chinchilla

Nuorellaparilla on toisen marsun jälkeinen lainakani hoidossa ja pehmonkaipuu ja allergia ja järki eivät tunnu mahtuvan samaan kaaliin.

Chincillapuolella ei kuulu mitään erityisempää uutta. En ole yli puoleen vuoteen tutkinut heidän majapaikkaansa, mihin ovat päivänukkumispesänsä sisustaneet. Ilmeisesti pesäkolo on nyt sopivan mukava, koska kirjasilppua ei enää ilmesty lattialle.

Aamupäivisin 8-9 aikoihin huoneessa olevat viisi vapaata chintzua vetäytyvät pesäänsä nukkumaan. Aikaisemmin yksi tai kaksi urosta piti vahtia näkyvämmällä paikalla, mutta ei yleensä enää. Iltapäivän-illan mitaan ne käyvät yksittäin syömässä ja torkkuilevat sitten laatikoston kielekkeillä. Vauhti ja eloisuus lisäntyvät sitten keskiyötä kohti mentäessä ja puoliltaöin huoneeseen on enää vaikeaa päästä, koska niitä loikkailee avautuvan oven raosta seikkailuretkille muualle huoneistoon.

Sylichintzu ei niistä ole kuin se yksi häkkiolio, jolle ei voi laittaa ketään kaveriksi, kun kaikki höykyttävät sitä ja hellyydenkaipuussaan se kiipeää aina häkin avauksessa syliin silitettäväksi. Muille riittää toistensa seura, eikä niitä saa pidettyä sylissä, eivätkä ne ole kiinnostuneet silityksestä.

Seurasin vasta äskettäin, miten touhutaan, kun joku naaras tulee kiimaan. Tiedotus toimii virtsan välityksellä. Yksi uros kävi haistelemassa ulkohuonelaatikkoa ja alkoi naksuttaa äänekkäästi ja kaksi muuta urosta yhtyivät meteliin. Ainoa tilanne muuten, jolloin ne huiskivat hännällä edestakaisin kuin kiukkuinen orava. Kiima-aikoina niillä on erikseen naisten puoli katonrajassa, johon herroja ei päästetä. Kiimaileva kävi välillä tekemässä keimailupyrähdyksiä lattialla ja johtava uros perässä, mutta sitten vielä neitichintzu meni oman emonsa turviin ylähyllylle ja emo antoi tunkeilijoille ympäri korvia. Joten riittävän suuressa tilassa löytyy väistelytilaa eikä pakkoparittelu onnistu.