Katsotaanpa ensin listaa tutkimukseen osallistuneista henkilöistä:
-Soccasta sosiaalityön erityissuunnittelija,
-Helsingistä Sosiaaliviraston perhekeskustoiminnan päällikkö,
-Vantaalta sosiaalityön yksikön esimies,
-Kauniaisista sosiaalipalvelupäällikkö,
-Espoosta johtava sosiaalityöntekijä ja projektipäällikkö,
-Helsingin yliopistosta yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori
-Lisäksi kyselyyn vastanneita lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja haastateltuja johtavia sosiaalityöntekijöitä.
Sosiaalityöntekijät ovat tutkineet OMAA työtään ja työmenetelmiään. Siis perheet on tutkimuksessa täysin syrjään sysätty, sanomattakin selvää on, että tutkimuksen tulokset eivät anna oikeaa kuvaa sosiaalityön menetelmistä, eikä huostaanoton kriteereistä.
Ja yksi kysymys: Antaako salassapitovelvollisuus työntekijöille mahdollisuuden pimittää tutkijoiltakin arkaluontoisimmat ja ontuvimmat huostaanottopäätökset? Ja vaikka niitä tutkittaisiin, eivät tutkijat näe kuin työntekijän kirjaukset huostaanoton syistä, esim. Äidin uupumuksen. Ja MIKÄ IHMEEN huostaanottoperuste on vanhemman uupumus? Kai se silloin on kun lainvaatimia avohuollon tukitoimia ei ole tarjolla! Esim. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta seuraa todella uupumusta, eikä se voi olla oikeudenmukainen huostaanottoperuste ikinä. Sairaus on sisäsyntyinen ja suht nopeasti parannettavissa.
Muita mainittuja puutteellisia huostaanoton syitä löytyy ainakin 11. Kyllä niistä sopivasti yhdistelemällä saadaan jokaisen lapsen kohdalle 6,4 tekijää, joilla viranomaiset huostaanottoa perustelevat. Entä ne tapaukset, joissa syyt ovat hyvin ylimalkaiset tai niitä ei selvästi ole mainittu ollenkaan?
Kaikesta ontuvuudestaan huolimatta tutkimus osoitti polttavaksi kehittämisen kohteeksi avohuollon työprosessien systematisoimisen ja menetelmien kehittämisen. Siksi koko tutkimuksen näkökulma oli avohuollossa. Tekstistä suoraan lainattu:
”Tutkimus osoittaa, että lastensuojelun ehkäisevän työn, erityispalveluiden ja rakenteiden epämääräisyys, työprosessien ja vastuunjakojen määrittelemättömyys, resurssien vähäisyys ja sijoitusprosessien erilaisuus heijastuvat avohuollon palveluihin ja niiden vaikuttavuuteen sekä siten väistämättä sijoitusten kriteereihin. Kaiken kaikkiaan tarkastelussa heijastuu lastensuojelun avohuollon suunnitelmallisuuden puute ja tarjottavien työmuotojen erilaisuuden kirjo pääkaupunkiseudun kuntien välillä.”
Ja lisäksi:
”Lapsen edun periaatteen korostuminen lainsäädännössä, kansainvälisissä sopimuksissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole poistanut kysymyksiä siitä, mitä kulloinkin lapsen edulla tarkoitetaan. ”
Siis työntekijät itsekin myöntävät, että lapsen eduksi voidaan katsoa periaatteessa mikä milloinkin, sosiaalityöntekijän mielialan mukaan.
Tutkimus jatkuu:
”Huostaanotettujen lasten vanhemmilla esiintyy suhteellisen usein päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja uupumusta, perheissä on vuorovaikutuksen vaikeuksia ja sisäisiä ristiriitoja, vaikeuksia sopeutua ympäristöön ja yhteiskunnan normeihin.
Tästä huolimatta vanhempien päihdehoitotahojen kanssa tehtävä yhteistyö on vähäistä.”
”Asiakirjoja on kritisoitu siitäkin, että niissä äärimmäisen harvoin kerrotaan mitään positiivsta lapsesta, vanhemmista tai heidän voimavaroistaan.” Niinpä niin. Siis hyvin yksipuolinen kuva ainoastaan sosiaalityön näkökulmasta. Vääristelyt tilanteista ovat aivan ilmeisiä!
Tutkijat toteavat myös: ”Lapsen edun nimissä olisi tarpeen pohtia myös sijaishuollon mahdollisuuksia turvata lapsen hoito ja kasvatus sekä yhteydenpito lapselle läheisiin henkilöihin.”
Myös huoltosuunnitelmat olivat puutteellisia, vain harvassa oli kirjattu konkreettisia keinoja ja tukea huostaanoton syiden purkamiseksi, tuen saamisesta puhumattakaan.
Tällä en ollenkaan tahdo sanoa, etteikö niihin huostaanottoihin ole tarvetta, joihin on olemassa SELKEÄT SYYT, on ainoastaan toivottavaa, että ne tapaukset tulisivat ajoissa julkisuuteen. Tutkimus osoittaa myös sosiaalityön toiveen siitä, että apua tarvitsevat perheet löydetään ajoissa koska niin ei aina tällä hetkellä ole. On pöyristyttävää, että aiheettomien lastensuojeluilmoitusten annetaan sotkea työn oikeaa suuntaamista tässä kohden.
Ja kyllä tutkimuksissa tulisi ottaa huomioon myös vanhempien mielipide huostaanottotilanteessa. Jätetään tässä nyt aivan täysin sivuun tapaukset, joissa huostaanoton syyt ovat selvät ja kaikkien nähtävissä, eivätkä vanhemmat siltikään itse näe huostaanoton tarvetta. Kyllä siitä on jo riittävästi rummutettu!
Tulisi paljastaa nimenomaan ne tapaukset, joissa syyt ovat ylimalkaiset ja puutteelliset = lain vastaiset, avohuollon tukitoimet puuttuneet = lain vastainen menettely, ja lapsen etua ei ole mitenkään ammattimaisesti perusteltu. Mutta ei kai niitä tällaisissa tutkimuksissa paljasteta, jossa työntekijät tutkivat omia tekemisiään!
Jos kävisin koko tutkimusaineiston läpi yksityiskohtaisesti, siitä tulisi järjettömän pitkä, eikä mitään uutta mullistavaa tietoa löydy tähän asti kirjoittamani lisäksi.
-Soccasta sosiaalityön erityissuunnittelija,
-Helsingistä Sosiaaliviraston perhekeskustoiminnan päällikkö,
-Vantaalta sosiaalityön yksikön esimies,
-Kauniaisista sosiaalipalvelupäällikkö,
-Espoosta johtava sosiaalityöntekijä ja projektipäällikkö,
-Helsingin yliopistosta yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori
-Lisäksi kyselyyn vastanneita lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja haastateltuja johtavia sosiaalityöntekijöitä.
Sosiaalityöntekijät ovat tutkineet OMAA työtään ja työmenetelmiään. Siis perheet on tutkimuksessa täysin syrjään sysätty, sanomattakin selvää on, että tutkimuksen tulokset eivät anna oikeaa kuvaa sosiaalityön menetelmistä, eikä huostaanoton kriteereistä.
Ja yksi kysymys: Antaako salassapitovelvollisuus työntekijöille mahdollisuuden pimittää tutkijoiltakin arkaluontoisimmat ja ontuvimmat huostaanottopäätökset? Ja vaikka niitä tutkittaisiin, eivät tutkijat näe kuin työntekijän kirjaukset huostaanoton syistä, esim. Äidin uupumuksen. Ja MIKÄ IHMEEN huostaanottoperuste on vanhemman uupumus? Kai se silloin on kun lainvaatimia avohuollon tukitoimia ei ole tarjolla! Esim. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta seuraa todella uupumusta, eikä se voi olla oikeudenmukainen huostaanottoperuste ikinä. Sairaus on sisäsyntyinen ja suht nopeasti parannettavissa.
Muita mainittuja puutteellisia huostaanoton syitä löytyy ainakin 11. Kyllä niistä sopivasti yhdistelemällä saadaan jokaisen lapsen kohdalle 6,4 tekijää, joilla viranomaiset huostaanottoa perustelevat. Entä ne tapaukset, joissa syyt ovat hyvin ylimalkaiset tai niitä ei selvästi ole mainittu ollenkaan?
Kaikesta ontuvuudestaan huolimatta tutkimus osoitti polttavaksi kehittämisen kohteeksi avohuollon työprosessien systematisoimisen ja menetelmien kehittämisen. Siksi koko tutkimuksen näkökulma oli avohuollossa. Tekstistä suoraan lainattu:
”Tutkimus osoittaa, että lastensuojelun ehkäisevän työn, erityispalveluiden ja rakenteiden epämääräisyys, työprosessien ja vastuunjakojen määrittelemättömyys, resurssien vähäisyys ja sijoitusprosessien erilaisuus heijastuvat avohuollon palveluihin ja niiden vaikuttavuuteen sekä siten väistämättä sijoitusten kriteereihin. Kaiken kaikkiaan tarkastelussa heijastuu lastensuojelun avohuollon suunnitelmallisuuden puute ja tarjottavien työmuotojen erilaisuuden kirjo pääkaupunkiseudun kuntien välillä.”
Ja lisäksi:
”Lapsen edun periaatteen korostuminen lainsäädännössä, kansainvälisissä sopimuksissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole poistanut kysymyksiä siitä, mitä kulloinkin lapsen edulla tarkoitetaan. ”
Siis työntekijät itsekin myöntävät, että lapsen eduksi voidaan katsoa periaatteessa mikä milloinkin, sosiaalityöntekijän mielialan mukaan.
Tutkimus jatkuu:
”Huostaanotettujen lasten vanhemmilla esiintyy suhteellisen usein päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja uupumusta, perheissä on vuorovaikutuksen vaikeuksia ja sisäisiä ristiriitoja, vaikeuksia sopeutua ympäristöön ja yhteiskunnan normeihin.
Tästä huolimatta vanhempien päihdehoitotahojen kanssa tehtävä yhteistyö on vähäistä.”
”Asiakirjoja on kritisoitu siitäkin, että niissä äärimmäisen harvoin kerrotaan mitään positiivsta lapsesta, vanhemmista tai heidän voimavaroistaan.” Niinpä niin. Siis hyvin yksipuolinen kuva ainoastaan sosiaalityön näkökulmasta. Vääristelyt tilanteista ovat aivan ilmeisiä!
Tutkijat toteavat myös: ”Lapsen edun nimissä olisi tarpeen pohtia myös sijaishuollon mahdollisuuksia turvata lapsen hoito ja kasvatus sekä yhteydenpito lapselle läheisiin henkilöihin.”
Myös huoltosuunnitelmat olivat puutteellisia, vain harvassa oli kirjattu konkreettisia keinoja ja tukea huostaanoton syiden purkamiseksi, tuen saamisesta puhumattakaan.
Tällä en ollenkaan tahdo sanoa, etteikö niihin huostaanottoihin ole tarvetta, joihin on olemassa SELKEÄT SYYT, on ainoastaan toivottavaa, että ne tapaukset tulisivat ajoissa julkisuuteen. Tutkimus osoittaa myös sosiaalityön toiveen siitä, että apua tarvitsevat perheet löydetään ajoissa koska niin ei aina tällä hetkellä ole. On pöyristyttävää, että aiheettomien lastensuojeluilmoitusten annetaan sotkea työn oikeaa suuntaamista tässä kohden.
Ja kyllä tutkimuksissa tulisi ottaa huomioon myös vanhempien mielipide huostaanottotilanteessa. Jätetään tässä nyt aivan täysin sivuun tapaukset, joissa huostaanoton syyt ovat selvät ja kaikkien nähtävissä, eivätkä vanhemmat siltikään itse näe huostaanoton tarvetta. Kyllä siitä on jo riittävästi rummutettu!
Tulisi paljastaa nimenomaan ne tapaukset, joissa syyt ovat ylimalkaiset ja puutteelliset = lain vastaiset, avohuollon tukitoimet puuttuneet = lain vastainen menettely, ja lapsen etua ei ole mitenkään ammattimaisesti perusteltu. Mutta ei kai niitä tällaisissa tutkimuksissa paljasteta, jossa työntekijät tutkivat omia tekemisiään!
Jos kävisin koko tutkimusaineiston läpi yksityiskohtaisesti, siitä tulisi järjettömän pitkä, eikä mitään uutta mullistavaa tietoa löydy tähän asti kirjoittamani lisäksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
isot pelkästään pääkaupunkiseudun kuntien välillä. Olisivatkohan erot korostuneet vielä, jos tutkimus olisi ollut koko maata koskeva?
Yksinkertaistaen:
Yhtenäisten käytäntöjen puuttuminen mahdollistaa mielivallan, koska lain tulkinta ja kokonaistilanteen hahmottaminen jää yksittäisen sosiaalityöntekijän varaan.
(Sikäli kuin ehtii mitään tutkia aiheettomien lastensuojeluilmoitusten perässä juoksemiselta.)
Kirjoita tämä ajatus suurimpien sanomalehtien mielipidesivulle. Tulee julkisuuteen ajateltavaa laajemmallekin taholle kuin täällä netissä.
tärkein tässä tutkimuksessa
asiakas.
Mutta onhan jo jotain,
että huostaanottorumbaan
liittyvät sosiaalivirkailijoiden
"väärät" työtavat ja -menetelmät tulevat edes sivulauseissa tai rivien välistä luettuina esille.
Lastensuojelulain uudistus on meneillään ja joku
(esim. Maria G., on ainakin hereillä näistä lastensuojelulain epäkohdista)
voisi tuoda enemmän julkisuuteen
tätä lastensuojelulain epäkohtia -asiaa,
jälleen kerran!
Hän vastasi äsken, oli lukenut tämän ketjun ja aikoi innostaa toimittaja tuttaviaan kiinnostumaan asiasta :)
Mistä tutkimuksesta ap. kirjoittaja oli lainauksensa ottanut?
Minuakin kiinnostaa nämä epäkohdat.
T: tutkija
http://www.socca.fi/aineistot/HUOSKRITEERIT.pdf