan ja toisaalta juuri karjaa ei voi osa-aikaisesti hoitaa.
    Joten olen samaa mieltä, että ahkeruudesta rangaistaan, kun kaikki tuet maksetaan pellon kautta.

    Investointituet kait säilyy. Niitä ei saa käytännössä muut kuin karjamiehet. Ne ovat todella iso osa tukirahoista. Myös lomitus on yksi suurimmista osuuksista tukirahoja ja yllätysyllätys sen vie pelkästään karjatilat. Ei noita olla tilatukeen siirryttäessä poistamassa.

    Voidaan tietenkin aiheellisesti kysyä, onko se oikein? Miksi karjatilan tulee saada investointitukea mm eläimiä ostaessaan. Kun ne aikanaan myydään teuraaksi niistä saa täyden hinnan, myös sen tuetun osan. Navetta rakentamisessa on saanut enemmän tukea mitä rahamenoja on ollut navetan tekemisestä. Tuen on saanut kustannusarvion perusteella, ei toteutuneista kuluista ja kustannusarvioita on osattu laatia. Olen kuullut muutamien vertailleen paljonko investoinnissa jäi voitolle. Nykyään tuo on onneksi muuttunut.

    Mikseí viljankuivaajaan saa tukea? tai puimuriin? tai siemenpakkaamoon. Rehulatoon karjatila saa ja lähes kaikkeen mitä vain päähän pälkähtää.

    Vijaa viljellessään karjatilan pitää saada paljon suurempi tuki kuin sellaisen joka viljelee viljaa päätyökseen.

    Ja nyt sitten tämän keskustelun aloittaja itkee taas kun joku muukin saa vielä jotain pieniä rippeitä, kaikkimulleheti miehiä.

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    niitä saat maan ostoon sekä korjuukoneiden hankintaan, esim sokerijuurikkaan ja perunan nostokoneet listaa voisi jatkaa loputtomiin.
    Karjamiehet maksaa lomituksen myel-maksuissaan ja mikset itse ryhdy karjanpitäjäksi, niin voit hankkia tuetut navetat sun muut, niin ei tartte niitä kadehtia, jotka tekee 360 päivää vuodesta töitä.

    rupia sinäkin karjamieheksi. jos luulet että autuus löytyy investointituista.
    karjatilallisen elämähän on niin auvoista.
    tuskin niitä navetoita joka vuosi rakennetaan. taitaa kaikki karjaukot ja akat olla pankin kans naimisissa.
    viljatilalla voit lähteä reissuun miten haluat kylvöjen ja puintien välissä. karjatilallinen ei.

    Äänestä

  • old_profile_30039 kirjoitti:

    Tämä on nykyaikaa !

    Maatiloilla on lypysykoneet ja robotit hoitamassa eläimiä ja ne on maksettu investointi rahalla. Ja jos robotit hajoaa niin ne soittaa itse lomattajan tai huoltomiehen paikalle. Meidänkin lomapaikan naapurissa eivät taida itse käydä siellä navattassa koskaan, kun ei valoja ainakaan näy.

    Äänestä

  • Misu kirjoitti:

    kaikki karjatilat eivät ole lypsykarjatiloja tiedoksi vaan. arvaappa paljonko se korjausmies maksaa. ja lomittajasta maksat kans.ja taitaa olla se navetta tyhjä jos ei valoja oo. ja robotit ei osaa niitä lehmiä hoitaa. lypsyn ainoastaan.

    Äänestä

  • investointitukiasi kirjoitti:

    niitä saat maan ostoon sekä korjuukoneiden hankintaan, esim sokerijuurikkaan ja perunan nostokoneet listaa voisi jatkaa loputtomiin.
    Karjamiehet maksaa lomituksen myel-maksuissaan ja mikset itse ryhdy karjanpitäjäksi, niin voit hankkia tuetut navetat sun muut, niin ei tartte niitä kadehtia, jotka tekee 360 päivää vuodesta töitä.

    En saa perunannostokoneen ostoon, enkä juurikkaan nostokoneen ostoon. Ei ole ko kasveja eikä maat oikein sovellu sellaiseen. En ole koskaan saanut maanostoonkaan, maatalouden ulkopuoliset ansiotulot on rajanneet tukioikeuden pois. Hassua ettei mitkään muut tulot vaikuta. Vaikkapa maatalouden liitännäielinkeinona oleva firma ei rajoita investointitukia tai isot pääomatulot tai metsätulot. Vain sivutoimiset ansiotulot ovat estäneet investointitukia. Tämä on saattanut viimeaikoina muuttua, en ole juuri selvittänyt.

    Viljakoneiden uushankintaan tarvitsisin mutta en saa.

    Myel maksuissako te maksatte lomitukset hahhah. Kansalliset tuet kuitenkin niihin menee valtaosin. Edelliset maatalouden tupo-neuvotteluissa sovitut korotukset meni kokonaan yhteen lisä lomapäivään karjatiloille ja viime neuvotteluissakin MTK yritti pistää kaikki korotussrahat kahteen lisäpäivään mutta valtiovalta ei enää suostumut, tuli vaan yksi lisäpäivä.

    Keskustelu alkoi siitä kun joku karja ihminen vaati sivutoimisilta kaikkea tukea pois, kuten he yleensä haluavat kaiken itselleen muilta. Joten minusta kadehtimisesta ei kannata syyttää minua, minä vaan tuon esiin jotta te saatte jo nyt lähes kaiken. kansallisesti maksetuista maataloustista ei juuri mitään mene muille kuin karjamiehille.

    Siitä työmäärästä sanoisin, että te karjamiehet ette tiedä mitään oikeasta työnteosta. Koittakaa hoitaa iso tila sivutoimisesti oikean työpaikan lisäksi. Kukaan ei tyrkytä lisälomapäiviä tai lomituksia, ei tosin pyydetäkään, eikä kaiken maailman kansallisia tukia. Eivät notku sivutoimiset esson baarissa päiviä kuten näkyy karjatilallisilla olevan aikaa.

    Kaikenmaailman edustuskissanristiäisissä on aina ne karjamiehet, niillä on aikaa.

    Ei teistä kukaan tee 360 päivää vuodessa töitä. On teillä rehuaikana kiire mutta eipä sitten talvella ole. ei siellä navetalla kuitenkaan niin kauhean kauvaa päivässä mene tai jos menee niin kannattaa hakea lisää rahaa TE-keskukselta ja vähän koneellistaa.

    älä itse kadehdi niitä jotka eivät tee niinkuin sinä , ja päättävät olla laajentamatta maanviljelyään.

    Äänestä

  • monenlaista kirjoitti:

    älä itse kadehdi niitä jotka eivät tee niinkuin sinä , ja päättävät olla laajentamatta maanviljelyään.

    Ja mieti, kuka kadehtii ja ketä. Minä en halua karjamiehiltä mitään pois. Mutta samat edut kyllä haluaisin investointieni sujhteen ja haluaisin saman tuen vehnähehtaarilleni kuin naapurin karjatila, joka näennäisviljelee vehnää rajanaapurinani.

    Lomitusta en halua, vaikkakaan en ymmärrä miksei vaimoni äitiyslomalla voisi lomittaja tulla tekemään hänen puolestaan viljanajoa kuvaajaan koska naapurin puolella samassa tilanteessa kunnanmies ajaa viljat. No se ei ole minulle tärkeää selviän kyllä, olenhan tottunut selviämään ilman kaikenkattavaa turvaverkkoa.

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    En saa perunannostokoneen ostoon, enkä juurikkaan nostokoneen ostoon. Ei ole ko kasveja eikä maat oikein sovellu sellaiseen. En ole koskaan saanut maanostoonkaan, maatalouden ulkopuoliset ansiotulot on rajanneet tukioikeuden pois. Hassua ettei mitkään muut tulot vaikuta. Vaikkapa maatalouden liitännäielinkeinona oleva firma ei rajoita investointitukia tai isot pääomatulot tai metsätulot. Vain sivutoimiset ansiotulot ovat estäneet investointitukia. Tämä on saattanut viimeaikoina muuttua, en ole juuri selvittänyt.

    Viljakoneiden uushankintaan tarvitsisin mutta en saa.

    Myel maksuissako te maksatte lomitukset hahhah. Kansalliset tuet kuitenkin niihin menee valtaosin. Edelliset maatalouden tupo-neuvotteluissa sovitut korotukset meni kokonaan yhteen lisä lomapäivään karjatiloille ja viime neuvotteluissakin MTK yritti pistää kaikki korotussrahat kahteen lisäpäivään mutta valtiovalta ei enää suostumut, tuli vaan yksi lisäpäivä.

    Keskustelu alkoi siitä kun joku karja ihminen vaati sivutoimisilta kaikkea tukea pois, kuten he yleensä haluavat kaiken itselleen muilta. Joten minusta kadehtimisesta ei kannata syyttää minua, minä vaan tuon esiin jotta te saatte jo nyt lähes kaiken. kansallisesti maksetuista maataloustista ei juuri mitään mene muille kuin karjamiehille.

    Siitä työmäärästä sanoisin, että te karjamiehet ette tiedä mitään oikeasta työnteosta. Koittakaa hoitaa iso tila sivutoimisesti oikean työpaikan lisäksi. Kukaan ei tyrkytä lisälomapäiviä tai lomituksia, ei tosin pyydetäkään, eikä kaiken maailman kansallisia tukia. Eivät notku sivutoimiset esson baarissa päiviä kuten näkyy karjatilallisilla olevan aikaa.

    Kaikenmaailman edustuskissanristiäisissä on aina ne karjamiehet, niillä on aikaa.

    Ei teistä kukaan tee 360 päivää vuodessa töitä. On teillä rehuaikana kiire mutta eipä sitten talvella ole. ei siellä navetalla kuitenkaan niin kauhean kauvaa päivässä mene tai jos menee niin kannattaa hakea lisää rahaa TE-keskukselta ja vähän koneellistaa.

    palkkatyöhön ja viljan viljelyyn, ei ole työpäivä ainakaan rasittanut pituudella ja mikä mukavinta pitkästä aikaa myös oli jouluna ja juhannuksena lomaa ja sai vietettyä sitä laatu aikaa perheen kesken.

    Sivumennen kertoen tila ei ole eikä ollut keskiarvojen alapuolella.

    Äänestä

  • old_profile_30039 kirjoitti:

    kaikki karjatilat eivät ole lypsykarjatiloja tiedoksi vaan. arvaappa paljonko se korjausmies maksaa. ja lomittajasta maksat kans.ja taitaa olla se navetta tyhjä jos ei valoja oo. ja robotit ei osaa niitä lehmiä hoitaa. lypsyn ainoastaan.

    Kuten Loimaalla http://www.saunalahti.fi/biisonit/

    Äänestä

  • maidon tuotannosta kirjoitti:

    palkkatyöhön ja viljan viljelyyn, ei ole työpäivä ainakaan rasittanut pituudella ja mikä mukavinta pitkästä aikaa myös oli jouluna ja juhannuksena lomaa ja sai vietettyä sitä laatu aikaa perheen kesken.

    Sivumennen kertoen tila ei ole eikä ollut keskiarvojen alapuolella.

    No sittenhän kaikki on hyvin.

    Äänestä

  • Viljeliä kirjoitti:

    Ahkeruus ja ahneus ovat eri asioita. Kyllä harrastaja on sen huomannut miten helppoa näennäisviljely on. Harrastus on harrastus.
    Tietääkseni eu alueen suurin maataloustuen nostaja on englannin kuningashuone.

    huoneen suuret tuet perustuu hehtaareihin ei välttämättä viljelyyn kuten ei suomessakaan.

    Äänestä

Ja millähän oikeudella tuollaisia puhut??!!
Minä olen sivutoiminen viljelijä - en siis harrastelija ja en todellakaan harrasta näennäisviljelyä.( kuten monet päätoimiset viljelijät tekevät, esim. naapurini.)
Kalkitsen peltoja, lannoitan kunnolla, uusin siemenet ja korjaan sadot - ei siis tosiaankaan näennäis viljelyä.

Mielestäni sinun laisesi ovat vain laiskoja luusereita valittajia, joilla on liikaa aikaa, kun ette viitsi muuhun aikaa kuluttaa, ja toimeentulo pitäisi saada 1 - 2kk työstä.

Äläkä tule sanomaan minulle, etten ole oikea viljelijä. Minulla on viljelyksessä 116ha peltoa. Ja samalla toimin yrittäjänä, eikä minulla ole mitään ongelmia ehtiä hoitaa viljelykset ja yritykseni.

Joten älä väitä, että tuet kuuluvat vain sinunlaisillesi.

Äänestä
  • Sulle ei tuet kuuluisi.Olet vaan rahalle ahne.Miksi sinä loinen naapurin viljelijöitä haukut?Oletkos joku jeesus olevinasi?Onneksi täälläpäin ei ole tuollaisia selkäänpuukottajia.

    Äänestä

  • ..sinunlaisilta... kirjoitti:

    Sulle ei tuet kuuluisi.Olet vaan rahalle ahne.Miksi sinä loinen naapurin viljelijöitä haukut?Oletkos joku jeesus olevinasi?Onneksi täälläpäin ei ole tuollaisia selkäänpuukottajia.

    Paraskin sanomaan!!! Sinähän tässä rahan ahne olet, ja varsinainen parasiitti, kun muille kuuluvat tuet haluat itsellesi. Totta on, etten tukia tarvitsisi, mutta lain ja asetuksen mukaan ne kuuluvat myöskin minulle, ja olen myöskin niistä heti valmis luopumaan, kunhan tuet loppuu myös muiltakin tasapuolisuuden nimissä.

    Mitä naapureihin tulee - niin yksi monista päätoimisesti viljelyän harrastavista naapureista viljelee 62 hehtaaria, josta 9ha on omaa. Tää kaveri on juuri sellainen näennäsiviljelijä - ei ole kalkinnut yli kymmeneen vuoteen,(vuokramaita ei ollenkaan) käyttänyt samaa siementä vuosikaudet ja lannottaa tuskin ollenkaan ja jättää lohkoista puimatta noin puolet, ettei tulisi paljoa kuivattavaa. Ja tällaisille tyypeille pitäis vielä maksaa tukiakin. Ehdottomasti pitäisi poistaa tuet tollasilta tyypeiltä. Ja myöskin kaikilta vuokramailta. Tuet ei torppareille kuulu.

    Minä viljelen omia maitani, ja nostan MINULLE kuuluvat tuet niin kauan kuin niitä riittää ja maksetaan, ja jos ne loppuu, niin annan kasvaa vaikka sitten horsmaa. Ja onhan sitä sitten tossa kunnollinen vajaa kuudensadan hehtaarin omakotitalo tontti.

    Mitä sinuun tulee, niin sinä olet varmaan joku säälittävä köyhä C-alueen vuokraviljelijä, jolla on omaa peltoa jokunen kymmenen hehtaaria ja loput 100 vuokrattu kusettamalla ihmisiä ympäri pitäjää. Yritä sinäkin tehdä jotain hyödyllistä vajaan parinkuukauden viljelyn lisäksi, niin ei tarvitsisi yrittää rohmuta toisille kuluvia tukia.

    Sinulle lisää hammastenkiristelyä. Maatalouden voitto oli 2005 verotuksessa 77 053,8€ . No tostahan otetaan tietysti vielä verot pois, mutta kyllä siitä mukavasti käteenkin jää.
    Lisäksi vielä on tulot metsistä ja tulot mitkä nostan yrityksestäni. Eli tuet eivät tosiaankaan ole välttämättömiä minulle, mutta MINULLE ne kuuluvat yhtälailla kuin muillekin.

    Äänestä

  • MAANVILJELIJÄ kirjoitti:

    Onko kusi noussut päähän, kun täällä esittelet tulotietojasi ja pinta-alojasi...?

    Äänestä

  • päässä? kirjoitti:

    Onko kusi noussut päähän, kun täällä esittelet tulotietojasi ja pinta-alojasi...?

    Ihan sinun kiusaksesi ne ilmoitin! Ja koska en todellakaan arvosta vuokraviljelijöitä, vaan oikeita viljelijöitä, jotka omistavat peltonsa.
    Ja ennenkaikkea siksi, kun aina valitetaan, että viljely ei kannata.
    Minun kohdallani tuo ei ainakaan pidä paikkaansa. Minä saan ainakin omasta mielestäni erittäin hyvän tulon vajaan parinkuukauden työstä, enkä todellakaan edes kehtaa ruikuttaa tuista mitään.
    Pistää vaan niin vihaksi tuollaiset, jotka yrittävät rohmuta muilta kaikille kuuluvia tukia.

    Ja jos näin päätettäisiin, että tuet saa ainoastaan päätoiminen, niin minä lopetan heti toimitusjohtajan työni yrityksessäni, ja nostelen pelkästään pääomatuloja, sekä viljelen päätoimisesti. Onko sinun mielestäsi sitten parempi homma? No minullehan se tulee paljon halvemmaksi, kun saan nostaa tuloni halvan pääomaveron mukaan. Ei siis ongelma.

    Toinen asia sitten on se, että juuri tämä vuokraviljely on yksi syistä, jotka vie kannattavuutta - ensimmäisinä nämä suuret vuokrat. Ja nämä ruikuttavat näennäis viljelijäthän ovat aivan toinen asia.(ensi syksynä teen varmasti useampia ilmoituksia TE - keskukseen näistä näennäisviljelijöistä)

    Joten viljellään vain omia maita, jotka esi-isät ovat ammoisina aikoina saaneet. Jos ei niitä satu tarpeeksi löytymään, niin mene kuule kysymään lähimmältä isännältä renginpaikkaa.

    Isännät ovat isäntiä ja torpparit - renkejä.

    Haluaisin aluksi huomauttaa, etten ole tuo kirjoittaja, joka vastasi aluksi viestiisi, en siis se, joka sanoi, etteivät tuet kuulu sinunlaisillesi.

    Enpä ole ennen kuullut, että myös täällä maanviljelysyhteisöissä on tuollainen hierarkia: suurviljelijät ovat johtajia ja pienviljelijät renkejä... -Huh huh!

    Haluaisin kernaasti kuulla, mitä pahaa on vuokraviljelijöissä? Onko se sinulta pois, jos toinen saa vuokrattua maata naapurilta? Vai annetaanko ennemmin peltojen pusikoitua?

    Mainitsit käsitteen "oikea viljelijä" tekstissäsi. Oletko mielestäsi oikea viljelijä? Onko sivutoiminen viljelijä oikea viljelijä? -Ei minusta ainakaan.

    Olenko kateellinen?
    -En todellakaan - enkä varsinkaan tuosta asenteesta...

    Äänestä

  • Ja palautetta... kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ole suinkaan loukata sinua. Toivottavasti et saa sitä käsitystä kirjoituksestani, minulla on vain tapana kirjoittaa varsin "tulikiven katkuisia" kirjoituksia...

    Äänestä

  • MAANVILJELIJÄ kirjoitti:

    Ihan sinun kiusaksesi ne ilmoitin! Ja koska en todellakaan arvosta vuokraviljelijöitä, vaan oikeita viljelijöitä, jotka omistavat peltonsa.
    Ja ennenkaikkea siksi, kun aina valitetaan, että viljely ei kannata.
    Minun kohdallani tuo ei ainakaan pidä paikkaansa. Minä saan ainakin omasta mielestäni erittäin hyvän tulon vajaan parinkuukauden työstä, enkä todellakaan edes kehtaa ruikuttaa tuista mitään.
    Pistää vaan niin vihaksi tuollaiset, jotka yrittävät rohmuta muilta kaikille kuuluvia tukia.

    Ja jos näin päätettäisiin, että tuet saa ainoastaan päätoiminen, niin minä lopetan heti toimitusjohtajan työni yrityksessäni, ja nostelen pelkästään pääomatuloja, sekä viljelen päätoimisesti. Onko sinun mielestäsi sitten parempi homma? No minullehan se tulee paljon halvemmaksi, kun saan nostaa tuloni halvan pääomaveron mukaan. Ei siis ongelma.

    Toinen asia sitten on se, että juuri tämä vuokraviljely on yksi syistä, jotka vie kannattavuutta - ensimmäisinä nämä suuret vuokrat. Ja nämä ruikuttavat näennäis viljelijäthän ovat aivan toinen asia.(ensi syksynä teen varmasti useampia ilmoituksia TE - keskukseen näistä näennäisviljelijöistä)

    Joten viljellään vain omia maita, jotka esi-isät ovat ammoisina aikoina saaneet. Jos ei niitä satu tarpeeksi löytymään, niin mene kuule kysymään lähimmältä isännältä renginpaikkaa.

    Isännät ovat isäntiä ja torpparit - renkejä.

    En arvosta sentinkään edestä tuollaista periaatetta: "Minkä esi-isät ovat joskus saaneet"
    Vielä kehut tuloillasi, kun ei ole mitään kustannuksia maasta.

    Suuret vuokrat ovat tietysti ongelma, eli tuet valuvat taas kaupunkeihin vuokrina.
    Mutta eiväthän ne vie sinun kannattavuuttasi, sinullehan kelpaa vain esi-isänmaa:)

    Taidat olla tyhjätasku paskanjauhaja.Sulla on sairas ajatusmaailma.Onneksi et ole naapurini.Tuollaisen kusipään kanssa naapurina olo voisi olla perin hankalaa.

    Äänestä

  • Haastaja kirjoitti:

    Sinä ainakin olet kateellinen, kun sanot että kehuskelen. Tulot ilmoitin vain siksi, että nähdään myös se että viljely on kannattavaa, jos asiat hoidetaan oikealla tavalla. Eli satotasoo ja laatuun panostetaan, eikä lähdetä kuluttamaan rahaa mielettömiin vuokriin,(tälläkin alueella vuokrat keskimäärin300€/ha) eikä tarpeettomiin kone - ja muihin hankintoihin.

    Omalle syntyperälleni en mitään voi. Meidän sukutilamme ensimmäiset viralliset paperit on 1460 luvulta, mutta perimätiedonmukaan täällä ollaan oltu jo vuosisatoja ennemmin. Tila on ollut kokoajan sukuni omistuksessa, ja tila on mennyt aina isältä pojalle ja tulee ainakin vielä seuraavan sukupolven menemään.

    Ja olen erittäin ylpeä suvustani, sekä siitä että olen sukutilani 27. isäntä suoraan alenevassa polvessa.
    "Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuutta"

    Äänestä

  • Ja palautetta... kirjoitti:

    Haluaisin aluksi huomauttaa, etten ole tuo kirjoittaja, joka vastasi aluksi viestiisi, en siis se, joka sanoi, etteivät tuet kuulu sinunlaisillesi.

    Enpä ole ennen kuullut, että myös täällä maanviljelysyhteisöissä on tuollainen hierarkia: suurviljelijät ovat johtajia ja pienviljelijät renkejä... -Huh huh!

    Haluaisin kernaasti kuulla, mitä pahaa on vuokraviljelijöissä? Onko se sinulta pois, jos toinen saa vuokrattua maata naapurilta? Vai annetaanko ennemmin peltojen pusikoitua?

    Mainitsit käsitteen "oikea viljelijä" tekstissäsi. Oletko mielestäsi oikea viljelijä? Onko sivutoiminen viljelijä oikea viljelijä? -Ei minusta ainakaan.

    Olenko kateellinen?
    -En todellakaan - enkä varsinkaan tuosta asenteesta...

    "Enpä ole ennen kuullut, että myös täällä maanviljelysyhteisöissä on tuollainen hierarkia: suurviljelijät ovat johtajia ja pienviljelijät renkejä"

    -Täytyy vähän kyllä vetää takaisinpäin - tuli vähän turhan tiukasti sanottua. Tässä meidän seudulla nyt sattuu vaan olemaan useampia vuokraviljelijöitä, jotka yrittävät käyttää jos jonkinlaisia juonia vuokrasopimuksen saadakseen. Eli siis valehtelua, pettämistä ja kiristämistä.

    Tässä aivan lähellä toimii maanviljelijöinä myös äitini kaksi veljeä ja serkku, sekä isäni veli sekä serkkuni. Ja yhteensä meillä on noin 700ha peltoa. Mitä tekevätkään nämä viisi keskenään kilpailevaa vuokraviljelijää - käyvät säännöllisesti meiltä kaikilta kyselemässä peltoja vuokralle ja yrittävät saada meidät toisiamme vastan, ja yrittävät pistää kapuloita rattaisiin minkä kerkiävät.
    Paras esimerkki on tässä: Minulla on sopimus viljan myyynistä sukulaiseni karjatilalle - Viljat varastoin minä ja hän itse tarpeen mukaan kuljettaa viljan - joten siis säästän huomattavia summia vuositasolla rahdeista. No tämä yksi vuokra ehdokas oli mennyt sanomaan hänelle, että ensi keväästä alkaen olen vuokrannut pellot hänelle, ja että sopimukseni siirtyy vuokrauksenmukana hänelle, ja hän ottaa jos jonkinlaisia lisähintoja, tai ei sukulaismieheni enää saa viljaa, vaan hän pistää luomulle ja jättää korjaamatta. Kehtas vileä yrittää sukulaismieheltäni ottaa niemeä sopimuksen siirtoon, no ei onneksi onnistunut.

    Ja mikä parasta, en todellakaan ollut luvannut hänelle enkä muille peltojani - vaan sanoin, että en vuokraa mistään hinnasta

    Voitte arvata, että tästä koitui ongelmia.

    Samanlaisia mulkkuja ovat nämä neljä muutakin
    vuokraviljelijää.
    No onhan niitä varmasti kunnon vuokraajiakin, mutta näistä kokemuksista on tullut vaan niin mitta täyteen. Ja näistä näennäisviljelijöistä tosiaan tehdään ens kesänä ilmoitukset TE-keskukseen.

    "Mainitsit käsitteen "oikea viljelijä" tekstissäsi"

    - Olen henkeen ja vereen maanviljelijä. Käytän kaiken liikenevän ajan maatalouteen liittyvän tietotaitoni kehittämiseen. Ja minua ei yksinkertaisesti ole koskaan mikään muu asia maanviljelyksenlisäksi kiinnostanutkaan.
    Ja yrityksenikin perustin aikanaan, koska täytyi jotain tehdä senaikaa, että tuli oman isännyyteni vuoro. Yrityksestäni on kasvanut keskisuuri ja hyvinmenestynyt vientifirma, josta saaduila tuloilla maksoin sukupolvenvaihdokseni, ja hankin kunnolliset uudet koneet. Ilman sitä en olisi mitenkään pystynyt lunastamaan tilaa.

    Ja sitä paitsi suurin osa tuntemistani viljelijöistä, on oikeita sivutoimisia viljelijöitä, joiden tilat ovat sitä luokkaa, että toimeentulon saisi pelkästä viljelystä. Mutta kun ovat yritteliäitä ja useimmat vielä korkeasti koulutettuja ihmisiä,(serkkupoikani on lääketieteen tohtori ja toinen enoni on lentokapteeni) niin eiköhän sitä pitäisi olla vapaus tehdä se kymmenkunta kuukautta vuodessa mitä haluaa. Ne tuet kun eivät kuitenkaan ole mitään sosiaaliavustuksia.

    Äänestä

  • Bee-alue kirjoitti:

    Taidat olla tyhjätasku paskanjauhaja.Sulla on sairas ajatusmaailma.Onneksi et ole naapurini.Tuollaisen kusipään kanssa naapurina olo voisi olla perin hankalaa.

    Et sinäkään niin järin terveeltä vaikuta.
    Ja tosiaan nyt olen tyhjätaskutasku, tyhjennän taskut aina kotiin tultuani;)

    "Tuollaisen kusipään kanssa naapurina olo voisi olla perin hankalaa."

    - Tuskinpa se niin hankalaa olisi, jos vaan et olisi niin kateellinen. Tosin tuon tyyppinen pöpi kuin sinäkin olet, ei varmasti lähelleni pääsisi edes muuttamaan.(Lähin naapuri 1,5km päässä)

    Äänestä

  • MAANVILJELIJÄ kirjoitti:

    "Enpä ole ennen kuullut, että myös täällä maanviljelysyhteisöissä on tuollainen hierarkia: suurviljelijät ovat johtajia ja pienviljelijät renkejä"

    -Täytyy vähän kyllä vetää takaisinpäin - tuli vähän turhan tiukasti sanottua. Tässä meidän seudulla nyt sattuu vaan olemaan useampia vuokraviljelijöitä, jotka yrittävät käyttää jos jonkinlaisia juonia vuokrasopimuksen saadakseen. Eli siis valehtelua, pettämistä ja kiristämistä.

    Tässä aivan lähellä toimii maanviljelijöinä myös äitini kaksi veljeä ja serkku, sekä isäni veli sekä serkkuni. Ja yhteensä meillä on noin 700ha peltoa. Mitä tekevätkään nämä viisi keskenään kilpailevaa vuokraviljelijää - käyvät säännöllisesti meiltä kaikilta kyselemässä peltoja vuokralle ja yrittävät saada meidät toisiamme vastan, ja yrittävät pistää kapuloita rattaisiin minkä kerkiävät.
    Paras esimerkki on tässä: Minulla on sopimus viljan myyynistä sukulaiseni karjatilalle - Viljat varastoin minä ja hän itse tarpeen mukaan kuljettaa viljan - joten siis säästän huomattavia summia vuositasolla rahdeista. No tämä yksi vuokra ehdokas oli mennyt sanomaan hänelle, että ensi keväästä alkaen olen vuokrannut pellot hänelle, ja että sopimukseni siirtyy vuokrauksenmukana hänelle, ja hän ottaa jos jonkinlaisia lisähintoja, tai ei sukulaismieheni enää saa viljaa, vaan hän pistää luomulle ja jättää korjaamatta. Kehtas vileä yrittää sukulaismieheltäni ottaa niemeä sopimuksen siirtoon, no ei onneksi onnistunut.

    Ja mikä parasta, en todellakaan ollut luvannut hänelle enkä muille peltojani - vaan sanoin, että en vuokraa mistään hinnasta

    Voitte arvata, että tästä koitui ongelmia.

    Samanlaisia mulkkuja ovat nämä neljä muutakin
    vuokraviljelijää.
    No onhan niitä varmasti kunnon vuokraajiakin, mutta näistä kokemuksista on tullut vaan niin mitta täyteen. Ja näistä näennäisviljelijöistä tosiaan tehdään ens kesänä ilmoitukset TE-keskukseen.

    "Mainitsit käsitteen "oikea viljelijä" tekstissäsi"

    - Olen henkeen ja vereen maanviljelijä. Käytän kaiken liikenevän ajan maatalouteen liittyvän tietotaitoni kehittämiseen. Ja minua ei yksinkertaisesti ole koskaan mikään muu asia maanviljelyksenlisäksi kiinnostanutkaan.
    Ja yrityksenikin perustin aikanaan, koska täytyi jotain tehdä senaikaa, että tuli oman isännyyteni vuoro. Yrityksestäni on kasvanut keskisuuri ja hyvinmenestynyt vientifirma, josta saaduila tuloilla maksoin sukupolvenvaihdokseni, ja hankin kunnolliset uudet koneet. Ilman sitä en olisi mitenkään pystynyt lunastamaan tilaa.

    Ja sitä paitsi suurin osa tuntemistani viljelijöistä, on oikeita sivutoimisia viljelijöitä, joiden tilat ovat sitä luokkaa, että toimeentulon saisi pelkästä viljelystä. Mutta kun ovat yritteliäitä ja useimmat vielä korkeasti koulutettuja ihmisiä,(serkkupoikani on lääketieteen tohtori ja toinen enoni on lentokapteeni) niin eiköhän sitä pitäisi olla vapaus tehdä se kymmenkunta kuukautta vuodessa mitä haluaa. Ne tuet kun eivät kuitenkaan ole mitään sosiaaliavustuksia.

    Jos tilanne on noin ikävä siellä päin, se tekee kyllä asenteestasi ymmärrettävämmän. Täällä ovat onneksi vuokraviljelijätkin suhteellisen rehtiä porukkaa.
    Kyllä täytyy sanoa, että kieroa porukkaa siellä päin, mutta ei pidä muutaman mätämunan takia kaikkia vuokraviljelijöitä tuomita.

    Äänestä

  • MAANVILJELIJÄ kirjoitti:

    Sinä ainakin olet kateellinen, kun sanot että kehuskelen. Tulot ilmoitin vain siksi, että nähdään myös se että viljely on kannattavaa, jos asiat hoidetaan oikealla tavalla. Eli satotasoo ja laatuun panostetaan, eikä lähdetä kuluttamaan rahaa mielettömiin vuokriin,(tälläkin alueella vuokrat keskimäärin300€/ha) eikä tarpeettomiin kone - ja muihin hankintoihin.

    Omalle syntyperälleni en mitään voi. Meidän sukutilamme ensimmäiset viralliset paperit on 1460 luvulta, mutta perimätiedonmukaan täällä ollaan oltu jo vuosisatoja ennemmin. Tila on ollut kokoajan sukuni omistuksessa, ja tila on mennyt aina isältä pojalle ja tulee ainakin vielä seuraavan sukupolven menemään.

    Ja olen erittäin ylpeä suvustani, sekä siitä että olen sukutilani 27. isäntä suoraan alenevassa polvessa.
    "Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuutta"

    Sinulla on siis peltoa 116Ha?.Maatalouden tuloksi ilmoitit n.77000€.Tukia olet saanut tuolle alalle n.58000€.163€ on plus-merkkinen tulosi/hehtaari.Aika heikko tulos.Eli ei ole satotaso/tuotantopanokset kohdallaan.Anteeksi vain.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Lueppa uudestaa. Taisit ymmärtää väärin.

    Tilani sijaitsee B-alueella jossa tuet ovat:
    CAP 221€/ha, LFA 218€/ha, Ympäristötuki 107€/ha, Kansallinentuki 4€/ha - eli siis yhteensä 550€/ha
    116 * 550€ = 63 800€ ja lisäksi kesantoa on 23ha - Kesannon tuet ovat CAP 160€/ha ja LFA 218€/ha yhteensä siis 378€/ha 23 * 378€ = 8 694E

    Tuet yhteensä 72 494€

    Vilja tulot ovat:
    ohraa 43ha 236t
    kauraa 48ha 278t
    vehnää 25ha 137t

    ohran hinta 101€/t 236 * 101 = 23 836€
    kauran hinta 102€/t 278 * 102 = 28 356€
    vehnän hinta 100€/t 137 * 100 = 13 700€
    yht.= 65 892€

    Tuet viljatulot 138 386€

    Menot:
    lannoitteet 25 135€
    siemenet 5 712,2€
    kasvinsuojelu 3 263€
    kalkitus 9 856€
    nafta 6 786€
    vakuutukset 7 286
    muut erittelemättömät kulut 3 294€
    yht. 61 332,2€

    Tulot - vähennykset = 77 053,8€ ja tästä sitten verot pois.

    Mielestäni tämä on ihan kohtuullinen liikevoitto.
    Se tekee 664€/ha - eikä mitään 163€/ha kuten laskeskelit.
    Asiahan olisi tietenkin vähän toinen jos olisi velkaa, mutta minulla ei sitä onnekseni edes verotussyistä ole.

    Tulothan tulevat olemaan tänä vuonna suuremmat, koska ei tule kuluja kalkituksesta,(seuraavan kerran kalkitse seitsemän vuoden kuluttua) eikä siemenistä,(seuraava siemen uudistus kolmen vuoden kuluttua) ja tänä vuonna myöskin lannoitan vähemmän, koska ajan sukulaismiehen navetasta lietelantaa pelloilleni, joten kulut pienenevät aikalailla, ja osittain siirryn suorakylvöön. Lisäksi otan 12ha kesantoa viljelykseen. Joten tulot ovat noin 32 000€ korkeammat, tosin kulut kasvinsuojelun osalta nousevat noin 2000€.

    Ja mitä tulee ammattitaitoon - niin väittäisin olevani ammattitaitoinen viljelijä. Esim. muilla täälläpäin sadot ovat järjestäin n. 1500-2500kg pienemmät hehtaarilta ja hehtolitrapainot ja sakoluku ovat myöskin pienemmät.
    Pelkästään jo suurempien satojenkin ansiosta tulot ovat 17 400€ - 29 000€ korkeammat kuin muilla vastaavilla viljelijöillä täälläpäin.

    Joten kyllä vähän ihmettelen, kun väität - että sato/tuotantopanos eivät ole kohdallaan.

    Anteeksi,en osannut tarpeeksi hyvin selventää asia.Yritän nyt uudelleen.Keskiarvona laskin tuota tukea 500€/Ha.Tuo 163€ syntyi siten,että verotettavasta tulostasi vähensin tuen osuuden;se kertoo,miten paljon itse viljalla teit plus-merkkistä tulosta.Eli kun viljan myynnistä vähennät tuotantopanokset,niin tuo summa jää aika pieneksi.
    Näköjään nuo tuet arvioin liian mataliksi.Eihän tuosta jää viittäkään tonnia euroissa koko vilja-alalle,kun suorittaa tuon ylläolevan laskutoimituksen.

    muistaa että osa kuluista tulee oli satotaso mikä tahansa. Hyvällä satotasolla lähinnä on siis se vaikutus ettei tuista tarvitse maksaa viljelyn muuttuvia kuluja.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Anteeksi,en osannut tarpeeksi hyvin selventää asia.Yritän nyt uudelleen.Keskiarvona laskin tuota tukea 500€/Ha.Tuo 163€ syntyi siten,että verotettavasta tulostasi vähensin tuen osuuden;se kertoo,miten paljon itse viljalla teit plus-merkkistä tulosta.Eli kun viljan myynnistä vähennät tuotantopanokset,niin tuo summa jää aika pieneksi.
    Näköjään nuo tuet arvioin liian mataliksi.Eihän tuosta jää viittäkään tonnia euroissa koko vilja-alalle,kun suorittaa tuon ylläolevan laskutoimituksen.

    Anteeksi etten heti ymmärtänyt - johtuisikohan väsymyksestä;)

    2005 viljasta saatavaa tuloahan rasittivat aika rankasti tuo kalkitseminen, ja siemen hankinnat, sekä tuo suuri lainnoitus määrä(viimevuonna lietelannat menivät serkkupojan pelloille)

    Ja jos näennäisviljelisi, kuten nämä jotkut naapurit - niin lannoitekulut tippuisivat lähes nollaan, kasvinsuojelu nollaan, siementä ei uusittaisi ollenkaan, ja satokin korjattaisiin vain noin puolelta pinta-alasta. Itse viljan tulothan romahtavat, mutta vastaavasti kulut pienenevät liki kaksi kolmasosaa. Ja lopputuloksena on merkkinen tulos (mutta ei viljan osalta)murto-osalla työstä ja panostuksesta, jota oikeassa viljelyssä tarvitaan. Minun moraalini ei tuollaiseen toimintaan kykene - kun tuotetun viljan laatukaan ei meinaa kelvata edes eläinten rehuksi. Ja tätähän harrastetaan ainakin täälläpäin enenevässä määrin.

    Mutta kuitenkin tuetkin ovat tuloa - eivät tosin ole liikevaihtoa.

    Mutta ajatellaampa viljatiloja yleensäkin - aika harvalla jää tulot plussanpuolelle, jos ei lasketa tukia mukaan.

    Tässähän olisi tukien vastustajille vähän esimerkkiä siitä - miten tilan tulot muodostuvat, ja mitenkä mahdotonta pelkkä viljely ilman tukia on. Ja kyseessähän kuitenkin on suomen mittapuussa isotila, jonka ilman tukia oleva huono tulos on kuitenkin sieltä parhaasta päästä.

    Äänestä

  • MAANVILJELIJÄ kirjoitti:

    Sinä ainakin olet kateellinen, kun sanot että kehuskelen. Tulot ilmoitin vain siksi, että nähdään myös se että viljely on kannattavaa, jos asiat hoidetaan oikealla tavalla. Eli satotasoo ja laatuun panostetaan, eikä lähdetä kuluttamaan rahaa mielettömiin vuokriin,(tälläkin alueella vuokrat keskimäärin300€/ha) eikä tarpeettomiin kone - ja muihin hankintoihin.

    Omalle syntyperälleni en mitään voi. Meidän sukutilamme ensimmäiset viralliset paperit on 1460 luvulta, mutta perimätiedonmukaan täällä ollaan oltu jo vuosisatoja ennemmin. Tila on ollut kokoajan sukuni omistuksessa, ja tila on mennyt aina isältä pojalle ja tulee ainakin vielä seuraavan sukupolven menemään.

    Ja olen erittäin ylpeä suvustani, sekä siitä että olen sukutilani 27. isäntä suoraan alenevassa polvessa.
    "Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuutta"

    tila muun yrityksen tuloilla ja koneet samaten.
    Erikoista logiikkaa. Samaan hengenvetoon haukut ylisuuret konehankinnat ja vuokranmaksut ja samalla sanot, ettet olisi pystynyt hankkimaan tilaasi maatalouden tuotoilla????
    Kukahan nyt maksaakaan isoja vuokria???

    Äänestä

  • hankkia kirjoitti:

    No toinen vaihtoehtohan olisi ollut odottaa - että perin tilan vanhempieni kuoltua. Sekös sitten olisi ollut parempitapa?

    Kun -98 teimme sukupolvenvaihdoksen, niin silloin vaihdoin kaikki koneet kerralla uusiksi, ja ne varmastikin kestävät isännyyteni ajan hyvän huolenpidon ansiosta.

    Ja tosiaan nuo ylisuuret konehankinnat - aikalailla kyllä naurattaa sellainen, kun hankitaan 4m suorakylvökone tilalle, jossa on pienet ja hajallaan olevat lohkot ympäri kylää ja pinta-alaa jotain 30ha, tai 3000- sarjan sampon hankinta 70ha puimiseen, tai hankitaan uusi 170hp traktori, kun sata heppainenkin riittäisi, tai kuten naapurissa - hankittiin Mepun 240 hehtolitran vaunukuivuri 23ha pinta-alaa varten.
    Tässä oli vain muutamia esimerkkejä siitä, että taloudenhoidosta ei ole joillain mitään käsitystä, ainoat syyt hankintoihin ovat kateus ja halu näyttää että rahaa on - vaikka todellisuudessa ollaan aika ahtaalla. Eiköhän tällainen toiminta hyödytä ainoastaan konekauppoja.

    Ja nuo ylisuuret vuokrat - eiköhän ole aivan järjetön maksaa jotain 300€/ha (täälä maksettu huippu vuokra 470€/ha) vain siksi, että saa tehtyä kiusaa varsinaisille viljelijöille. Taas yksi hyvä esimerkki: naapurikunnassa eräs tuttavani viljelee noin 95ha ja erään hänen peltolohkonsa sisällä on vajaan kahden hehtaarin suuruinen vaikean muotoinen pellonläntti, jota hän viljeli vuoteen 2000 asti jolloin vanha isäntä kuoli, ja perikunta alkoi huudattaa vuokraa. No tuttavani maksoi aikaisemmin vuokraa 130€/ha ja lupasi jatkossa maksaa 190€, mutta eipä riittänyt - hänen lähin naapurinsa tarjosi 450€/ha ja siihenhän tuttavani ei älykkäänä miehenä tietenkään enää lähtenyt mukaan. Että sanokaas minulle mitä tuo on muuta kuin kiusantekoa.

    Tilaa taas en olisi pystynyt hankkimaan sen takia - koska tila on suureltaosin kaavoitettu isäni toimesta, joten hinta oli suuri, koska siihen aikaan lahjaverokin oli vähän toisenlainen kuin nyt.

    Ja edelleenkän minulla ei vuokramaita ole eikä tule - en ole muiden maista kiinnostunut. Ainoastaan sukulaisiltani voin maita ostaa, koska ne ovat tästä tilasta aikoinaan lohkottuja - ja sekin tietenkin vain sillä edellytyksellä, että he ovat halukkaita luopumaan niistä.

    Asiasta toiseen. Löysin tämän palstan pariviikkoasitten olessani Argentiinassa työmatkalla, ja täytyy sanoa että mielenkiintoisia keskustekujahan täältä on löytynyt puolesta jos vastaankin.

    Jatkan varmasti kirjoittelua täällä vastakin, mutta olen juuri lähdössä Kanadaan pariksi viikoksi työmatkalle ja siellä ei ehdi tähän paneutua. Joten Hei vähäksiaikaa.

    Äänestä

  • vaihto ehtoja riittää kirjoitti:

    ja olen sen maatalouden tuotoilla muutaman vuoden päästä maksanutkin.
    Konehankinnoissa olen keskittynyt pelkkään nurmiketjuun(koska minulla nautatila), jolla myös urakoidaan ja hevosvoimia on käytössä alle yksi hevosvoima per korjattu hehtaari! Pystytkö samaan?
    Toisaalta on hyvä asia että on myös kaltaisiasi "omien maiden viljelijöitä" sillä minunkin mielestäni vuokrausmarkkinat ovat selvästi ylikuumentuneet, mutta uskoisin että kun reformin aallot vähän tasoittuu niin peltovuokrausmarkkinatkin vähän tervehtyvät.
    Itseltänikin on pudonnut 20 hehtaaria vuokramaata pois kun vuokria on vedätetty!

    Äänestä

Jos viljelijätuet palkkatulot jäävät vielä pienemmäksi kuin jollain päätoimisella viljelijällä pelkät tuet?

Äänestä

Populistinen väite. Nytkö tukia pitäisi sitten hienosäätää täysin oikeudenmukaisiksi? Tutkitusti oikeudenmukaisin tilanne olisi pelata ihan omilla rahoilla. Silloin ei pääsisi tulemaan tilannetta, joissa rahoja käytetään väärin.

Äänestä
  • "Tutkitusti oikeudenmukaisin tilanne olisi pelata ihan omilla rahoilla."
    mikä tutkimus?
    oma vai jonkun muun tekemä?

    Äänestä

  • Juche kirjoitti:

    "Tutkitusti oikeudenmukaisin tilanne olisi pelata ihan omilla rahoilla."
    mikä tutkimus?
    oma vai jonkun muun tekemä?

    Älä juche epäile kun oikein viisas mies kirjoittaa tietonsa julki mantraan vain uskotaan !

    Äänestä

  • Juche kirjoitti:

    "Tutkitusti oikeudenmukaisin tilanne olisi pelata ihan omilla rahoilla."
    mikä tutkimus?
    oma vai jonkun muun tekemä?

    Kyllä te olette mestareita johdattamaan keskustelut pois aiheesta!

    Miksi asiasta ei saa keskustella asiallisesti, ilman että jatkuvasti keskitytään sanamuotoon tai muihin irrelevantteihin asioihin?

    Korruptio on nykyisin sitä, että omaa asemaa väärinkäyttäen saadaan hyötyä, joka on kuitenkin yhteiskunnan/maksajan kannalta huono asia. Muiden rahoja on omia rahoja helpompi käyttää väärin, koska omien rahojen tuhoaminen aiheuttaa haittaa myös tuhoajalle.

    Esimerkiksi jos maanviljelijä ei saisi tukea, niin eikö hänen olisi vaikeampaa käyttää rahojaan väärin silloin, kun nyt jolloin raha tulee tuntemattomilta veronmaksajilta, joita viljelijät eivät taida edes tunnustaa olevankaan. Lisäksi mikään riippumaton taho ei näytä valvovan näitä rahavirtoja.

    Eli kyseenalaistat tässä nyt koko kapitalismin perustan. Mielestäsi rahan omistaja ei siis välttämättä osaakaan käyttää rahojaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sosialismi ei ole tähän ratkaisu, usko pois.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Kerrohan mikä on väärin käyttöä ja mikä oikein käyttöä?
    Saako maksaa rehulaskuja, sähkölaskuja, korjata koneita, ostaa jalostuseläimiä, maksaa veroja, myel-maksuja,korjata rakennuksia yms.?

    Äänestä

  • että maanviljelijä haluaisi tuotteistaan sellaisen hinnan ettei tukia tarvittaisiin.

    Onko kukaan kertonut sitä sinulle? Ei ole varmaan ollut täälläkään kun muutama kerta siitä juttua ;)

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Kyllä te olette mestareita johdattamaan keskustelut pois aiheesta!

    Miksi asiasta ei saa keskustella asiallisesti, ilman että jatkuvasti keskitytään sanamuotoon tai muihin irrelevantteihin asioihin?

    Korruptio on nykyisin sitä, että omaa asemaa väärinkäyttäen saadaan hyötyä, joka on kuitenkin yhteiskunnan/maksajan kannalta huono asia. Muiden rahoja on omia rahoja helpompi käyttää väärin, koska omien rahojen tuhoaminen aiheuttaa haittaa myös tuhoajalle.

    Esimerkiksi jos maanviljelijä ei saisi tukea, niin eikö hänen olisi vaikeampaa käyttää rahojaan väärin silloin, kun nyt jolloin raha tulee tuntemattomilta veronmaksajilta, joita viljelijät eivät taida edes tunnustaa olevankaan. Lisäksi mikään riippumaton taho ei näytä valvovan näitä rahavirtoja.

    Eli kyseenalaistat tässä nyt koko kapitalismin perustan. Mielestäsi rahan omistaja ei siis välttämättä osaakaan käyttää rahojaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sosialismi ei ole tähän ratkaisu, usko pois.

    tietoa kerroit olevan, jos on irrallaan ja epäolennaista kysyä mihin tutkimukseen viittaat, niin heikosti ovat silloin asiat.

    Eli toisin sanoen sinulla ei ole mitään tutkittua tietoa vaan puhut omia ajatuksiasi.

    Väärinkäytöksistä sen verran että onpa saanut vähän väliä saanut lukea lehdistä eri yrittäjien tekemistä veronkierroista ja varsinkin rakennusalalla se taitaa olla aika yleistä.

    "Kyllä te olette mestareita johdattamaan keskustelut pois aiheesta!"
    kuka taas kerran johdattelee pois varsinaisesta kysymyksestä jonka aihe oli varsin yksinkertainen mutta ilmeisesti liian vaikea.

    mutta jatketaan
    "Lisäksi mikään riippumaton taho ei näytä valvovan näitä rahavirtoja."
    Mikä olisi tuo riippumaton taho eikö eu:n komissio riitä suomalaisten virkamiesten lisäksi?
    Haluat ilmeisesti vain lisää byrogratiaa ja lisää turhia menoja ja kuluja.

    Äänestä

  • Nimeä se tutkimus, mikä sanoo, että "oikeudenmukaisin tilanne olisi pelata omilla rahoilla".
    Mitä tarkoitat tilanteella, jossa rahoja käytetään väärin? Sitäkö, että maanviljelijöille maksetaan palkkaa?
    Jos maatalouden tuet lopetetaan, joko Suomen maatalous kaatuu kuin kommunismi, tai elintarvikkeiden hinnat kohoavat paljon. Molemmista on sitten vielä valtavia seurauksia, aina mahdollisesta suuresta elintarvikepulasta jätti inflaatioon. Luulenpa, että tuo on suurempi hazardi kuin se, että työläiset kokevat maataloustuet vääryytenä, vaikkeivat ne todellakaan sitä ole...
    Ja vielä pitää muistuttaa asiasta, joka on otettu esille jo varmasti kymmeniä kertoja: maatalouden tuet ovat KULUTTAJAN etu!

    Äänestä

  • mami50 kirjoitti:

    että maanviljelijä haluaisi tuotteistaan sellaisen hinnan ettei tukia tarvittaisiin.

    Onko kukaan kertonut sitä sinulle? Ei ole varmaan ollut täälläkään kun muutama kerta siitä juttua ;)

    Kyllä silloin olisi ehdottomasti päätoimisten saatava kaksinkertainen hinta, miten niille voitaisiin muuten korvata nykyiset saavutetut edut.

    Äänestä

Aivan uskomatonta sontaa koko keskustelu ja varsinkin tää avaus. tietääkseni tässä maassa on vapaus harjoittaa mitä tahansa toimintaa (poislukien huumeet ja viinan trokaus) juuri siinä laajuudessa kuin haluaa, eikä sitä pidä mennä tukipäätöksillä pilaamaan. Yleistävät väitteet jonkun viljelijäryhmän huonoudesta tai paremmuudesta on melko perseestä, (itse tiedän huonoja esimerkkejä sekä pää- että sivutoimiviljelijöistä) ja osoittaa kirjoittajan junttiuden ja / tai katkeroitumisen. Ja sitten miksi viljelijöiden pitää aina puukottaa toisiaan selkään ja kadehtia mitä muilla on, sen sijaan että yritettäisiin yhdessä muuttaa asioita.

Äänestä

On täysin järjetöntä tukea harrastustoimintaa, esim naapurini on paperimies, joka viljelee 20ha viljatilaa ja hänellä on tähän pinta-alaan verrattuna varsin mukava koneistus: kolme traktoria joista kaksi nelivetoista ja uusin tietenkin vasta vuodenikäinen 6-syl Valtra. Tietenkin uudet kyntöaurat, 5m äes ja oma leikkuupuimuri. Koneistossa on siis ihan "mukavasti" rahaa kiinni. Eihän siinä sinänsä ole mitään väärää ole, jos joku harrastukseensa sijoittaa. Mutta että valtio siinä avustaa sitä vastoin on. Eihän esimerkiksi motocrossía harrastavalle tuttavallenikaan valtio hanki uutta pyörää ja ajovarusteita sen vuoksi, että suomesta ei voi hävittää tätä kyseistä harrastusta koska sitä lajia on täällä ennenkin harrastettu. Eli aloittakaamme uusi ja mielenkiintoinen harrastus nimeltään maanviljelys, koska sitä jo muutenkin rikas valtiomme niin avokätisesti tukee.

Äänestä
  • lupaan elää 2 vk ilman motocrossia ,jos sinä lupaat elää saman ajan ilman ruokaa.

    Äänestä

  • 123 kirjoitti:

    lupaan elää 2 vk ilman motocrossia ,jos sinä lupaat elää saman ajan ilman ruokaa.

    Ei sota yhtämiestä kaipaa, sinun viljeskelylläsi ei liene suurta merkitystä suomen ruokahuollolle.

    Äänestä

  • Ehkäpä hänellä oli aikoinaan tarkoitus laajentaa tilaansa ja ryhtyä päätoimiseksi. Investointitukia ei kuitenkaan saanut kun oli sivutuloja, joilla hän ajatteli rahoittaa maanhankintansa. Lisäksi aikaisemmin oli estetty sivutoimisilta maanosto. Se oli tehty siten, että myyjä ei saanut luopumiseläkettä jos myi sellaiselle, jolla oli maatalouden ulkopuolisia tuloja.

    Jospa hän jäi loukkuun jossa tila ei elätä mutta lisättyä ei saa. Olisi pitänyt vaan heittäytyä yhteiskunnan kannettavaksi, kuten naapurit, eikä yrittää itse vastata asioistaan, nyt olisi ison tilan onnellinen isäntä. Valtio lykkäisi rahaa kaikkeen mitä keksisi haluta. Niin, paitsi niihin traktoreihin, joita kadehdit, niihin ette te kumpikaan saa investointirahaa. Siksi se sinulle varmaan niin kovaa onkin. Hän ostaa omillaan mitä haluaa ja isä valtio ei osta sinulle samanlaisia. Hehhehheh.

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    Ehkäpä hänellä oli aikoinaan tarkoitus laajentaa tilaansa ja ryhtyä päätoimiseksi. Investointitukia ei kuitenkaan saanut kun oli sivutuloja, joilla hän ajatteli rahoittaa maanhankintansa. Lisäksi aikaisemmin oli estetty sivutoimisilta maanosto. Se oli tehty siten, että myyjä ei saanut luopumiseläkettä jos myi sellaiselle, jolla oli maatalouden ulkopuolisia tuloja.

    Jospa hän jäi loukkuun jossa tila ei elätä mutta lisättyä ei saa. Olisi pitänyt vaan heittäytyä yhteiskunnan kannettavaksi, kuten naapurit, eikä yrittää itse vastata asioistaan, nyt olisi ison tilan onnellinen isäntä. Valtio lykkäisi rahaa kaikkeen mitä keksisi haluta. Niin, paitsi niihin traktoreihin, joita kadehdit, niihin ette te kumpikaan saa investointirahaa. Siksi se sinulle varmaan niin kovaa onkin. Hän ostaa omillaan mitä haluaa ja isä valtio ei osta sinulle samanlaisia. Hehhehheh.

    tämä ketju järkytti ihan kaikinensa ,minuakin. Hirveää kateutta ja muuta toisiamme kohtaan.

    Minulle on ihan sama viljeleekö naapuri omiaan vai vuokramaita, se TIETENKIN vaikuttaa asiaan kuka ne maat viljelee ja kuka ne pellot on vuokrannut, lienee tästä kaikesta näissä ketjuissa kyse.

    Mitä tulee tuohon oma vuokrapelto, enempi historiaan puuttumatta mutta joku mainitsi torpparit, he muinoin omilla harteillaan lunastivat ja kunnostivat maat jotka olivat saaneet ostettua, etten sanoisi että ainakaan sillä varjolla ettei ole omaa maataan niin rupea arvostelemaan ketään, kukin tyylillään.

    Äänestä

  • --__-- kirjoitti:

    Mutta minä en ole sanonut maanvuokraamisesta mitään. Vaikka aika moneen asiaan olenkin suuni aukaissut.

    Minusta olisi muuten sama miten maansa hallintaansa hankkii jos kaikki toimijat toimisivat samoilla ehdoilla. Ettei niin kuin nyt on, että toiset saa paljon enemmän tukia samasta viljelystä samalla seudulla kuin toiset. Tämä vääristää kilpailun. Vain karjamiehillä on mahdollisuuksia kilpailla vuokrissa.

    karjatiloista.
    Ainakin meilläpäin kaikki vapaaseen tarjouskilpailuun tulleet maat on vuokrattu puhtaasti viljatiloille, koska ovat maksaneet isoimman vuokran.

    Äänestä

Ei niitä muitakaan harrastuksia valtion kassasta tueta

Äänestä
  • kulkee tuettavien tilojen minimikoko? Lisäksi voisiko olla mahdollista että osa ns. harrasteviljelijöistä oikeasti kehittää tilaansa ja laajentaa sitä palkkatuloillaan jotta voisi joskus jäädä päätoimiseksi viljelijäksi? Miten ehdottaisitte että moiset tapaukset erotellaan niistä jotka vain "harrastavat" vai ovatko ne jotka nyt ovat päätoimisia pelkästään oikeutettuja tuettuun maanviljelyyn nyt ja aina?

    Äänestä

  • mielestänne kirjoitti:

    kulkee tuettavien tilojen minimikoko? Lisäksi voisiko olla mahdollista että osa ns. harrasteviljelijöistä oikeasti kehittää tilaansa ja laajentaa sitä palkkatuloillaan jotta voisi joskus jäädä päätoimiseksi viljelijäksi? Miten ehdottaisitte että moiset tapaukset erotellaan niistä jotka vain "harrastavat" vai ovatko ne jotka nyt ovat päätoimisia pelkästään oikeutettuja tuettuun maanviljelyyn nyt ja aina?

    Tässä olisi yksi toimintamalli: Verotettavasta tulosta yli 50% pitäisi muodostua maataloustulosta. Sen ehdon täyttävät viljelijät olisivat siten tukioikeutettuja, eikä tämä toimintamalli sulkisi pois lisäansioiden hankkimista tilan ulkopuolelta.

    Äänestä

  • vaihtoehto kirjoitti:

    tila jota aloittaa kehittämään on pieni verrattuna palkkatyöstä sataviin tuloihin? Esim. 40 ha tila jonka omistaja on eläinlääkäri tai juristi ym. korkeapalkkainen. Onko häneltä siis kiellettävä maanviljelijäksi ryhtyminen vain siksi että on itsensä kouluttanut hyväpalkkaisiin hommiin.

    Äänestä

  • vaihtoehto kirjoitti:

    Tässä olisi yksi toimintamalli: Verotettavasta tulosta yli 50% pitäisi muodostua maataloustulosta. Sen ehdon täyttävät viljelijät olisivat siten tukioikeutettuja, eikä tämä toimintamalli sulkisi pois lisäansioiden hankkimista tilan ulkopuolelta.

    Maatalouden ulkopuolisiksi tuloiksi on silloin kyllä huomioitava kaikki maatalouden ulkopuoliset. Myös ns. liitännäiset, joiden varjolla annetaan kilpailua vääristävää ilmaista rahaa päätoimisille.

    Metsätulot on myös huomioitava maataloustulon ulkomuolisena tulona ja pääomatulot.

    vääristää kilpailua? eikö se ole vain yksi keino muiden joukossa tilan kehittämiseen. Tuntuu että te päätoimiset viljelijät olette pahempia rajoittamaan ihmisen valinnanvapautta kuin te-keskus konsanaan. Olisiko sitten mielestänne oikeutettua että tilakoon kasvaessa myös tuet alenisi ihan vaan oikeudenmukaisuuden vuoksi. Kyllä hehtaarilta pitää saada sama tukipotti olipa viljelijä millainen tahansa. Sitäpaitsi eikö sivutoimiset viljelijät ole mahdollisuus päätoimisten urakoinnille,ainakin muualla euroopassa se on.

    Äänestä

  • palkkatulo kirjoitti:

    Eiköhän tuo sivutomisten pikkusielujen valitus jo pikkuhiljaa jouda loppua...

    Äänestä

  • kyllästyttää kirjoitti:

    Sivutoimiviljely on kerran niin kannattavaa, niin miksi sitten tilojen lukumäärää tippuu koko ajan, ja pienimmästä päästä? Itse ostin naapurilta pellot pois kun hän päätti keskittyä muuhun toimintaan. Rakennemuutos on väistämätön mutta se vie aikansa. Kyllä te ahneet peltonne saatte! Ai niin olen itse todellakin päätoiminen viljelijä.

    Äänestä

  • kyllästyttää kirjoitti:

    Eiköhän tuo sivutomisten pikkusielujen valitus jo pikkuhiljaa jouda loppua...

    Ja mieti sitä pikkusieluisuutta ja sen lähdettä vielä kerran

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    Ja mieti sitä pikkusieluisuutta ja sen lähdettä vielä kerran

    sitä mieltä että syypää kurimukseesi on naapurin sivutoimiviljelijä? Jospa ne syylliset ovatkin vähän kauempana. Maatalouden ahdingon syyt ovat WTO jossa EU virkamiehet ovat antaneet liikaa periksi, EU ja suomen neuvottelijat tukikeskusteluissa, Mtk joka ei ole pystynyt ajamaan jäseniensä etuja sekä erityisesti tukkukauppa joka ostoneuvotteluissa vaatii elintarviketeollisuutta myymään tuotteensa halvemmalla (pahin on kesko). Ei sen naapurin tulot ole sinulta pois. Ja mikset tosiaan mene ehdottamaan yhteistyötä sen naapurisi kanssa. Siitä hyötyy molemmat.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    peltopuolella!
    Karjatiloista noin puolet on lopettanut toimintansa EU-jäsenyyden aikana ja on ennustettu loppujenkin määrän puolittuvan vuoteen 2013 mennessä. Samana aikana kasvinviljelytilojen määrä on pudonnut vain vajaat 4%!!!!
    Itse olen karjatilallinen ja ainoa keino tehostaa toimintaa ja hankkia lisätuloja olisi kasvattaa peltoalaa vuokraamalla tai ostamalla, mutta koska kasvinviljelyn kannattavuus on liian korkea, niin rakennekehitystä ei tapahdu juuri lainkaan (markkinataloudessahan tehdään juuri sitä, mikä kannattaa parhaiten).
    Omalla tilallani ainakin peltopuolen tulos on jäsenyysaikana vähintään tuplaantunut, vaikka pinta-ala on pysynyt samana!

    Äänestä

  • ei toimi kirjoitti:

    että peltoviljelysi kannattavuus on tuplaantunut EU aikana? voitko perustella? Ainakaan meillä ei todellakaan ole käynyt noin.

    Joiden peltoviljelyn tulos on kasvanut merkittävästi. Kysehän on siitä, ettei oikein saa mitään satoa maistaan. Tuet tulee kaikille samansuuruisina joten tulot on tosiaankin joillakin kasvaneet kovastikin.

    hetkinen. Karjatila ennen Eu-ta ei saanut pelloilta juurikaan mitään tuloa suoraan, vaan se tuli maito/lihatiliin ostorehun tarpeen korvautuessa oman pellon tuotteilla. Tämä tilanne ei ole sinänsä muuttunut, mutta tuet tulevat vielä tukemaan karjatilan peltoviljelyä.(tämä siis jos kotieläintila käyttää lähes koko peltopinta-alansa oman rehun tuottamiseen). Viljatila taas sai ennen EU-ta viljasta parhaimmillaan n. 25-30 senttiä kilo viljalajista riippuen. Tämä johtui valtion kanssa neuvotelluista takuuhinnoista, ja oli siten suoraa hintatukea viljelijöille. Kun Eu-hun liityttiin viljan hinta tippui n. kolmannekseen entisestä, johtuen siitä ettei unioni hyväksynyt satoon ja sen määrään liittyviä tukia.Tämä tarkoitti että viljanmyyntitulot laskivat kolmannekseen entisestä. Tilalle tulivat EU- hehtaarituet jotka kompensoivat OSAN, n.2/3 kasvinviljelijöiden menetyksistä. Samalla Karjatilalliset saivat samat tuet jolloin ne menivät suoraan yrityksen tulokseen. Tästä johtuu väittämäsi peltoviljelyn kannattavuuden kasvu karjatiloilla joka on kuitenkin kuihtunut maidon ja lihan hinnan laskiessa. Samaan aikaan Viljanviljelijöiden tulos/hehtaari on noin puolet huonompi kuin ennen EU-ta. Ymmärrän että nykyinen tilatuki on epäreilu niille karjatiloille joilla on vähän maata ja paljon hehtaareja, mutta se ei ole kasvinviljeliöiden tai sivutoimisten vika, vaan syytökset pitää kohdistaa unionin yhteisen maatalouspolitiikan ja sen kehittäjien suuntaan.Hehtaarituet ovat seurausta EU-hun kohdistuvista WTO paineista. On totta että Useilla karjatiloilla menee huonosti em. syistä, mutta siirtelemällä tukia viljelijöiltä toiselle ei ratkaista mitään, vaan rahaa pitää saada jostain koko maataloudelle lisää, joko tuotteen hinnassa tai lisätuilla. Siinä on MTK:n suurin haaste. PS meilläkin oli karjatila ja olemme painineet näiden samojen ongelmien kanssa. Päädyimme lopettamaan karjanpidon kannattamattomana.

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    Siis vähän maata ja paljon eläimiä.

    Äänestä

  • on mahdollista kirjoitti:

    että peltoviljelysi kannattavuus on tuplaantunut EU aikana? voitko perustella? Ainakaan meillä ei todellakaan ole käynyt noin.

    Siis peltotuet ovat kasvaneet ja kustannusnousua on kompensoitu tehokkuutta kasvattamalla esimerkiksi toimintaa yksinkertaistettu siirtymällä koko sadon paalaamiseen rehuksi ja luovuttu kaikista viljakoneista ja lopuistakin vain avainkoneet on omia, jopa traktorikin on naapurin kanssa yhteinen.
    Työvoimatarvetta on kutistettu siirtymällä kombipaalaukseen ja sadon parasta osaa myydään ja ostetaan halvempaa tilalle.
    Lannoitusta olen vähentänyt ja rehuvajeen täyttänyt sopimuskorjuula eli korjaan säilörehua omalle karjalle maksua vastaan muiden hallinnoimilta mailta.

    Äänestä

  • ei toimi kirjoitti:

    peltopuolella!
    Karjatiloista noin puolet on lopettanut toimintansa EU-jäsenyyden aikana ja on ennustettu loppujenkin määrän puolittuvan vuoteen 2013 mennessä. Samana aikana kasvinviljelytilojen määrä on pudonnut vain vajaat 4%!!!!
    Itse olen karjatilallinen ja ainoa keino tehostaa toimintaa ja hankkia lisätuloja olisi kasvattaa peltoalaa vuokraamalla tai ostamalla, mutta koska kasvinviljelyn kannattavuus on liian korkea, niin rakennekehitystä ei tapahdu juuri lainkaan (markkinataloudessahan tehdään juuri sitä, mikä kannattaa parhaiten).
    Omalla tilallani ainakin peltopuolen tulos on jäsenyysaikana vähintään tuplaantunut, vaikka pinta-ala on pysynyt samana!

    saat vehnästäkin korkeamman hehtaarituen.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Siis peltotuet ovat kasvaneet ja kustannusnousua on kompensoitu tehokkuutta kasvattamalla esimerkiksi toimintaa yksinkertaistettu siirtymällä koko sadon paalaamiseen rehuksi ja luovuttu kaikista viljakoneista ja lopuistakin vain avainkoneet on omia, jopa traktorikin on naapurin kanssa yhteinen.
    Työvoimatarvetta on kutistettu siirtymällä kombipaalaukseen ja sadon parasta osaa myydään ja ostetaan halvempaa tilalle.
    Lannoitusta olen vähentänyt ja rehuvajeen täyttänyt sopimuskorjuula eli korjaan säilörehua omalle karjalle maksua vastaan muiden hallinnoimilta mailta.

    siltä että olet todella tehostanut toimintaasi kaikesta mistä voi. Jos tilasi ei kuitenkaan ole siitä huolimatta kannattava niin voidaan kysyä että onko tehty virhevalintoja investoimalla karjatalouteen. Vai onko uusiin koneisiin mennyt liikaa rahaa, eli ovatko ne vajaakäytöllä. Jos kaikki mahdollinen tehokkuuden ja kannattavuuden lisäämiseksi on tehty, niinkuin annat ymmärtää, voin vain todeta että joko olet tehnyt todellakin väärän strategisen valinnan tai sitten viimeaikaiset uudistukset maatalouspolitiikassa ovat aiheuttaneet sen että olet kusessa. Mutta ei se ole niiden vika jotka sinukaltaisistasi poiketen ovat päättäneet keskittyä kasvinviljelyyn tai päättäneet hakea lisätuloa muualta. Ei heitä voi sinun ahdingostasi rangaista vaan ratkaisua pitää etsiä muualta.Ei se kasvinviljelykään mikään rahasampo ole, ero on vain siinä että jää helpommin aikaa muuhun lisäansioon. Äläkä nyt käsitä väärin että olisin jotenkin kriittinen karjataloutta kohtaan,päinvastoin, On vain vaikea ymmärtää miksi syyllistä haetaan heti naapurista kun syylliset istuvat arkadianmäellä ja Brysselissä.

    Äänestä

  • 123 kirjoitti:

    saat vehnästäkin korkeamman hehtaarituen.

    ollenkaan ja toisaalta olen sitoutunut karjatilan ympäristöehtihin, jotka ovat paljon kasvinviljelytilaa kireämmät, esimerkiksi suorakylvö kelpaa karjattomalla tilalla lannan multaukseen, mutta karjatilalla on kynnettävä!!
    Kannattaa myös muistaa, että vielä viimevuonna CAP-eläimettömät tilat saivat nurmistaan CAP-tuen verran enemmän verrattuna karjatilaan!
    Tänä vuonna karjatila saa noin 70 euroa karjatonta tilaa enemmän hehtaarilta, mutta eläintuista poistui tuplasti se määrä!

    Äänestä

  • viljele kirjoitti:

    siis virheen investoimalla karjatalouteen? Olisiko pitänyt sittenkin sanoa ei isolle pankkilainalle ja keskittyä johonkin tuottavampaan toimintaan... Yrittäjä on lopulta itse vastuussa omista päätöksistään, eikä naapuritilan kannattavuudella ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • tehnyt kirjoitti:

    En ole ottanut lainoja kotieläininvestointeihin, vaan olen toiminut tulorahoituksella koska luin 141-ratkaisun taustat heti liityttäessä ja olen valmistautunut karjatukien loppumiseen.
    Olen näihin asti saanut elantoni sekä karjataloudesta että kasvinviljelystä ja näin jatkuu ainakin seuraavat 5 vuotta, tosin suhteet kääntyy toisinpäin eli jatkossa pääosa rahasta tulee pellolta ja toimeentuloa riittää osa-aikaisena kasvinviljelinäkin varmasti riittävästi, koska suurimmat investoinnit jo takana ja nelikymppisenä alan jäähdyttelemään ja lapseni koulutan muihin ammatteihin.

    Äänestä

  • pankkilainoja kirjoitti:

    samoihin ratkaisuihin kuin minäkin. oikeastaan mitä tässä kinastellaan, molemmista on tulossa hyvää vauhtia sivutoimiviljelijöitä...

    Äänestä

  • päätynyt kirjoitti:

    samoihin ratkaisuihin kuin minäkin. oikeastaan mitä tässä kinastellaan, molemmista on tulossa hyvää vauhtia sivutoimiviljelijöitä...

    Joo kinastelu täysin turhaa, välillä vaan harmittaa se että nyt kun minulla rakennukset ja rehuntuotanto kunnossa sekä kohtuullinen eläinaines, niin etelän tuotantoedellytykset loppuvat.
    Alkää ymmärtäkö väärin en halua ruikuttaa, teen kohtuullisen hyvää tulosta koko ajan, vaikka olen investoinut paljon.
    Välillä vaan heikkoina hetkinään sitä menee valituksen puolelle...

    Äänestä

Ensin sanotaan maataloustukien olevan korvausta alennetuista hinnoista. Eikö näiden sivutoimisten hintoja sitten ole alennettu ???

Toiseksi vaaditaan omavaraisuuden säilyttämistä. Onko se sitten huonoa omavaraisuutta jos joku järjestää asianasa niin, että pystyy viljelemään maata ja viellä tekemään muuta työtä ?

Äänestä
  • Puhut kuin minun suullani

    Äänestä

Pitäisikö minuakin rangaista kun heitän keikkaa vapaapäivinä toiselle työnantajalle. Saan palkannauttijana kaikenlaisia tukia ja etuja. Parempi harrastus se viljely on kuin kaljakuppilassa istuminen. Rahat säästyy ja saattaa jopa rikastua työnteolla. Minusta on hyvä kun omavaraisuutta arvostetaan, jos meillä ei ole viljelyä, ei meillä ole muutakaan tuotantoa tässä maassa.

Äänestä

Jollei ihmisillä ole perempaa tekemistä kuin kirjoitella tietokoneella maan viljelijöiden tuista niin tulisivat katosomaan maatiloille ja tekemään töitä ei aina jaksa jankuttaa samosta asioista, jos tuet lopetettaisiin niin ei pytyttäisi millään peittämään kuluja, koska kulut ovat kohta suuremmmat kuin tulot ELikäs ihmiset voisivat välillä katsoa viljelijöiden kuluja eikä aina jaksaa jauhata vanhaa samaa tukiasiaa että tuet lopettaisiin"" sama kun normaali työn tekijöiltä vietäisiin työ paikka""!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viljeliä kirjoitti:

Mielestäni harrastaja viljeliöiden tuet voisi lopettaa kokonaan ja antaa vain niille jotka tästä ammatista ottavat todella elantonsa.Ei kait paperijoukokaan saisi tukea jos hän rupeaisi sumopainia harrastamaan,olisi tyydyttävä vaatimattomaan palkkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu