Heipsan! Olen tässä jo jonkin aikaa vauvakuumeillut, muutamille ystäville ja siskolle siitä kertonutkin jotka pitivät minua aluksi ihan pöhkönä (tai noh, pitävät varmaan vieläkin). Tiedän olevani nuori (20v) ja että olemme avomieheni kanssa olleet vasta vähän aikaa yhdessä (1,5v) ja että vauvan "hankkiminen" tässä vaiheessa ei missään nimessä olisi järkevää, jos sitä vauvaa nyt järjellä hankitaan. Enemmänhän tuo nyt onkin sellaista haaveilua minun kannaltani. Vauvantekoon kun tarvitaan kaksi (mies on onneksi vähän järkevämpi näissä asioissa, ei halua lapsia vielä aika pitkään aikaan. Huoh...). Noh, anyway, siinä vähän taustatietoja. Eli vauvakuumeilen, mutta vauvaa ei ole vielä tulossa varmaankaan pariin vuoteen. Kyselisin nyt, että tietävätkö teidän tuttunne vauvakuumeestanne? Ja miten he ovat siihen suhtautuneet? Ja onko vauvakuummeenne realistista, että ihan yritätte jo vauvaa? Vai onko se tätä haaveilua omasta perheestä? Anteeksi sekava teksti, koittakaa kestää :)
Miten muut?
vadelma
4339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä haaveilla saa ja pitääkin! Sitä jaksaa paremmin, kun on jotain, mitä odottaa...
Meillä haaveillaan "pilvilinnatasolla" pienestä kolmosesta, ei siis varsinaisesti yritetä raskautta, joskaan ei kyllä ehkäistäkään. Kuopus on tällä hetkellä 7 kuukautta, eikä menkat ole vielä alkaneet raskauden jäjiltä, joten tärppääminen tässä vaiheessa on aika epätodennäköistä.
En ole uskaltanut mainita tästä kuumeilusta kenellekään, koska kuopushan nyt kuitenkin ON vielä vauva. Luulen, etteivät oikein ymmärtäisi...
Mitä nuoreen ikääsi tulee, niin eihän se haaveilua ja suunnittelua estä! Tai suunnitelmien toteuttamistakaan, jos miehesikin toivoo lasta ja koette olevanne siihen valmiita. Nuori olin minäkin esikoiseni syntyessä (21), enkä nyt niin vanhaksi koe itseäni vieläkään. Kukin taaplaa tyylillään! :)
olen vasta 19 ja kuumeilen silti. Kohta 4v seurustelua miehen kanssa. En ole uskaltanut kertoa kuin lähimmille ystävilleni kuumeilustani. ja tietysti avomiehelleni. Olen ajatellut asiaa kuin kuuta nousevaa ja tunnen olevani hyvinkin valmis. Haluan silti pitää koko asian salaisuutena vanhemmiltani. Tämä on minun elämäni, olen sen tajunnnut. Lapsen saaminen tuntuu luonnolliselta ja minulla kun on niin turvallinen elämäkin. Siinä olisi luultavasti hyvä lapsen kasvaa.
kuummeillaan.. eli itse olen 21 vuotias ja mieheni on 28 vuotias.. 3 vuotta yhdessä oltu (kihloista puhuttu, mutta ei vielä kosintaa ole kuulunut).. lähinnä kuumeilu on minun osaltani tapahtuvaa haaveilua ja itse olisinkin valmis, mutta meillä kans mies on tuon järjen ääni ja kehottaa odottamaan vielä ainakin vuoden.. tosin nyt on sitten kuitenkin jännät paikat kun vahinko sattui, eli nyt odotellaan kuuluuko seuraavia menkkoja vai onko perheen lisäystä tulossa.. tosin jos nyt en ole paksuna niin meinaan vielä pillereitä syödä..
mutta kyllä mun mielestä tää haaveilu on kivaa ja kun on nimet ja kaikki päätetty niin on suht turvallinen ja luottavainen mieli tulevaisuuteen.. ja mies sitten nappaa jalasta kiinni jos liian korkealle meinaan lentää..
haaveista saa voimaa minun mielestäni..
kivaa, kun on muitakin pilvilinnoissa liiteleviä :)