Häpeärangaistus on perustuslain vastainen. Oikeus yksityisyyteen on perusoikeutemme. Siihen voidaan tehdä poikkeuksia, mikäli tietyt edellytykset täyttyvät ( edellytykset löytyvät tämän viestin vastauksesta ).
Perusoikeuteemme ei voida tehdä poikkeuksia "pienistä" syistä. Vaan syyn täytyy olla painava.
Painavaksi syyksi ei kelpaa se, että edistää levymyyntiä p2p-verkoilla ja parantaa yhtyeiden tunnettavuutta p2p-verkoilla. Tutkimuksen mukaan p2p-verkot edistävät levymyyntiä. Lisäksi koska yhtäaikaisia p2p-verkon käyttäjiä on nykyään keskimäärin yli 9 miljoonaa, niin yhtyeiden tunnettavuus kasvaa ja siten konserttitulot. Parhaiten tienaavat artistit saavat suurimman osan tuloistaan juuri konserteistaan. Eli se että tekee jotain levymyynnnin edistämiseksi ei ole painava syy, jolla perusoikeuksiin voidaan tehdä poikkeuksia.
Lisäksi on huomattava, että Ranskassa on kaavailtu järjestelmää, jossa kuluttaja saa vapaasi käyttää p2p-verkkoa kunhan maksaa 5 euroa /kk.
Eli mikä muualla on hinnoiteltu 5 euron arvoiseksi oikeuttaa suomessa tekemään poikkeuksia perusoikeuksiimme. Asian ei oikeesti pitäisi olla niin...perusoikeutemme on arvokkaampi kuin 5 euroa eli karkkipussin hinta. Tai ainakin oli ennen Lex Karpelaa...
------
Ranskassa on kaavailtu järjestelyä, jossa kuluttajat saisivat vapaasti käyttää p2p-verkkoa sitä vastaan, että maksavat 5€/kk.
Suomessa p2p-verkon käytöstä max rangaistus on 2 vuotta linnaa (henkilökohtainen vapaus) , jossain tapauksissa p2p-verkon käyttäjän kotiin voidaan tehdä kotietsintä ( kotirauha ), henkilöllisyytesi voidaan selvittää Ip-osoitteen perusteella (yksityisyyden suoja ).
Eli mikä muualla on hinnoiteltu 5 euron arvoiseksi, oikeuttaa Suomessa viranomaiset loukkaan uuden Lex Karpelan nojalla monia, monia perusoikeuksiamme. Perusoikeuksien hinta on siis noin 5 euroa. Tai 5 eurolla saa rikkoa jo lähes kaikkia perusoikeuksiamme eli koko perusoikeus "settiä".
Last month, the French National Assembly marginally passed a “global license” proposal that would allow the sharing of music and movie files for personal use. Under the proposed legislation, French Internet users would see their monthly service fee increase by €5.
http://www.slyck.com/news.php?story=1063
http://blogwood.com/archived/407/file-sharing-not-to-bl ame-for-industry-woes/
Songs that were heavily downloaded showed no measurable drop in sales, the researchers found after tracking sales of 680 albums over the course of 17 weeks in the second half of 2002. Matching that data with activity on the OpenNap file-sharing network, they concluded that file sharing actually increases CD sales for hot albums that sell more than 600,000 copies.

Vastaukset 6
Vanhimmat
PeVM 25/1994:
Perusoikeusjärjestelmän
kokonaisuudesta ja oikeuksien luonteesta perustuslaissa
turvattuina perusoikeuksina voidaan johtaa joitain yleisiä
rajoittamista koskevia vaatimuksia. Niitä ovat esimerkiksi:
- Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan
säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida
perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia
alemmalle säädöstasolle.
- Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän
täsmällisesti määritettyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön
tulee ilmetä laista.
- Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä.
Rajoittamisen tulee olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen
vaatima. Hyväksyttävyyden arvioinnissa merkitystä voi olla
esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaavanlaista
oikeutta koskevilla määräyksillä, ainakin siltä osin kuin
niihin sisältyy tyhjentävä luettelo ihmisoikeuksien
hyväksyttävistä rajoitusperusteista.
Perusoikeussäännöksiä on
perusteltua tulkita yhdenmukaisesti ihmisoikeuksien kanssa
niin, että vain ihmisoikeussopimuksen asianomaisen
sopimusmääräyksen mukaan hyväksyttävät rajoitusperusteet voivat
olla vastaavan perusoikeussäännöksen sallittuja
rajoitusperusteita.
- Rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia.
Rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän
tarkoituksen saavuttamiseksi. Jokin perusoikeuden rajoitus on
sallittu ainoastaan, jos tavoite ei ole saavutettavissa
perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa
mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon
rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin
painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään.
- Perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä
oikeusturvajärjestelyistä.
- Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen
kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.
Perusoikeusuudistus lähentää entisestään Suomen
perusoikeusjärjestelmää sisällöllisesti kansainvälisiin
ihmisoikeussopimuksiin.
Eli tuossa viestissä oli edellytykset mainittu, joiden täytyy täyttyä, jotta perusoikeuksiin voidaan tehdä poikkeuksia ( tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä )
Lähde:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/utahref.scr?{KEY}=PeVM 25/1994
Parhaiten tienaavat artistit näyttävät saavat valtaosan tuloistaan juuri konserteista.
Parhaiten tienaavat artistit:
http://www.forbes.com/technology/2006/02/07/rolling-stones-grammys_cx_pak_0207musicmoney.html
P2p-verkoilla oli tammikuussa 2006 yhtäaikaisia käyttäjiä 9,7 miljoonaa. Sitä kautta varmasti monen yhtyeen tunnettavuus ja siten konserttitulot ovat nousseet:
simultaneous users
http://www.p2pnet.net/story/7851
http://www.slyck.com/news.php?story=1085
Siis Ranskan systeemissä saa warettaa, mutta vastineeksi kaikki laajakaistan käyttäjät maksavat viisi euroa ylimääräistä. Minä en ainakaan haluaisi maksaa muiden waretuksia. Mikä on, että tämä hyvistysmaksu niin yleisesti CD-levyjen kohdalla tuomitaan, mutta nettiin sitä ollaan oikein vaatimassa.
maksaa TV-lupamaksua, jolla kustannetaan YLEn kaikenmaailman roskaohjelmat, joita en edes katso... mutta minkäs teet kun se on pakollinen =/
Mitä ihmettä TV-maksu tähän liittyy? Ja miten se olisi joku peruste hyvitysmaksun laittamiselle nettiyhteyksille?