Kahvitarjoilusta

Aiemmin joku kyseli, että keitättekö sossuille kahvit.
Meillä keitetään. Mekin saamme kahvia kun menemme palaveriin heidän luokseen.

Entäs keitättekö kahvit biovanhemmille jos he hakevat/tuovat lastaan teiltä/teille?
Itse en ole keittänyt, muttei meitäkään ole koskaan edes sisälle päästetty biokotiin, saati kahvia tarjottu.

Kaippa tässäkin pätee vanha viisaus; vuoroin vieraissa.
10894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

meille on sen verran matkaa, että on sitten omaa tai lasten sukua tai viranomaistahoa niin kyllä kahvit ainakin saa. ja jos ruoka-aikaan osuu nostetaan se lautanen vieraallekin. eriasia on jos on on vain kiireinen haku tyyliin "hyppää kyytiin, niin jatketaan matkaa". mutta se onkin sitten erikseen sovittu.

Äänestä

Meillä tarjotaan kaikille kotiimme tuleville vähintään kahvit ja jotain syömistä. Jos on ruoka-aikana, niin silloin tarjotaan ruokaa. Näin teemme sossuille ja biovanhemmille. Kahvin ja ruuan saan myös biovanhempien luona, kun käytän lapsia tapaamisissa.

Äänestä

Meillä kay yksi biovanhempi tapaamassa lastaan ja hänelle luonnollisesti kahvit lisukkeineen tarjotaan, ruokakin jos sattuu olemaan ruoka-aika. Itse olen kaksi kertaa käynyt yhden sijoitetun kanssa hänen biologisella vanhemmallaan ja kyllä sielläkin kahvit lisukkeineen tarjottiin.

Äänestä
  • tarjotaan myös bioille kahvit lisukkeineen ja ollaan jopa ruokaa tarjottu jos on ollut ruoka aika...

    Äänestä

  • pikkeli kirjoitti:

    tarjotaan myös bioille kahvit lisukkeineen ja ollaan jopa ruokaa tarjottu jos on ollut ruoka aika...

    Meillä myös keitetään ja juodaan kahvit jos vaan vanhemmilla on aikaa juoda. Siinä sitä mukavammin kertoo miten viikonloppu meni ja sovitaan seuraavista viikonlopuista. Tämä siis sen perheen kanssa, jolle olemme tukiperheenä. Emme ole koskaan käyneet heillä, vaan tuovat ja hakevat lapset aina itse.

    Äänestä

Meillä keitetään kahvit sossuille ja vanhemmille. Lisäksi haetaan asemalta ja kestitään sukulaiset joskus yönkin yli. Meillä on hyvät välit biologiseen sukuun ja olemmekin sitä mieheni kanssa sitä mieltä, että lapsemme sukulaiset ovat sitä kautta myös omiamme. Vastavuoroisesti myös bio-lapsemme saavat sijaissukulaisilta paketteja ym. Luottamukselliset välit vaativat tekoja ja itsensä laittamista likoon.

Äänestä

eikö olisi kannattanut luoda hyvät suhteet bioihin jo ij´han lapsenkin takia...? jos tosissasi ajattelet hänen etua, ja omaasi, lapsi viihtyy luonasi jos kokee että äitinsä hyväksyy sinut ja hoitojärjestelyn takaan että tulevaisuutenne on valoisampi, ja ehkä vielä pysytte ystäväinä lapsen kotiutuksen jälkeenkin... ihan vaan ystävyydellä toivoisin, oma lapseni on kylläkin lastenkodissa mutta yritän kaikkeni saadakseni hänet viihtymään siell'ä kunnes vapautuksen päivä koittaa. ei ole kenenkään etu jos lapsi uhkuu vihaa hoitajiaan , tai ylipäätään ketään , kohtaan

Äänestä
  • Kyllä kovasti yritettiin saada vanhempien kanssa edes kohtuulliset välit, muttei onnistunut. Me olemme ne lapsenryöstäjät, vaikka olemme tarjonneet lapselle vain(?) kodin.
    Lapsi onneksi viihtyy luonamme, kiitos bioisovanhempien, jotka ovat antaneet lapsen kiintyä meihin.
    Miten mielestäsi voisin lähestyä bioäitiä, joka lähes sylkee tulta kun tapaamme?
    Tuskin koskaan ystävystyisimme, mutta soisi kuitenkin edes lapsen takia, että käyttäytyisimme aikuisten tavoin.
    Lapsikin jännittää äitinsä tapaamisia monta päivää etukäteen päänsäryillä ja hermostuneisuudella. Tottahan hänkin vaistoaa ja näkee meidän aikuisten huonot välit.
    Onneksi useimmiten viemme lapsen biomummulle ja -papalle.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Kyllä kovasti yritettiin saada vanhempien kanssa edes kohtuulliset välit, muttei onnistunut. Me olemme ne lapsenryöstäjät, vaikka olemme tarjonneet lapselle vain(?) kodin.
    Lapsi onneksi viihtyy luonamme, kiitos bioisovanhempien, jotka ovat antaneet lapsen kiintyä meihin.
    Miten mielestäsi voisin lähestyä bioäitiä, joka lähes sylkee tulta kun tapaamme?
    Tuskin koskaan ystävystyisimme, mutta soisi kuitenkin edes lapsen takia, että käyttäytyisimme aikuisten tavoin.
    Lapsikin jännittää äitinsä tapaamisia monta päivää etukäteen päänsäryillä ja hermostuneisuudella. Tottahan hänkin vaistoaa ja näkee meidän aikuisten huonot välit.
    Onneksi useimmiten viemme lapsen biomummulle ja -papalle.

    toivottaavasti lapsi päässee pian äitinsä luo että saatte tuon tilanteen laukeamaan!

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    toivottaavasti lapsi päässee pian äitinsä luo että saatte tuon tilanteen laukeamaan!

    toivottavasti vaaditte selväpäisyyden tapaamisiin
    pitäkää huolta lapsen parhaasta siihen ei kuulu
    häiriökäytöksinen bioäiti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vielä.. kirjoitti:

Aiemmin joku kyseli, että keitättekö sossuille kahvit.
Meillä keitetään. Mekin saamme kahvia kun menemme palaveriin heidän luokseen.

Entäs keitättekö kahvit biovanhemmille jos he hakevat/tuovat lastaan teiltä/teille?
Itse en ole keittänyt, muttei meitäkään ole koskaan edes sisälle päästetty biokotiin, saati kahvia tarjottu.

Kaippa tässäkin pätee vanha viisaus; vuoroin vieraissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu