Eli kuinka moni teistä on antanut lapselle isän sukunimen jos ette ole vielä naimisissa?? Itse ajattelin ensin omaa sukunimeäni,mutta naimisiinhan mentyä sukunimi joka tapauksessa muuttuu..viim.silloin. Perustelkaapa vähän;) Kiitos etukäteen..
isän sukunimi??
ada
421595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
on mielestäni tarpeetonta panna lasta ensin äidin suvun nimelle. Paljolta byrokratialta myös säästyisitte, jos antaisitte vihkiä itsenne jo ennen lapsen kastetta/rekisteröintiä. Jos vihitään ennen lapsen ristiäisiä/rekisteröintiä vaikka maistraatissa, niin säästyy isyyden selvitykseltä. Hääjuhlan mahdollisine kirkkovihkimisineen voi järjestää sitten myöhemmin, kun ehtii ja jaksaa.
mutta naimisiinhan mentyä sukunimi joka tapauksessa muuttuu.. Miten niin? Ei kai se nyt automaattista ole, vaan valinnainen juttu? Minä ainakin pidin oman sukunimeni naimisiin mentyäni. Lapset ovat miehen sukunimellä, tosin siitä jonkun verran keskusteltiin...
Mutta asiahan on jokaisen omassa harkinnassa.
Mielestäni on järkevämpää joko pitää se oma sukunimi tai sitten ottaa miehen. Yhdysnimet ovat kammottavia ja jotenkin teennäisiä. Ihan kuin nainen (nainenhan sen yleensä ottaa) yrittää olla mukamas nykyaikainen, että pitää oman nimen ja sitten kuitenkin pitää viestittää ulkomaailmalle, että naimisissa ollaan.
Minä kanssa ihmettelen näitä naisia, jotka automaattisesti hylkäävät oman nimensä naimísiin mennessään. Mutta paljon enemmän ihmettele näitä yhdistelmänimiä Virtanen-Soininen, kun pitää näyttääm että ollaan rouvia, mutta niin nykyaikaista että... se on joko tai. Oma tai miehen nimi,
Kai lapselle halutaan antaa isän nimi, jos vanhemmat ovat naimisissa keskenään tai ovat menossa naimisiin? Tämähän on maassamme ikimuistoinen perinne. Vain sellaiset lapset on pantu äidin nimelle, joiden isästä ei ole tietoa.
Sen sijaan vasta vuoden 1929 avioliittolaki määräsi, että naisen pitää ottaa miehensä sukunimi(tai käyttää hankalaa kaksoisnimeä.) Onneksi tämä laki on nyt poistettu.
1800-luvun alkuun asti oli käytäntönä, että nainen piti avioliitossakin ollessaan isältään perimänsä sukunimen. Tapa ottaa miehen sukunimi alkoi 1800-luvulla säätyläisperheissä. Sillä kai haluttiin korostaa perheen yhtenäisyyttä.
Minusta taas on enemmän hienostelua pitää oma sukunimi, vaikka ollaan naimisissa. Jos naisen sukunimi on harvinainen, niin ymmärrän täysin sellaisia, jotka haluavat pitää sen perheen yhteisen (=miehen) sukunimen edessä. Eihän sitä tarvi joka paikassa käyttää, ja sen voi myöhemmin "pudottaa" poiskin, jos siltä tuntuu...
Siis en tarkoita mitään Virtanen-Koskinen -yhdistelmää, vaan harvinaisempaa nimeä.
Jos nainen haluaa pitää oman hyvän nimensä eikä ottaa miehen nimeä, niin mitä ihmeen hienostelua siinä on? Vaikka oltaisiin kuinka naimisissa. Me kun mentiin naimisiin, harkitsi mies sen nimen vaihtoa, mutta lopulta päädyttiin pitämään kumpikin omamme.
Tervetuloa nykyaikaan.
Aikanaan oli mies "perheen pää", elätti perheen, päätti kaikesta, nainen hoiti kodin ja lapset. Ymmärrän siinä asettelussa, että sukunimi vaihtuikin. Mutta eiköhän se nainen ole nykypäivänä ihan yhtä tärkeä perheen elatuksessa ja perheessa kuin mieskin? Miksi juuri naisen se nimi pitää vaihtaa. Vanhaa hapatusta tuommoinen.
Nää yhdistelmänimet on justiin sitä mitä joku tuossa ilmoittikin, hienostelua. Halutaan näyttää, että ollaan naimisisa (oisko joillekin peräri, ehkä sullekin, että on oikein PÄÄSTY naimisiin), mutta leikisti kuitenkin ollaan nykyaikaista naista, että sitä omaa nimeä väkisellä roikotetaan mukana.
Ja mitä järkeä on yhdstelmänimi ottaa, ellei sitä joka paikassa käytä?
Mä ymmärrän ratkaisun, jos nainen sen miehen nimen ottaa ja ymmärrän senkin jos ei ota. Mutta en noita hienosteluyhdistelmänimiä.
En minä viittaa millään tavalla siihen, että perheellä olisi yhteinen sukunimi (=miehen sukunimi) sen vuoksi, että mies on perheen pää. Yhtälailla äitikantaa nykyisin vastuun perheen toimeentulosta, ja joskus pelkästään äiti. Mutta mitä sukunimi-asiaan tulee, olen sitten vanhanaikainen tai en, niin pidän parempana sitä, että koko peheellä on SAMA sukunimi, olkoon se sitten äidin tai isän! Ja jos jommallakummalla on erikoisempi nimi, jonka haluaa säilyttää yhteisen nimen edellä, se hänelle suotakoon ilman hienostelu-leimaa. Voihan koko perhekin ottaa tämän erikoisemman sukunimen, mutta kaikki iehet eivät vaan ole valmiita ottamaan vaimon sukunimeä. Yhdessähän tämä nimiasia luultavasti kuitenkin päätetään, ja päästään jonkinlaiseen ratkaisuun. Ja jos ei päästä yhteisymmärryksessä toivottuun lopputulokseen, on tuloksena se, että molemmat pitävät omat nimensä. Näin minä asian ajattelen.
Olen ollut naimisissa yli 20 vuotta, ja jos olisin halunnut, olisin voinut pitää kaksoisnimen (ja minun nimeni on huomattavasti harvinaisempi kuin mieheni), mutta halusin koko perheelle yhteisen sukunimen, mieheni nimen.
nimen voi säilyttää ilman hienostelua ja tavallisemman ei? en ymmärrä. ymmärrätkö itsekään?
>>Minusta taas on enemmän hienostelua pitää oma sukunimi, vaikka ollaan naimisissa>>
noin kirjoitit. mitähän sitten tarkoititkaan.
Kaipa tämä pitää oikein rautalangasta sulle vääntää: Tarkoitan sitä, että jos haluaa säilyttää entisen tyttönimensä sen harvinaisuuden takia, sen voi jättää perheen yhteisen sukunimen eteen, siis pitää kaksoisnimen. Mutta jos entinen nimi on esim. Koskinen, en koe sitä nimeä millään lailla harvinaiseksi. Kuitenkin mielestäni on tärkeää, että perheellä on YHTEINEN sukunimi, olkoon se naisen tai miehen sukunimi. Ehkä tää nyt meni jo perille sullekin, vaikka tunnut olevankin hiukan... sanoisinko hidas...?!
>>Minusta taas on enemmän hienostelua pitää oma sukunimi, vaikka ollaan naimisissa. Jos naisen sukunimi on harvinainen, niin ymmärrän täysin sellaisia, jotka haluavat pitää sen perheen yhteisen (=miehen) sukunimen edessä>> Eli sinusta on hienostelua pitää oma nimi, jos se on TAVALLINEN? Miksi ihmeessä? Miksi erikoinen nimi on enemmän säilyttämisen arvoinen?
>>Ja jos jommallakummalla on erikoisempi nimi, jonka haluaa säilyttää yhteisen nimen edellä, se hänelle suotakoon ilman hienostelu-leimaa.>> ja jälleen taas... on hienostelua pitää oma TAVALLINEN nimi, mutta ei-hienostelua pitää erikoinen nimi... kummallista. Eiköhän se ole enemmän hienostelua haluta pitää se erikoinen nimi kuin tavallinen? Näin ainakin näin hitaalla maalaisjärjellä...
>>Kuitenkin mielestäni on tärkeää, että perheellä on YHTEINEN sukunimi>> Jos jommallakummalla on sitten se harvinainen kaksoisnimi, eihän silloin perheellä ole yhteistä nimeä!
Kukahan tässä se hidas oli? Tai ehkä enemmänkin, kenellä on omituisen käsittykset hienostelusta...
Ihan sama kuin jos jommankumman auto pitäisi romuttaa. SInulla olisi joku harvinainen malli, minulla toytota, molempien raha-arvo sama. Sinä kai väittäisit, että minun auto joutaa, koska sinun on niin harvinainen....
Menin naimisiin reippaasti yli kolmikymppisenä. Siinä vaiheessa olin ollut jo yli kymmenen vuotta työelämässä ja luonut jonkinmoista uraanikin. Nimeni esiintyy kymmenissä jos ei sadoissa eri paikoissa työelämäni piirissä. Sillä nimellä minut on opittu tuntemaan ja sillä nimellä ihmiset osaavat minua etsiä esim. sisäisestä puhelinluettelosta.
Joten nimenvaihto ei tullut kysymykseenkään. En kertakaikkiaan halunnut alkaa siihen rumbaan ja sekaannuksiin.
Toisaalta: rakastan aviomiestäni kovasti. Minusta on äärimmäisen mukavaa olla hänen vaimonsa. Haluan myös nimeltäni olla hänen vaimonsa.
Joten siksi kaksoisnimi. Nimet sointuvat ihan kivasti toisiinsa (oma nimeni lyhyt, mieheni pitempi; niissä on samoja äänteitä, mm. rrrr) ja ne kuulostavat ihan mukavalta.
En tunne olevani mitenkään hienosteleva tai että erityisesti haluaisin "näyttää" olevani naimisissa.
olis voinut rakastaa niin paljon, että olisi harkinnut kaksoisnimeä...
Yli komppikymppinen "vanhapiika", jo toivon miehestä heittänyt sai vampattua jonkun haaviinsa. Yritti näyttää, että itsenäisiä tässä ollaan, mutta kuitenkin piti saada näyttää, että pääsinpäs minäkin naimisiin... eli syntyi kaksoisnimi.
Joskus (aika paljon leikillämme tosin) puhuimme kaksoisnimestä miehelle, mutta niin päin makusteltuna nimi kuulosti aika kauhealta. :-) Onhan se niin että kaksi nimeä sointuu toisiinsa paremmin silloin kun ensimmäinen niistä on lyhyt ja toinen pitkä. Silloin ne ikäänkuin soljuvat kieleltä. Jos nimiemme pituus olisi ollut päinvastoin, olisi mieheni ehkä voinut tuplanimeä harkitakin, tai ei ainakaan olisi suoralta kädeltä kieltänyt.
Kuten jo totesinkin, tuplanimi johtuu minulla lähes kokonaan työasioista. Sanotaan että jos olisin vaikkapa kaupan kassalla jossa kukaan ei nimeäni edes tiedä, niin olisin varmaan vaihtanut nimeä. Mutta kun on viettänyt yli kymmenen vuotta elämästään rakentamalla nimeä, ja se nimi on se jolla ihmiset tuntevat ja osaavat etsiä, ei sen vaihto ole enää niin helppoa.
Vaikka olinkin jo yli 30 kun oman rakkaan mieheni kohtasin, niin toivoani en ollut koskaan heittänyt. Sanotaan näin että olisin "päässyt" naimisiin jo vuosia sitä ennen, jos olisin halunnut. Enemmän kyse oli siitä että osasin olla tarpeeksi valikoiva ja odottaa että tulee se oikea kohdalle. Se kyllä kannattikin, ja nytpä olen todella onnellinen ja tyytyväinen vaimo - myös nimeltäni. :-)
nimeä naimisiinmennessään... taidat olla surkea pikku-uran luoja työpaikallasi, jos sinua ei nimenvaihdon jälkeen tunneta. voi mikä selitys. olisit sitten pitänyt sen oman nimesi,niin ei tule mitään sekaannuksia. ikäneito päässyt naimisiin, pitäähän se jotenkin julkituoda mukamas nykyaikaisena.
Suurin osa naispuolisista menestyvistä taiteilijoista kyllä pitää oman alkuperäisen nimensä myös naimisiin mentyään. Eipä tule montaa sellaista mieleen jotka olisivat nimensä vaihtaneet.
Ei kysymys ole siitä ettei minua tunnettaisi nimenvaihdon jälkeen (tottakai esim. kollegani jotka todella tuntevat minut tuntisivat minut vaikka sukunimeni olisi yht'äkkiä eri) vaan siitä että täysin uuden sukunimen käyttöönottaminen aiheuttaisi paljon ylimääräistä vaivaa sekä minulle että kollegoilleni. Kuten sanoin, nimeni on sadoissa eri paikoissa (paperijulkaisuissa, internet-sivuilla yms) joihin sen muuttaminen olisi aikaavievää ja työlästä. Lisäksi noin 90 prosenttia työkontakteistani on muiden kuin suomenkielisten kanssa. Tässä on mennyt vuosia totuttaa heidät tähän nykyiseenkin (ulkomaalaisen korvaan aika vieraaseen) nimeeni; se vielä puuttuisi että pitäisi alkaa opetus ihan alusta nimen muututtua. :-)
Ja todellakin pidin oman nimeni; lisäsin siihen vain rakkaan aviomieheni nimen perään. Tämänkin taisin mainita jo ihan ensimmäisessä viestissäni (tosin viesteistäsi selviää varsin hyvin ettei käsityskykysi ole kovin korkealla tasolla): minusta on mukavaa olla naimisissa. Minusta on erityisen mukavaa olla naimisissa juuri sen miehen kanssa jonka olen (monen vuoden tarkan seulomisen) jälkeen valinnut ja jota kovasti rakastan. Haluan että minulla on myös hänen nimensä. Se on muuten hänellekin tärkeää, ja miksipä ei tekisi jotain joka todella ilahduttaa rakasta ihmistä, varsinkin jos siitä ei itselle ole mitään haittaa?
Luulenpä, että käsität asian tahallasi väärin. Ensinnäkin, jos jommalla kummalla on kaksoisnimi, niin niistä se jälkimmäinen nimi on perheen YHTEINEN sukunimi. Kysypä vaikka maistraatista!
Ja kun puhut autojen romuttamisesta, niin olisin aivan valmis luopumaan omasta Toyotastani, jos miehelläni olisi joku harvinainen Lambourghine (en ole varma, kirjoitetaanko se noin). Voisinhan joskus tulevaisuudessa ostaa vastaavanlaisen Toyotan, sillä sitä harvinaista Lambourghiniä tuskin enää mistään saisin.Toisilla ihmisillä on vaan sellainen tapa, että sitä yrittää säilyttää vanhaa ja perinteistä. Luulenpa, että sinäkin mieluummin esim. rikkoisit jonkun käytössä olevista ruokalautasistasi mieluummin kuin mummolta perimäsi vanhan, harvinaisen lautasen (ellei sulla sitten ole just ne vakikäytössä??!). No, ymmärtänet varmaan, mitä tarkoitin.
Siis tähän nimiasiaan palatakseni, joitakin sukunimiä on tuhansittain, ja toisia taas kovn vähän. Harvinaisimmat nimet häviävät aikaa myöten kokonaan, ellei niitä kukaan säilytä. Eikä niitä voi myöhemmin niin vain ostaa!
Ja toki jokainen voi pitää Virtanen-nimensäkin yhteisen sukunimen edessä, jos haluaa. Itse kukin siitä päättää, mutta sitä MINÄ pidän hienosteluna.
Enkä jaksaisi tästä asiasta nyt enempää tällä palstalla keskustella, mutta tein vain mielipiteeni selväksi. Kai tää nyt jo meni perille?!
sinun mielestäsi tavallinen virtanen ei saa hienostella mutta hieno ja erikoinen von lambourghini saa... onhan sen oltavakin jotakin erikoista, kun nimikin on....
joo, maistuuhan se keskikaljakin varmaan paremmalta kristallilasista.
muuten: miten se erikoinen nimí säilyy yhtään paremmin, vaikka se vaimon kaksoisnimen edessä keikkuisikin? ei se siitä lapsille periydy ja katoaa sen naisen mukana kuitenkin, eihän se ollut perheen YHTEINEN nimi...
Nyt sotkit taas Virtasen ja Lambourghinin... Virtanen on sukunimi, mutta Lambourghini on autonmerkki!!!
Ja tavallinen Virtanen SAA hienostella, jos haluaa, enhän minä sitä ole kieltänyt (enkä tietenkään voikaan kieltää), mutta MINÄ pidän sitä hiukan hienosteluna.
Ja sekin on luultavasti totta, että keskikalja saattapi maistua paremmalta kristallilasista. En ole koskaan kokeillut, kun en kaljaa koskaan juo.
Mutta kyllä olen huomannut, että esim. ihan tavallinen arkiruoka maistuu paremmalta (tai ainakin maittaa paremmin), kun on kauniisti katettu pöytä. En tarkoita, että pitää olla kristallilasit, mutta muuten vaan kauniilla astioilla katettuna.
Ja mitä siihen nimen säilymiseen tulee, niin sen ensimmäisen sukunimen voi myöhemmin ottaa joku lapsista käyttöönsä, jos haluaa vaalia suvun nimeä. Sen toki tiedän, ettei se automaattisesti lapsille periydy. Ja sitä en pidä hienosteluna.
Joko lopetetaan?
antaa periksi...eli minä kai sitten...
tiesin toki että se lambourghini on auto, mutta sopi niin mukavasti nimiesimerkiksi, kun en oikein erikoista keksinyt. taidat olla hiukan tosikko, kun et tajunnut...
ja minä tajusin jo kantasi, kerroin sen jo aiemminkin. mielestäsi tavallinen virtanen, jos pitää nimensä, se on sinusta hienostelua, mutta jos se von lambourghini pitää, se ei olekaan hienostelua. tajusit sinä kai että nimiä on tuhansia tuon virtasen ja no jotakin välillä... mihinkähän määrään sinä sen hienostelun vedät? 10? 100? 1000?
minulla on kohtalaisen tavallinen nimi, kantajia suomessa alle n 900, mieheni sukunimisiä on n 1700. molemmat pidimme omat nimet enkä koe sitä hienosteluksi. ja sinä koet, tajusin jo. perustelujasi en vain tajua.
No, kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia..
Näitä von -alkuisia sukunimiä Suomessa nyt ei niin kovia paljoa ole, ettei tarvi vedellä rajaa mihinkään lukuihin.
Kai sullakin jokin syy siihen oli, että et ottanut miehesi sukunimeä (edes omasi perään)? - Niin, sinusta on HIENOMPAA pitää oma nimi, kuin "hienostella" kaksoisnimellä!
No,JOS nyt olet fiksumpi, niin lopetit jo!
enpä taida antaa.
ei tosin taida rautalanka enää riittää sinulle...
kun puhuin erikoisista, en tarkoittanut pelkästään von-alkuisia, vaan ihan mitä vaan nimiä, ei vain tule yksikään mieleen. joku ihan tavalliselta kuulostava nimi kun voi olla yllättävän harvinainen.
kyllä sinun joku raja pitäisi vetää (ellet sitten tarkoita von-alkuisia, kuten tuosta teksistäsi vähän saa osviittaa "Näitä von -alkuisia sukunimiä Suomessa nyt ei niin kovia paljoa ole, ettei tarvi vedellä rajaa mihinkään lukuihin."
eli väität vain ylimalkaisesti, että mielestäsi on hienostelua pitää oma nimi JOS se ei ole erikoinen. ja mihin sitten vedät sen erikoisuuden rajan? etpä vastannutkaan siihen onko se lukumäärä, hienolta kuulostava vai mikä...
niin minulla on syyni siihen, miksi pidin oman nimeni. se ei ole mielestäni yhtään hienompaa kuin ottaa kaksoisnimi tai miehen nimi. minä en vain nähnyt mitään syytä vaihtaa omaa hyvää nimeäni, mitä olin tottunut kantamaan jo 20 vuotta. eikä nähnyt miehenikään, samoin kuin hänkin halusi pitää oman nimensä.
ja MINUN mielestäni kaksoinimellä eläminen ei ole hienostelua (sinä sitä olet hienosteluksi väittänyt), vaan TYPERÄÄ. siinä nainen (nainen sen useimmiten ottaa) selvästi haluaa näyttää, että nyt ollaan naimisissa, muta ollaan MUKAMAS niin nykyaikaista, että pitää silti omaa nimeään rinnalla. minusta tuo on typerää, sinusta hienostelua, mikäli nimi ei ole erikoinen. jos valita olisi pitänut, olisin mieluummin olisin sitten ottanut sen miehen sukunimen, kuin roikotanut kaksoisnimeä.
eli minä mielestäsi hienostelen, sinä olet mielestäni typerä. kannattaako jatkaa enää?
Minun ei tarvi vetää mitään rajaa mihinkään vain sen takia, että sinä sitä vaadit. Kun puhun omasta mielestäni, niin se tarkoittaa sitä, että sellainen nimi, mikä minusta tuntuu erikoiselta, on MINUN mielestäni säilyttämisen arvoinen (tuntematta ihmisiä). Jokaisellahan on omat syynsä valita sukunimensä naimisiin mentyään. Sehän on jokaisen oma asia, turhaa siitä nyt on noin kovasti kiihtyä.
Minulla EI OLE kaksoisnimeä, vaikka olisin sen voinut halutessani ottaa. Tyttönimeni on huomattavasti harvinaisempi ja kauniimpikin kuin miehelläni. Eikä todellakaan tullut mieleen säilyttää PELKKÄÄ omaa nimeäni. Se minusta vasta TYPERÄÄ onkin; siinähän sitä vasta halutaankin olla muka nykyaikaista, kun voi sanoa, että on naimisissa, vaikka on oma nimi.
Kyllä tässä todella alkaa jo rautalanka loppua. Kyllähän näistä mielipideasioista aina voi keskustella, mutta sinunkaltaistasi luupäätä en ole kyllä ihan äsken tavannut, kun ei meinaa millään mennä ymmärrys perille.
en minä ole kiihtynyt, sinä tunnut olevan.
mutta hyvä kun tajusit edes, että "Kyllähän näistä mielipideasioista aina voi keskustella..."
tosin seuraavassa toteat: "mutta sinunkaltaistasi luupäätä en ole kyllä ihan äsken tavannut, kun ei meinaa millään mennä ymmärrys perille."
oletkos sitä vielä tajunnut ollenkaan, että ei meidän tarvikaan olla samaa mieltä? sitähän olen jo monta kertaa sanonut. sinä vain tunnut ottaneen elämäntehtäväksesi minun kännyttämiseni samalle kannalle kanssasi. en minä yritä sinua käännyttää, toisin kuin sinä, pyysin vain perusteluja. mutta näin vastasit "Kun puhun omasta mielestäni, niin se tarkoittaa sitä, että sellainen nimi, mikä minusta tuntuu erikoiselta, on MINUN mielestäni säilyttämisen arvoinen (tuntematta ihmisiä)." -----Kuuluisa mutu-tunne.
minä olen jo myöntänyt että olemme eri mieltä. sinulle vain tuntuu olevan vaikeaa tajuta, että ihmisillä voi olla eri mielipiteitä.
sinusta on hienostelua pitää oma nimi, jos se ei SINUN mielestäsi ole jotakin harvinaista. eli sinä miellät hienostelijoiksi ihmisiä, joita et tunne, ja jotka ovat pitäneet oman nimensä, joka SINUN mielestäsi ei ole säilyttämisen arvoinen.
minä taas pidän typeränä ihmisiä, jotka keekoilevat kaksoisnimellä. en todellakaan näe mitään syytä, miksi naimisiinmenon myötä pitäisi vaihtaa nimeä? mutta jos joku sen tekee vaihtakoon miehen nimeen, niin häipyvät nämä salo-karjalainen ja tähtinen-kauppinen -yhdistelmät.
niinpä, täällä kulkee kaksi ihmistä. toinen pitää hienostelijoina hänelle vieraita ihmisiä sen perusteella, että ovat kehdanneet säilyttää oman nimensä, joka ei hänen mielestä ole säilyttämisen arvoinen. toinen taas pitää typeränä julkituoda naimisiinmenoaan kaksoisnimellä, mutta haluamalla silti olla NYKYAIKAINEN NAINEN...
meidän mielipiteet eivät kohtaa, myöntäisit sinäkin sen jo, ettet tee itsestäsi typerämpää kuin oletkaan ;)
Minä olenkin myöntänyt, että tuntematta ihmisiä kaksoisnimen käyttö joskus vaikuttaa hienostelulta, mutta niinhän sinunkin mielestäsi kaksoisnimen käyttäjät keekoilevat nimillään, ja ovat typeriä, vaikka et sinäkään heitä kaikkia tunne!
Enkä minä ole yrittänyt sinua mitenkään käännyttää, olen vain yrittänyt saada tehtyä selväksi sen, että näin me näemme asiat eri tavoin.
olet täällä väsännyt vastineitasi.
minähän olen myöntänyt aikaa sitten, että olemme eri mieltä... mitenhän sinun lukemisen ymmätämisen laita oikein on?
Nyt taidat jo kompastua omaan nokkeluuteesi.
Kyllä minäkin olen alusta asti tehnyt selväksi nimenomaan oman kantani asiasta. Ja mielipideasioitahan nämä ovat, ja niistähän tässä juuri keskustellaan. Et vain halua hyväksyä muiden mielipiteitä.
Minä en leimaa ketään nimensä takia, totesinpahan vain oman kantani. Sinähän se paljon jyrkemmin tuomitsit heidät TYPERIKSI, jotka käyttävät kaksoisnimiä.
vaikkei olla naimisissa. Olisin halunnut kyllä laittaa lapset omalle sukunimelleni koska se on paljon harvinaisempi kuin mieheni, mutta hänelle oli tärkeää saada lapset omalle nimelleen joten annoin lopulta periksi. Naimisiin jos mennään niin oman nimeni pidän kaikesta huolimatta.
Eikä se isyydentunnustus mikään kauhea juttu ole, varsinkaan jos olette asuneet jo kauemmin yhdessä ja olette jo kihloissa.
Saattahan se riippua tietenkin myös tästä virkamiehestä/naisesta joka nämä paperit täyttää että miten innokkaasti alkaa "tenttaamaan" asían paikkaansa pitävyyttä.
mielipide asiasta:
Minulla itselläni on kaksoisnimi ollut avioliiton myötä 25 vuotta.Yksi suuri syy miksi oman nimeni aikonani jätin mieheni sukunimen eteen oli se että olen ainut lapsi ja tiesin että isäni on riemuissaan kun tyttönimeni jätän .Eli kannan sitä kaksoisnimeä entistä ylpeämpänä ja isän muistoa vaalien nyt kun häntä ei täällä enää ole.
ja kun sinä olet mennyt naimisiin, ei ole ollut mahdollisuutta pitää omaansa, nimi vaihtui automaattisesti avioliiton myötä miehen nimeen tai yhdysnimeen. oman nimen säilyttäminen on ollut mahdollista vajaat 20 vuotta.
Mutta jos nimimerkki "akan" haluaisi, hän voisi vähällä vaivalla jättää yhteisen sukunimen tyttönimensä perästä pois! Mutta ilmeisen järkevänä ihmisenä hän haluaa, että koko perheellä on yhteinen sukunimi!
jos tällä ko nimimerkillä on SINUN mielestäsi tavallinen nimi. ei ole sillä väliä, että nimi on hänen mielestään erikoinen, siihen tarvitaan sinun oma mutu-tunteine mielipide. hänhän on silloin mielestäsi aikamoinen HIENOSTELIJA.
Kuten olen jo tehnyt selväksi, en voi vaikuttaa muiden nimipäätöksiin, eikä ole tarvettakaan. Ja kyseisellä nimimerkillä oli mielestäni loistava syy tyttönimensä säilyttämiseen. Sitähän olen tässä koko ajan yrittänyt (lähinnä sulle) selvittää. Tuntemattomien ihmisten nimivalinnoista en tietenkään voi tietää, ja siksi saatan mieltää nimiyhdistelmät hienosteluksi, koska silloin en voi tietää syitä heidän valintaansa. Eikä se minulle kuulukaan, enkä siltikään miellä heitä typeriksi.
kertonut ymmärtäväni kantasi... miksi sitten yhä jatkat samasta aiheesta ja väität "Et vain halua hyväksyä muiden mielipiteitä."
muutamia ristiriitaisuuksia tekstissäsi:
"Ja jos ei päästä yhteisymmärryksessä toivottuun lopputulokseen, on tuloksena se, että molemmat pitävät omat nimensä. Näin minä asian ajattelen." ja "joitakin sukunimiä on tuhansittain, ja toisia taas kovn vähän" sitten kuitenkin seuraavassa "Minun ei tarvi vetää mitään rajaa mihinkään vain sen takia, että sinä sitä vaadit. Kun puhun omasta mielestäni, niin se tarkoittaa sitä, että sellainen nimi, mikä minusta tuntuu erikoiselta, on MINUN mielestäni säilyttämisen arvoinen" ja sitten taas kerrot näin "Ja kyseisellä nimimerkillä oli mielestäni loistava syy tyttönimensä säilyttämiseen." vaikka aienmmin sinä hyäksyit hienostelemattomiksi VAIN erikoiset nimet...
eli ensin olit sitä mieltä, että jokainen pitäköön omansa, jos siltä tuntuu sitten seuraavassa kuitenkin olit sitä mieltä, että säilyttämisen arvoinen on vain nimi, joka on harvinainen. sitten seuraavassa tykkäsikin, että sinun mielestäsi säilyttämisen arvoisia olivat nimet, joita sinä mielsit erikoisiksi... ja nyt viimein olit sitä mieltä, että loistava syy säilyttää nimensä on... mikä vaan... koettaisit edes itse päättää mitä mieltä olet.
sitten väität "Kyllähän näistä mielipideasioista aina voi keskustella, mutta sinunkaltaistasi luupäätä en ole kyllä ihan äsken tavannut, kun ei meinaa millään mennä ymmärrys perille." minähän olen koko ajan kertonut ymmärtäväni kantasi... ja silti sinä vain jatkat. luetun ymmärtäminen hoi...
ja saman toistoa ´"olen vain yrittänyt saada tehtyä selväksi sen, että näin me näemme asiat eri tavoin." juu, ymmärretty on, oletko nyt tyytyväinen.
tämmöistäkin olet kirjoittanut "Minä en leimaa ketään nimensä takia, totesinpahan vain oman kantani" ja kantasi oli, että on hienostelua säilyttä ei-harvinainen nimi. eikö se ole leimaamista?
no, myönnän nyt vielä kerran, että ymmärrän kantasi ja mielipiteesi. omani vain on erilainen. eli ei tarvitse jatkaa epäjohdonmukaisia perustelujasi, kompastut vain kerta toisen jälkeen sanoihisi. ELI MINÄ YMMÄRRÄN MIELIPITEESI. menikö perille nyt?
En tiedä, kuinka saisin sinut ymmärtämään, että en leimaa ketään nimensä takia, mutta saahan minulla olla asiasta mielipide. Ja jos joku nimiyhdistelmä tuntuu mielestäni hienostelevalta, se ei tarkoita välttämättä sitä, että se olisi hienosteleva. Enhän voi tietää tuntemattomien ihmisten motiiveja. Ja mielipiteen kertominenko on sinun mielestäsi leimaamista? Saanhan minä ajatella mitä haluan, niinhän sinäkin teet. Minä en leimaa muita ihmisiä typeriksi vain nimen takia, niin kuin sinä teet, ja vielä tuntemattomia ihmisiä!
Jostain syystä kukaan muu ei ole puuttunut mielipiteeni kertomiseen, kuin sinä, joka olet niin olevinasi oikeassa.
Voit jatkaa sanojeni lainaamista, koska luulet pysyväsi paremmin keskustelussa mukana, minulla ei kyllä ole mitään tarvetta alkaa kopioimaan sinun kirjoituksiasi.
En siis ole missään vaiheessa tarkoittanut sitä, että on AINA hienostelua pitää kaksiosainen nimi. Ja muut sen ovat ilmeisesti tajunneetkin, koska ainoastaan sinulle täytyy jatkaa tämän asian jankuttamista.
Ja jos nyt olet asian oikein ymmärtänyt, niin miksi jatkaa enää tätä keskustelua? Ilmeisesti olet aika itsepäinen, koska haluat sanoa viimeisen sanan.
MINÄ YMMÄRRÄN. MINÄ YMMÄRRÄN. MINÄ YMMÄRRÄN. eli unohda tuo "En tiedä, kuinka saisin sinut ymmärtämään" KOSKA MINÄ TOSIAAN YMMÄRRÄN.
"koska ainoastaan sinulle täytyy jatkaa tämän asian jankuttamista." VIELÄ KERRAN: MINÄ YMMRRÄN. ei tarvitse jankuttaa...
"Ja jos nyt olet asian oikein ymmärtänyt, niin miksi jatkaa enää tätä keskustelua? Ilmeisesti olet aika itsepäinen, koska haluat sanoa viimeisen sanan. "
"Jostain syystä kukaan muu ei ole puuttunut mielipiteeni kertomiseen, kuin sinä, joka olet niin olevinasi oikeassa." eipä ole muut puuttuneet minunkaan mielipiteeseeni...
kukahan tätä haluaa jatkaa? itsepäinen? sinähän vielä vaan jankutat, vaikka olen asian ymmärtänyt ja sen moneen kertaan sanonut.
mitenkähän on, kukas sen viimeisen sanan haluaa...
No, sepä oli tosi hyvä uutinen, että olet YMMÄRTÄNYT, mitä tarkoitan. Ihmetyttää vaan se, että miksi sitten jatkat kirjoitukseni lainaamista, jos kerran viesti on vihdoin vimein mennyt perille?
Hyvää viikonloppua ja pidetään omat mielipiteemme!!
sinä viimeinkin tajusit, että minä ymmärrän. aika monta viestiä ja kasan rautalankaa se vaatikin.
ja kyllä viesti meni perille aikaa sitten, sinä et vain tainnut sitä huomata...
Kammottavaa sönkötystä. Ei tuo toinenkaan paljon parempi ollut, mutta oli sentäs johdonmukainen puheissaan. Sinä soudit ja huopasit ja puhuit itseäsi ristiin. ja vielä olit mielestäsi oikeassa. Onko sinulla muuta elämää kuin tämä palsta?
minäkin jo ihmettelin, että kuinka tätä keskustelua oikein käydään. Kumpikaan ei tuntunut ymmärtävän toistensa kantaa, enkä ole varma, ymmärsikö tämä "oma nimi hautaan" vieläkään. Turhaa toistaa jo kerran kirjoitettua asiaa, onhan se luettavissa täältä.
No, se on pääasia, että ymmärsivät lopettaa, enne kuin sheriffi puuttui peliin.
Minä ja mieheni olemme menneet naimisiin lasten syntymän jälkeen. Meillä on kolme lasta, joilla on kaikilla sukunimeni. Sukunimihän ei muutu "joka tapauksessa" naimisiin mentyä. Meillä molemmat piti omat sukunimensä ja minä pidin pääni siinä, että lapset kastetaan minun sukunimeeni.
Perusteluina..en nähnyt mitään erityistä syytä miksi nimet olisi tarvinut laittaa miehen sukunimelle, koska tiesin etten omasta sukunimestäni luovu. Olen tällaisen oman sukunimen pitämislupauksen tehnyt aikoinani isälleni teini-ikäisenä ja se pysyy. Koitan viedä sukunimeämme eteenpäin.
ihminen. On täällä muutamia muitakin ollut, jotka eivät heti suin päin ole vaihtamassa miehen nimeen. Koska tosiaan ei siihen pitäisi mitään erityistä syytä tai pakkoa olla.
Enpä tiedä, onko tuo nimenvaihto tai vaihtamatta jättäminen välttämättä mittari ihmisen järkevyydestä!
Voihan sitä perhe ottaa yhteiseksi sukunimekseen naisenkin nimen. Tai mies ottaa kaksoisnimen käyttöönsä. Siinä olisi vasta nykyaikainen mies!