Onko täällä niitä, ketkä elää ihan onnellisesti avoliitossa, kihloissa tms. mutta vauva on suunnitelmissa ennen häitä?
onko tullut palautetta tai mielipiteitä sukulaisilta asiasta? itsestäni tuntuu, että kaikki "käskee" menemään naimisiin ennen lapsia, mutta onko sillä loppujenlopuksi niin paljon väliä onko naimisissa vai ei? etenkään jos ei ole yhteistä omaisuutta,tai velkaa.
onko tullut palautetta tai mielipiteitä sukulaisilta asiasta? itsestäni tuntuu, että kaikki "käskee" menemään naimisiin ennen lapsia, mutta onko sillä loppujenlopuksi niin paljon väliä onko naimisissa vai ei? etenkään jos ei ole yhteistä omaisuutta,tai velkaa.
Vastaukset 44
Vanhimmat
minulla ja miehelläni on ollut vauvamielessä pitkän aikaa, saman katon alla asutaan ilman sormuksia. ja jos raskaaksi tulee niin voihan sitä mennä naimisiin vaikka on jo raskaana. mieheni kanssa ollaan täsät puhuttu ja tultu siihen tulokseen että ei mennä naimisiin. ensinnäkin se on yks raha reikä jos ajattelee kirkkohäitä. mutta onhan se tietysti toiselta kantilta ajateltuna niin hyvä asia et mennään naimisiin, olisi tavallaan lapsen tulevaisuus jokseenki turvattu vaikka ero tulisi.
Piti tähän väliin mainita, että kirkkohäät ei maksa yhtään mitään jos menee omalla paikkakunnalla naimisiin. Jos sellaisella paikkakunnalla menee jossa ei lähisukua kirjoilla niin maksaa noin 80 euroa. Joten siis itse naimisiin meno ei maksa, ainoastaan ne juhlat mitkä seuraa hääseremoniaa. Ja nehän ei ole pakolliset, mutta kivat!
"ensinnäkin se on yks raha reikä jos ajattelee kirkkohäitä"
Ehei, ei kirkollinen vihkiminen mitään maksa.
minulla 2 lasta,kummankaan syntyessä en ollut aviossa..nyt olen ja kolmas meillä toiveissa..ei kukaan ihmetellyt ainakaan meidän kohdalla yhtään. tietysti suvusta kiinni:) joutui vaan käymään tunnustamassa isyyden kun emme olleet aviossa,mutta jos kolmas tulee niin ei enää tarvitse mennä...sekin on muuten aika hullua,kun olimme kuitenkin avopari.
Kiva kuulla, että on muitakin ketkä ei ole naimissa, tai ei suunnittele sitä vielä.
Meillä ainakin sukulaiset jaksaa jankuttaa,miten tärkeää on olla niamisissa ennen lasta.Mutta minulle henkilökohtaisesti on paljon tärkeämpää saada perhettä kun laittaa rahaa kinni isoihin juhliin. VOihan sitä mennä naimisiin jokus myöhemminkin kun rahatilanne on häihin sopiva. lapsen hankitaa ei kuitenkaan voi siirtää niin pitkälle kun häitä, tulee ikäkin vastaan jossain vaiheessa.
me ollaan ihan onnellisesti avoliitossa.ja vauva on suunnitelmissa tai oikeestaan koko ajan on yritys päällä.ollaan kyl puhuttu naimisiin menosta,mut tuskin mennään pariin vuoteen.sukulaisille ei olla kerrottu mitään,mut kyllä ne kyselee et koska on perheenlisäystä tulossa.
Ehkä munkaan ei siis kannattais muiden mielipiteitä kuunnella naimisiin menosta tms. Koska etenkin mummoilla ja ukeilla on ihan erikäsitys asiasta. Paras varmaan tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee. Enhän minä tätä elää muille elä vaan itselleni. Mut tietty näitä asioita funtsii, etenkin kun siitä naimisiin menosta ennen lapsia jankutetaan..
Mä olen kyllä sitä mieltä, että avioliitto on tärkeä asia. Mielestäni monille häät ja avioliitto ovat synonyymeja: itse taas ajattelen, että tärkeintä on että ihmiset menevät naimisiin.
Hääbisnes saa ihmiset luulemaan, että kirkossa on pakko mennä naimisiin 1000 todistajan edessä. Naimisiin pääsee nopeasti maistraatissakin.
Enkä toisaalta kyllä enää voisi kuvitella, että lasten äitinä haluaisin purjehtia pitkin kirkon käytävää, huntu päässä. Mielestäni "tyylikkäämpi" ratkaisu on pitää ensin häät, olla valkoisiin puettu morsian ja sitten saada perhe.
Monet ajattelevat, että miksi pitäisi mennä naimisiin, kun lapsia tulee. Itse asiassa lasten tekeminen on mielestäni paljon kovemman luokan sitoutuminen kuin avioliitto. Lasten tultua olen kuitenkin käytännössä naimisissa puolisoni kanssa! Isyyden tunnustaminenkin on aika nolo juttu: en haluaisi, että heti lapseni syntymän jälkeen hänen olemassaolonsa kyseenalaistettaisiin tyyliin "onko toi jätkä sun lapsen isä".
Lisäksi avioliitto takaa leskeneläkkeen ja monta juridista etua. Tiedän parikin avoliittolaista, jotka ovat vuosia sitten joutuneet kohtaamaan lastensa isän kuoleman. RAHAA EI VARMASTI AJATTELE SURUN TULTUA, mutta kyllä kuulemma leskeneläke lämmittäisi kummasti, kun lapsia pitäisi elättää yksin vielä toistakymmentä vuotta.
Menkää siis naimisiin vaikka maistraatissa, ja pitäkää kirkkohäät vaikka myöhemmin (sis. avioliiton siunaus). Ette te siinä mitään menetäkään. Käykää vielä lukemassa Suhteet & Tunteet keskustelusta Uskottomuus -otsikon alta vähemmän kiva avoliittotarina (nimimerkki Stella Polaris).
Eipä tuo Stella Polariksen tarina tuntunut olevan edes mikään yllätys, kun mies oli koko ajan ollut sillä linjalla, ettei halua mennä naimisiin. Joten jos on avoliitossa, kihloissa = suunnitelmat häissä, niin jos on vähänkään järkeä päässä, se on jo aika iso askel sitoutumiseen. Typeräähän se on mennä naimisiin sen takia, että haluaa varmuuden toisen sitoutumisesta. Itsekin haluan mennä naimisiin lähinnä yhteisen sukunimen ja noitten juridisten juttujen takia. Ja en aio tehdä sitä maistraatissa, vaan pidämme sitten kunnon juhlat, joskaan ei tuhannen todistajan edessä :D
en jaksanut lukea kaikkia viesteja, mutta halusin kertoa sinulle, miten meilla. eli kun olimme olleet yhdessa 7 vuotta (joista asuneet eri maissa 4 vuotta)ja takana oli 6 kk ulkomailla yhdessa oloa (liittyi paljon ulos menoja ja juhlintaa), istuimme alas ja mietimme, etta mita elamalta ja toisiltamme haluamme. molemmat tulivat tulokseen, etta haluamme perheen, mutta haihin ei ole aikaa (ihan totta joskus on vaan niin, etta ei ole aikaa jarkata ja suunnitella). olemme molemmat vanhanaikaisesta perheesta, mutta halusimme tehda niin kuin meille paras.
tulinkin sitten ekasta kierrosta raskaaksi ja luulen, etta osittain siksi, ettei kukaan ollut kyselemassa. sukuni tuntien minulle olsi tullut satoja kyselyja vauvasta, jos olisimme ensin menneet naimisiin.
raskaana en halunnut myoskaan naimisiin, vaikka monethan menevat. meidan avioliitto alkoi, kun tyttaremme oli 3 kk ja han sylissa menimme vihille. oli aikas kerkkaa ja ihanaa!!!
suku oli hieman ihmeissaanja luulivat vahinkolapseksi, mutta eipahan luule enaa. tytto nyt 5 vuotta. toista olemme yrittaneet jo pitkaan ja nyt on paineita kyselijoista jne. niin, etta meilla se toimi noin pain!!!
Avoliitossa ollaan ja onnellisesti kihloissa, hääpäivä päätetty jo pari vuotta sitten kihlauduttuamme vuodelle 2009.
Kommentteja; yllätyshän raskaus taisi olla joillekin, kun sitä usein ajatellaan, että ensin mennään naimisiin ja sitten tulee lapsia. Ja kun minä vielä opiskelenkin. Jotkut kyselevät, milloin häät tulee ja jotkut ovat taas todenneet, että nythän sitä "pitäisi" mennä naimisiin, kun lapsi on tulossa. Ihan hyvä vaan, ettei hääpäivä ollut tälle vuodelle, niin ei sitten kukaan luule että lapsen takia naimisiin mennään :D
Ja juu, toki sitä voisi mennä aiemminki naimisiin, mutta häät maksavat ja haluan tarjota häissäni ihmisille kunnon ruoat ja lähteä häämatkalle, joten sen takia ei edes harkittu että menisimme naimisiin aiemmin.
Sano mun sanoneen, ettei sun häitä tulla juhlimaan vuonna 2009. Joku Jihuu tai Jippii täällä ruikutti, että nyt loppui vauvakuume, kun mies ryyppää liikaa ja on baareissa. Sitten pian kaikki onkin hyvin, kun satuitkin tulemaan raskaaksi. Ei juu vaarin housut... Varsinainen malliperhe. Mutta onnea valitsemallesi tielle!
Kivaa, ettei itse tarvinnut avioitua ja tulla raskaaksi tuollaisessa tilanteessa.
Meidän kohta kolmevuotisen yhteiselon aikana mies on käynyt baarissa omin päineen muutaman kerran. Enkä ole ikinä kieltänyt menemästä, ihan omasta tahdostaan on käynyt niin vähän.
Koko viime vuoden aikana juominen lähti käsistä noin kuusi kertaa. Eli keskimäärin joka toinen kuukausi. Ne ovat hyvin pieni murto-osa koko yhteiselostamme. Sitäpaitsi suurimmalle osalle pariskunnista ryyppäämiset ja krapulat tuntuu olevan ihan ok, vaikka miehet joisivat paljon enemmän ja useammin ja rellestäisivät mennä säännöllisesti jossain. Minulle se vaan ei satu olemaan, kun en näe mitään syytä pyöriä sekaisin ja muistamattomana. Miehelle se on pinttynyt tapa nuoruudesta, jonka haluaa muuttaa.
Ukolla lipsahti viimeksi uutena vuotena, mutta sen jälkeen ei ole lipsahtanut, kun olin jo lähdössä - raskaudesta huolimatta, ja jos nyt vielä lipsahtaisi, on sitoutunut hakemaan apua viralliselta taholta. Sen verran on tuo isyys tainnut kasvattaa, että alkaa viimeinkin jäädä ne muutamat kaljat liikaa ottamatta. Minä en kuulu naisiin, jotka jäävät lapsen takia huonoon suhteeseen, vaan kuten jossain keskustelussa sanoinkin, jos olisi lapsia ollut viime vuonna, olisin jo lähtenyt tai ukko olisi saanut jo mennä hoitoon. Meidän suhteessa ei ole tasan mitään muita ongelmia ollut, kuin alkoholi. Uskon kyllä, että sun on sitä vaikea käsittää.
Eli juopon vaimopa hyvinkin. Ehkä sun kannattaisi keskittyä asioihin, joista tiedät jotain - jos sellaisia sattuu edes olemaan?
pisti silmään yks lause."meidän suhteessa ei ole tasan mitään muita ongelmia ollut,kuin alkoholi".ihan sen verran täytyy sanoo et se on kyl jo paha ongelma.mulla on kokemusta siitä,et mies ryyppää eikä välitä mistään mitään tuo taivaallista.ja tilanne ois pahentunu jos ois lapsi vielä tullu.sen verran pahaks meni et oli pakko erota (oltiin naimisissa).en tätä kirjota ilkeyttäni vaan oman kokemuksen perusteella.ja nyt oon löytäny semmosen miehen joka ei ryyppää ollenka.tosin en tunne teitä ni en voi enkä halua mitenkä arvostella,mut muista et juoppo on aina juoppo (tosin poikkeuksia löytyy).
Olen aivan samaa mieltä, ikävä kyllä. Alkoholisti on aina alkoholisti eikä siitä voi parantua. Himo viinaan on aina läsnä. Uskon kyllä, että halutessaan tarpeeksi ihminen voi olla tipattomalla linjalla. Alkoholissa on vain kysymys psyykkisten asioiden lisäksi fyysisistä seikoista.
On meidänkin suhteessa erimielisyyksiä, ja otamme joskus yhteen periaatteellisista asioista. Uskon, että se on varsin yleistä. Ongelmat ovat kuitenkin eri suuruusluokkaa: perheväkivalta vs. puolison alituinen myöhästely. Tai alkoholi vs. aamuäreys.
Siis ymmärtänette, ettei meillä ole alkoholismia tai perheväkivaltaa. Tempaisin vaan tuulesta klassisia parisuhteen ongelmia, joista toiset ovat pienempiä ja toiset suurempia.
Se, mitä alunperin joku kirjoitti tuohon, että olinko minä se juopon vaimo, niin ei todellakaan kerro suhteen onnellisuus tilasta mitään se, jos on joitan iltoja, jolloin toisella on alkoholin käyttö repsahtanut. Ja kuten sanoinkin, suurin osa ihmisistä keitä tunnen, niin jokainen ryyppää silloin tällöin, niin nainen kuin mieskin. Onhan tuo nyt varmaan kelle tahansa selvää, että se on valitettavasti olennainen osa suomalaista kulttuuria.
Ja kehäkukalle; tiedän kyllä juopot, olen itse lapsuudessani elänyt 15 vuotta sellaisen kanssa. Tosin siinäkin tapauksessa viina oli vähäisin murhe. Sinä sanot, että sinulla on kokemusta siitä, kun mies ei välitä mistään mitään. Minun mies ei satu olemaan sellainen. Nämä juomistapaukset ovat olleet sellaisia, että ollaan oltu jossain, ja kun hänen puheensa on alkanut sammaltaa, olen kehottanut lopettamaan, mutta hän ei sillä hetkellä ole uskonut ettei voi ottaa enää yhtään, vaan on pitänyt ottaa vielä se yksi tai kaksi. Hän ei edes ole juonut itseään sammuksiin, mutta seuraavana aamuna aina tajunnut sen, että oli liian humalassa. Voitte uskoa, että tästä on käyty syvällisiä keskusteluja kotona. Ja olen jo pitemmän aikaa puhunut myös avoimesti asiasta, että jos joku kysyy, eikö meillä ole mitään ongelmia, niin kerron kyllä että alkoholista on keskusteltu. Se voi olla isokin ongelma, mutta minun mies on noita iltoja lukuunottamatta täysi unelma; tekee kotitöitä ja oikeita töitäkin ahkerasti, on innoissaan tulevasta vauvasta ja tulee varmasti olemaan vastuuntuntoinen isä, kun on nytkin ollut ihanteellisen tasa-arvoinen kumppani. Monien mielestä meidän suhteemme on "täydellinen" - näin ovat siis jotkut sanoneet, ja se, että sanoin ettei meillä ole mitään muita ongelmia, on aika iso tekijä siinä, että olen miehen tukena kohtuullisen alkoholin käytön opettelussa tai tarvittaessa sen lopettamisessa. Jos hän olisi muutoinkin ihan renttu, en todellakaan katselisi touhua.
Niin ja mies joka on joka viikonloppu baarissa ja kännissä vs. mies joka käy baarissa yksin keskimäärin kaksi kertaa vuodessa ja ottaa pari tuoppia liikaa joinain kertoina.
kuten jo totesin tossa aiemmin etten rupee arvosteleen.miten voisin ku en teitä tunne.hyvä sitten jos teillä puhutaan asiat selväks ja mies on tehny parannuksen.mun kohdalla kävi vaan niin et ei ees pystytty puhuun koska mies ei kestäny kuulla totuutta ittestään.nyt myöhemmin se kyl myönsi mulle et sil oli alkoholista ongelma.eipä paljoo enää lohduta näin jälkeenpäin.vaikka sillä ei oo enää merkitystä koska mulla on uusi raitis mies.toivon et teillä menee jatkossakin hyvin!
Olet elänyt 15 vuotta elämäsi herkimmistä vuosista juopon kanssa. Tämähän on psykologisestikin todistettu kierre: mitä sairaimmatkin asiat alkavat muuttua vähitellen normaaleiksi. Eräs lapsuudenkaverini isä oli juoppo, ja kuinka ollakaan, hän on lyömässä hynttyitä yhteen samanlaisen miehen kanssa.
Olen pahoillani, Jihuu, sanoessani tämän. Olen saanut sinusta sellaisen käsityksen, että pyrit selittelemään aina kaikki asiat parhain päin itsesi kannalta. Muistan itsekin, kuinka kirjoitit tälle palstalle taannoin, että lapsentekosuunnitelmasi on nyt ohi, koska miehelläsi on viinaongelma. Kun satuitkin tulemaan raskaaksi, niin yht'äkkiä ei koko ongelmaa enää ollut olemassakaan. Miten viinaongelma voi hävitä niin nopeasti? Sama selityksen maku tässä avioliitto -keskustelussa.
Mulle on aivan sama, miten elämäsi järjestät. Varmasti lapset saavat tässä maailmassa syntyä huonompiinkin koteihin. Toivon kuitenkin, että opettelet tässä elämässä ennen kaikkea rehellisyyttä. Esimerkiksi työpaikoilla vastaavanlaiset selittelijät ovat todella halveksittuja henkilöitä.
Mutta selittelyssäkin on aina taustalla jotakin. Usein heikommista lähtökohdista (vrt. esim. sinun elämäsi juopon kanssa) tulevat lapset oppivat selittämään kotinsa puutteita ja vanhempiensa epäsosiaalista käyttäytymistä heti kun he oppivat puhumaan. Kaikesta huolimatta, onnea odotukseen!
Joo, olen kyllä lukenut teorian siitä, että naiset ottavat itselleen samanlaisen kumppanin kuin isänsä. Jos siitä aletaan minun kohdallani, niin kammoksun nykyäänkin miehiä, joissa on samoja piirteitä kuin isässäni. Joskus se voi olla pelkästään samanlainen vaatetus, jonka muistan isälläni olleen. Isäni oli myös lyhyt, ja itse olen aina halunnut pitkän miehen. jnejnejne..
Minun mielestäni juopottelu ei ole normaalia. Mutta jos tietäisit tarkemmin lapsuuteni yksityiskohdat ja tuntisit mieheni, ymmärtäisit, miten kaukana hän on isästäni. Siitä tulisi pitkä tarina, jos alkaisin kaiken erittelemään, mutta jotain tähän lyhyesti. Äitini oli "vangittu", alistettu neljän seinän sisälle ja isäni joi silloin kun halusi ja pahimmassa kännissä sekosi ja riehui. Vertaus; minun mies. Kun tapasin hänet, hän toki otti kaljaa (otanhan itsekin siideriä, ei mulla mitään alkoholinkäyttö fobiaa ole), mutta vasta suhteen edetessä, kun kaljan ottaminen oli jäänyt vähemmälle, alkoi tulla ilmi sammallukset ym, eli kun ei ottanut enää niin usein, nousi päähän nopeammin. Ikinä ei tosin ole riehunut jne. Olen monta tapailuasteella ollutta suhdetta pistänyt poikki miehen juopottelun takia. Sun teoria kyllä pätee isosiskoni kohdalla; sillä on miesystäviä, jotka ovat vetäneet sitä turpaan, harrastaneet rattijuopumuksia ja olleet kaikin muinkin mahdollisin tavoin kusipäitä. Häneen siis pätee se, että hän on alkanut pitää niitä asioita normaaleina, kun on lapsesta asti ollut alistettu ja haukuttu. Me eroamme toisistamme hänen kanssaan siten, että minä otin jo nuorena oman elämäni haltuuni (muutin kotoa 15-v.)
En selittele, mutta esimerkiksi nuo mainitsemani kuusi kertaa, kun mies on ottanut pari tuoppia liikaa, ovat hyvin kaukana jostain kännihullusekoilijasta joka säännöllisesti ja itsensä aina sekaisin, ottaessaan alkoholia. Vuodessa on kuitenkin jotain 360 päivää, niin kuusi iltaa on siitä murto-osa. Minun mieskin ottaa kaljaa useamman kerran viikossa, yleensä sen yhden pullon joinain iltoina. Oma isäni kun otti yhden, se vei väistämättä ryyppyputkeen.
En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö tätä ongelmaa olisi olemassakaan. Tällä hetkellä se ei vaan satu olemaan pinnalla. Raskauden myötä ajattelin antaa miehelle vielä mahdollisuuden ja tulevaisuus näyttää, miten hän sen käyttää. Hän on hyvin fiksu mies, en usko, että hän edes kestäisi sitä, että vaimo lähtisi lapsen kanssa pois hänen juopottelunsa takia. Varmasti ryhtyy täysraittiiksi, jos ei pysty nyt ottamaan kohtuudella. Ja sen kohtuukäytön edellytys on nyt tuoppirajat, kun ottaa jossain.
Öö, mitenkähän mainitsemasi epäsosiaalisuus liittyy minuun???
Kannattaisi varmaan myös miettiä, ennen kuin alat arvostella tulevan lapsemme kotia huonoksi. Meidän koti ei ole millään tavoin huono, jos mies on joskus ottanut pari tuoppia liikaa. Hän ei ole uhkaava, pelottava, määräilevä, ilkeä tai mitään muutakaan. Ainoastaan kotimatkalla sammaltanut ja mennyt suoraan sänkyyn kuorsaamaan. Eli en selittele, mutta mitään juoppohullua miehestäni ette saa tekemälläkään.
Ja tuosta selittelystä vielä sen verran, että kuten sanoin, en salaile sitä, että meidän suhteessa ollaan oltu eronkin partaalla alkoholin käytön takia. Mutta vaikka tämä ongelma onkin ollut iso, on se silti pieni verrattuna moniin muihin ongelmiin ja monien muitten alkoholinkäyttöön.
Menin naimisiin aviomieheni kanssa kaksi ja puoli vuotta sitten. Olin täyttänyt juuri 24 vuotta. Kukaan lähimmistä ystävistäni ei ollut vielä mennyt naimisiin, eikä heillä kaikilla ollut edes puolisoa. Avioliitto ja kauniit häät on ollut minulla aina tärkeä asia: olen halunnut hoitaa asiat perinteisellä kaavalla.
Tämä tuntui kuitenkin olevan liikaa joillekin ystävilleni ja silloisille työkavereilleni. Moni sanoi, että mitä järkeä on tuhlata noin paljon rahaa yhtä päivää varten. Kaikki tulivat kertomaan, kuinka oikean ratkaisun he tekivät, kun kävivät pikaisesti maistraatissa kahden lapsen jälkeen eikä rahaa mennyt penniäkään. Kaikkein eniten minuun sattui se, että minulle rakasta ja tärkeää asiaa mitätöitiin ja haukuttiin turhaksi ja vanhanaikaiseksi.
Eli jos vanhemmassa sukupolvessa on avioliittoon pakottajia, niin mielestäni "onko sillä nyt niin väliä" -puheet voivat satuttaa aivan yhtä paljon. Yrittäkää ihmiset ymmärtää, ettei näissä asioissa voi laukoa yleispäteviä totuuksia! Eri asiat ovat välttämättömiä eri ihmisille.
Kuten Jihuu sanoi, juridiset seikat ovat pätevä syy mennä naimisiin. Leskeneläkkeestä, perimisjärjestyksestä ja yhteisestä sukunimestä ei voi tehdä tulkintoja. Mutta toisille ihmisille nuo juridiset seikatkin merkitsevät enemmän. Itse menin kuitenkin naimisiin rakkaudesta ja halusta syventää hieno suhde sen ansaitsemalle tasolle.
..sitä naimisiin menee itsekin, onhan ne ihanat hääjuhlat kuitenkin kruunaus yhdessäololle :)
jälkeisen rahallisen turvan voi hankkia henkivakuutuksella. Samoin kaiken muun avioliiton mukanaan tuoman juridisen turvan voi järjestää erilaisilla virallisilla papereilla. Ei siihen avioliittoa tarvita vaikka sillä tavoin moni asia on yksinkertaisempaa. Sekä avioliitolla että avoliitolla on kannattajansa,ja niin saakin olla.
Erään ystäväni avomies kuoli 7 vuotta sitten autokolarinsa, jolloin hänen lapsensa oli 2. Nainen on hakenut henkivakuutusta, ja se myönnetään nimen omaan lapsen turvaksi. Kuitenkin tämä henkivakuutus on murto-osa leskeneläkkeestä. Kuten olen tällä palstalla kirjoittanut, ystäväni harmittelee suuresti sitä, ettei tullut menneeksi naimisiin. Hänellä on asiasta omakohtainen kokemus. Ja lastakin pitäisi elättää ainakin 10 vuotta... Mutta jokainen tyylillään. Itse liputan ehdottomasti avioliiton puolesta.
Kylläpä oli ketjussa paljon avoliiton kannattajia, joten mukaan mahtunee vielä tasapuolisuuden nimissä kärkevä kannanotto avioliiton puolesta:
EN HALUA ETTÄ LAPSENI SYNTYVÄT ÄPÄRINÄ!
Lapsen itsensä vuoksi haluan hänen syntyvän perheeseen, jossa isä ja äiti rakastavat toisiaan niin paljon että uskaltavat julkisesti sitoutua toisiinsa solmimalla avioliiton. Minulle avioliitto merkitseen turvaa, sitoutumista ja vastuunkantokykyä. Sellaiseen suhteeseen lapsikin sopii.
Mä olen aina ihmetellyt sitä, miten jotkut ovat valmiita tekemään lapsia, mutta eivät kuitenkaan halua "vielä" tehdä avioliittopäätöstä. Mun mielestä lapsi sitoo paljon enemmän puolisoita toisiinsa kuin avioliittosopimus. Vaikka mieheni lähtisi tänä päivänä livohkaan, olisin käytännössä hänen kanssaan naimisissa loppuelämäni, kun vauva on tulossa.
Käytännössä naimisissa lopun ikääsi, yhteisen lapsenne takia?
Mitenkähän tuon nyt ottaisi. Naimisissa olo ja yhteinen lapsi on kuitenkin kaksi eri asiaa. Jos ukkosi lähtisi livohkaan, ja sinä jäisit asumaan lapsesi kanssa kahdestaan, niin kyllä siitä on naimisissa olot kaukana :D Vanhempiahan sitä on avioerosta huolimatta lapsille, mutta kyllä avioero on avioero, ei silloin olla enää "käytännössä naimisissa". Ei yhteinen lapsi ole mikään ikuisen naimisissaolon tekijä.
Olen samaa mieltä kanssasi; lapsi sitoo pariskuntaa enemmän yhteen kuin avioliitto. Jos on kerran valmis hankkimaan lapsen ja ottamaan siitä vastuun ainakin sen 18 vuoden ajan, niin ihmettelen jos ei ole muka valmis sitoutumaan niin vakavasti, että naimisiin menisi. Helpompi kai se on erota lapsettomasta avioliitosta kuin avoliitosta, josta on jo siunaantunut lapsia...
"Naimisissa olo ja yhteinen lapsi on kuitenkin kaksi eri asiaa." Totta, mutta kysymys kuuluikin; kumpi sitoo puolisoita enemmän yhteen? Ei siihen avioeroon paljon tarvita... Mutta kuten sanoit: "Vanhempiahan sitä on avioerosta huolimatta lapsille" - ja myös AVOerosta huolimatta.
Jos kuvittelee, että lapsi ja puoliso on helpompi jättää kun elää vain avoliitossa, niin siinä kyllä erehtyy.
No, henkkoht mielestäni avioliitto sitoo enemmän. Vaikka minulla olisikin lapsi, voisin pakata tavarani ja häipyä tarvittaessa. Jos olen naimisissa, voisin pakata tavarat ja häipyä, mutta avioeroa ei tuosta noin vaan saa napsautettua. Että siltä osin se avioliitto sitoo enemmän. Isähän entinen kumppani tulee yhteiselle lapselle olemaan, mutta en koe, että olisin itse silloin sitoutunut millään tavoin mieheen - hän olisi tosin sitoutunut lapseemme.
Jos termeistä puhutaan, niin yhtään helpompaa se on tuskin henkiseltä puolelta, olipa naimisissa tai ei. Mutta en itse näe, miten avioliitto sitoisi ihmisiä enemmän yhteen. Siltä osin tietysti monilla, että eroamiskynnys on korkeampi, kun ollaan naimisissa. Mutta jos puhutaan vaikka pettämisestä, itse lähtisin siltä osin suhteesta ihan yhtä helposti, olipa lapsia tai ei, naimisissa tai ei. Ja itseasiassa lasten takia herkemminkin, jos ilmenisi jotain ongelmia jollain saralla suhteessa. En näe mitään syytä kitkuttaa huonossa suhteessa "lasten takia", niinkuin monet ajattelevat.
Oletko varma, että voisit ottaa tavarat ja häipyä, vaikka sulla olisi lapsi? Miten ajattelit hoitaa huoltajuuden, jos
a) kumpikaan teistä ei halua lapsen huoltajaksi
b) myös miehesi vaatii saada täyspäiväisen huoltajuuden tai haluaa muuttaa lapsesi kanssa
Ei se avoliittokaan autuaaksi tee. Ja kyllä mun mielestä lapsenteko -vaiheessa pitää olla varma siitä, ettei tarvitse "helppoa takaporttia" häipymiseen.
Toivon todella, ettei esimerkiksi viina pakota sinua joskus häipymään kodistasi. Tuskin kukaan ihminen suunnittelee ryhtyvänsä juopoksi: tyypeillä, jotka eivät osaa lopettaa ajossa, on alkoholisoitumiseen hyvät fyysiset edellytykset. En voi ymmärtää, kuinka JUOPON (itse kirjoitit sanan) kanssa eläneenä voit pitää alkoholisimia pienenä pahana. Mä en ole esim. koskaan nähnyt vanhempiani kännissä tai pahoinpitelevän toisiaan. Mutta kuten monesti todettua, jokainen tyylillään...
Huoltajuus jutuista; uskomaton vaihtoehto, ettei kumpikaan haluaisi lapsen huoltajaksi. Tottakai haluan olla lapseni huoltaja. Mies ei kyllä pystyisi ammattialansa vuoksikaan vaatimaan täyspäiväistä huoltajuutta, koska ei siihen pystyisi jatkuvasti. Itse en ole riitelevä ihminen lapsen suhteen, olipa suhteen tila mikä tahansa. Vaikka mies minua pettäisikin ja vihaisin häntä ex-puolisona sen takia, silti hän olisi lapseni isä ja yhteishuoltajuus olisi minulle ok.
Kuten jossain kohtaa sanoinkin, olen itse kyllä naimisiin menevä ihminen. Mutta mielestäni se ei tee kenestäkään huonompaa puolisoa tai vanhempaa, jos ei mene naimisiin. Ei yhteiselo sitä virallistamista tarvitse. En myöskään ajatellut omalle kohdalleni mitään helppoa takaporttia, vaan kommentoin tuota, että mielestäni lapsi ei sido sen enempää kuin avioliittokaan vaan käytännössä avioliitto sitoo enemmän kiinni toiseen ihmiseen.
Mun mielestä alkoholismi ei todellakaan ole pieni paha! Mutta se, että minun mies on MUUTAMAN kerran ottanut liikaa, kun katsoo niitäkin kertoja miten monesti hän on kaljaa ottanut, ja vain murto-osassa ottanut vähän liikaa. Pointti tässä, miksi minun mies ei mielestäni ole mikään kamala juoppo - en tiedä oletko sinä ikinä tavannut hirveää juoppoa, mutta tosiaan, itselläni on siitä vuosien kokemus, ja mieheni kuuluu siihen sarjaan, mihin suurin osa suomalaisista; silloin tällöin ryyppäämistä ja itseasiassa jos tilastoja katsottaisiin, mieheni olisi siltäkin osin vähemmistössä. Hän on hyvin, hyvin kaukana jostain isäni kaltaisesta juoppohullusta. En tiedä ymmärsitkö tästäkään tätä pointtia. Itseasiassa nyt kun luin, niin sanoit, ettet ole koskaan nähnyt vanhempiasi kännissä. Eli sinulla ei lienee edes käsitystä siitä, minkä tasoinen juoppo on ihminen jolle viina on tärkeintä elämässä. Voin sanoa yhä sen, että sen tasoinen on hyvin hyvin kaukana ihmisestä, jonka juopottelu on ainoastaan pari alkoliannosta liikaa, jonka johdosta puhe menee sammaltavaksi. Olen itseasiassa kuullut näin elävässä elämässä tutuiltani, että ylireagoisin mieheni juopotteluun juuri siksi, että "kaikkihan silloin tällöin ryyppäävät". Eli kun varmaan jokainen tietää jonkun ihmisen, joka ottaa kännit silloin tällöin, niin minun mies ei ole sen kummempi kuin ns. normaali baarikansa. Pointti tässä on se, että nimenomaan minä EN pidä normaalina tuota yleisen käsityksen mukaan "normaalia" ryyppäilyä.
Niin ja olen varma, että voisin ottaa tavarat ja häipyä tuosta noin vain tarvittaessa. Olen kokenut itse, minkälaista elämä on, jos kitkutetaan huonossa suhteessa "lasten takia". Mulla on sen verran itsekunnioitusta, rohkeutta ja välitystä oman lapsen elämää kohtaan, etten samaa tekisi mistä olen itse joutunut kärsimään.
noin.kyllä avoieron saa nykyään tosi helposti.se vaatii tasan kaks paperia.tosin jos on lapsia tai toinen pistää hanttiin niin sillon voi olla vähän hankalampaa.kokemusta on helposta avioerosta.
..avioerossa on se harkinta päivä, eli kun päätät erota, olet vielä seuraavana päivänä naimisissa ja monta päivää sen jälkeenkin.
Elikkä korjaus.
niin siis avioerossa on puolen vuoden harkinta-aika.ja puolen vuoden jälkeen saa avioeron.muistaakseni toinen vaihe erossa oli se et piti ennen harkinta-ajan päättymistä jättää uudestaan se hakemus.ihan en tarkkaan muista ku omasta erosta on jo aikaa.mut suhteellisen helposti sen saa.
Siis nimenomaan ei ole sen helpompaa lähteä avoliitosta kuin avioliitosta; jos niin kuvittelee, on väärässä. Tarkemmin jos olisit lukenut, olisit tajunnut...
Ei siihen muuta tarvita kuin allekirjoitus; avioeroon nääs. Ja vain toiselta riittää.
Mielestäni ensin naimisiin ja sitten vasta lapset. Häät oli viime kesänä ja nyt sitten vauvaa yritellään.
Onhan noita vaikka minkälaisia hupakkoja, jotka ihan maha pystyssä alttarille astelevat... Enpä ehken olisi minä moista kehdannut tehdä... No, tyylinsä kullakin.
Tiedän monia, jotka ihan tietoisesti hankkivat ensin lapset ja sitten naimisiin. Mielestäni lastenkin kannalta parempi, kun syntyvät avioliitossa -ihan monista syistä.
avoliitossa ja kihloissa ollaan.
häitä suunnitteilla kesäksi 2007.
ja nyt menossa rv4 2 että lapsi tulee meilläkin ennen häitä.. suku ei vielä tiedä, mutta en usko että sanomista tulee, vaikka tiukkapipoisia onkin! :) hyvää jatkoa!
Elämme onnellisesti avoliitossa.. häitä emme vielä suunnittele vaikka kihloissa olemmekin. (kohta 3 vuotta)
Menemme varmaan naimisiin joskus tulevaisuudessa, mutta sen aika ei ole vielä.
Vauvasta ollaan puhuttu ja todennäköisesti jätän pillerit pois piakkoin.
Toisaalta haluaisin mennä naimisiin ennen lapsia, mutta en koe naimisiin menoa niin tärkeänä... johtuen varmaankin, että omat vanhempani menivät kihloihin minun ollessani 8v. naimisiin he eivät ole menneet vieläkään, vaikka yhdessä ovatkin.
Tottakai haluaisin mennä naimisiin, mutta en pidä sitä välttämättömänä.. ei se takaa onnellista parisuhdetta, ei mikään takaa sitä.
Sitäpaitsi tuntuu, että niitä pitäisi juhlia vain sukulaisten takia. minä en halua isoja häitä. haluan vain tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset paikalle. suurin osa sukulaisistani jäisi nuolemaan näppejään. Sehän on kahden ihmisen välinen asia ja heidän juhlansa!
Meiltä ei udella lapsista.. kaikki pitävät meitä niin nuorina (pian 23), ettei ole ajankohtaista vielä...(tai sitten eivät usko meidän pysyvän yhdessä)
Luulen, että mahdollinen tuleva raskauteni tulee kaikille yllätyksenä ja voi aiheuttaa erinäisiä keskusteluja sukulaisissa, mutta vauvasuunnitelmista en puhua pukahdakkaan etukäteen kenellekkään.