terve! onko kellään samanlaista ongelmaa focuksessa 1.6L 2002 malli. eli kun ajaa normaalisti esim kolmosella kierroksia noin reilu 2 tuhatta ja päästää kaasun pois niin moottori ei jarruta ollenkaan vaan vaihti kasvaa huomattavasti esim alamäessä. bensan ruiskutuksen katkaisu toimii välillä mutta ei aina. autoa on nyt päivitetty neljä kertaa huollossa kivitilassa tampereella sillä tuloksella että toimii koko ajan vain huonommin. huollossa sanotaan että ei siinä mitään vikaa ole. lisäksi auto kuluttaa kaupunki ajossa noin 10 litraa bensaa eli normaalia enemmän. olen vaihtanut autoa työkaverin kansssa jolla on samanlainen focus ja ajanut sillä viikon töihin jolloin hänen autollaan kulutus on ollut noin 7.8l samanlaisessa ajossa. eli ei ole kaasujalasta kiinni korkea kulutus. autolla on nyt ajettu noin 3500km ja pelkkää murhetta. olisiko kellään ollut samanmoista ongelmaa huollossa kun ovat ajaneet niin ovat huomanneet vian mutta sanovat vain että kovaa ajoa vain. kohta koko romu vaihtoo jos ei mitään tehdä!
focus moottorijarrutus
ford
2549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omassani ei tunnu moottorijarrutusta myöskään. Ohjain päivitettiin huollossa omasta pyynnöstä koska epävirallisena "vikaindikaattorina" mittarivalojen kirkkaus vaihteli joutokäynnillä.
Ja se päivitys on takuunalainen työ. Omani kuluttaa 6,3-6,8 seka-ajossa ilmastointi päällä. -99 mallin moottorijarrutus oli sellainen terävä rykäisy mutta tosiaan tän -01 eteenpäin on hyvin pehmeä.
Helsingin Stockmannin Herttoniemen Fordilla se korjaus onnistuu kerralla. Auto ei ole romu.
Fordin maahantuonnin asiakaspalveluun ja sano että nyt ois syytä alkaa tapahtumaan!