aapuuva!

Hain eilen pennun kotiin ja ennestään minulla on kohta 10v suursnautseri ja pian 2v seropi. Tämä 10v ei piittaa pennusta pätkääkään, on vihainen minulle (ei kuuntele eikä oikein mielellään tule luokse). Tänään on jo näyttänyt hieman vihreää valoa, on hetkittäin iloinen kanssani, sitten alkaa taas "mököttää". Mutta tämä pennun kohtaaminen on hankalaa. Vein pennun tänään kädessäni vanhuksen eteen ja tämä piti outoa ääntä (ei murinaa, ei irvistelyä, ei karvojen nostelua) ja vein pennun pois. Myöhemmin vanhus jäi sitten seisoskelemaan keskelle lattiaa ja pentu meni vanhuksen alta, vanhus ikään kuin säikähti pentua, perääntyi ja murisi. Mutta karvoja ei ollut pystyssä eikä irvistellyt. Vanhus ei ole koskaan pitänyt pennuista ja siksi niitä vältellyt. Mutta kun tämä seropi tuli meille, vanhus seuraili sitä kuin hai laivaa ja "inhosi" tätä, mutta kuitenkin puolusti sitten ulkoillessa. Onko mitään keinoa, jolla saisin vanhuksen välittämään myös tästä pennusta?? Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen päivä, mutta oon jo ihan paniikissa, että jos ei vanha koira tätä pienokaista hyväksykään...
2418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Annat vaan rauhassa tutustella toisiinsa.
Meillä oli sama tilanne kesällä kun uusi koira tuli taloon.Meidänkään "vanha" koira ei aluksi tiennyt miten suhtautua uuteen tulokkaaseen.
Annoin paljon huomiota,juttelin ja lällyttelin meidän vanhusta ja selitin että on tullut uusi kaveri taloon,sen jälkeen se hyväksyi tämän uuden=)
Koirasi varmaan tuntee jääneensä jotenkin tämän tulokkaan varjoona ja luulee että se vie hänen paikkansa.Toivottavasti tästä oli apua ja onnea
pennun johdosta=)

Äänestä

hau!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oikeasti! kirjoitti:

Hain eilen pennun kotiin ja ennestään minulla on kohta 10v suursnautseri ja pian 2v seropi. Tämä 10v ei piittaa pennusta pätkääkään, on vihainen minulle (ei kuuntele eikä oikein mielellään tule luokse). Tänään on jo näyttänyt hieman vihreää valoa, on hetkittäin iloinen kanssani, sitten alkaa taas "mököttää". Mutta tämä pennun kohtaaminen on hankalaa. Vein pennun tänään kädessäni vanhuksen eteen ja tämä piti outoa ääntä (ei murinaa, ei irvistelyä, ei karvojen nostelua) ja vein pennun pois. Myöhemmin vanhus jäi sitten seisoskelemaan keskelle lattiaa ja pentu meni vanhuksen alta, vanhus ikään kuin säikähti pentua, perääntyi ja murisi. Mutta karvoja ei ollut pystyssä eikä irvistellyt. Vanhus ei ole koskaan pitänyt pennuista ja siksi niitä vältellyt. Mutta kun tämä seropi tuli meille, vanhus seuraili sitä kuin hai laivaa ja "inhosi" tätä, mutta kuitenkin puolusti sitten ulkoillessa. Onko mitään keinoa, jolla saisin vanhuksen välittämään myös tästä pennusta?? Tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen päivä, mutta oon jo ihan paniikissa, että jos ei vanha koira tätä pienokaista hyväksykään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu