J.Ahon "Juha" on tunnettuin suomaisen kirjallisuuden kolmiodraama (Juha, Shemeikka sekä Marja), mutta pohdin tässä löytyykö muita kolmiodraamoja suomalaisesta kirjallisuudesta kun tuntuu siltä että aika vähän niitä vaan taitaapi olla. Vai olenko täysin väärillä raiteilla??????
Kolmiodraamat
J.Aho
171141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onhan niitä kaikenlaisia kertomuksia, joissa esim. avioparin elämää tulee sekoittamaan joku kolmas osapuoli. Aholla ja Canthilla näitä sukupuolimoraalia pohtivia naisia riittää ja moninaisilla heidän jälkeensä, vaikkei kaikissa kolmiodraamoissa hukutakaan koskeen tms..
Suomalaisesta kirjallisuudesta en tiedä, mutta itse yllätyin, että Kuningas Arthurin tarinat oli yhtä kolmiodraamaa alusta loppuun. Lancelot, Guinevere ja Arthur oli tuttu juttu, mutta kirjassa on hirveästi muidenkin henkilöiden välisiä kolmiodraamoja! Lukekaa ja yllättykää. Taistelut ja seikkailut jäävät oheistuotteeksi!
peter peter. aino kallaksen sudenmorsian.
Noh; ei se loppu sen pahemmin kuin se alkukaan tee siitä kolmiodraamasta sitä kolmiodraamaa, mutta sen sijaan se kun siinä on "kolmepyörää"; joista on se "kolmas pyörä" sitten liikaa. Päästiin siitä sitten vaikkapa "Juhan" tapaa eroon kun teoksen päähenkilö syöksyy vapaaehtoisesti kosken kuohuihin..
Mitä ovat siis M.Canthin - kirjoissa tapahtuvat kolmiodraamat ja missä kirjoissa M.Canthilla niitä edes on???? Sen tiedän etteivät kaikki J.Ahon kirjat suinkaan (vaikkapa "Rautatie" taikka "Kevät ja takatalvi" käsittele aihetta).
Löytyykö uudemmasta kirjallisuudesta mitään tästä aiheesta kuin noista 1800-luvun teoksista vaan????
Mutta tokihan kunnon kolmiodraamassa joku hukkuu koskeen ;)
Canthin kirjoissa ne triangelit ovatkin ehkä enemmän henkisiä? Tai no, onhan siellä "Työmiehen vaimo", jossa Risto vikittelee Homsantuuta,
"Hannan" sulhanen aiheuttaa toimillaan pohdintoja relatiivisen sukupuolimoraalin suhteen,
"Sylvi" myrkyttää miehen jolta ei saa avioeroa
ja "Agneksessakin" on avioliitto koetuksella kaupunkiin tulleen hovinaisen takia.
Uudemmista teoksista ei sitten itselleni tulekaan juuri mitään mieleen.. :)
Minna Canthin näytelmässä Anna-Liisa Anna-Liisalla on ollut nuoruudenrakkaus, jolle hän on synnyttänyt lapsen ja tappanut sen. Näytelmän alkaessa Anna-Liisa on kihloisssa Johanneksen kanssa, mutta sitten hänet hylännyt Mikko äitinsä Husson kanssa saapuu 'perimään morsiantaan'.
Näytelmässä Työmiehen vaimo Johanna menee naimisiin Riston kanssa, kun hääpaikalle saapuu Riston hylkäämä Homsantuu, jolle Risto on aikaisemmin luvannut ummet ja lammet.
Juhani Ahon Papin rouvassa on hieno kolmiodraama. Aho on kirjallisuutemme taivavimpia miespuolisia naiskuvaajia.
Ahon naiskuvausta kutsutaan kolonalisaatioksi. ..Se on vähän miten kattoo..
Ahon naiskuvauksesta ei ainakaan M.Canth aikoinaan tykännyt. Vaikka Minna arvostikin Ahon "Rautatietä" niin ottivat nämä savolaiskirjailijat yhteen joskus 1800-luvun loppupuolella varsin rajulla tavoin. Minna taisi käyttää Ahon teoksista nimityksiä tyyliin "maskuliinisen kurjuuden suurin ylistys" (sanamuoto tuohon suuntaan).
Sivistyssanoista; Onko kolonasaatio siis sukua kolonialismille; eli J.Aho siis mielestäsi katsoi naisia käskevällä tavalla ylhäältä päin?!!?!
Minna Canth ei ollut kuin osittain tällä linjalla omassa J.Ahoon kohdistuvassa kritiikissään, mutta kaivelen tässä vielä tietoa tuosta savolaiskirjailijoitten aikalaistaistelusta henk.koht. arkistoistani esiin kunhan ennätän.
Tuorein kotimainen kolmiodraama taitaa olla Riitta Jalosen viimevuotinen Kuvittele itsellesi mies. Ihan klassinen lajin edustaja se ei ole, sillä kolmiosta mies jää taka-alalle ja tärkeäksi tulee hänen kahden naisensa suhde toisiinsa.
Juhani Ahon oman elämän kolmiodraamasta kertoo Tuula Levon Neiti Soldan, tosin sen kolmannen pyörän näkökulmasta käsin.
Olisiko puhdasoppinen kolmiodraama Juhan tyyliin käynyt vanhanaikaiseksi? Avioerot ovat ihan sallittuja ja hyväksyttyjä eikä velvollisuuden ja intohimon välissä räytymiselle ole tarvetta.
Varmasti ovat käyneet vanhanaikaiseksi jos ihan klassisen draamarakenteen kolmiodraamasta puhutaan, mutta sitähän en alunperin hakenut. Toisaalta onhan niinkin että uusperheitten, avioerojen, muuttuneitten moraalikäsitysten ja erilaisten intohimojen moninaistuminsen luulisi takaavan senkin, jotta uutta käsiteltävää tästäkin aiheesta riittäisi, mutta jostakin kummallisesta syystä juttu onkin toisinpäin.
Eihän klassisen draaman käyttö tarinaa rakennettaessakaan estä aiheitten tyyliin puhdasoppiset kolmiodraamat uudenmallista käsittelyä. Tarinanhan voi rakentaa mitä erilaisimmilla tavoilla draaman kaaren osoittamiin kehyksiin ja kyllähän sinne varmasti nykykirjallisuudenkin puhdasoppisia kolmiodraamoja on rakennettu, mutta ehkä vain uudella tavoin, että niitä on vaikeampi hahmoittaa kuin vielä 1800-luvun kirjallisuudessa. Täytynee opetella lukemaan uudempaa kirjallisuutta entistäkin tarkemmin.
Lähinnä nämä kirjallisuudentutkijat silloin tai myöhemmin tarkoittivat kolonalisaatiolla sitä, että Aho kirjoittamisellaan tunkeutui naisen silmiin, katsoi maailmaa miehenä naisen silmin..
Mutta niinhän tekivät silloin ja tekevät yhäkin monet mieskirjailijat, ja naistenhan nyt on aivan sallittua kirjoittaa miehen näkökulmasta.
Suomessa oli tuolloin ainakin kaksi kirjallista koulukuntaa: Minna Canthin piiri sekä Elisabet Järnefeltin koulu, johon Aho kuului. Ymmärtääkseni Ahon ja Canthin välirikko liittyi siihenkin, kun herra Järnefelt oli sitä mieltä, että Canth kirjoitti liian avoimesti ja realistisesti. Ja sitten vielä ne sukupuolikysymykset..
Kolmiodraaman klassiseen rakenteeseen en ole perehtynyt, vaan käsitykseni syntyi ihan mutu-menetelmällä kun tätä viestiketjua luin. Miellän kolmiodraamaksi sellaisen romaanin, jossa triangeliasetelma on tarinan keskeisin elementti. Tähtäsin viestissäni siihen, että ehkä pettämisistä ja jättämisistä on tullut niin arkisia asioita, ettei pelkästään niistä ole luomaan kolmiodraamaan tarvittavaa jännitettä. Mitä avarakatseisemmin asioihin suhtaudutaan, sitä vaikeampi niistä on luoda draamaa.
Eivätkö kolmiodraamat ole nimenomaan moraalitarinoita? Siltä ainakin näyttää, kun amerikkalaisia elokuvia katsoo: syrjähyppykertomukset esittävät, kuinka tuhoisaa perhearvojen rikkominen on.
Totta lienee, että triangelit ovat muuttaneet muotoaan sitten 1800-luvun. Kolmiodraamaksi voi kaiketi kutsua sellaistakin tapausta, jossa suhdetta koettelee toisen naisen tai miehen sijasta esim. anoppi, lapsi tai vaikkapa työ tai harrastus. Elokuvapuolelta esimerkki: FC Venus on miehen, naisen ja jalkapallon välinen kolmiodraama.
"Draama jakaantuu perinteisesti komediaan ja tragediaan. Komedia päättyy onnellisesti ja tragedia onnettomasti. Tragediaa määrittää vielä näytelmän loppuun kuuluva katharsis, jossa katsoja puhdistuu esitetyn kärsimyksen ahdistavuudesta.
Nykyään draaman lajit ovat sekoittuneet toisiinsa."
Tuossa lyhykäisyydessään tuo (klassisen) draaman määritelmä. Periaatteessahan se pätee kaikessa tarinallisesti kerrotussa nykyäänkin, mutta vain tosiaankin sillä yhdellä edellytyksellä että draaman eri lajityypit ovat sekoittuneet toisiinsa ja siksi kokonaisuutta on vaikeampi määritellä kuin 1800 luvun kirjallisuudessa, jolloin draaman kaari oli vielä puhtaasti jotakin lajityyppiä. Draaman perusrakenne on kuitenkin edelleenkin samanlainen.
Fc Venusta en ole vielä nähnyt, mutta jalkapallo kolmiodraaman yhtenä osasena on aika veikeä ajatus. Samalla kaavallahan kuin jalkapallo Fc Venuksessa voisi parisuhdetta laittaa draaman keinoin rikkomaan vaikkapa "työn", "päihteet", "kaveripiirin" taikka "harrasteet".
Kolmiodraaman moraalista: Juhani Ahon "Juha" on äärimmäisen puhdas kolmiodraama ja myöskin tragedia. Varmaan kaksikymmentä vuotta sitten näin Juhan Nyrkki Tapiovaaran mustavalko - elokuvana ja kun olen nähnyt myöskin A.Kaurismäen elokuva - Juhan sekä lukenut Juhani Ahon alkuperäisteoksen niin teoksen loppu ei lakkaa siltikään hämmentämästä. Tragedian loppu Juhan vapaaehtoisen koskeensyöksyn merkeissä on kyllä äärimmäisessä lohduttomuudessaan onnistunut tragedia, mutta pohdinnanvaraa se ei kyllä moraalisessa mielessä jätä.
Näytelmässä Niskavuoren nuori emäntä isäntä Juhanilla on ollut suhde meijerska malviinaan, kun nuori Loviisa tuodaan miniäksi taloon. Malviina on edelleen talossa, kunnes asia selviää Loviisalle ja tämä erottaa rakastavaiset. Hän saa pitää miehensä, mutta rakkautta ei voi käskeä.
Niskavuoren Hetassa annetaan ymmärtää, että Hetalla on ollut mieluisampi meis, mutta hän joutuu tyytymään Akustiin ja synnyttää tälle toisen miehen lapsen (??? asiaa ei sanbota suoraan näytelmässä, mutta kaikki merkit viittaavat siihen).
Eikö vain? Kuolinvuoteellaan tunnusti Siipirikolle: "Susta mä aina olen tykänny vaikka noi lapset tuli tehtyä Hetan kanssa!" tms.
Nyt nopeasti tulevat mieleen Mika Waltarin kirjat Suuri illusioni ja Vieras mies tuli taloon.
Myös Mika Waltarin "Ei koskaan huomispäivää" kuuluu varmaankin tähän kategoriaan.